CATEGORIES

Kaunis ja kestävä komposiitti

18.6.2021

*Kaupallinen yhteistyö UPM ProFi*

Kuluneena vuonna ihmiset ovat käyttäneet ennätyksellisen paljon rahaa koti- ja pihaprojekteihin. Tunnistan itseni vahvasti tästä kuluttajaryhmästä :D Voi niitä aikoja, kun vielä kuolalin erilasten kenkien ja laukkujen perään – nyt huomaan pyöriväni rautakaupoissa samalla innolla. Pyysinhän viime vuonna esimerkiksi synttärilahjaksi mieheltäni lattiapesurin :D Tähän on tultu. Mutta ai että miten ihanaa onkin laittaa omaa kotia. Ja koti on useimmilla vähän ikuisuusprojekti – aina sitä keksii jonkun uuden idean, jota lähteä toteuttamaan.

Miten monta kertaa olemmekaan mieheni kanssa iloinneet siitä, että päätimme heti muutettuamme kunnostaa pihamme. Minä olisin halunnut vielä odottaa ja makustella vaihtoehtoja, mutta koronavuoden ja kotiin sulkeutumisen myötä mieheni sai minut ylipuhuttua. Olimme kuitenkin haaveilleet tietyistä elementeistä niin pitkään, että molempien haavekuvat lopputuloksesta olivat hyvin samanlaiset. Toivoimme mahdollisimman käytännöllistä ja helppohoitoista pihaa, jossa lapsilla olisi paljon tilaa leikkiä, pelata ja harrastaa. Halusimme pihan, jolla olisi korkea käyttöaste ja kutsuisi ulos puuhastelemaan. Ulkonällisesti halusimme hyvin yksinkertaisen, tyylikkään ja klassisen lopputuloksen. Meille oli alusta asti selkeää, että haluaisimme paljon nurmialuetta, mutta jo ennen kuin muutimme taloon sisään, keksin villin unelman porealtaasta takapihalla. Nimittäin vesi elementtinä minulle edustaa lomaa. Kun saa kastaa jalat sinisenä kimaltelevaan veteen, tuo se välittömän lomafiiliksen. Miten ihanaa olisikaan jos saisi tehtyä takapihalle oman lomakeitaan?

Talomme takapihalla oli valmiina kaunis takallinen lasiterassi, jota ympäröi suuri määrä puskia. Koska kaikki lasiovet saa auki, halusin saada tuolle käytännölliselle tilalle jatketta. Jostain keksin, että sen viereen olisi aivan ihana upottaa ulkoporeamme. Sellainen, missä voisi polskia kauniina kesäpäivänä, mutta käydä myös lämmittelemässä syksyn ja talven viileinä iltoina takkatulen liekkien luodessa tunnelmaa. Olin kuitenkin ajatellut, että se olisi jonkun vuoden projekti – ei heti ensimmäisiä asioita mitä lähdettäisiin lähivuosina toteuttamaan. Mutta kun korona iski ja olimme muutenkin tekemässä pohjatyöt teko- ja uudelle luonnonnurmelle totesimme, että olisi fiksuinta kaivaa paikka poreammeelle nyt heti, ettei myöhemmin tarvitse tulla rikkomaan laitettua pihaa painavilla koneilla. Täten lähdin nopeasti itse suunnittelemaan terassijatketta.

Aikaa kestävä ja laadukas valinta

Minulle oli hyvin tärkeää, että terassi olisi kestävä, helppohoitoinen sekä moderniin taloomme sopiva ja tyylikäs jatke. Mieheni isä on rakennusmestari. Konsultoin häntä siitä, mikä olisi hänen mielestään materiaalina paras vaihtoehto. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: komposiitti. Komposiitti olisi laadukas sekä aikaa ja elämää kestävä valinta. Omassa kiireisessä arjessa tärkeää on myös, että se on hyvin helppohoitoinen. Se ei vaadi vuosittaista öljyämistä kuten puuterassit. Riittää kun sen pesee tarvittaessa. Lapsiperheessä oli myös hyvin tärkeää, että siitä ei lähde tikkujakaan. Komposiitti oli hintavampi valinta kuin perus puu, mutta uskon sen maksavan itsensä nopeasti takaisin laadullaan.

