CATEGORIES

Kun korona tuli kylään

24.1.2022

Meillä otettiin uusi vuosi 2022 mukavasti ja rauhallisesti vastaan koronaeristyksessä kotona, sillä saimme koko perhe koronatartunnan joulupöydästä. Meille osui mitä todennäköisimmin kohdalle lievempi omikron, mutta nopeasti perheemme tautikokemuksella ymmärsimme, että tämän tulee vielä valtaosa lähiaikona sairastamaan. Leviämisnopeus, tartuttavuus ja se miten virus ohitti perheessämme kolmekin rokotetta antoi viitettä siitä, että tämä variantti leviäisi vielä metsäpalon lailla. Moni asia maamme tautitilanteen suhteen on sittemmin muuttunut. Mutta miten meillä sairasteltiin? Millaisia oireita minulla oli? Ja miten on uusi vuosi sen jälkeen lähtenyt käyntiin?

Jouluksi saimme sukumme Ranskasta kylään viikoksi. Tämä oli valtavan iloinen tapahtuma, koska me kaikki emme koronan takia ole nähneet yhdessä yli kahteen vuoteen. Juhlapyhää odotin kuin kuuta nousevaa, joten hyvin kiitollinen olen (edelleen), että saimme viettää joulun yhdessä. Nuorin siskoni oli saanut aaton aattona tietää, että hänen työpaikallaan oli hiljattain todettu koronatartunta. Hän oli kuitenkin täysin terve ja kahdesti rokotettu, joten päätimme ottaa kotitestit varoiksi ennen aattoa. Ne näyttivät negatiivista, joten helpottuneina iloitsimme, että voisimme kaikki viettää joulua yhdessä kun me kaikki aikuiset olimme vähintään tuplasti rokotettuja. Ranskassa rokotukset ovat Suomea hieman edellä ja tätini, setäni ja molemmat serkkuni olivat jo kolmasti rokotettuja.

Tartunta ja testit

Joulua vietettiin suunnitellusti meillä – kaikki yhdessä saman pöydän ääressä. Se oli ihanaa. Pian sen jälkeen siskolla alkoi ensimmäiset omikron-varianttiin sopivat oireet. Väsymystä ja päänsärkyä. Hän kärsii laillani migreeneistä, joten vielä ei ollut selkeää, että tämä olisi koronaa. Mutta koska hänen työpaikallaan koronaa oli ollut, varasi hän heti ajan testeihin. Tässä kohtaa tein mieheni kanssa myös taas kotitestit, jotka näyttivät molemmat negatiivista, mutta siitä meni alle vuorokausi kun minullakin alkoi päänsärky ja väsymys. Olin juuri järjestänyt joulun perheellemme ja migreeneistä kärsin tuon tuosta, joten tiedostin, että tämä voi vielä olla mitä vain. Samaan aikaan kuitenkin yksi pojistani tuli luokseni sanomaan, että hän on väsynyt ja hänellä on kipeä olo. Siinä kohtaa asetuimme kaikki omaehtoiseen karanteeniin ja suunnattiin virallisiin testeihin. Sain ajan kahden päivän päähän Jorviin ja tulos tuli vielä myöhemmin samana päivänä. Sieltä rapsahti perheemme ensimmäinen positiivinen koronatesti. Siskoni oli ehtinyt sitä ennen saada posi tuloksen, joten nyt osasin itsekin sitä jo odottaa. Koska kaikilla perheessämme oli lieviä mahdollisesti koronaan viittaavia oireita, vein vielä lapsemmekin testeihin, koska halusin saada sairastetun taudin merkinnän mustaa valkoisella. Kun olimme huomanneet miten helposti tämä tauti läpäisi kaksi rokotetta (ja jopa kolme) osasimme odottaa, että alkuvuosi tulee olemaan maassamme koronan täyteinen. Ajattelimme, että tulemme viisihenkisenä perheenä olemaan altistuskaranteeneissa vielä koko alkuvuoden, jos emme pysty todistaa sairastaneemme tautia. Minun ja mieheni oli määrä saada vuoden alussa kolmannet rokotteet ja kouluikäisten lastemme ensimmäiset. Halusin varmistaa koronatartunnan erityisesti siksi, jotta voisimme varmistua siitä kannattaako uusia rokotuksia nyt ottaa vaiko siirtää rokotusajankohtaa pidemmälle. Viisihenkisestä perheestämme sai positiivisen pcr-testituloksen kaikki. Kiitollinen kuitenkin olen siitä, että saimme viettää joulua kaikki yhdessä.

