CATEGORIES

Pihaistutukset

14.5.2021

Viime keväänä kunnostimme pihan perusteellisesti. Talo oli pitkään myynnissä ja jäänyt vähäiselle asumiselle, joten piha oli päässyt reippaasti rehevöitymään. Teimme kaikki perusteet kuten uusimme nurmen, laajensimme terassia, poistimme puskia, asensimme tekonurmen missä pelailla ja siistimme pihan yleisilmeen. Paljon tuli tehtyä eikä paukkuja ollut enää tehdä heti perään kaikkia tarpeellisia istutuksia. Nyt kevään saapuessa otin härkää sarvista ja lähdin viimein viimeistelemään pihaa.

Meille oli selkeää, että halusimme pitkän aitasivun reunalle tuijarivistön tuomaan näkösuojaa ja rauhaa. Päädyimme lopulta tilaamaan K-raudasta 180cm korkuisia tuijia 35 kappaletta. Mutta eniten puntaroin sitä, mitä laittaisin terassin mittaviin istutusaltasiin. Olin alusta asti miettiinyt siihen ikivihreitä pyöreitä puksipuita ja ruukkuja (alla reilu vuosi sitten tekemäni havainnekuva), mutta sitten innostuin ideasta, että se olisi raikas kukkiva kukkapenkki. Asiaa tovin puntaroituani päädyin kuitenkin käytännölliseen ja ympärvuotiseen ratkaisuun: Päätin laittaa altaisiin pallotuijia, koska ne näyttäisivät hyviltä ja siisteiltä vuoden ympäri. Kukkien kausi Suomessa on kuitenkin niin lyhyt, että halusimme ratkaisun joka olisi siisti aina. Meillä on olohuoneesta suuret ikkunat toisen istutussivun puolelle, minkä takia erityisesti halusin ratkaisun olevan siisti ympäri vuoden. 

Pidän kovasti puksipuista. Ne ovat niin symmetrisen pyöreitä ja siistin näköisiä. Ikävä kyllä ne eivät ihan aina kestä Suomen talvia, joten on hieman arpapeliä miten ne kestäisivät. Toinen miinus puksipuissa on niiden haju. Auringon porottaessa niistä lähtee lievä kissanpissan haju. Meilläkin on tarkoitus siirtää kesäksi juurikin tuohon kiviterassille meidän iso ulkosohvaryhmä, joten ei olisi kovin kiva istua kissanpissan hajussa. Siksi päädyin istuttamaan altaisiin pallotuijia, mitkä ostin Muhevaiselta. Ne ovat mukavan hidaskasvuisia, joten ne eivät tarvitse usein huoltoa. Tuosta ne saavat vielä jonkin verran kasvaa, mutta kovin isoja en niistä halua. 

Vielä minun pitää täyttää allas maisemointikankaalla ja sitten lisään pallotuijien ympärille isoa grafiitinharmaata pyöreää koristekiveä, mutta muuten alkaa olla valmista!

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ruukkuistutukset

Pieni Hortonomi-Hanna sieltä on heräilemässä, sillä halusin jotenkin saada kukkaloistoakin helppohoitoisen ikivihreän rinnalle. Täten päädyin ratkaisuun, että tulen näihin kulmaruukkuihin aina laittamaan kukkia / istutuksia kauden mukaan. Rakastan raikkaan valkoisia kukkia, joten istutin niihin täksi kesäkaudeksi (katsotaan jos saan talvehtimaankin) Daliaa ja leijonankitaa.  

Allasruukut

Vähän halusin väriä pihalle ja istuin Plantagenissa näkemiini kirkkaan vaaleanpunaisiin jalohortensioihin. Nyt on ostettu ruukkusorat ja rodomultaa –  yritän saada pidettyä nämä kaunokaiset mahdollisimman pitkään elossa. Näin paahteisilla säillä kukka on ollut kovin janoinen kun saavat osakseen päivässä paljon aurinkoa (n.8h), mutta katsotaan mitä tulee! Halusin altaan ympärille hieman etelänlomafiilistä kukilla <3

Altaat viimeistelen vielä grafiitinharmailla koristekivillä

Lisää etelänlomafiilistä loin ostamalla kaksi kaunista kumkvattia (kääpiösitruspuuta) pienempiin harmaisiin ruukkuihin. Mullan päälle laitoin vielä hieman valkoisia koristekiviä. Instant Espanja-vibat!

Joku teistä ihanista vuosi sitten totesi, että harva on viherpeukalo omakotitaloon ensi kertaa muuttaessa, mutta kummasti vuosien saatossa sitä alkaa siihen tykästyä. Täällä on nyt kyllä erittäin vahvaa innostusta havaittavissa! Ehkä minäkin opin vielä Hortonomi-Hannaksi!

15 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Kukkatäti

    Daaliat kärsivät helposti härmästä, jos liikaa kastelee tai on sateista pitkään. Muuten ovat kyllä kauniita. Niiden juuret eivät kestä talvea ruukussa, vaan on otettava talteen. Hortensiat ovat lyhyt kestoisia.

  • Riikka

    Moi Hanna! Olen seurannut sinua vuosia ja pidän kovasti blogistasi ja sisällöstäsi muutenkin. Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, miten esimerkiksi Instagramissa kuvaat usein poikiesi jalkapallo-otteluita niin, että myös muiden kuin omien lapsiesi kasvot näkyvät. Oletko kysynyt poikiesi pelikaverien, sekä myös vastustajien vanhemmilta luvan siihen, että heidän lastensa kasvot saavat näkyä videoissasi kymmenille tuhansille seuraajille? Jollain lapsista voi olla tietämättäsi syitä, miksi heidän kasvonsa eivät saisi näkyä ulkopuolisille. Ulkopuolisena asia ihmetyttää erityisesti siksi, koska peität kuitenkin usein omien lapsiesi kasvoja sisällössäsi. Tämä tuli mieleeni kun luin Iltalehden artikkelin (Tunnettu julkkis jakaa videoita Ellan lapsesta somessa – ilman lupaa ) aiheesta, ja kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi asiaan liittyen.

    • Hanna Vayrynen

      Moikka!
      Kiitos paljon seurastasi!:)
      Olen päivittäin erilasisissa futistreeneissä ja peleissä enkä kuvaa niistä omiin kanaviin juuri siksi, ettei muiden lasten kasvot näy. Jos kuvaan, niin kuvaan niin kaukaa, ettei kenenkään kasvot näy tai ole mitenkään tunnistettavissa. Toimin esimerkiksi myös pojan joukkueen somevastaavana muiden vanhempien pyynnöstä, joten sinne kyllä kuvaan – en omiin kanaviin. Jos joskus jaan klipin, ne ovat sellaisia, missä muiden lasten kasvot eivät ole tunnistettavissa (esim kauempaa tai näkyy vain takaraivo). Myös Instagramin kuvanlaatu pikselöittää kauempaa kuvatessa sen verran paljon, ettei naama ole tunniistettavissa liikkeessä yli muutaman kymmenen metrin päästä kuvatessa.
      Siksi iso osa omaa arkea jää somessa piiloon, koska nimenomaan en halua, että kenenkään lapset ovat tahtomattaan minun kanavissani. Pari kertaa olen tehnyt poikkeuksen kun olen kuvannut yli 50m päästä eikä kasvot ole kenelläkään tunnistettavissa – ainut mikä on pääteltävissä on pituus ja hiustenväri – mutta kasvot eivät näy. Olen kerran jakanut yhden kuvan hesacupista, jossa näkyi kauempaa poikani sekä hänen joukkuekavernsa ja kysyin luvan jokaisen kuvassa näkyvän vanhemmalta. Eli kyllä, mietin näitä todella paljon ja jokainen päivä. Voi kun voisinkin näyttää sinulle ne videot mitä olen jakanut jotta voisin näyttää mitä tarkoitan:)