Komposiitti on mukava ja turvallinen pienillekin jaloille – siitä ei irtoa tikkuja

Vesitiivis materiaali

Lähdin kartoittamaan erilaisia vaihtoehtoja (komposiiteissakin on paljon laatueroja) ja perusteellisen vertailun jälkeen tiesin haluavani suomalaista suunnittelua olevaa ja Suomen vaativiin sääolosuhteisiin luotua UPM ProFi Deck -komposiittilautaa. Ostopäätös oli lopulta helppo, sillä tuotteella oli niin paljon erinomaisia ominaisuuksia. Koska terassi tulisi ympäröimään upotettua ulkoporeammetta, oli tärkeää, että materiaali on vesitiivis. Kyseinen ProFi Deck-lauta sopisi jopa veden alle asennettavaksi. Hyvin merkittävä tekijä lapsiperheessä oli myös, ettei se ole liukas kastuessaan. Kotiamme ympäröivä valkoinen kiviterassi on hyvin kaunis, mutta petollisen liukas märkänä. Siksi minulle oli selvää, että samalla materiaalilla en jatka porealtaan ympärille. Käytössä komposiitti on osoittautunut täydelliseksi valinnaksi. 

Ympäristöystävällisyys

Merkittävä etu komposiitille oli myös sen ympäristöystävällisyys. UPM ProFi Deck-komposiitti oon valmistettu kierrätetystä muovista. Täten lautoja varten ei tarvitse kaataa puita, vaan materiaalin valmistus tukee kiertotaloutta valmistaen vanhasta muovista uutta. Se on niin kestävää, että sille myönnetään jopa 10 vuoden takuu. Tämän lisäksi se on myös myrkytön valinta. Näin se on turvallinen lapsille ja kotieläimille. 

Tyylikäs ulkonäkö

Materiaalin ominaisuuksien lisäksi meille oli myös hyvin tärkeää, että lopputulos on tyylikäs ja talomme ulkomuotoon sopiva. UPM ProFilla oli laaja valikoima erilaisia komposiitista tehtyjä terassilautamalleja sekä värivaihtoehtoja. Päädyin valitsemaan UPM ProFi Deckin Stone Grey -värissä, koska se oli väreiltään lähes tismalleen sama kuin talomme ikkunakarmit ja muut ulkoiset yksityiskohdat. Komposiitin tyylikäs viimeistely sopii loistavasti moderniin kivitaloon.

UPM ProFi Deck – Stone Grey

Terassista jäi komposiittilautaa hieman yli, joten appiukkoni teki niistä upeat portaat terassin toiseen päätyyn.

Mistä hyvä terassitekijä?

Kyselin suoraan UPM ProFilta suosituksia tekijöistä keiltä löytyisi vankka tietotaito komposiitista ja terassirakentamisesta. Sain listan nimiä joihin otin yhteyttä. Aikataulut sopivat yksiin hirsiperinnerakentaja Peten kanssa, jolla on oma  rakennusfirma Hirsi-Pete. Mikä tuuri meillä kävikään! Pete tuli käymään ja sai heti kiinni tämän noviisin terassivisiosta ja piirroksista. Nopeasti kävi ilmi hänen rautainen ammattitaitonsa ja kaiken päälle hän oli vielä super säntillinen ja luotettava mies. Aina paikalla tismalleen silloin kun sovittiin. Niin mukava herrasmies, kehen meidän poikammekin ihastuivat suuresti. Kun kahden viikon rakentamisen jälkeen ruuvattiin terassin viimeisiä ruuveja paikalleen, hän otti meidän pojat mukaan puuhiin <3 Pojat olivat aivan innoissaan ja odottivat Peteä takapihalle päivittäin. Sellainen kultakimpale! Joten jos tarvitsette terassirakennusta tai muuta rakennusapua – erittäin suuri ja lämmin suositus Petelle.

