CATEGORIES

Kullan arvoisia hetkiä

29.4.2021

*Kaupallinen yhteistyö Pommac / Hartwall*

Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että edesmenneet isovanhempani, Iiomama ja Iiopapa, olivat minulle erittäin läheisiä ja äärimmäisen rakkaita. Lapsuuteni lempiasioita oli mennä viikonlopuksi heille yökylään serkkuni Annikan kanssa. Isovanhempani olivat aina hyvin läsnä lastenlapsilleen ja teimme valtavan paljon asioita yhdessä. Iiopapani oli myös aktiivinen valokuvauksen harrastaja. Jokainen minun, siskojeni ja serkkujeni syntymäpäivä sekä muut merkkipäivät on ikuistettu kuvin ja videoin albareihin ja lähes sadalle VHS-kasetille. Viimeinen merkkipäivä jonka Iiopapani kuvasi, oli minun ja mieheni häät vuonna 2007. Uskon, että oma intoni valokuvaamiseen ja asioiden ikuistamiseen on lähtöisin juurikin häneltä. Isoisäni ja -äitini olivat minulle roolimalleja monessa asiassa. Iiopapani oli hyvin ahkera, määrätietoinen ja voimakas persoona, joka teki elämäntyönsä Hartwallilla. Olen siksi kasvanut loputtomien Hartwall-tarinoiden parissa.

Historiani Hartwalliin

Iiopapani, Boris Martinoff, aloitti työt Hartwallilla 26-vuotiaana nuorena miehenä vuonna 1953 ja työskenteli siellä yhtäjaksoisesti 34 vuotta eläkkeeseensä asti. Tuohon aikaan Hartwall oli Hartwall-suvun omistama, jota johti Kay-Erik Hartwall. Vuonna 1953 Hartwall oli vielä pieni limonaditehdas Malminkadulla ja itse Kay-Erik palkkasi isoisäni ensiksi konttoripäällikon apulaiseksi, mutta eteni siitä verkkaisesti kirjanpitovastaavaksi, ostopäälliköksi, yhtiön prokuriksi, myyntijohtajaksi ja lopulta pisimpään hän toimi markkinointijohtajana sekä yhtiön johtoryhmän jäsenenä. Hänen ainoat esimiehensä olivat Kay-Erik sekä viimeisinä työvuosina hänen poikansa Erik Hartwall, keiden kanssa Iiopapani työtänsä teki. Hän oli mukana kehittämässä Hartwallia ja siksi monet Hartwallin tuotteet ovat tänäkin päivänä hyvin lähellä omaa sydäntä. 

Kuten totesin, olen kasvanut Hartwall-tarinoiden parissa. Isoisäni oli hyvin ylpeä työstään jota hän Hartwallille teki suurella intohimolla. Hän viihtyi valtavan hyvin työympäristössään ja kunnioitti Kaj-Erik ja Erik Hartwallia suuresti. Kunnioitus on selvästi ollut molemminpuolista, päätellen kaikista kuulemistani (ja lukemistani) tarinoista. Kertonee jotain, että hänen meille jälkeläisilleen kirjoittamassaan kirjassa, jossa hän käy läpi elämänsä merkittäviä tapahtumia, löytyy lopusta teollisuusneuvos Kay-Erikin ja hänen poikansa Erikin kauniit henkilökohtaiset kirjeet Iiopapalleni hänen eläköitymisensä yhteydessä. Muistan vieläkin ne kerrat, kun kävin Iiopapani kanssa Hartwallin tehtaalla, joka sijaitsi tuolloin Helsingin Konalassa. Olen ollut vasta neljän tai viiden vanha. Miten jännittävää oli nähdä tyhjien pullojen täyttyvän limonadista ja miten ne runsaana loputtomana letkana jatkoivat matkaansa pakkauksen puolelle. Nämä ovat yksiä ensimmäisiä kristallin kirkkaita muistoja lapsuudestani. Hartwallin yhdistän vahvasti rakkaaseen Iiopapaani.