  • Annuli

    Näyttää hyvältä :)!! Vinkki ensi syksyyn! Osta kukkasipuleita, kuten tulppaaneja ja ukkolaukkoja ja istuta niitä pallotuijien joukkoon näyttäviksi rykelmiksi.. keväällä saatte nauttia kukkaloistosta :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos :)

  • Jenni

    Ihanan näköistä! Teillä niin mukavan iso piha. Oletko harkinnut, että laittaisit tuossa istutusaltaassa olevat ruukut tuohon laatoitukselle? Ja hankkisit vielä vaikka kolmannen ruukun? Voisi näyttää kivalta. Yksi vinkki kasvien ostoon: Muhevainen, on siinä Kauniaisten lähellä Suurpellossa. Ihan eri luokkaa kuin Plantagen :) ja edullisempikin monessa asiassa!

    • Hanna Vayrynen

      Hei kiitos paljon ideasta! Mietimme tätäkin, kokeilin, mutta yritämme asettaa jotkut laatat noiden ruukkujen alle tuonne istutusten keskelle! :) Ja hei muhevaisesta ostin nämä kaikki Suurpellon pallotuijat ja kukat!! Ihanat!!

  • Ulpu

    Kaunista! Hortensiat säilyy muuten talven autotallissa, muutaman kerran kastelua ja keväällä toukokuun alussa ulos. Saat ensi vuonna vielä mahtavimman kokoiset hortensiat! Mutta tosiaan reilusti vettä tarvitsevat ja kovaa paahdetta ei niinkään kestä. Myös hyvä ja helppo kukkiva pensas on juurikin erilaiset syyshortensiat, jotka menee kivasti tuijien kanssa. Jos siis ei jaksa kukkia erikseen laittaa ja haluaa kukkia piristämään puutarhaa ☺️ Meillä puksipuut vaihdettiin tuijiin, sillä eivät kestäneet talvea.

  • Annika

    Hortensiat viihtyvät parhaiten enemmän varjoisassa paikassa, ei suorassa auringon paahteessa. Ja vaativat aika paljon vettä. Eli, ehkä kannattaa siirtää ruukut vähän suojaisampaan paikkaan. Ovat aivan mielettömän kauniit istutukset nimittäin. Onnea puutarhahommiin.

  • Lotta

    Ihanalta näyttää! Ja hyvä idea nuo suuret ruukut niin saa sitten kukkia niihin. Itse varmaan haluaisin kanssa enemmän kukkia mutta just käytännössä hankalampaa. Noissahan voi olla jos nuo kukat ei pärjää niin talvella vaikka minikuuset! Pääsiäisen aikaan narsisseja ja orvokit kestää hyvin, voi olla nollassakin ja sitten paahteessa toki sitten kastelua. Orvokit on vähän tylsiä (itseni mielestä siis) mutta just helppouden takia niitä löytyy mun partsilta <3

    • Hanna Vayrynen

      No juuri tämä. Enemmän duunia ja aika kun niistä nauttii on häviävän pieni vuositasolla. Joten päädyin tällaiseen best of both worlds ratkaisuun. Talvella just kuuset / katajat /sypressit ja niihin pikkuvalot <3 Ja mullakin pitää olla mahdollisimman helppohoitoinen!

  • Sonja

    Kaunis piha ja kuinka ihanan väriset nuo hortensiat! ?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovin <3

  • Jiika

    Vau, näyttääpä siellä ihanalta! Kivoja kasveja ja kukkia olet valinnut :) Toivon, että mustakin kuoriutuu pihan laittaja, kun omakotitaloon pian muutetaan… Toistaiseksi oon aika hyvällä menestyksellä aina tappanut kaikki kasvit :D

    • Hanna Vayrynen

      Sama ongelma täällä!! :D