Komposiitin edut pähkinänkuoressa:

-Tyylikäs
-Helppohoitoinen
-Kestävä
-Vesitiivis
-Ei tikkuunnu
-Ei ole liukas kastuessaan
-Ympäristöystävällinen valinta
-Terassilautojen laaja värivalikoima

Näin vuoden kokemuksen jälkeen olen ihan äärimmäisen tyytyväinen tekemiini valintoihin. Lopputulos on jopa parempi kuin osasin toivoakaan – ja minä osaan olla vaativa. Meillä jäi hieman komposiittia yli terassin rakennuksesta ja päätimme tehdä siitä vielä portaat terassimme toiseen päätyyn trampoliinin suuntaan. Tämä on tehnyt takapihastamme äärimmäisen toimivan, helppohoitoisen ja käytännöllisen.  Näiden ratkaisujen ansiosta lapsemme voivat huoletta juosta pihallamme paljain jaloin ja nauttia ulkona puuhastelusta. Vanhemmillakin jää enemmän aikaa lasten leikkien seuraamisen, yhdessä tekemiseen sekä omaan rentoutumiseen. Joten jos mietit terassin tekoa tai laajennusta, täältä erittäin iso suositus komposiitille. 

20 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Ellu

    Täällä odotellaan uusia postauksia innolla :) Etenkin niitä ihania elämän makuisia “ihan tavan höpinää” postauksia <3 Blogi tulee kurkattua päivittäin!

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla <3 Kun sitä itse mieltää että niin monii tietää arjen löpinät igs:n kautta niin tulee mietittyä mitä kaikkea tänne laittaisi... Mutta tulossa on ihan näinä päivinä nyt kun arki alkaa taas <3

  • Maiju

    Ihana valkoinen uikkari, mistä ja mitä merkkiä se on? :)

    • Hanna Vayrynen

      Ruotsalainen scampi

  • Niina

    Mistä tuo ihana rantamekko? (beige ja hopeat yksityiskohdat) on? ?

    • Hanna Vayrynen

      Suomalainen halofromfinland! <3

  • Kaisla

    Ps. Teidän talon arkkitehtuuri, pihan ja terassin rakenne on tosi kauniit, oma maku eriää materiaaleissa ja kasveissa?

    • Hanna Vayrynen

      Makuja on niin monia kuin meitä ihmisiä :)

  • Kaisla

    Makuasioita? Omaan silmään muovisuuden vuoksi järkyttävän ruma vs. esim.rautavihtrillillä harmaannutettu puu, kuten tekonurmi vs. oikea ja tuijatkin vs. kymmenet muut kauniit havukasvit. Onneksi on vaihtoehtoja kaikille esteettisille näkemyksille?

    • Hanna Vayrynen

      Juuri näin – siksi jokainen tekee oman täydellisen pihan itselleen <3 Tämä on meille paratiisi <3 Itse kun en välitä lainkaan havukasveista – toivottavasti saat oman pihasi laitettua kuten itse haluat :)

      • Kaisla

        Tuijat nimenomaan ovat havukasveja! ??

        • Hanna Vayrynen

          Anteeksi, tuosta vastauksestani jäi pois MUISTA havukasveista :) Kannustaisin kuitenkin miettimään aina netissä kirjoitellessa puhuisitko samoin tavoin myös kasvotusten ystävän kanssa? Netissäkin on hyvä muistaa että puhuu toisen ihmisen kanssa ja vaalia hyviä käytöstapoja. Jos jokin asia ei miellytä, niin suosittelen suuresti seuraamaan jotain joka on omaa makua ja saat siitä jotain iloa ja inspiraatiota! :) Elämä liian lyhyt muuhun. Hyvää kesää!

