CATEGORIES

Synttärikimara

14.7.2020

Heinäkuussa perheessämme vietetään synttäriputkea, sillä esikoinen ja keskimmäinen ovat syntyneet peräkkäisinä päivinä. Molemmat kun ovat jo sen ikäisiä, että he haluavat ehdottomasti omat kaverisynttärit. Kun he olivat pieniä, selvisimme vain yksillä isommilla juhlilla, kun sai yhdistää kaksi juhlapäivää. Nyt tänäkin vuonna juhlittiin ensin keskimmäisen kaverisynttäreitä, sitten esikoisen ja lopuksi vielä heidän yhdistetyitä sukusynttäreitä, minne saapui isovanhemmat, tädit, serkut ja kummit. 

Kolmen synttärijuhlan järjestelyissä ja tarjoiluissa on aina oma härdellinsä. Vaikka nautin suuresti juhlien pitämisestä, on niiden jälkeen aina myös todella puhki – sellainen onnellisen raukea ja kaikkensa antanut fiilis. Tänä vuonna suurta iloa toi se, että koronakevään jälkeen juhlat ylipäätään pystyi järjestämään ja saimme tehdä sen uudessa kodissamme. Oli ihana huomata miten hyvin uusi kotimme toimiikin tällaisien juhlien järjestämiseen.

Nämä kuvat on otettu keskimmäisen poikamme synttäreiltä. Hän halusi kutsua juhliinsa parhaat tarhakaverinsa ja samanikäiset naapurinpojat, ketkä tunsimme jo ennen muuttoa Kauniaisiin. Vaikka meitä oli paikalla vain viisi perhettä, oli menoa ja meininkiä riittämiin. Tuolloin nautittiin vielä niistä todella kuumista kesäpäivistä, joten tropical pool party-teema toimi loistavasti.

Näissä tarjoiluissa minua auttoi kokki-kälyni. Tarjolla oli mansikka-pavlova, jätskibaari lapsille, italialainen grillivarras, feta-meloni-minttu-salaatti, lohipastramia, jokirapuleipiä sekä näyttävästi toteutettu hedelmägrilli!

Hedelmägrilli oli kälyni idea, jonka hän oli bongannut Pinterestistä.
Todella näyttävä ja toimiva tarjoiltava kesäiseen juhlapöytään!

Jos teillä on tulossa juhlia missä tarvitsistte apua tarjoiltavien suunnitteluun ja valmistamiseen, ottakaa ihmeessä Instagramissa yhteyttä kälyyni @myfavouritefwords. Hän toimii kokkina BW-ravintoloilla ja on rautainen alan ammattilainen, joten olette erinomaisissa käsissä.

Näitä kaverisynttäreitä vietettiin pitkän kaavan mukaan. Vieraat saapuivat 14:00 aikaan iltapäivällä ja viimeiset vieraat lähtivät vasta yhdeksän aikaan illalla! Kevyet 7 tunnin lapsisynttärit! :D Oli niin ihanaa! Me aikuisten istuimme ilta-auringossa terassilla samalla kun lapset polskivat, pomppivat, pelasivat ja liukuivat sadettajan kastelemalla jumppapatjalla.

Nyt on taas synttäriputki takana! Lokakuussa uudestaan :D Silloin on minun ja meidän kuopuksen synttärit. Toivotaan, että koronatilanne tuolloin sallii pienten juhlien järjestämisen myös meidän minimiehelle <3

10 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Tinsku

    Ihanan näköistä! 🥰 tulee aivan joku upea allasosasto mieleen tästä teidän takapihasta. Voin kuvitella että toimii aktiivisten lasten kanssa täydellisesti 😊 mulla tuli muuten sun nuorin sisko aivan mieleen tuosta pinjata-kuvasta teidän keskimmäisestä, tosi paljon samaa näköä! Ja kommentoinpa vielä, että teidän vanhin muistuttaa mun silmään aivan isäänsä mitä taidattekin saada kuulla, ja vasta mietin jostain kuvasta jossa oli teidän kuopus, että on aivan sinun näköinen. Näitä huomioita on aina kiva tehdä, omista lapsista kun ei taas osaa itse oikein sanoa ketä muistuttaisivat 😅
    Kiitos vielä ihanasta blogista, tunnut olevan niin lämmin ja valoisa tyyppi, ihanaa kesää! ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Hei kiitos kovin! Tämä piha on kyllä niin täydellinen nyt meidän perheemme tarpeisiin. Pojat pelailevat keskenään ja kavereidensa kanssa erittäin aktiivisesti, joten tämä on kyllä ollut hyvin toimiva! Ja totta- aina kenenkin silmään näyttää vähän eriltä ketä kukin muistuttaa <3 Mutta meidän esikoinen on kuin kopio isästään <3 Kiitos vielä itsellesi seurastasi ja kauniista sanoistasi jotka osoittavat hyväsydämisyytesi <3

  • Ritva

    Mahtava idea tuo hedelmägrilli. Pitääpä ottaa käyttöön lasten synttäreillä. Todella viihtyisä ja toimiva piha teillä. Ihanaa kesän jatkoa.

    • Hanna Vayrynen

      Eikö olekin kiva! Näyttävä, kesäinen ja raikas! :)Ja kiitos paljon – olemme äärimmäisen tyytyväisiä pihamme toiminnallisuuteen nyt!

  • Paula

    Aivan ihanan näköiset juhlat ja todella herkullisen näköiset tarjottavat!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovin ja kälylle kiitos upeista tarjoiltavista ja idoista! <3

  • Mmm

    Ihana päivä ja ihanat puitteet! Kyllä sattui sopivasti hyvä sääkin teille, nyt on ollut niin kaikenlaista ilmaa. Ihana tuo teidän piha, niin monikäyttöinen ja kaunis. Onnea teidän pojille!

    • Hanna Vayrynen

      No sanopa muuta! Tosiaan kaikkea on taas sää tarjoillut niin sattui todella ihanasti! :) Ja ah – se on täydellinen meidän perheen käyttöön nyt <3 Ihanaa näin korona-aikaankin kun voidaan ystäväperheiden kanssa viettää näin ulkona rennosti aikaa. Kiitos kovin <3

  • Haidi

    Mun lemppari on toi vika kuva! Onnistuneiden juhlien merkki. Teillä on ollut kyllä ihanat koristelut ja kivan oloiset juhlat muutenkin :) toivotaan, että lokakuussa saa taas juhlia uudelleen<3

    • Hanna Vayrynen

      JOo se kuvasti meininkiä! :D ja kiitos kovin <3 Toivotaan että Suomi säästyy toiselta aallolta <3