CATEGORIES

Uusi keittiö

21.2.2020

*Kaupallinen yhteistyö Keittiömaailma, Cosentino, Ylämaan Graniitti ja Tapwell*

Lupasin esitellä teille keittiön valintoja yksityiskohtaisemmin. Ja eihän tässä pitkään nokka tuhissut! :D Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon keittiön suunnitteluvaiheessa? Mistä olen erityisen fiiliksissä uudessa keittiössä? Mikä oli vaikein valinta?

Me olemme mieheni kanssa fiilistelleet isoja jenkkityylisiä keittiöitä pitkään. Halusimme ehdottomasti ison saarekkeen, jonka ympärille voisi koko perhe ja ystävät myös kerääntyä. Täten saareke toteutettiinkin kutakuinkin maksimimittojen mukaan, millä saatiin taso vielä yhdestä kivestä ilman saumakohtia. Päädyimme valkoiseen väriin, koska uskoimme sen olevan pitkäaikaisin ratkaisu. Valkoiseen ei kyllästy ajan saatossa ja se hohkaa kauniisti valoa muuten avonaisessa tilassa. Koska talo oli alkujaan melko moderni, halusimme pehmittää sitä erilaisilla pehmeillä ratkaisuilla. Hieman koristeellisemmat reunat esim saarekkeessa toistavat esim. valitsemiemme uusien paksumpien lattia- ja kattolistojen muotokieltä, jotka ovat myös samat kuin esim. eteisaulan näyttävien portaiden puinen kaide.

Halusin, että ovissa on vähän syvyyttä. Täten päädyin Petra-malliston Saara-malliin, jossa on kaunis jiiri. Se oli kauniin syvä, mutta samalla tarpeeksi klassinen.

Meille tärkeää oli myös maksimoida kaappitila. Edellisessä keittiössämme oli paljon tyhjää tilaa yläkaappien ja katon välillä, minkä takia sinne säilytykseen eksyi monet kukkamaljakot ja kakkuvuoat. Nyt saan nämä isommatkin astiat kauniisti piiloon, mikä yleisilmeenkin vuoksi tärkeää, koska kyseessä avokeittiö, jonka vieressä olo- ja ruokahuone. Pidämme kovin noista koristeellisista pilasterit ja kattolistasta – ne tuovat pehmeyttä. 

Kuinka hyvin nämä kauniit pippuri- ja suolamyllyt sopivatkaan keittiöömme? Ihana äitipuoleni oli nähnyt nämä sisustusliikkeessä (Konstform Sipoo) ja todennut niiden sopivan meille kuin nappi silmään ja osti ne siltä seisolmalta meille tupaantuliaislahjaksi <3

Myös baaritiskin puolelta löytyy paljon kaappitilaa. Siellä säilytän vähemmän käyttämiäni astioita mitä käytetään lähinnä juhlapäivinä ja pyhinä (meidän hääastiasto) sekä myös lasten piirrustustarvikkeita, että he voivat ne helposti siitä poimia ja tulla vaikka piirtelemään viereeni kun teen ruokaa. Meidän pojat tosin harvemmin viihtyvät pitkiä aikoja paikallaan, mutta yritys on ainakin hyvä! :D

Saareke on 140cm leveä ja n.316cm pitkä. Kuvista ei siis välttämättä välity sen suuruus. Meille oli myös tärkeää, että keittiöstä löytyy paljon eri mahdollisuuksia sähkölaitteille. Täten saarekkeesta löytyy neljä eri pistokekohtaa. Nykyään pistokkeet voisi toteuttaa hyvin tyylikkäästi kiinni saarekkeen kiveenkin päälle, mutta itse en raaskinut “rikkoa” noin kaunista kiveä vaan halusin pitää sen ns. tyylipuhtaana. Täten päädyin laittamaan pistokkeet saarekkeen seinämiin piiloon. “Keittiön puolelle” kaksi ulkoseinämään vatkaimille yms sähkölaitteille ja baaritiskin puolelle tason alle, missä voi vaikka ladata puhelinta, läppäriä tai pädiä.