  • Annukka

    Terassi näyttää mukavalta ja ominaisuudetkin vaikuttavat lapsiystävälliseltä. Kuumeneeko se auringon porottaessa? Ilmeisesti voi kuitenkin huoletta astella paljain jaloin :)

    Muuten, instagramin kuvien ja storyjen perusteella keskimmäisenne näyttää mielestäni ihan nuorimmalta pikkusiskoltasi, näin ulkopuolisen silmin :D Hyvää kesää!

    • Hanna Vayrynen

      Moikka! On super hyvä ja jos ainoan miinuksen hakemalla haen niin se on se, että todella kuumalla säällä kuumenee! Mutta pystyy sillä silti kävellä! Toistaiseksi on vain parina päivänä käynyt niin kuumaksi että se häiritsisi. Kuitenkin vuodesta reilusti 99% ajasta se on lämmöltään ihanteellinen, joten sanoisin muiden etujen voittavan tämän miinuksen. Ja tosiaan meillähän on tumma sävy! Vaaleat versiot eivät käyt yhtä kuumiksi!

      ja kyllä – heissä on paljon samaa <3

  • Netta

    Hei, kiitos kivasta blogista, teillä on kyllä aivan ihana koti ja upea terassi. Kirjoitit joskus että kodissanne oli muuttaessanne sokeritoukkia. Oletteko päässeet niistä eroon? Tilasitteko tuholaistorjujan?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovin! Ja ollaan! Meidän if-vakuutukseen kuului tuholaistorjuja! kaksi käyntiä se tarvitsi, mutta sittemmin ei olla nähty YHDEN YHTÄ SOKERITOUKKAA! Halleluja! Kiitos siitä Anticimexille!

  • Jessii

    Kysymys ei liity komposiittiin, mutta onko rusketus aito vai purkki ja jos on purkki, niin onko suositella hyviä itseruskettavia. Millä saa tasaista jälkeä ja ei tule liian keltaista.

    • Hanna Vayrynen

      Tää on itseasissa nyt ihan luonnon rusketus! Ja käytän ahkerasti aurinkosuojia – suosikit lancomen soleil bronze ja be3 aurinkokuivaöljyt!

  • Anna

    Meillä on suunnitelmissa rakennuttaa koti tässä muutaman vuoden päästä, joten ajatusten tasolla suunnitelmia kodin suhteen on jo paljon. Mieheni on alusta asti sanonut että terassi tulee olemaan sitten komposiittia ja aiheeseen tutustuessa olen samaa mieltä. Ainoa mikä mietityttää on, että onko komposiitti (varsinkin tuollainen harmaa) liian kuuma jalalle jos aurinko paistaa suoraa? :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana projekti teillä edessä! On ihanaa päästä toteuttamaan omia rakennusunelmia! Ja komposiitti on meillä käytössä osoittautunut loistavaksi. 99% aikaa vuodesta komposiitti varaa lämpöä niin ihanasti, että se tuntuu mahtavalta jalan alla. Muutama päivä vuodesta on kovia hellepäiviä, milloin se voi käydä kuumaksi – mutta siihenkin vaikuttaa komposiitti, väri ja. malli. Meillä ollut ihan muutama päivä viime vuonna kun komposiitti kävi tosi kuumaksi, mutta silti siinä kyllä pystyi kävellä. Meillä tosin terassi on kombinaatio kivilaattaa ja komposiittia, joka on käyttössä todella toimiva kombo (juurikin kun saa silloin vähän parhaat molemmista). Mutta sanoisin, että komposiitin kaikki hyvät puolet yhteen laskettaessa se ajoittainen (huom erittäin harvinaista suomen sääolosuhteissa koska tarvitsee todella kuuman päivän) kuumeneminen on nii häviävän pientä, että komposiitti on edelleen ylivoimaisesti järkevin ratkaisu – ainakin tähän meidän tarkoitukseen :)