CATEGORIES

Vuoden sisustusunelmia

27.1.2021

Koti ei ole koskaan “valmis”. Aina sitä keksii jotain pientä hiomista sieltä täältä. Viime vuonna tehtiin kaikki välttämättömät ostot sekä tärkeimmät muutostyöt kuten toimivampi keittiö ja takapiha, ryhdikkäämmät lattialistat kaikkialle taloon, maalaustyöt jne. Tehtiin höyryllä monta asiaa alkutarmon voimalla, mutta kesän piharemontin jälkeen iski remppaväsymys. Tosin kaikki akuutit asiat tuli tehtyä onneksi heti. Nyt tänä vuonna teen enemmän hienosäätöä. Eli mitä kaikkea on sistuksen, rempan ja pihan osalta luvassa tänä vuonna?

Olohuoneen viimeistely

Meillä on alakerrassa kaksi olohuonetta. Tämä olohuone on enemmän seurusteluolohuone, kun toinen on leffahuone isoine löhöilysohvineen. En ajatellut ensiksi laittaa tähän tilaan ollenkaan televisiota, mutta koska tässä ympärillä on alakerran kaikki avara avoin tila, halusimme tilaan televisioon jotta voisimme (toivottavasti vielä joskus) järjestää tässä kisakatsomoita ystävien kanssa. Mutta tila tarvitsee vielä hinoosäätöä. Se tarvitsisi isomman maton. Tuon vanhan maton siirrän sitten todennäköisesti yläkertaan meidän makuuhuoneeseen. Myös tuo valkoinen tv-taso on liian pieni tähän tilaan. Haluaisin pidemmän ja ehkä seinään kiinni laitettavan tason, joka hieman tasapainottaisi kokonaisuutta. Mietin myös mahdollisesti pehmustettua pitkää penkkiä, joka toisi tilaan lisää istumatilaa kuitenkaan liikaa tilaa viemättä. Ideoita toimivista vaihtoehdoista / huonekaluista saa ehdottaa. Huomasin myös joulunaikaan haaveilevani tuohon tilaan isosta valkoisesta takasta. Oikeaa takkaa hormeineen voi olla aika haastava näin jälkikäteen lähteä rakentelmaan, mutta onko muilla kokemusta biokaasulla toimivista koristetakoista? Tämä nyt aika villi idea, mutta kunhan sillä hetken leikittelen.

Leffahuoneen tilanjakaja

Leffahuoneen jakaa tästä alakerran oleskelutilasta nämä savulasia olevat liukuovet. Olen pitkään ihaillut suomalaisen Hietakarin tilanjakajia ja olen haaveillut sellaisesta omaan kotiin. Tässä olisi oiva paikka niiden lisäämiselle. Millainen kuviointi ovissa olisi? Itse olen makustellut tähän ehkä Hietakarin Tokyo-ovea mustalla raamilla. Toisiko musta raami ihanasti lisää ryhtiä vai olisiko se liian suuri kontrasti? Vai olisiko valkoinen tai joku muu väri parempi? Näitä makustelen tänä vuonna ja jos idea selkeytyy lähden sitä toteuttamaan. Pidän kovasti noista verhoista jotka on tilanjakajan parina. Ne tuovat tilaan pehmeyttä ja tarvittaessa myös näkösuojaa. Niistä en missään nimessä luovu. 

Makuuhuoneen harmonisointi

Rakastan tämän makuuhuoneen helmiäisen beigeä tapettia, mutta ikävä kyllä edellisen omistajan seinälamppujen jäljiltä seinässä on kaksi reikää sähköjohtoineen, joten reiät pitäisi täyttää ja laittaa uusi tapetti päälle. Olen kuitenkin jo vuosien ajan haaveillut kauniista seinäpaneelista. Mietin sellaista jo edelliseen kotiimme, mutta koska muutto isompaan oli pitkään tapetilla, en raaskinut sitä tehdä. Tällä hetkellä suunnittelen, että otan tästä makuuhuoneesta tapetin kokonaan pois, lisään seinäpaneloinnin ja sitten maalaan kaiken yhdellä värillä, jotta kokonaisuudesta tulee mietitty ja harmoninen. En halua mitään kuvia tai tauluja seinälle. Väriksi haluan jotain harmaata ja beigen väliltä. Suunnitelmistani koostan teille vielä tarkemman postauksen. Poikani tarvitsee huoneeseensa yöpöydät, joten todennäköisesti hän saa nämä meidän vanhat yöpöydät sekä lamput ja minä ostan meille uudet. Lampuiksi haluan todennäköisesti Gubin Gravity-lamput valkoisena marmorina. Yöpöydän valintaan kaipaisin vinkkejä. Haluaisin ehkä pyöreät, ilmavat ja pienet pöydät – jotkut jotka sopisivat Gubin valkoisiin marmorilamppuihin. 