Liukuvien kansien ansiosta pistokkeet saa kauniisti piiloon.

Mikro on usein sijoitettu korkealle lasten ulottumattomiin. Me kuitenkin halusimme sujuvoittaa arkeamme niin, että lapsetkin yltävät mikroon. Näin he voivat helpommin lämmittää edellispäivän tähteet kotiin tullessaan. Esikoinen kun alkaa olla siinä iässä, että on jo melko omatoiminen. Mikron alla on tällä hetkellä laatikko lasten “omille” lautasille ja laseille yms. mitkä on helppo itse ottaa ja näin ollen me säästymme “palvelemiselta” ja nuoremmatkin oppivat hiljalleen omatoimisemmiksi.

Keittiön kivitasoksi valikoitu pitkän pähkäilyn jälkeen alkuperäinen suosikkini: Silestonen Calacatta Gold. Koska kyseessä on avokeittiö halusin kauniin elävän pinnan, joka ei kuitenkaan olisi liian hallitseva näin avoimessa tilassa. Erilaisia upeita kivitasoja oli Cosentinolla niin valtavasti, että valinta ei todellakaan ollut helppo, vaan punnitsin erittäin vakavasti kolmen muunkin tason välillä. Siitä lisää myöhemmin, mikä lopulta sai minut päätymään tähän kaunottareen.

Ja keittiön suunnittelun myötä sain toteutettua pikäaikaisen unelmani: Aamiaiskaapin. Sinne saa kaikki eniten käytetyt kodinkoneet piiloon. Erittäin toimiva lisä avokeittiössä. Olen järjestänyt sen sisustan niin, että ovet voivat jäädäkin auki. Aamiaiskaappi on keittiösuunnittelun suurimpia trendejä tällä hetkellä, joten teen näistä valinnoistani vielä oman postauksen.

Pakastin, jääkaappi ja astianpesukone on kaikki integroitu.

Messinkisiä yksityiskohtia toistaen valitsin pitkään himoitsemani messinkisen hanan. Malli on Tapwellin Evo184 messinkisenä. Mietin pitkään valitsenko värinä Honey Goldin (joka ei messingin tavoin patinoidu, mutta on aavistuksen kultakeltaisempi ja kiiltävämpi) Pähkäilyn jälkeen päädyin messinkiin. 

Lieden halusin keittiötasoon huullettuna. Suoraan yllä katossa on huippuimuri, mikä pitää keittiön höyryt ym. kurissa.

Myös keittiön seinän välitaso on tehty samasta Silestone Calacatta Goldista. 

Siinä oli keittiömme yksityiskohtia avattuna. Lopusta löydät myös videon, sillä videolla näkee yleensä mittasuhteet kuvaa paremmin ja myös kokonaisuus on helpompi hahmottaa. Tulevaisuudessa tulen tekemään myös postauksen aamiaskaapistamme ja sen valinnoista sekä keittiötason valinnasta, joka oli minulle ehkä vaikein valinta koko prosessissa. 

31 comments

Leave a Reply to Niina Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Niina

    Moikka Hanna! Olisi ihana kuulla ajatuksiasi messinkisestä hanasta ja altaasta nyt kun olet niitä jo pienen hetken ehtinyt käyttää :) Minulla harkinnassa juuri messinkinen hana (ja mahdollisesti myös allas), mutta olen ymmärtänyt, että ilmeisesti hana varsinkin herkästi patinoituu joten se kaipaa erityistä huolenpitoa? Onko sinulle tullut kokemusta tästä?

