CATEGORIES

Drop-spa takapihalla

21.10.2020

*Kaupallinen yhteistyö Dropin kanssa*

Uusi kotimme on ollut meille suorastaan täydellinen. Talon entinen omistaja ja rakennuttaja ovat tehneet erinomaisia suunnitteluratkaisuja (esim toimiva iso kuraeteinen) joita rakastan. Ainut mitä kodissa muutimme oli keittiö sekä takapiha, joista halusimme meidän perheelle toimivammat. Kun muutimme keskustasta omakotitaloalueelle, oli toimiva piha iso kriteeri. Halusimme ulkotilaa, missä aktiiviset lapsemme voisivat pelata jalkapalloa ja muita ulkopelejä aina halutessaan. Muutimme alkuvuodesta, joten tänä koronavuonna oma piha on ollut meidän pelastuksemme. Juurikin kevään koronaeristyksen takia päätimme makustelun sijaan sittenkin heti ryhtyä kunnostamaan pihaa meille sellaiseksi, että sielläkin voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa. 

Takapihan terassilla oli kaunis lasiterassi missä oli takka. Siellä oli ollut ennen vain ulkoruokapöytä ja tuolit. Koska lasitetulla terassilla oli myös tunnelmallinen ulkotakka, halusin tehdä tilasta sellaisen, että siellä voisi viihtyä vuoden ympäri. Sen kaikki korkeat lasi-ikkunat saa auki, mistä syystä halusimme hyödyntää sen ympäristöä paremmin – alkuun kun ympärillä oli vain puskaa. Heräsi idea ulkoporeammeen asentamisesta. Se oli alkuun vain villi haaveeni, mutta koronaeristyksen iskiessä ja pihaurakan konkretisoituessa totesimme, että ryhdytään hommiin mielummin aiemmin kuin myöhemmin. Minnekään kun meillä ei ole tarkoitus vielä pitkään aikaan matkustaa, päätimme rakentaa meille takapihalle unelmiemme oleskelualueen.

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Rakastan vettä elementtinä. Se rentouttaa ja tuo mieleeni loman tunnun. Myös poikamme rakastavat vesileikkejä, joten innostuin ideasta ja lähdin vertailemaan erilaisia ulkoporeammeita. Kiersin muutamiakin eri paikkoja, mutta minun mielittyni oli nopeasti selvillä: suomalainen drop-allas. Sen yksinkertaisen kaunis ja tyylikäs muotokieli oli ehdottomasti eniten minun makuuni. Myös se, että allas oli kotimainen oli valtava plussa. Drop-altaat ovat Suomessa suunniteltu ja valmistettu. Varmuutta ostoon ja koko projektiin toi myös Dropin edustajan käynti luonamme ennen altaan hankintaa. Hän tuli meille tarkistamaan altaalle ajatellun paikan toimivuuden. Dropilla on tälläkin hetkellä ns. “kotikäynti”-kampanja, jossa Dropin edustaja voi veloituksetta tulla käymään asiakkaan kohteessa Turun alueella ja pk-seudulla, sekä antaa vinkkejä toteutukseen. Kun paikka oli hyväksi todettu, allas ostettu ja paikka altaalle valmisteltu, saapui Drop-altaamme nostoautolla pihamme viereen. Sieltä se nostettiin näyttävästi nosturin avulla paikalleen. Kaikkialle ei kuitenkaan pääse nostoauton kassa, milloin allas toimitetaan tavallisella jakeluautolla pihaan.

 

Päädyin ostamaan Vuolle-mallin. Mietin tovin myös ilman hierovia poreita olevaa Lähde-mallia, mutta lopulta tulin päätökseen, että halusimme mallin missä voisi nauttia myös selkäporeista. Miten ihanaa olisikaan juoksulenkin jälkeen istua lämpimiin ja hieroviin poreisiin tai poikien pulahtaa sisään treeniensä jälkeen? Vuolle-altaassa on hierontapaikat neljälle, yhteensä 32 hierontasuutinta ja samanaikaisesti altaaseen mahtuu jopa kahdeksan kylpijää. Altaan tekniikkaa ja veden lämpötilaa on mahdollista ohjata omalla älypuhelimella Control My Spa-nimisen sovelluksen ansiosta. Erillistä vesikytköstä tämä allas ei kaipaa, vaan se pitää ainoastaan kytkeä sähkövirtaan. Vuoden ympäri 37-asteessa pidettävän altaan sähkönkulutuksen keskiarvo on vain 1 € päivässä. Tehokkaan suodatinjärjestelmän avulla altaan vedenvaihto tulee tehdä vain noin 3 kertaa vuodessa, käytöstä riippuen. Minä tyhjensin nyt ekaa kertaa kesän jälkeen ja se onnistui yllättävän sujuvasti tyhjennyspumpun avulla.