Kultaisia hetkiä

Olen aina rakastanut Pommacin hedelmäisen raikasta makua. Sattuneesta syystä meidän varhaislapsuudessa ostettiin vain Hartwallin tuotteita ja Pommac oli hyvin läsnä sukumme eri syntymä- ja merkkipäivien juhlissa. Yhdistän Pommacin vahvasti moniin elämäni tärkeisiin ja tunnepitoisiin hetkiin, kuten konfirmaatiooni, ylioppilasjuhliini – jopa minun ja mieheni häihin. Varmasti moni teistä voi yhtyä tähän muistikuvaan – Pommac on ollut juhlien vakiovieras niin pitkään kuin muistan. Pommac on se paras alkoholiton vaihtoehto elämän suuriin juhlahetkiin. Erinomaisen maun päälle bonusta on se, että sen kanssa muistotkin tapahtumista ovat yhtä kirkkaat. Eräs ikimuistoinen hetki minulle oli pikkusiskoni Kiran ylioppilasjuhlissa, kun Iiopapani tapasi tuolloisen poikaystäväni ja nykyisen aviomieheni Mikan ensimmäistä kertaa. Se oli minulle merkittävä hetki. Iiopapani oli minusta hyvin suojelevainen ja otti nuoren miehen epäilevästi vastaan. “Jahas, uusi poikaystävä? Mitä sinä teet työksesi nuori mies?” Iiopapa kysyi pelottavan vahvalla auktoriteetillä. Mika vastasi pelaavansa jalkapalloa ammatikseen, mihin Iiopapani tuhahti “Etkö sinä muuta tee?”. Iiopapani kun ei eläessään ollut seurannut mitään urheilua. Kovasta vastaanotosta huolimatta Mika kesti tiukan seulan eikä mennyt aikaakaan kun myös miehestäni muotoutui jämptin Iiopapani silmäterä. Kaikki mieheni pelit hän seurasi äärimmäisellä tarkkuudella ja keräsi talteen miehestäni kirjoitetut lehtijutut. Sydäntäni lämmitti suuresti miten ylpeä hän vuosien saatossa oli myös tyttärentyttärensä puolisosta. 

Pommac – juhlien perinteikäs vakiovieras

Kun kuulin, että Pommac ja Hartwall haluavat tehdä kanssani yhteistyötä, teki se minut hyvin tunteelliseksi. Yhdistän merkin vahvasti elämäni tärkeisiin hetkiin, kultaisiin muistoihin ja ennen kaikkea rakkaaseen edesmenneeseen Iiopapaani. Minulle on ihan valtava kunnia saada tehdä läheistä yhteistyötä Hartwallin kanssa näin historiallisen ja upean brändin osalta kuin Pommac, joka on vanhin Suomessa edelleen valmistettava virvoitusjuoma ja se arvostettu vakiovieras suomalaisten juhlahetkissä läpi historiansa. Juomaa alettiin valmistaa 1920-luvulla ja juurikin alkoholittomaksi viinin korvikkeeksi. Juoma on tehty aidoista hedelmistä ja marjoista ainutlaatuisella tavalla: sen raaka-ainetta on kypsytetty tammitynnyrissä kolmen kuukauden ajan. Pommac nimi tulee sanoista pommery, joka viittaa samppanjaan, ja cognac, joka viittaa tammitynnyrikypsytykseen. Sata vuotta myöhemmin Pommac on säilyttänyt elegantin imagonsa ja erityisen asemansa juhlahetkien juomana. 

Pommac Brut

Tälle kesäkaudelle yli 100-vuotias Pommac loi hienostuneen uutuuden: Pommac Brutin. Tässä erikoiserässä Pommac-juhlajuomaan on lisätty samppanja-aromia ja sen sokerimäärää on vähennetty lähes 40 prosentilla. Tämä entistäkin juhlavampi kuiva uutuusjuoma on luotu yhdessä ranskalaisen artesaanilimonaditalo Lorinan kanssa. Vuonna 1895 perustettu Lorina on alansa uranuurtaja ja sopii siksi loistavasti Hartwallin ja klassikkojuoma Pommacin yhteistyökumppaniksi pitkien perinteidensä ja historiansa vuoksi. Lorina Artisan Limonadier kehittää edelleen uusia makuja ja juomia sukupolvelta toiselle periytyvällä käsityötaidolla ja alkuperäisiä arvoja kunnioittaen. Hienostunut Pommac Brut on pullotettu perinteikkääseen lasipulloon Lorinan tehtaalla, ja kesän 2021 erikoiserä saapuukin juhlapöytiin suoraan Ranskasta. Juhlavuutta tuo lisää kuuluvasti poksahtava korkki, jota Lorina on käyttänyt pulloissaan yli vuosisadan ajan. Kaunis pullo toimii näyttävänä osana kattausta hetkiin, jotka ovat maljan kohottamisen arvoisia. 