    Tuo keittiön taso on myös aivan upea! Olisi ihana kuulla ajatuksiasi siitä myös ja erityisesti miten juuri tähän tasoon ja väriin päädyit <3

    • Hanna Vayrynen

      Moi Niina!
      Tiedätkö juuri parhaillaan työstän tällaista postausta! :) Joten tulossa on!! <3 Ja hei annan nopeasti jo vinkin minkä mieheni löysi ja jonka itse totesin kokeilemalla toimivaksi: KETSUPPI MESSINKIHANAN PUHIDSTUKSESSA! niin hullulta kun se kuulostaa niin toimii!! :O

      • Niina

        Mahtava kuulla, että postaus on jo tulossa <3! Ja kiitos ketsuppi vinkistä, pitääkin laittaa kokeiluun jos messinkinen hana meillekin kotiutuu :)

  • Niina

    Ihana video! Tosi paljon hyviä käytännön vinkkejä lapsiperheen keittiön suunnitteluun, kiitos :)

    • Hanna Vayrynen

      Aivan ihana kuulla! <3 Kiitos ja ihania hetkiä suunnitteluun! :)

  • Marjukka / FFS

    Aivan ihastuttava keittiö, käytännöllinen ja superkaunis! Hauska juttu: meillä on myös Petra-keittiö, samalla ovimallilla. Meidän on vain 17 vuotta vanhempi ; ) Toissa vuonna maalautimme tammiset kaapistomme uudestaan, sillä olihan niissä jo elämisen jälkiä, ja tuli upeat, sillä tykkään edelleen ovimallista kovasti.

    Muistan, miten huikea hetki oli muuttaa omaan taloon. Ja kun taloaan rakastaa, sitä jaksaa hoitaakin. Onnellisia hetkiä teille ihanassa, uudessa kodissanne!

    • Hanna Vayrynen

      Siis miten ihana kuulla! <3 Koska päädyimme näihin oviin ja valkoiseen väriin juurikin siksi, että toivomme asuvamme tässä vielä ainakin 15 vuotta. Ihana kuulla, että teillä jo 17 vuotta vanhat ja pienellä huolenpidolla ja maalilla edelleen upeat! <3 Sitä minäkin toivon ja siihen pyrin. Kiitos ihan hurjasti - täällä erittäin vahva kuherruskuukausi kauniaisten ja talon kanssa meneillään <3

  • Ellie

    Pitää vielä jälkijunassa kommentoida, kun nyt vasta pääsin videon kimppuun. Keittiöhän on aivan uskomattoman toimivan näköinen, huomaa että suunnitteluun on laitettu paljon aikaa ja vaivaa. :) Herkkukaapista piti kommentoida, että oma lapsuudenkotini (joka on myös äitini lapsuudenkoti) ainoa LUKOLLINEN kaappi oli herkkukaappi. Äitini oli avaimen vartija ja kapin lukko aukesi aina lauantai-aamuna ja sulkeutui sunnuntaina päivällisen jälkeen. Naureskelimmekin, että jos murtovarkaita tulisi, olisi lukollisen kaapin sisältö todellinen yllätys. Kaappi on siis peruja isoäidiltäni, joka ammatiltaan oli hammaslääkäri ja hyvin tarkka karkin syömisestä. :D

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti – sitä se juuri nyt on – nimenomaan toiminnallinen. Juuri, että mahdollistaisi poikien omatoimisuutta. Ja kuule, meillä se laatikko siirtyikin jo ylös hyllyköksi. Voi se poikien pettymys kun kaappi vedettiin auki ja tilalta paljastui pesusieniä ja pyyhkleitä :D
      Varmaan samanlainen ilme kun niillä potentiaalisilla murtovarkailla ;) :D

  • Henna

    Kysymys katon liesituulettimesta: minkä merkin, onko tehokas ja onko kovin äänekäs?
    Ärsyttää niin suunnattomasta liesituulettimien ulkonäkö, kova hurina ja siitä huolimatta käryjen leviäminen asuntoon.
    Meillä on unelmien asunnon hankinta edessä vasta 1-2 vuoden sisään, mutta huomaan jo etsiväni tärppejä hyvistä ratkaisuista :) Tuo lasten omatoimisuuden edesauttaminen keittiövalinnoissa oli myös kullanarvoinen sellainen! En tiedä olisiko se tullut muuten koskaan mieleen :) <3 Kiitos