Oireet

Meidän perheessä oireet olivat kaikilla hyvin lievät. Minut ja mieheni on rokotettu kaksi kertaa, mutta lapsia ei vielä oltu ehditty rokottaa. Miehelläni oli vain päänäsärkyä yhtenä päivänä. Pojat mainitsivat väsymyksestä ja “kipeästä olosta”, joka meni illassa ohi. Minulla oli ylivoimaisesti eniten oireita – lopulta melkein koko omikron-kirjo. Oli päänsärkyä, josta en päässyt mitenkään eroon. Se yltyi yhtenä iltana sen verran hallitsevaksi, että voin myös pahoin. Kuumetta oli kolmena päivänä, mutta se ei kertaakaan noussut yli 38 asteen. Hyvin lievää yskää oli, mutta rintaan ei erityisemmin missään kohtaan sattunut. Yhtenä päivänä oli havaittavissa jonkinlaista poltetta rintakehässä, mutta sekin meni päivässä ohi. Erikoisimpana oireena kuukautiskiertoni häiriintyi. Seuraavat kuukautiset tulivat melkein 2 viikkoa liian aikaisin. Oireista kaikista hallitsevin oli väsymys. Yhteenvetona sanoisin, että oma sairaskokemus oli lievä, vaikka kaikki oireet minulla melkein olikin. Kärsin migreeneistä sen verran usein, että tämä päänsärky ei ollut pahempi kuin normaalit kohtaukseni. Mutta tauti pakotti meidät kaikki oman kodin seinien sisälle 10 päiväksi mikä oli sekin ihanaa. Pari päivää kun tauti oli pahimmillaan makasin sohvalla katsellen aivot narikkaan sarjoja – vähän väliä torkahdellen. Mutta sen verran nopea omikron oli, että kunnon oireista minulla ehti olla 6 oireetonta päivää ennen karanteenista lähtöä ja pojilla peräti 8-9. Nyt virallisia karanteeneja ei enää määrätä, mutta tuolloin oli vielä toisin.

Vointi ja tilanne nyt

Kaikki muut oireet väistyivät minulla kokonaan neljässä päivässä, mutta tunnistan edelleen olevani normaalia väsyneempi. Väsymyksen lisäksi läsnä on myös “aivosumu”, josta muutkin taudin sairastaneet ovat maininneet. Vuosi on siis alkanut hyvin tahmaisesti osaltani. On ollut todella vaikea tarttua mihinkään kunnolla. Olen mm. aloittanut kuusi eri blogipostausta, mutta yhtäkään en saa loppuun. En saa jäsenneltyä tekstejäni järkevään muotoon ja kadotan ajatukseni. Olo on ajoittain hyvin turhautunut. Omassa elämäntilanteessani tämä sairastusajankohta oli kuitenkin lähes täydellinen. Tammikuu on alallani kaikista rauhallisin, joten nyt jos joskus todella voin ottaa rauhallisemmin. Mutta oma luonteeni onkin sitten se vaikeampi vastus. Vaativuus on tunnelukkoni ja toimintataipumuksiltani olen toivoton tehokkuuden tavoittelija. Olen rauhallisen työtilanteen takia voinut tehdä vain luksukselta kuulostavaa puolikasta työpäivää, mutta se on tuonut omakohtaisesti rinnalle painavan ahdistuksen. Tietynlainen saamattomuus ja tehottomuus ahdistaa minua aivan valtavasti. Olen samaan aikaan rauhaton, että saamaton. Käyn parhaillaan päänsisäistä (ja näemmä ikuista) taistelua oman suorittaja-minän kanssa. Miten voikaan tekemättömyys olla niin vaikeaa niin suurelle osalle meistä.  Tiedän hyvin etten ole ainut joka kärsii tällaisesta ajattelutavasta. Kuuntelin juuri kaverin suosituksesta “Suorittajan mieli”-äänikirjaa ja silmät kostuivat heti alkumetreistä kun tunnistin itseni niin monesta kohtaa. Se tosin oli myös hyvin puhdistavaa. Tuntui, että sen myötä sain taas jostain langoista kiinni. Kirja herättänyt monia ajatuksia, jotka haluavat tekeytyä vielä blogitekstinkin muotoon.