Toivon ja uskon, että tänä kesänä maailmantilanne sallii meille mahdollisuuden juhlia tärkeitä hetkiä meille merkityksellisimpien ihmisen kesken. Luodaan niitä kullan arvoisia hetkiä yhdessä ja nautitaan hetken ainutlaatuisuudesta. Niinä hetkinä tunnen myös edesmenneiden isovanhempieni läsnäolon. Sieltä jostain ylhäältä he hymyilevät onnellisena meitä kohti. Uskon, että Iiopapani siellä jossain on myös erittäin otettu tästä yhteistyöstä. Minulle merkitsi aivan valtavan paljon, että Hartwall koki minut niin sopivaksi kumppaniksi arvokkaalle ja perinteikkäälle juomalleen. Omien julkaisujen lisäksi sain tuottaa myös kampanjamateriaalia tälle upealle uudelle erikoiserälle. Itselleni yksi tunnepitoisimpia yhteistöitä<3

37 comments

Leave a Reply to Sonja Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Jenni

    Aivan ihana tarina ja postaus!! <3 Ja ihan täydellisesti tehty yhteistyö, niin kauniisti olet kattanut pöydän :)

    Pommac kuuluu myös minun lapsuuden juhliin sekä vielä nykypäivänäkin!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos niin paljon <3 Ihana kuulla <3

  • Maria

    Valloittava postaus ja aivan ihana kattaus! Meille on tulossa tyttäreni ylioppilasjuhliin tänä keväänä Pommac juhlajuomaksi. Tiedätkö saisiko tuollaista jäähdytinkulhoa mistään? Se todella kruunaisi tärkeän päivän kattauksen raskaan poikkeusoloissa vietetyn abivuoden päätteeksi.

    • Hanna Vayrynen

      Niitä ei tietääkseni ole myynnissä (voin vielä kysyä), mutta missä asutte? mielelläni lainaan omaani teidän tärkeään päivään <3

      • Maria

        Voi ihana, kiitos tarjouksesta, olisi upeaa saada tuo lainaksi. Asumme Helsingissä.

        • Hanna Vayrynen

          No hei sehän onnistuu! Olen keskustassa käymässä nyt ensi viikolla, voidaan sopia treffit niin voin tuoda kulhon? :) Laita vaikka instassa minulle dm!

          • Maria

            Mahtavaa! Laitoin viestiä instassa.

  • Paula

    Voi ihana taitava Hanna kuinka hyvin osaat sanoittaa ja kuvittaa töitäsi , niinkuin tämäkin niin henkilökohtainen , tuntui kuin itse olisi siinä mukana!
    Teet kyllä niin hyvää ja laadukasta työtä!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos sinulle ihana ihana Paula, kun olet niin ihanasti tukemassa ja kannustamassa <3 Sanasi merkitsevät suuresti <3

  • Elina

    Aivan ihana tarina ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ELina <3

  • Jonna Kataja

    Kaunis tarina ja kuvat! Välittyy että välität <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Olen niin iloinen jos onnistuin sen välittämään, koska tämä yhteistyö osui minulla niin syvälle sydämeen <3

  • Rosi

    Onpa kertakaikkisen kauniita kuvia ja ihana tarina ❤️ Pommac on kyllä maistunut meillekin. Iloista vappua!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Pommac on syystä monien suomalaisten juhlien vakiovieras - ja meillä monilla on pitkä ja ihana historia sen kanssa <3

  • Janica

    Tämä oli niin kaunis kirjoitus! Ihana tarina ❤️
    Ihan mahtavaa, että kerroit perheenne tarinaa. Paras lukemani juttu pitkään aikaan.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana niin paljon <3 Itkin monesti tätä kirjoittaessa ja olen sanoinkuvailemattoman kiitollinen ja otettu siitä lämmöstä ja myötäelämisestä mitä olette tämän yhteydessä minulle osoittaneet <3 Kiitos <3

