CATEGORIES

Olohuoneen sohvapöytä

24.3.2020

*Kaupallinen yhteistyö Cobellon kanssa*

Muuton myötä neliömäärämme kasvoi, joten vanhojen huonekalujen lisäksi meidän tuli hankkia myös jonkin verran uusia huonekaluja. Minulla ja miehelläni on ollut aina hyvin samantyylinen maku sisustuksen suhteen, joten kodin laittaminen on sujunut (pääsääntöisesti :D) yhteisymmärryksessä. Meillä on ollut pidemmän aikaa haaveissa muutamia tiettyjä huonekaluja, mutta tilaa niille ei ole ennen ollut. Yksi tällaisista oli Cobellossa aikanaan näkemämme sohvapöytä. Rakastimme kyseisen pöydän puun lämmintä sävyä ja sen erittäin kaunista pintakuviota. Se on valmistettu kierrätyspuusta ja tulee Italiasta. Nyt muuton myötä meille oli selvää, että tämän pöytä tulisi meidän uutta olohuonetta koristamaan. 

Soitin Cobelloon ja laitoin pöydän tilaukseen. Yllätyin kuitenkin suuresti kun muutama päivä myöhemmin sain sähköpostia Cobellon omistajalta. Hän oli tunnistanut nimeni tilauslistalla ja kertoi seuranneensa blogiani jo pidempään. Hän kysyi olisiko meidän mahdollista tehdä pientä yhteistyötä. Olin ihan äärimmäisen otettu: Olen itse ollut Cobellon fani pitkään ja se, että he tykkäsivät myös minun tyylistäni oli suuri kohteliaisuus. Tietenkin olin avoin pienimuotoiselle yhteistyölle pitkään suosimani suomalaisen perheyrityksen kanssa.

Kyseinen Italia-pöytä on Cobellon vakiovalikoimaa, mutta tilatessani se oli juuri päässyt varastolta loppumaan. Uusi kuorma oli tulossa helmi/maaliskuun vaihteessa, joten mieluusti odotimme sen saapumista. Voi sitä iloa kun se saapui hieman etuajassa! 

Olemme ostaneet Cobellosta vuosien saatossa paljon erilaisia tuotteita. Mm. meikkipöytäni, lastenhuoneen kirjahylly ja valkoinen puusenkki on kaikki ostettu aikanaan Cobellosta. Rakkaus tähän suomalaiseen yritykseen on syntynyt äitini kautta. Paljon lapsuuden kotimme huonekaluista oli juurikin Cobellosta. Cobellon valikoima on hyvin lämmin ja raikas sekä tyylikkään maalaishenkinen. Kotona kuvaamissani IG-tarinoissa kyseinen pöytä on taustalla vilahtanut ja teistä monet olettekin oma-aloitteisesti kyselleet sen perään ja osa teistä ehtinyt sen ostaakin. Kuulin hiljattain, että moni uudesta kuormasta jo ehditty ostaa, mutta pari on vielä jäljellä.

Meillä tämä olohuone toimii enemmänkin “lounge“-henkisenä alueena. Löhösohva meiltä löytyy leffahuoneesta, minne keräännymme perheenä elokuvia ja sarjoja katsomaan. Rakastamme houstata erilaisia iltamia ystävien kanssa, joten halusimme tästä luoda tilan, missä myös erilaisissa synttärijuhlissa yms. vieraat voivat istahtaa alas, keskustella muiden vieraiden kanssa ja saada lautasille ja laseille hyvin laskupintaa.

Tämä tila on vielä kesken. Tarvitsen hieman isomman maton (tämä kuvassa näkyvä ihana vanha matto menee sitten yläkertaan makuuhuoneeseemme), tuo tv-senkki kokee muutoksen (tulee todennäköisesti vielä kiinni seinään ja ehkä hieman pitenemään), ja meille on tulossa vielä perästä (toimitusvaikeuksia) toinen samanlainen harmaa nojatuoli Saksasta. Silloin asetan molemmat nojatuolit tuolle toiselle sivulle sohvaa vastapäätä. Myös nuo seinällä olevien taulujen kuvan tulen todennäköisesti vaihtamaan. Vaikka rakastan pampaheiniä, on niitä nyt tässä tilassa hieman liikaa.