Omaa kaveripiiriä korona on käynyt läpi hyvin tehokkaasti viimeaikoina, joten uskon siellä monen olevan myös samassa tilanteessa. Tunnistatko samoja oireita tai ajatuksia? Kaiken kaikkiaan oma näkemys alkaneesta vuodesta on kuitenkin toiveikkaan optimistinen. Toivon, että omikron olisi lopun alkua tälle pandemialle. Hartain toiveeni tälle vuodelle on, että pääsisimme palaamaan normaaliin arkeen, missä kaikki alat pääsisivät tekemään töitään kuten ennenkin ja uskaltaisimme kaikki taas elää.

 

31 comments

Leave a Reply to Jemmi Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Ansku

    Moikka! Löysin tämän blogin, kun etsin edes jonkinlaista tietoa sekoittaako sairastettu korona kuukautiset. Tein positiivisen kotitestin tiistaina, jolloin edellisten kuukautisten loppumisesta oli kulunut kahdeksan päivää. Keskiviikkona kuukautiset alkoivat “uudelleen”, ja ottaen huomioon suhteellisen normaalin kiertoni, muuta syytä ei tuohon voi olla kuin päälläoleva korona.

    Mulla kolme rokotusta, ja toistaiseksi näin kahden päivän jälkeen oireet ovat tosi lievät, lähinnä paleltaa ja nenä tukossa. Hyvin jaksaa olla ja katsella niitä aivot narikkaan -sarjoja. :D

    • Hanna Vayrynen

      Joo! Sekoitti mullakin!!! Meni 3kk että alkoio kierto palautua! Mutta siis jotain se hormonitoiminnalle / estrogeenille tekee :/

  • Tessu

    Löysin tämän blogin, kun pohdin Googlen avustuksella, onko kuukautiseni nyt “sekaisin” koronan takia. Oireiden alusta on nyt 9 päivää ja eilen alkoi runsas vuoto. Minulla on siis kierukka, joka on jo pari vuotta pitänyt kuukautiset kurissa, 0-3 tippaa kuussa ja that’s it. Mutta nyt vuotaa runsaasti.

    Oli muuten paljon yhtäläisyyksiä oireissa muutenkin: minulla ensioire oli todella voimakas päänsärky, joka kesti tauotta pari päivää ja sai oksentamaankin. Päänsärky on vilahdellut sen jälkeenkin tässä ja välillä yltynyt pahaksi taas. Migreeniksi luulin ensin, mutta kesto oli epätyypillisen pitkä. Kuumetta ei ole ollut, nuhaa ja kurkkukipua kyllä. Ja lievä yskä. Keuhkot tuntuivat kuin niissä olisi ollut tulipalo kytemässä. Hengitys oli vaikeaa ja kivuliasta, mikä kieltämättä säikäytti, koska Omikronin ei pitäisi niinkään iskeä keuhkoihin. Väsymys on voimakasta. Paraneminen ei tunnu olevan kovinkaan suoraviivaista. Eilen olin jo toiveikkaana, että tauti alkaisi olla jo takana, mutta ehei, nyt olen taas romuna. Ja on kriittinen hetki opiskelussa.