Vaate- ja makuuhuoneen tilanjakaja

Nämä liukuovet ovat hyvin raskaat ja tuo krominen raami on omaan makuun kylmähkö makuuhuoneen lämpimään fiilikseen. Siksi olen miettinyt myös tähän tilaan Hietakarin tilanjakajaa. Mustan ja valkoisen raamin lisäksi kun nykyään niitä saa monilla eri sävyillä! Ja sitten tulisi miettiä haluanko liukuovet / tilanjakajan kirkkaalla lasilla vai peililasilla, joka avartaisi huonetta. Pidän kovasti alakerran verhoista tilanjakajan parina, joten tännekin ehkä haluaisin verhokiskon kattoon tuomaan pehmeyttä.

Poikien huoneiden hienosäätö

Poikien huoneet kaipaavat myös ajatusta ja hienosäätöä. Esikoinen on esim. halunnut isän keräämiä futispelipaitoja seinälleen. Jospa tänä vuonna saisi poikien huoneet myös laitettua toimivampaan kuntoon ja sisustaa niitä viihtyisemmiksi. 

Takapihan istutukset

Keväällä saatiin pihan isoimmat työt tehtyä, mutta nyt ensi keväälle jäi oikeastaan kaikki hienosäätö ja istutustyö. Esim. tuossa kuvassa näkyvä alaterassin kukkapenkki pitäisi täyttää jollain mahdollisimman helppohoitoisella ja siistillä ratkaisulla. Olemme miettineet mm. pallotuijaa ja niiden ympärille valkoista/harmaata koristekiveä. Pitänee ottaa joku puutarhafirma avuksi, joka osaisi antaa toimivimmat vaihtoehdot. Tosin joku kaunis heinäkin voisi olla hyvä vaihtoehto. Toivon kuitenkin mahdollisimman vähän rikkaruohojen kitkemistä. Ostinkin tuossa syksyllä kauniit isot kukkaruukut (6kpl) ala- ja yläterassille, joista olette nähneet joitain kuvia Drop-hetkien yhteydessä. Näiden istutuksien lisäksi meidän pitäisi vielä istuttaa kokonainen tuija-aita yhdelle pihasivulle, joka toisi lisää vehreyttä ja näkösuojaa takapihallemme. Joten hommaa riittää pihallakin tänä vuonna!

Siinä muutama kotiprojekti tälle vuodelle. Sen verran osaan sanoa, että makuuhuoneesta aloitan nyt ensimmäisenä, sillä haluamme pian nuo seinästä törröttävät sähköjohdot piiloon. Makuuhuoneprojektia olen lähtenyt jo työstämään, joten siitä tulossa pian blogipostaus.

18 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • k

    Minusta teiltä puuttuu taidetta ja kirjahyllyjä kodistanne. Minusta on ihanaa kun kirjahyllyt ovat taas tehneet comebackin koteihin, antaa kivasti särmää karaktääriä (plus että kuulemma vaikuttaa lasten lukemiseen). Itse ottaisin kyllä pois television olohuoneesta (minusta olohuoneenne on liian kaunis televisiolle ja kun teidän telkkarihuone kuitenkin on ihan vieressä niin sielläkin voi entertainata vieraita) ja laittaisin kaunista taidetta (ei kaikki liian matchy match) seinille. Eeva Kolun instasta olen esim. nähnyt miten hänellä on kauniisti yhdistetty abstraktia taidetta enemmän klassisten maalausten kanssa). Sori tämä avautuminen, mutta olohuoneenne on vain niin kaunis, että sinne saisi vaikka mitä television tilalle :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi ikävä kyllä TV tässä tilassa pysyy, koska meidän perheessä kuten selitin, on ihanaa kun voisimme koronan jälkeen taas kutsua läheisiä kylään ja pitää kisaktasomoja kun esim huuhkajat pelaavat ekaa kertaa EM kisoissa ja kun toivottavasti siskoni mies taas jääkiekon arvokisoja. Ikävä kyllä leffahuone ei ole tarkoitettu suuremmalle porukalle toisin kuin tämä tila, mikä on avonaista tilaa kaikkialle :) Kaikilla perheillä on eri mieltymykset ja tarpeet. Kirjahyllyjä meillä on esim juurikin lastenhuoneessa :)

      • K

        Katso josko teille sopisi Samsungin frame telkkari, lg:llä taitaa olla myös vastaava. Ideana siis että tv:n ollessa pois päältä ruudulla näkyy valitsemasi taideteos. Itse tuskailin asian kanssa kun en halunnut isoa mustaa ruutua olkkarin paraatipaikalle joten tämä oli täydellinen ratkaisu!

        • Hanna Vayrynen

          Hei kiitos ihana hurjasti ja tiedätkö mitä – JUURI TUON TAKIA meillä ON Samsung Frame! :D pitääkin seuraaviin kuviin laittaa taideteos päälle :)

  • Elli

    Jee sisustusjuttuja! Näistä saa hurjasti inspiraatiota omiinkin projekteihin. Kiitos Hanna! ♥️

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla että siellä on teitä samoissa lähtökuopissa! :)

  • Kirsi

    Kiva tämä teidän talon pohja. Näyttää erittäin toimivalta. Itse pidän kovasti mustista yksityiskohdista sisustuksessa. Musta tuo kontrastia ja ryhtiä. Mutta mutta… itselleni isona yllätyksenä laittaisin teidän tilanjakajaksi lasioven valkoisilla kehyksillä ja kirkkaalla lasilla (ehkä jopa maitolasilla). Avartasi entisestään upeaa, isoa tilaa. Eikä olisi liian kovan oloinen. Molemmat vaihtoehdot kuitenkin käyvät hienosti, jos päädytte ovet uusimaan.