Tässä pöydässä oli vaan jotain kertakaikkisen kaunista ja viehättävää. Olimme mieheni kanssa niin iloisia kun saimme sen osaksi uutta kotiamme. Hänellä ei usein ole sellaisia “must have“-tuotteita sisustuksen saralla, mutta tämä oli hänelle sellainen. Meidän pöytämme on neliön mallinen ja sivut 120cm levyisiä. Samaa pöytää saa myös suorakulmiona 120cm x 180cm mitoilla. Mikäli ihastuit siihen myös, kurkkaahan Cobellon omat nettisivut. Heillä ei varsinaista verkkokauppaa ole, mutta puhelimitse voi laittaa tilauksen sisään – niin minäkin tein :) 

34 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Emilia

    Upea tila! :) Olen nyt monesti katsonut näitä sisustuskuvia tästä tilasta ja haluaisin antaa ehdotuksen, mitäpä jos nuo kyseiset taulut vaihtaisi asteen isompiin (ne isoimmat desenion valikoimasta)? Kuvan kokohan voisi pysyä samana, mutta isommat kehykset. Tulisi sellaista arvokkuutta ja mahtipontisuutta tilaan. Kun näyttää olevan niin avara. Sopisi minusta upeasti tuolle seinälle. Mukavia hetkiä kotona teille uuteen kotiin :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihan loistava idea! Kiitos! <3 Selailen vähän vaihtoehtoja! :)

  • KC

    Ihana sohvapöytä, mikä muistuttaa meidän omaa tosi paljon. Tosin pinta on tasainen – ei paloista. Oma tuli teetettyä Kiinassa kun siellä
    10v sitten asuimme. Kulkenut mukana siitä asti. Tykkään myös pöydän ja muun kontrastista ja oma koti pitää sisustaa niinkuin itse haluaa.

    Mistä nojatuoli on? ? Todella linjakkaan näköinen.

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihanalta kuulostaa teidän pöytä <3 Ja nuo muistot ja tarinathan noista parhaan tekee <3
      Olen kanssasi siis samoilla linjoilla <3 Itse tykkään juuri siitä, että vähän rikotaan sitä "odotettua" valintaa :) Nojatuoli on ostettu Kare Design merkiltä - kivijalka löytyy Ainoa Tapiolan kauppakeskuksesta!

  • Airi Hecht

    Minä vielä uudemman kerran. Siitä matosta vielä, että se on Jotexilta, mutta muistatko sen nimeä ym. Kiitos tiedoista jo etukäteen. Teillä aivan mielettömän ihana ja kaunis koti, niin harmoninen.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos paljon!
      Ikävä kyllä en muista sen nimeä! Siitä on jo niin pitkä aika kun sen ostin :/

  • Airi Hecht

    Hei! Kysyisin, että mistä olette ostaneet tuon maton ja sohvan? Kiitos.

    • Hanna Vayrynen

      matto on jotexilta! :) sohva sellainen kuin Kare Design – löytyy Tapiolan AInoa ostoskeskuksesta ja verkosta. :)

  • Aaju

    Upea valinta❤❤❤ Sopii hyvin tilaanne❤❤❤

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos – se on upea pöytä! :)

  • Vakkarilukija

    Oi, miten kaunis kokonaisuus! Olohuone henkii yhtäaikaa sekä herkän modernia tunnelmaa että kutsuvaa vieraanvaraisuutta ja ennen kaikkea lämmintä kodikkuutta. Amerikkalaista fiilistä unohtamatta. No, olipas vaikeasti ilmaistu, mutta juuri noita ihastuksen tunteita kuvat herättää:)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti <3 Olet kovin ystävällinen :)

  • Helena

    Ihana pöytä, todella hyvä löytö teidän olohuoneeseen!! Tuo huoneeseen lämpöä ja rikkoo mukavasti tyylikkään, mutta vähän kylmän tunnelman, joka huoneessa oli aiemmin. Miten olisi joku iso itämainen silkkimatto vielä? Itse haluaisin meidän keittiöön suuren paksuista lankuista tehdyn pöydän ja pitkät lankkupenkit kummallekin puolelle pöytää:)

    • Hanna Vayrynen

      Olen samaa mieltä – itse kaipaan kuitenkin aina lämpöä – ja tämä pöytä sopii tyylillisesti vieressä olevaan ruokapöytään, mikä kuroo koko tilaa yhteen :)
      Ja apua, sellaisesta unelmoin! Jos löytyisi tarpeeksi iso ja oikean sävyinen niin ehdottomasti vaihtoehto! <3

  • Merja

    Ihana ja sopivasti lämpöä tuova vaihtoehto on tuo valitsemanne pöytä.
    Arvostelijoille terveisiä, että jokainen saa tehdä ja tekee kodistaan omannäköisen, sen ei tarvitse miellyttää muiden silmää.
    Todella voi sanoa, että teidän kotinne on juurikin teidän näköisenne, onnittelut siitä.

    • Hanna Vayrynen

      Se on juuri näin :) Jokaisen oma koti on tehty itselle – ei muille – ja makuja ja valintoja juuri niin paljon kuin meitä ihmisiä. Kiitos kovin <3

  • Evabuela

    Kerrassaan upea ja levollinen kokonaisuus. Sohvan, nojatuolin ja uuden pöydän kontrasti on juuri sopivassa suhteessa ja tekee tilasta mielenkiintoisen. Matto vielä kokoaa kauniisti yhteen kaikki osaset. Mistä muuten on tuo ihana matto mikä tilassa on?
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!:)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon <3 Samaa mieltä - itse en ole se perinteisin suomalainen sisustaja vaan tykkään nimenomaan yhdistellä eri maailmoitakin niin, että kokonaisuus on lämpimän kodikas ja samalla harmoninen :) Matto on jotexilta! Kiitos ja sitä samaa! :)

  • Hanna

    Voi miten kaunista! Minusta tuo hiukan rosoisemman oloinen pöytä antaa hienon kontrastin muulle.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon <3 Itse tykkään juurikin siitä <3 Kokonaisuus tässä tilassa (vieressä aula ja ruokaolitila) kerää kauniisti palat yhteen <3

  • Haidi

    Cobellossa on niin paljon ihania juttuja, eikä tämä pöytäkään ole poikkeus! ? ihana tunnelma teidän olohuoneessa jo nyt. Voin vain kuvitella kun saatte koko kokonaisuuden kasaan.

    • Hanna Vayrynen

      Eikö! Cobellosta löytää aina jotain! :D Kiitos – vielä riittää tehtävää että kokonaisuus soljuu täysin, mmutta pikkuhiljaa! <3

  • allis

    kaunis kaunis koti, mutta omaan silmään kun katsoo sohvan ja muiden sohvapöytien siroja linjoja, tuntuu tuo massiivinen ja paksujalkainen countrypöytä kyllä ihan eri parilta. Kaikkea hyvää silti

    • Toinenallis

      Samaa mieltä vaikka eihän meidän mielipiteillä ole mitään väliä vaan sen kenen koti kyseessä! Mutta ihmettelen kovasti miten tämä yhdistelmä on teidän mielestä yhteenkäyvä :’D painotteeks mies ystävävierailijoille joku aston martin/watches kirja ? Sohva on aivan ihana, mistä se on? Täytyypä skrollata edellisiä postauksia .. :)

      • Hanna Vayrynen

        Sisustusmakuja ja mielipiteitä on juuri yhtä monta kuin meitä ihmisiä! :)
        Ikinä ei tule olemaan kaikilla samaa makua kaiken suhteen :)

        Itsekin koin alkuun, että ovat liian eri maailmaa, mutta silmä tottui ja nyt rakastan niiden yhdistelmää <3

        Sohva on ostettu Kare Design merkiltä. (liike ainoa kauppakeskuksessa)

    • Dorppa

      Ihan samaa mietin! Pöydät on ihan eri maailmoista keskenään ja tekevät kokonaisuudesta hämmentävän.

      • Hanna Vayrynen

        Minä nimenomaan tykkään yhdistää eri maailmoja <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos! :) Kaikilla on oma makunsa :) Itse tykkään juurikin hieman eri tyylien yhdistelmästä :)

  • Momo

    Wow, upea pöytä todella ja kaikki muukin!
    Mietin mistähän nuo ruskeat nahkahousut ovat, kivat nekin ja sellaisista nyt haaveilen.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos – niin minustakin! :)
      Ne ovat hollantilaiselta Dantes-merkiltä! Suomalainen dots stores myy! :)

  • Minna

    Pöytä on todellinen KAUNOTAR!!

    • Hanna Vayrynen

      Eikö!! <3

  • Sinini

    Näyttää ihanalta ja todella kauniilta ?Ainut miinus jos saa sanoa, on nuo vogue/chanel/muut blaah-kirjat joita kukaan ei ikinä edes lue ? Mieluummin esille pari oikeaa kirjaa, josta saa irtikin jotain…

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Ja Ah, mä taas rakastan nimenomaan erilaisia sohvapöytäkirjoja. Niitä nimenomaan vieraat selailevat - ei lukemiseen tarkoitettukaan vaan enemmän visuaalispainotteisia :) Normi kirjat sen verran pienempiä, etten niitä tuossa säilyttäisi :)