    Muut perheenjäsenet ovat pysyneet terveinä. Olen kotona eristäytynyt yhteen huoneeseen, pitänyt etäisyyttä ja käyttänyt maskia, pyyhkinyt pintoja yms. Ei kiva tauti, en vertaa flunssaan, oireet ovat itselläni olleet paljon inhottavammat. Älkää vähätelkö tätä “lievää varianttia”, saatatte itse siitä selvitä, mutta tietämättänne tartuttaa sen ihmiseen, jonka terveydentila ei sairastumista kestä.

  • Ninni

    On kyllä jännä miten korona tarttuu joihinkin ja jotkut saavat isot oireet ja joihinkin ei tartu. Perheestämme 7 vuotias sai koronan. Kuumetta oli 40 astetta 2 päivää ja päänsärky mutta kolmantena päivänä ei enää mitään. Erona perusflunssasn tämä kesti vähemmän aikaa ja kokonaan puuttui nuha ja yskä. 4 vuotias pikkusisko ei sairastunut ollenkaan, eikä myöskään me vanhemmat. Käytiin hus testeissäkin. Me vanhemmat saimme kolmannen rokotteen juuri jouluna ja teho oli siis parhaimmillaan. Uskon tämän vaikuttaneen.

  • Katri

    Onpa todella ihana kuulla kuulumisia – itse en ole muualla somessa, joten sun blogipostauksia on ollut ikävä!
    Harmi että korona tuli joulun päätteeksi kutsumattomaksi vieraaksi, mutta onneksi vasta aaton jälkeen, niin saitte nauttia pitkästä aikaa kunnon perhejoulusta. Myös mun ystäväpiirissä tuli ensimmäiset tartunnat ilmi joulun aikaan. Olin altistuneiden joukossa, ja mahdollisesti “sairastin” taudin itsekin. Oireet olivat lähes huomaamattomat, ja menivät parissa päivässä ohi ennen kuin ehdin edes viralliseen testiin, joten en mene vannomaan. Ajallisesta yhteydestä voisin kuitenkin päätellä oireiden johtuneen koronatartunnasta. Muistan loppuvuodesta kauhistuneeni ensimmäisiä uutisia uudesta variantista, mutta onneksi tämä omikron on osoittautunut (useimmilla) deltaa lievempioireiseksi. Jospa pian alkaisi häämöttämään valoa loputtomalta tuntuneen tunnelin päässä!

  • Lovis

    Nyt on joka paikassa kuullut, että tarttuu todella herkästi. Tuttu oli lähdössä Ruotsiin (kolmesti rokotettu) ja piti olla (joulukuussa) puhdas testitulos, että pääsee. Meni täysin oireettomana testiin ja testi oli positiivinen. Oli koko koronaan ”sairastetun” ajan täysin oireeton. Sanoikin, että varmaan sairastuttanut tahattomasti muita, koska ollut koko ajan täysin oireeton. Tytön koulussa (2. luokalla) viikottain joku sairastaa koronan ja tietoa koulusta tulee, että on altistunut. Eiköhän tämä käy tosiaan suurimman osan läpi ennen kuin helpottaa. Turha tässä tilanteessa on ketään syyllistää. Tsemppiä ja parempaa tulevaa kevättä!

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä – tieto lisääntyy onneksi ajan mukaan ja sen mukaan vaatimukset. Ja juurikin tuo – vaikka kaikkensa tekee niin. silti tältä ei todennäköisesti välty. Uskon samaan jasamaa mieltä. :) Ihanaa kevättä sinne myös! :)

  • Telle

    Hei! Erikoista ettei kukaan kommenteissa kritisoi ratkaisuasi järjestää iso sukujoulu, kun juuri joulun alla tästä varoitettiin? Kehoitettiin juhlimaan pienellä joukolla ja sinä teit juuri päinvastoin. Miten sitten kävikään…?

