CATEGORIES

12 helppoa ideaa Halloweeniksi

27.10.2021

Halloween viikonloppu kolkuttelee ovella. Kuten tiedätte, rakastan erilaisia teemajuhlia ja Halloween on kuin niiden kuningatar. Silloin saa kunnolla hullutella ja toteuttaa mitä kreiseimpiä ideoita. Halloweenin hienouteen heräsin itse vasta 2015 kun asuimme Kaliforniassa. Miten iso asia se siellä onkaan – lokakuun lopun tunnelma on vertaansa vailla. Harvassa oli ne naapuruston talot, ketkä eivät Halloweenia varten pihaansa koristelleet. 

Meillä on muodostunut hiljalleen perinteeksi juhlia Halloweenia ystäväporukan kanssa. Meillä kaikilla on samanikäisiä lapsia ja monille heistä Halloween on vuoden suosikkijuhla. Joka vuosi keksitään yhdessä heille uusia hurjia ideoita. Varsinkin näin korona-ajan jälkeen kun pitkään välteltiin kaikkea sosiaalista kanssakäymistä on erityisen ihanaa järjestää nyt yhteisiä elämyksiä ja muistoja. Meillä on tälle vuodelle suunnitteilla kauhukujaa, kurpitsajahtia ja pulikointia noidanpadassa. Tässä teillekin 12 helppoa ja kivaa ideaa luoda Halloween tunnelmaa. Virallinen Halloween-viikonloppu on nyt tämä viikonloppu, joten vielä ehtii!

1. Mustat kruunukynttilät 

Saatat yllättyä miten paljon tavalliset mustat kynttilät tekevätkään! Korkeat mustat kruunukynttilät luovat välittömästi oikeanlaisen tunnelman – erityisesti viiden kynttilän kynttelikössä. Itse suosin Havin mustia kruunu- ja antiikkikynttilöitä, sillä ne ovat läpivärjättyjä.

2. Valaistus

Valaistus tekee valtavasti. Oikeastaan et tarvitse muuta kuin kynttilöitä tai turvallisempia LED-kynttilöitä luomaan oikeanlaisen Halloween tunnelman. Myös yksi tapa saada nopeasti Halloween-fiilistä on laittaa lampun päälle oranssia silkkipaperia. Oranssina hohkaava valo luo heti jännittävän tunnelman. Muistathan turvallisuutta silmälläpitäen tarkistaa ettei silkkipaperi osu itse polttimoon.

3. Leijuvat noidanhatut

Ehkä maailman helpoin tapa saada pääsiäisen noitahatuille käyttöä: Neulan avulla pujotin siimaa hatun kärjestä, sidoin solmun päädyn jotta siima ei sujahda hatusta läpi ja toisen päädyn siimasta kiinnitin teipillä kattoon kiinni. Näin syntyy illuusio ilmassa leijailevista noidan hatuista. Laitoin kolme hattua heti sisääntuloon.

4. Hämähäkinseitti

Hämähäkinseittiä voi ostaa melkeinpä kaikkialta ja on edullista. Itsellä on käytössä samat hämähäkin seitit ties jo kuin monetta vuotta. Olen venytellyt sitä sisääntulon ikkunalle, portaikkoon, katon rajaan ja olohuoneen isoon pyöreään peiliin. Kiinnitän sen maalarin- tai pakkausteipin avulla.

5. Haamupallot

Minun ja kuopuksen synttäreistä jäi muutamia irrallisia valkoisia ilmapalloja. Sharpie-tussin avulla piirsin niille silmät ja suun – hetkessä hauskat haamupallot olivat valmiit.

6. Kattolepakot

Nämäkin lepakot ovat palvelleet uskollisesti vuodesta toiseen. Olen todennäköisesti ostanut ne joskus Juhlamaailmasta. Ne ovat yksinkertaisesti mustaa kartonkia, jotka on leikattu lepakon muotoon ja taas siimalla kiinnitetty kattoon jotta syntyy illuusio leijailusta. Lisää voisi helposti tehdä itse kun on mallitkin valmiina. Netistä varmasti löytyy myös malleja jota voi käyttää apuna jos haluaa itse askarrella.

7. Musiikki

Musiikki luo suuren osan tunnelmaa, joten älä unohda sitä! Olen itse tehnyt Spotify:hin oman Halloween listan missä on erilaisia klassisia Halloween kappaleita (Harry Potterin tunnari, Adams Family jne) sekä paljon myös erilaisia Halloween ääniefektejä kuten lasten kuiskailua, susien ulvontaa, oven narinaa, askelia… Kotonamme on Sonosin sisäänrakennettu äänijärjestelmä, joten pystyn lisäämään erilaista musiikkia eripuolille taloa ja sen huoneita. Esim kurpitsajahdin ajaksi soitan terassillamme olevista kajareista “Halloween forest”-nimisen kappaleen.

8. Kurpitsajahti lapsille

Tämän toteutamme lapsille samalla hengellä kuin pääsiäisen “Easter egg hunt”. Nyt vain herkkujen etsiminen tapahtuu pimeässä ja taskulamput kourassa. Minulla on varastossa muutamia feikkihautakiviä, joten takapihan pelottava Halloween tunnelma musiikkeineen on taattu. Aion myös karvaa lasten kanssa tällä viikolla muutaman kurpitsan, joiden sisälle sujautan tuikut tuomaan valoa.

9. Oksentava kurpitsa

Viime vuoden hitti oli karvaamani guacamolea oksentava kurpitsa. Se toimi niin hyvin, että toteutan saman tänäkin vuonna. Ohjeet sen tekemiseen löydät täältä.

10. Juustohautausmaa

Tämän toteutti viime vuonna ystäväni Aino ja se oli upea! Brie oli leikattu arkun muotoon jonka päällä luki RIP, cheddarit oli leikattu risteiksi ja manchegot hautakiviksi. Niin upea luomus ja kukapa ei juustoja rakastaisi?

11. Muumionakit

Tänäkin vuonna tulen tekemään näitä muumionakkeja. Ne on helppo tehdä: leikkaat vain valmiin voitaikinan nauhoiksi, kieputat nakkien päälle ja pistät uuniin. Lopuksi lisäsin nakeille vielä sokerisilmät. Näiden lisäksi aion tänä vuonna tehdä sormihodareita, joissa leikkaan nakit sormen näköisiksi. Testasin sitä jo aiemmin ja niistä tuli pelottavan aidon näköisiä.

12. Veribooli jääkäsillä

Hankit vain muumilimua, punaista mehua tai värjäät spriten elintarvikevärillä ja voila! Sekaan kun laittaa vielä kertakäyttöhanskaan jäädytetyn jääkäsipalan on karmiva veribooli valmis.

13. Hämähäkin mokkapalat

Tämän loihti viime vuonna ystäväni Pinja. Miten upea se onkaan! Eli yksinkertaisesti teet mokkapalat omalla ohjeellasi ja lopuksi lisäät päälle sokerikuorrutteella hämähäkinseitin. 

Siinä 12 helppoa tapaa saada vielä kunnon Halloween-juhlat aikaiseksi tänä vkoloppuna. En malta odottaa lauantaita – tulee niin kivaa! Nämä kuvat ovat kaikki viime vuodelta (noidanhattuja ja lepakoita lukuunottamatta), joten kuvia tämän vuoden toteutuksista tulee vasta ensi viikolla.

Hurjan hauskoja juhlia kaikille!

13 comments

Leave a Reply to Jutta Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Epi

    Heippa.Katsoin videon äidin ja tyttären kauneus ohjeista.Laitatko ne äidin käyttämät lancomen tuotteet,suht.samassa iässä mennään.Videolla ne meni niin nopeasti ohi.Kiitos

  • Anna

    Ihana Hanna!! Kiitos taas inspiraatiosta ja mahtavista vinkeistä! :) Saanko hei kysyä, että mitä valoketjua (Airam tms?) oot laittanut teidän terassin/parvekkeen ruukkukasvien ympärille? Ootko hankkinut ne tänä syksynä? Niissä on nimittäin just oikea lämmin sävy<3 Onko ne sähkö- vai paristo-mallia? Aivan huippua jos vinkkaat tänne, pääsen itsekin koristeleen tunnelmavaloja tähän pimeimpään vuodenaikaan.. Kiitos <3

    • Hanna Vayrynen

      Moikka!
      Hei tottakai!
      Ne olen itseasiassa ostanut Rustasta! Ostin ne vuosi sitten. syksyllä. Valitsin heidän oman valosarjan siksi, koska heidän tuotteillaan oli niin helppoa rakentaa valoketju, joka sopii juuri omaan tarpeeseen! Meillä sähkövirta, jossa hämärän tunnistin! Eli toimii itsekseen! <3 Kausivalot best <3

  • Mira

    Anteeksi, mutta alkoi huvittaa, karvaamisella tarkoitat varmaankin suomeksi kaivertamista? :) Onnistuneita juhlia!

    • Hanna Vayrynen

      No jep :D Ajatusvirhe :D Samaa luokkaa kun olen puhunut usein “sinkistä” tarkoittaen tiskiallasta:D

  • Päivi

    Kiitos Hanna upeista kuvista ja inspiraatiosta! Tänne sun blogiin on aina niin kiva tulla hakemaan ideoita ja hyvää mieltä. Mäkin rakastan juhlien järkkäämistä ja sitä fiilistä, jonka jo juhlien suunnittelu, ideointi ja valmistelu antaa! Itse juhlat on sitten se vielä se ’kirsikka kakun päällä’. Toivottavasti teillä on tosi kivat juhlat!

  • Jaana

    Ihanaa, kun jaat näitä vinkkejä. Tosi kivoja ja helppoja kuitenkin. Noista koverretuista kurpitsoista oon aina miettinyt, että mitä sille kurpitsan sisukselle voi tehdä? Tekisi mieli ostaa pari kurpitsaa ja kovertaa niille hauskat ilmeet, mutta mitä teen sen sisuksen kanssa…

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla!
      Ja siis ne siemet menee roskikseen mutta muuten olen tehnyt itse kurpitsan “lihasta” esim keittoa ja risottoa! :)

      • Pia

        Voi älä heitä roskiin. Puhdista, laita uunipellille, suolaa ja öljyä päälle ja hetkeksi uuniin. Nam!

        • Hanna Vayrynen

          Apua – miten en ole tätä tajunnut!? Teen tänä vuonna !! Kiitos!

      • Suvi

        Eikö siemenet voi pestä, paahtoa ja syödä?:)

  • Jutta

    “Minulla on varastossa muutamia feikkihautakiviä”
    Hahaa, en kestä ? kaikenlaista sun varastosta löytyy. Teidän muuttajat ovat varmaan olleet silleen, et “No, seuraavaks nää hautakivet sitten!”

    S U P E R ? Hauskaa Halloweenia teidän perheelle! ???

    • Hanna Vayrynen

      Joo siis meillä muuttaessa oli kirjaimellisesti sellainen iso muovilaatikko jossa oli erilaisia luurankoja ja pari (styroksista) hautakivee :D Eipä kyselleet muuttomiehet mitään :D

      Kiitos ja sitä samaa! :)