  • Jonna

    Olipas kaunis ja liikuttava postaus, kiitos kun jaoit. Iloista vappua sinulle ja perheellesi! ?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin valtavan paljon ja toivottavasti teilläkin oli ihana vappu! <3

  • Sonja

    Ihana tarina ja hieno elämäntyö! Kiitos, että viet kaupallisia yhteistöitä ihan uudelle tasolle, tätä oli ilo lukea – taidanpa juhlistaa tätä vappua Pommacilla :)

    • Hanna Vayrynen

      Miten kauniisti sanottu <3 Olen niin äärimmäisen otettu teidän niin valtavan kauniista vastaanotosta minulle näin henkilökohtaisesti tärkeän yhteistyön ja aiheen äärellä <3 Kiitos ihana ja toivottavasti oli ihana vappu <3

  • Maijjjja

    Bongasin juuri kauppareissulla nuo ihanat uudet pullot, ja ilokseni myös maininnan ”brut”. Ehdottomasti menee kokeiluun!

    Uskomattoman kaunis kattaus, UPEA! Yhteistyökumppanisi saavat olla kyllä iloisia saadessaa tehdä hommia kaltaisesi taikurin kanssa.

    Iloa teidän vappuun! :)

    • Hanna Vayrynen

      Maija <3 Kiitos niin valtavasti niin kauniista sanoistasi työtäni kohtaan. Tein tätä yhteistyötä niin pala kurkussa, mutta lämmin liekki sydämessä. Se, että te ihanat pysähdyitte sen äärelle, otitte aikaa omasta arjestanne ja myötäelitte kanssani minulle niin tärkeitä muistoja on niin sydämen pakahduttavaa. Kiitos <3 Kiitos että halusit ilahduttaa minua näin kauniilla palautteella. Toivottavasti vappunne oli ilahduttava! <3

  • Kata

    Kiitos ihanasta hyvän mielen postauksesta, minusta on sydämellistä että iiovanhempasi välillä vierailevat blogiteksteissäsi! ? Liian usein varsinkin julkisessa keskustelussa vanhat ihmiset mielletään yhteiskunnan ja perhe- elämän taakaksi, joten erittäin mukava että nostat edesmenneitä isovanhempiasi näin positiivisesti esille. Mukavaa vappua! ?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Minun Iiomamani ja Iiopapani olivat minulle kuin toisia vanhempani ja ikävöin heitä usein, mutta niin kiitollinen samalla olen siitä, että sain niin onnellisen ajanjakson heidän kanssaan <3 Kiitollinen olen nyt siitä, että omat vanhemmat ja appivanhemmat haluavat mahdollistaa nyt meidän pojille tuon saman onnellisen ja turvallisen kasvuympäristön. <3 Läsnäolevat isovanhemmat ovat niin äärimmäisen tärkeitä ja voivat tehdä aivan valtavan ison merkityksen lastenlastensa itsetuntoon ja loppuelämään. Toivottavasti vappusi oli ihana!

  • Anni

    Hei! Kiinnostaisi tietää, millainen tausta isoisälläsi Boris Martinoffilla oli – oliko hän itse syntyjään jostakin kauppiassuvusta ja onko palo yrittäjyyteen teidän suvussanne vielä kaukaisempaa perua? Myös kiinnostaa, mitä tarkoittaa tuo “liopapa” ja mitä kieltä se on.

    • Hanna Vayrynen

      Ei! Emme ole kauppiassukua. Meillä suvussa ovat enemmänkin painottaneet hyvää koulutusta ja sitä kautta hakutumista palkkalistoille johtotehtäviin. Sillä tiellä itsekin olin. Oman kaupallisen koulutuksen pääaineena oli minullakin johtaminen. Päädyin kuitenkin erikoisten sattumien kautta yrittäjäksi – joka meidän suvussa uutta ja erikoista :D Oma isoisäni oli suomenruotsalainen, Suomessa syntynyt, äidinkielenään ruotsi. Meidän äitimme ei sitten enää puhunut ruotsia kotona meille. Iiopapa tulee yksinkertaisesti siitä, etten pienenä osannut sanoa s-kirjaita. Olin lapsenlapsista ensimmäinen ja äitini puhui heistä isomamana ja isopapana. Kun s ei minulta taipunut tuli iloisesti vain iiomama ja iiopapa. Se sitten jäi ja koko sukumme / serkuskatraamme käyttää heistä tuota nimitystä <3