    • Hanna Vayrynen

      Anteeksi, mutta tämä ei ollut yksin “minun ratkaisuni”. Tämä oli perheemme aikuisten yhteinen päätös.
      Serkkujen lennot ja muut varattiin kauan ennen omikronin leviämistä maailmalla. Kaikki aikuiset olivat vähintään kahdesti rokotettuja – valtaosa kolme.
      Uutisoinninkin osalta olen erimieltä. Ainakin HUSin Asko Järvinen antoi joulun alla mediassa lausunnon, että rokotetut voivat viettää joulua levollisin mielin. Siihen aikaan myös vasta puhuttiin lehdissäkin siitä, että kaksi rokotetta antaa hyvän suojan, kolme vielä silloin sanottiin antavan todella hyvän. Nyt tiedämme paremmin. Myöskään kahden rokotteen jälkeen mahdollisesti edes altistuessaan ei ainakaan meidän alueella enää määrätty karanteeneihin.

      Minun oman perheeni lisäksi meitä oli 11. Siihen kuului omat siskoni perheineen, vanhempani, äitipuoleni sekä Ranskasta saapunut serkkuperhe, joita moni meidän perheestä ei ole koronan takia nähnyt vuosiin. Meillä on iso suku, joten tämä oli meille pieni ydinporukka, mitä on odotettu todella pitkään. Kyllä ainakin omassa kaveripiirissa on juuri samalla tavalla tänä jouluna toimittu.

      Koen tällaisen syyllistämisen täysin turhana ja tarpeettomana. Omikron on aikaisempia variantteihin nähden niin tehokas leviäjä, että sen tulee saamaan valtaosa. Olisimme varmasti poikien harrastusten tai koulun kautta tulleet saamaan taudin viimeistään alkuvuodesta. Olen todella iloinen, että pääsimme viettämään joulua kaikki yhdessä – täysin sen arvoinen riski. Tämä oli meille erinomainen kohta sairastua ja toimimme jokaisessa kohtaa niin vastuullisesti kuin vain mahdollista – kuitenkaan elämästä täysin eristäytymättä.

      Ja miten sitten kävi?
      Kaikki sen saaneet sairastivat lievänä, koska olemme kansalaisina tehneet sen miten voimme yhteiskuntaa suojella (eli olemme ottaneet kaikki mahdolliset rokotteet) ja elämä taas jatkuu. Nyt toivottavasti superimmuniteetilla vuoteen 2022.

  • Lotta

    Jeeee, ihanaa että kirjoitit! Ja ihana kuulla että lievillä oireilla selvisitte. Olen kuullut todella monelta että kuukautiskierto on mennyt sekaisin rokotteiden jälkeen mutta jännä että myös koronan oireena! Mulla sama kuin tuolla yhdellä kommentoijalla, että sitä odottaa koko ajan milloin sattuu omalle kohdalle :D Kerrassaan outoa ettei ole saanut vielä tartuntaa (tietääkseni) kun kuitenkin käyn töissä, käytän julkisia joka päivä, lapsi päiväkodissa, nähdään kavereita nykyään todella vapaasti, kun hoplopit ja leikkipaikat oli auki niin käytiin kaikkialla eikä enää niin olla varottu.. niin silti ei ole tullut! Mutta jos tautihuippu on tuloillaan niin ehkäpä se sitten käy meidät viimeisemmätkin läpi! Tsemppiä alkuvuoteen ja aivosumuun <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Kyllä, se oli minullekin erikoisin oire. Mutta mahtavaa jos et ole sitä vielä saanut ja ehkä vältyt! Onneksi kuitenkin tämä variantti vaikuttaisi olevan lopun alkua, sillä se ei vie enää niiin helposti sairaalaan ja maassamme on hyvä rokotekattavuus. