CATEGORIES

Baarituolit

29.5.2020

Etsin pitkään täydellisiä tuoleja keittiösaarekkeemme tiskille. Ei ollut mikään helpoin tehtävä – olen käynyt läpi jokaisen verkkokaupan valikoiman mitä vain löysin ja keksin. Minulle taas tärkeimpänä ominaisuutena oli istuinmukavuus. Haluan tästä paikan, missä lapset voivat samalla tehdä läksyjään tai ystävät kerääntyä ympärille kun tehdään ruokaa. Halusin myös selkänojallisen mallin, sillä mukavuuden lisäksi se lisää turvallisuutta meidän liikkuvaisille pojille. Pitkän etsinnän ja punninnan jälkeen päädyin seuraaviin tuoleihin. Kovin jännitti olisivatko ne livenä sellaiset mitä kuvien perusteella saattoi odottaa.

Ostin tuolit Kodin1-verkkokaupasta. Tuolin nimi on Marcius baarituoli. Kolmisen viikkoa taisi mennä tilauksesta toimitukseen. Tuolit piti koota itse, mutta se ei ollut mikään kovin vaativa tehtävä. 

Jännitti kovin miten tuoli väreineen sopisi kokonaisuuteen. Meillä on tilassa niin paljon jo samettista pintaa, etten  sitä  halunnut enää tuoleihin ettei kokonaisuudesta tulisi tunkkainen. Halusin kankaaksi jotain rouheampaa ja pellavan omaista. Koska keittiö on niin valkoinen, halusin tuoleilla tuoda hieman kontrastia tilaan. Siksi päädyin tummanharmaaseen verhoiluun vaaleanharmaan sijasta. Verhoilua ei saa poistettua, joten siitäkin syystä tumma kangas on anteeksiantavampi – koska sitä sotkuahan aina tulee.

Olen todella tyytyväinen tähän tuoliin. Hieman pelkäsin meneekö liian tummaksi, mutta livenä tuo puinen jalka on harmahtavampi ja yhdistää kivasti keittiötä harmaansävyiseen olohuoneeseemme. Erityisen hyvää on tuolin korkeus ja istuinmukavuus. Täydellinen korkeus meidän keittiötasoomme nähden. Lapsetkin ovat erinomaisella korkeudella ja voivat läksyjen lisäksi nauttia aamupalansa tässä pöydän ääressä.  Tuolien istunmukavuus ylitti odotukseni! Ne tuntuvat niin hyviltä että olen itse tehnyt tämän päivän töitä täällä alakerrassa näillä tuoleilla istuen. Niin mukavat ja pehmeät, mutta samalla täydellisen napakat.

Selkänojatkin tulevat juuri sopivasti yli keittiötason. Tuovat kontrastia, mutta eivät kuitenkaan peitä näkymää liiaksi olo- ja ruokahuoneen puolelle.

Seuraava projekti keittiössä onkin valaisimien laitto keittiösaarekkeen ylle. Mallin olen jo valinnutkin <3

10 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • T

    Mistä kaunis talouspaperiteline? :)

    • Hanna Vayrynen

      Clas Ohlson! :)

  • Jaana

    Todella hyvin istuvat kyllä teidän klassiseen tyyliin nämä uudet tuolit. Jännittää aina nähdä uusia kalusteita kotona, vaikka ne olisikin livenä nähnyt liikkeessä. Oma ympäristö ja miten kodin valo vaikuttaa väreihin – on aina niin omanlaisensa. Mitkä ja mistä ovat muuten nuo ruokapöydän samettituolit? Miten olet kokenut tuon samettimateriaalin lasten kanssa? Meillä on ollut nahkaiset tuolit ja ne on loistavat, kun kaikki ruokatahrat jne. voi vain pyyhkiä pois. Nyt olen kuitenkin tuunannut vanhan ruokapöydän; hionut tummanruskean pinnan pois ja alta paljastui ihanaa neutraalia beigeä puunsävyä, johon ei nuo nahkaiset tummanruskeat tuolit sovi enää mitenkään.

    • Hanna Vayrynen

      No siis sanopa muuta… Tää baarituolin hankkiminen kävi lopulta tosi haastavaksi kun en millään löytänyt juuri sopivia ja sitten aina sävy mietityttää livenä… Se on juuri näin – kodin valokin vaikuttaa niin paljon. Nää on super mukavat mutta vähän mietityttää onko nää sittenkin vähän liian tummat. Koko ja istuin mukavuus on vaan täydellinen – ja mukavuudessa ja kodinomaisuudessa mulla onkin kodissa pääpaino – haluan että kaikkialla viihtyy <3
      Ja hei ne on Iskusta! Minäkin emmein samettimateriaalia mutta tästä vakuuteltiin että tämä oli juuri erityisen kestävä kangas - oli moninkertaisesti ne martindalet mitä julkisen käytön kulutus kestää. Käsittelin tekstiilispraylla ja toistaiseksi kestäneet todella hyvin puhdistusta koska sitähän tulee! Olen ollut positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin se todellakin kestää! :O

  • Mia / Beauty Highlights

    Nuo näyttää kyllä poikkeuksen mukavilta baarituoleiksi! Just sellaiset, joissa istuu mielellään pidempään eikä lapsetkaan keiku ja huoju joka suuntaan :)

    • Hanna Vayrynen

      No siis se oli meillä se pääkriteeri: mukavuus, toimivuus ja turvallisuus:)

  • Haidi

    Onpas ihanat ja harmaa tuo kyllä kivasti vähän eri sävyä, mutta kuitenkin sopii tilaan ja värimaailmaan hyvin :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana – hieman oli tummemmat kuin kuvista oletin mutta silmä tottuu hiljalleen :)

  • Minna Kristallikimarasta

    Hyvältä näyttää. Vinkkinä heitän, että tekstiilisuojasuihke on loistava keksintö. Meillä suht vaaleat keittiön tuolit kesti todella pitkään siisteinä, kun käytin sitä suojasuihketta. Lasten kanssa kun aina sattuu ja tapahtuu ??

    • Hanna Vayrynen

      Hei sillä käsittelinkin meidän ruokahuoneen tuolit ja ovat pysynyeet erinomaisessa kunnossa!!! Kiitos siis huomiosta! :)