    • Hanna Vayrynen

      Hei iso kiitos pallotteluavusta <3 Olen ihan samoilla linjoilla. Näitä kovasti pohdin mutta vielä en ole päässyt selvään päätökseen. Makustelen niin pitkään kunnos päätökseni on selvä :)

  • Lotta Toivonen

    Valkoinen takka olisi tuossa ihan tosi ihana <3 ja todella hyvin sopisi seinässä kiinni oleva tv taso, pidempi kuin tuo mutta sirompi koska tavallaan.. eipä sitä tv-tasoa tavallaan edes tarvi kun tv on seinässä. Mutta sellainen ei kovin syvä, siro, valkoinen tv-taso olisi tohon bueno!

    • Hanna Vayrynen

      Todella hyviä idoita! Juuti tuollainen siro ja pitkä taso olisi ihana! Ja pitänee tutkia näitä takkoja vielä!

  • Mermar

    Hei, en laittaisi mustia “raameja” mihinkään, kun teillä ei ole muutakaan mustaa. Lisäksi mustat karmitukset ovat jo hieman out. Valkoinen on varma valinta, eikä siihen kyllästy. Peiliovien karmit voisi olla messinkiäkin, ellei pidä sitä liian kiiltävänä. Sitähän löytyy sisustuksesta jo ennestään.
    Pieniä pyöreitä marmoripöytiä voisi käyttää yöpöytinä. Niitä on paljon erivärisiä ja erilaisilla kevyillä jaloilla.
    Remppa vai muutto ohjelmassa on aina olohuoneissa ihania takkoja, joiden päälle on usein asetettu TV. Takat eivät ole juurikaan oikeita puilla lämmitettäviä, vaan joitain sähkö-yms. takkoja.
    Piha-altaiden kasveiksi suosittelen valitsemaan erilaisia havukasveja. Niitä ei tarvitse hoitaa juurikaan, ovat sopivan hidaskasvuisia, aina vihreitä, ei tule lehtiä tai muuta roskaa. Lajeja on kymmeniä erilaisia, joten niistä saa sommiteltua upean ” kiinalaistyyppisen” kivipuutarhan altaisiin. Katso netistä miten upeita esim. erilaiset matalat katajat ovat.
    Tämä nyt vähän rönsyili, mutta ehkä sait jotain vinkkiä. Itse olen lähinnä suunnitellut kesäpaikkamme sisustusta ja sinne helppohoitoista piha-aluetta, sekin projekti on kestänyt jo viisi vuotta, joten hitaasti hyvää tulee.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos monista ihanista vinkeistä ja idoista! <3 Juuri tuollaisia pyöreitä marmoripöytiä etsinkin! :) Olet täysin saanut kiinni siitä mitä tarvitsemme ja mikä meille sopii <3 Kiitos ihana loistavista ideoista ja vinkeistä <3

  • Poikaset2

    Hei, miten ihmeessä, et/ette halua makuuhuonneenne seinälle mitään kuvia? Itselle on kuvataide äärimmäisen tärkeää, huoneet ilman tauluja/grafiikkaa ovat mielestäni tyhjiä.

    • Hanna Vayrynen

      Makuuhuone ei ole meillä sellainen minne haluaisin tauluja. Minä haluan rauhoittaa makuuhuoneen. Grafiikkaa tulee tarpeeksi seinäpaneeleista. Haluamme makuuhuoneesta tilan mikä on mahdollisimman harmoninen ja rauhallinen. Olen huomannut, että siellä me emme kaipaa lainkaan kuvataidetta.

  • Haidi

    Ihania prokkiksia siellä suunnitteilla! Mitä leffahuoneen oviin tulee lähtisin itse melko varmasti mustilla ovilla, sillä rakastan sen tuomaa kontrastia valkoisen kanssa. Myöskin verhot, jotka jäätävt pehmentävät mustia ovia. Innolla jään odottelemaan mihin päin makkarin kanssa nyt olet päätynyt lähtemään! Näitä projekteja on ihana seurailla :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana pohdinta-avusta! Olen samalla linjalla <3

  • Roosa

    Takka olisi niin ihana ja tuo kivaa tunnelmaa. Laittakaa hormi menemään ulkopuolelta? Näkyväksi se toki jää kun ulkoa katsoo, mutta onko julkisivu minnepäin? :) Ja miten yläkerran ikkunat menee? Hieno koti teillä! :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Roosa! Joo juurikin se tunnelma minkä takka tuo on vaan niin kertakaikkisen ihana. Pitänee vähän selvitellä! Koska ikkunoita ei tuonne suuntaan ole joten periaatteessa mahdollista…