    Onnittelut upeasta uudesta kodista ja keittiöstä! <3

    • Hanna Vayrynen

      Hei voi vitsi, en äkkiseltään osaa sanoa merkkiä tai mallia – se nimittäin tuli talon mukana! Mutta voisin yrittää etsiä jotain manuaalia jos siitä selviäisi! Ja hei miten ihana kuulla, että tämä oli teille toimiva idea! Meidän kolme ovat nyt siinä iässä, että alkaa olla päivän tunnit täytetty jos kaikkia heitä vaan palvelen – joten tämän talon mahdollisuuksien myötä ovat kaikki oppineet monessa entistä omatoimisemmaksi kun se on ratkaisujen vuoksi mahdollista. Aivan valtava asia tämän ikäisten lasten kanssa – mutta sinä selkeästi sen ymmärrät <3 Ihanaa kevättä ja ihania hetkiä unelmien asunnon suunnitteluun! <3

  • Laura

    Toimiva keittiö ?? mä tykkään kaikista tälläisistä järjestely jutuista, hyvä idea siirtää ne namit yläkaappiin ja ne keittiöpyyhkeet yms alakaappiin kerta ole hyllyä siinä allaskaapissa ?toimii ☺️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana kovin!
      Mäkin tykkään – ja ihana kuulla että siellä on myös muita järjestysfriikkejä :D <3

  • Haidi

    Vitsi toi saarekkeen koko tulee paljon paremmin esiin videolla. Just kattelen fixer upper telkkarista ja aina ihailen näitä keittiöitä ja tota aamiskaappia :) toinen mielenkiintoinen konsepti on butler’s pantry, mutta niihin harvemmin törmää. Keittiön järjestys löytyy parhaiten kun hetken elää ja alkaa hahmottamaan, että mistä mitäkin etsii. Olette kyllä hyvin toimivan pohjan suunnitelleet itsellenne keittiön toiminnallisuuksien kannalta :)

    • Hanna Vayrynen

      Totta! Mutta silti jotenkin video ja kuva aina vähän fuulaa eikä saa ihan kiinni siitä todellisuudesta :) Ja siis hei apua – mä rakastan erilaisia pantryja! Sellaisen kyllä kaipais… :D Mutta kiitos <3 Tykätään hulluna.

  • C

    Todella kaunis ja toimivan oloinen keittiö! Minulle on muodostunut sinusta vuosien aikana eri kanaviesi perusteella niin lämmin kuva, että jotenkin se yhdistettynä kotoisaan kotiinne saa lämpimän fiiliksen ruudun toiselle puolellekin❤️

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten kauniisti sanottu – kiitos siitä – eniten sen kertoo sinun hvyydestä ja lämmöstä <3

  • Sari

    No onhan se nyt tosi hieno! Saarekkeen päälle kyllä kävisi hienosti joku hanan väriä toistavat lamput, esim Tom Dixonilla olisi joku klassikko.

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos <3 Ja hei mulla tähän muutama idea... Laitan teille myös ideoitani! <3

  • S

    Keittiö on todella upea. Kiva idea laittaa lasten astiat matalalle, samoin kuin mikrokin. Onnea uuteen kotiin ja nää kotipostaukset on tosi kivoja, lisää vaa näitä.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovin! Ja samaa mieltä – sujuvoittaa arkea lasten kanssa :) Kiitos kovasti <3

  • Zen

    Aah, täydellistä! Niin kaunis ? ja postausta kivitason valinnasta odotan erityisesti, tuntuu et se on itselle(kin) melkein se tärkein asia ja kun ensi vuonna todennäköisesti rempataan keittiö, niin keittiöfirma varmaan valikoituu sen perusteella mistä saa täydellisen tason ?