      • I

        Hei ihan uteliaisuuttani kysyn että miksi äitisi ei puhunut teille enää ruotsia? Minun mieheni on myös suomenruotsalainen ja puhuu lapsille suomea kun jotenkin kokee sen enemmän omaksi kielekseen( minun kanssa kuitenkin ruotsia).Minun sydämenkieli on taas ruotsi enkä voisi puhua lapsilleni suomea vaikka olen aina puhunut sitä myös yhden puolen sukulaisten kanssa. Anteeksi tämä utelu,mutta ihmisten kieliidentiteetit jotenkin kiehtovat minua. Ihanaa vappua, Pommac on kyllä best!

        • Hanna Vayrynen

          Tähän minulla ei ole ihan suoraa vastausta. Mutta juurikin tuohon kieli-identiteettiin tämä todennäköisesti pohjautuu, mitä olen Iiopapani elämänkerran kirjoituksista ymmärtänyt. Minun äitini tunnekieli on ollut suomi, koska Iiomamani taas oli suomenkielinen. Iiopapani oppi suomea kunnolla vasta vanhempana, vaikka on aina asunut Suomessa. Kun hänellä oli vielä sukunimi joka viittasi Venäjälle, oli hän tuon ajan Suomessa hyvin eksyksissä oman identiteettinsä kanssa. Suomalainen, joka puhui vain ruotsia, mutta oli vielä sukunimi, joka viittasi muualle. Tapiolassa varttunut äitini puhui kotona siskojensa ja äitinsä kanssa pääosin suomea. Oletan, että oman identiteettivaikeutensa takia Iiopapani on halunnut lapsilleen mahdollisimman vahvan suomenkielen pohjan, koska itse identiteetin kanssa niin vaikeasti paini.

          • M

            Hei minun on pakko kommentoida tähän, että minun suvussani on (ollut) sama tilanne isovanhempien/omien vanhempien kielen kanssa. Myös meillä mummoni äidinkieli oli ruotsi ja äitini sitä osaa, mutta ei puhunut enää meille. Minä olen syntynyt 1984. Mummollani (s.1920) oli vaikeuksia Suomessa ruotsinkielisenä, koska hän meni naimisiin miehen kanssa, jonka perässä muutti ei-ruotsinkieliselle alueelle. Uskon tämän olleen suuri syy siihen, että kieli ei jatkunut suvussamme. Tänä päivänä minä koen sen olevan suuri harmi! On silti ilo, että jotain suomenruotsalaista kulttuuria on kuitenkin kulkenut suvussamme esimerkiksi ruokien muodossa, joten joku kosketus juuriin säilyy omillakin lapsillani. Ja niin tietenkin piti vielä sanoa että upea postaus!

          • Hanna Vayrynen

            Hei ihana kuulla, että siellä joku ihan samassa tilanteessa! Vaikkakin osaltaan myös harmi! Mutta meilläkin sama – ruokien muodossa on jotain!! <3 Ja iso kiitos <3

  • Nora

    Ihana vihreä mekko :) <3 mistä se mahtaa olla?

    • Hanna Vayrynen

      Suomalainen Gauhar! Tämän kesän mallistoa! :)

  • Merja

    Ihana tarina! ❤

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos <3 Minulle niin tärkeä yhteistyö <3

  • Mimmu

    Tämä oli ehkä ihanin yhteistyöpostaus ikinä <3 Olipas kiva kuulla muistoistasi liittyen Hartwalliin ja Pommaciin. Iiopapasi oli varmasti aivan mahtava tyyppi :) Tuli ihan omaa edesmennyttä vaaria ikävä tätä lukiessa <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos niin valtavasti kauniista sanoista minulle hyvin tärkeää postausta kohtaan <3 Iioapapa oli huikea - joistakin varmastikin myös pelottava :D Minulle aina maailman huikein isoisä. Tätä tehdessä, saadessani tuottaa markkinointimateriaalin Hartwallin ikonisen tuotteen erikoislanseeraukseen, tuntui että ympyrä sulkeutui jollain kauniilla tavalla ja Iiopapani hymyilee tuolta jostain. Eilen tunsin hänen läsnäolonsa vahvasti <3