Vaikka tänä kesänä ei matkustettu minnekään vaan pysyttiin vain kotona – ei kyllä mieli tehnytkään minnekään! Omasta takapihasta tuli oma lomaparatiisi. Vaikka pihamme on vielä kesken ja kaikki kukka- ja tuijaistutukset puuttuvat, oli omalla takapihalla oleskelu ihan parasta tänä kesänä. Vietettiin mm. pienemmällä porukalla poikien synttäreitäkin ja bileiden ehdoton hitti oli tämä allas, missä kaikki lapset polskivat kuin viimeistä päivää. Kevyet lastensynttärit kestivät keskipäivästä ilta yhdeksään! :D Mikäs siinä kun oli kaunis sää ja lapset kuin aikuiset viihtyvät takapihalla kauniissa säässä ja lapsilla riitti tekemistä. Minulle myös ihanimpia menneen kesän hetkiä oli ne pienet hetket kun pääsin lokoilemaan altaaseen ja kuuntelemaan samalla äänikirjaa. Niin rentouttavaa.

 Täytyy sanoa, että nyt näin syksyn viimojen saavuttua poreisiin omalla takapihalla pulahtaminen on tuntunut ihanammalta kuin osasin edes ajatella! Tämä allas ja sen tunnelma vain paranee kylmempien ilmojen saapuessa. Olen Tunnelmoija isolla t:llä joten lisäsin hieman kynttilöitä altaan ympärille yhtenä lämpimänä syysiltana. 

Ollaan viihdytty täällä kyllä niin valtavan hyvin. Super onnellisia ja iloisia olemme muutostamme omakotitaloalueelle ja kotiimme tekemiimme muunnoksiin. Kyllä tuli muuttomme kreivin aikaan… 

Ollaan oltu myös valtavan tyytyväisiä Drop-altaaseen. Alussa ainut vastoinkäyminen mikä meillä on ollut oli, että valopainike ei toiminut oikein. Ilmoitin asiasta Dropille ja heiltä lähetettiin korjaaja, joka hoiti asian nopeasti kuntoon. Olen hyvin iloinen, että päätin vielä panostaa ja ostaa Vuolle-mallin, jotta voi nauttia myös hierontaominaisuudesta. Tekee niin hyvää jumissa oleville lihaksille. Mieheni oli alkuun hieman epäileväinen tämän projektini suhteen ja pohti tulisiko allasta käytettyä ollenkaan kylmemmillä ilmoilla. Nopeasti hänkin on huomannut, että näillä kylmenevillä säillä allas vasta tunnelmallinen ja kiva lisä onkin! Ne on ihania hetkiä kun iltaisin voi koko perheen kanssa istahtaa lämpimiin poreisiin ja juttelemaan yhdessä päivän kuulumisia ja hetken painavista ajatuksista. 

Lisää tästä upeasta suomalaisesta altaasta voit käydä lukemassa osoitteessa drop.fi

 

18 comments

Leave a Reply to Helena Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Janina

    Hei, miten tuo altaan asennus onnistui? Oliko iso urakka/onnistuiko omin voimin?
    Kaunis piha teillä!

    • Hanna Vayrynen

      Moikka! Meillä oli pihafirma joka auttoi sen asentamisessa! :)
      He tasoittivat alueen jolle allas tuli ja tilasimme dropin kautta sille nostokuljetuksen ja se vain nostettiin nosturilla paikoilleen :) Ja kiitos paljon :)

  • Tisku

    Moi Hanna, kiitos hyvästä infosta Drop altaista. Olemme myös miettineet allasta, mutta jotenkin kuvittelin että vaatii vesipisteen ja viemäröinnin erikseen. t. Tisku

    • Hanna Vayrynen

      Niin mietin minäkin! Oli ihan ahaa elämys kun tajusin, että sitähän ei tarvita! :) Kiva jos auttoi eteenpäin! :)

  • Maria

    Hei Hanna, ehditkö vastaamaan tuohon aiemmin lähettämääni viestiin (27.10.2020 13:08)? Kiitos❤️

    • Hanna Vayrynen

      Voi apua! Anteeksi kovin jos tähän on jäänyt vastaamatta :/
      On! ne suorat on kaikki ostettu ikeasta ja ne ovat sellaisessa kolmen lasivaasin setissä! Nuo muotoillut pehmeät ovat Havin valikoimasta ja nimeltään hurrikaanit! :)

  • Minni

    Voi kuinka upea! Missä altaan tekniikka sijaitsee, suodatin ja pumppu?