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla – koska itse käytin tähän valintaan paljon aikaa ja pohdin sitä todella vakavasti monelta kantilta! :D Ja esim näitä Cosentinon Silestone ja Dekton tasoja oli ainakin kaikissa keittiöfirmoissa mitä itse punnitsin! :)

  • Rosa

    Hyvin mietitty kaikki! Erityisesti tuo mikrojuttu, teidän pojat tarvii itse yltää mikroon jotta saavat treenejä ennen ihan lämpimän ruoan. En nähnyt kahvinkeitintä, vai juotteko vain erikoiskahvia? ☺️ Mulla on mocca Master,hyvä mutta vähän iso. Nautinnot on tärkeitä arjessa ja juhlassa ? jännästi muuten kirjaimet ja hymiöt menee päällekkäin, sori siitä! Ilm. Puhelimella kirjoittaessa näin käy. Ihanaa vkl! ?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos! <3 Kyllä - koettiin tämän olevan fiksu ratkaisu ja sitten joskus kun kasvavat pituudessa musta ohi niin sitten voidaan taas siirtää ylös vaikka aamiaiskaappiin! :) Ja hei me juodaan vaan Nespressoa... En ole pystynyt juomaan oikein muuta kun olen siihen tottunut! :D Juon vaan kupin päivässä, mistä syystä nespresso on meille se täydellinen ratkaisu :) Ja iso kiitos sekä ihanaa aurinkoista viikkoa sinne! <3

  • Merja

    Tulee mieleen Remppa vai Muutto ohjelma, jota tuijotan huumaantuneena, juurikin ihanien keittiöratkasujen takia. Teillä oli onni siinäkin mielessä, että tilaa riittää. Mahtava keittiö hienoilla aikaa kestävällä ratkaisuilla.

    • Hanna Vayrynen

      Siis omg mä rakastan remppa vai muutto ohjelmaa! :D Kiitos :D JA kyllä, olen kyllä niin onnessani tästä tilasta, vaikka en osannut sitä edes kaivata! :D Olin täydellisen tyytyväinen niissä pienemmissäkin neliöissä :D <3 Kiitos kovin <3

  • A

    Hyvältä näyttää! ? Meilläkin muuton yhteydessä uusi keittiö ja vitsi on ihanaa kokkailla kun on tilaa ja kaikelle paikkansa ?
    Mistä oot hommannut noita pakastilokeroissa olevia mustia tarroja? ? Mihin olit siis kirjoittanut mitä missäkin on, haluan! ?

    • Hanna Vayrynen

      No ah – mä oon nyt jokapäivä sanonut ääneen miehelleni että vitsit miten rakastan tätä kotia ja keittiötä :D Ollaan molemmat erittäin iloisia ja onnellisia tästä muutosta <3 Meidän molempien unelmien koti <3 Hei teen siitä oman postauksen! <3 Niin monet kyselleet aamiaiskaapin eri elementeistä! <3 Pakastimessa samat tarrat kun mulla aamiaiskaapissa siis :)

  • Miia

    En ehtinyt vielä aikaisempaan postaukseen kommentoida, mutta siis tämä teidän keittiö on vain niin upea! Tuo valon määrä on mieletön ja aivan ihania yksityiskohtia! Omassa pienessä yksiössäni keittiö on ehkä 1/4 tuosta, mutta inspiroiduin silti tästä suuresti :D Taidan yrittää tuoda aamiaiskaapin ja messinkisiä yksityiskohtia tännekin! ?

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos <3 Itsellekin näin paljon valokuvaavana tuo luonnollisen valon määrä oli vaan käsittämättömän ihanaa ja jopa luksusta. Ja niin ihana kuulla että inspiroiduit! <3 Aamiaskaapin voi toisaan loihtia erinomaisesti myös olemassaolevasta keittiöstä ja uutta ilmettä saa juurikin helposti vetimet vaihtamalla! :) <3