  • Maria

    Hei upea sinä! Miten ihanan näköistä!❤️ Pakko kysyä itsekin tämmöisenä tunnelmoijana, onko nuo sylinterin muotoiset lasimaljakot Ikeasta (mitkä myydään kolmen paketeissa)? Pakko kopsata nämä!❤️ Voiko niissä polttaa turvallisesti kynttilöitä? Onko sun kynttilät jotain erikoismyymälän valikoimaa, tai ootko mistä ne hankkinut? Kiitos superisti ihana Hanna – näytät muutenkin omalla käytöksellä ja huomaavaisuudella huikeaa esimerkkiä meille kaikille❤️

  • Helena

    Upea! Minne allas tyhjennetään? Viemäriin? Miten se käy kätevästi? Allas on kyllä upea, osaatko sanoa, voitteko suositella vapaa-ajanasunnolle, jossa käydään pari kertaa kuussa?

    • Hanna Vayrynen

      Allas tyhjennetään tyhjennyspumpulla jätevesiviemäriin (joka meillä lähellä allasta).
      Ehdottomasti toimii vapaa-ajan asunnolle. Drop-altaisiin mahdollisuus saada Control My Spa-appi, jonka avulla sen lämpötilaa voi säätää etänäkin :)

  • anna

    en tiedä miksi mua paljoilut ja poreilut muiden vaikka ystävien kanssa saa voimaan pahoin. Bakteerinen lämmin vesi, jossa lillut toisten kanssa – nou nou, mutta kukin tavallaan. Ennemmin uima-allas, vaikkakin paljon työläämpi ja kaikilla ei välttämättä pihalla edes tilaa ja suomen suvessa käyttöaika lyhyt, mutta toi hintahan on ihan jäätävä, siihen nähden, että sulla on tuollainen vadin kokoinen amme pihalla.

    • Emmaa

      Tavallisten paljujen vesi näyttääkin melko pahalta isomman porukan paljuilun jälkeen, mutta kuten Hanna kertoi, tässä altaassa on tehokas suodatusjärjestelmä, kuten uima-altaissakin, mikä on mielestäni kyllä ehdoton ominaisuus, jotta vettä ei tatvitse olla joka käynnin jälkeen vaihtamassa ?

      • Hanna Vayrynen

        Kyllä! :) Suurinpiirtein 2-3 kertaa vuodessa on suositeltu vedenvaihto tehtäväksi :)

    • Hanna Vayrynen

      Oi – itse taas rakastan altaassa oloa! :) Ja meillä vieressä tuossa alakerran suihku, minne mennään ennen ja jälkeen poreilun :)
      Itse tykkään myös uima-altaista, mutta Suomessa käyttöaika on niin lyhyt – versus tällainen ihana ja tunnelmallinen spa mistä voi nauttia vuoden ympäri! :) Tähän isoon vatiin mahtuu jopa 8 ihmistä :)

  • MM

    Kyllä teidän piha on kaunis! Ja juurikin toimiva lapsiperheelle, mutta myös aikuisille. Hienosti suunniteltu ja toteutettu. Onko teidän terassi puuta vai komposiittilautaa? Jos on komposiittia, onko liukas? Olemme itse kahden vaiheella, laitammeko uuden kodin terassin komposiitista vai lehtikuusesta. Ihanaa syksyä teille! ?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovin. Me pidämme valtavasti. Se on puukomposiittia! Se valikoitui sen helppohoitoisuuden ja kestävyyden takia. Ei ole lainkaan liukas! Lehtikuusi on kuulema myös hyvä valinta! :) ELi valitsit niin tai näin niin varmasti toimiva :)

  • Haidi

    Dropsin altaita on tullut ihailtua Huvilan ja Huussin jaksoissa aina välillä ja nyt tietty sunkin postauksissa! Näissäkin kuvissa on kyllä niin upea tunnelma ja teidän piha pn kyllä niin unelma kotoisa <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihana <3 Ja kyllä - on tämä kyllä kaunis allas! Tässä suomalainen tuote, josta varmasti tulee vielä yli rajojen yltävä menestystarina! :)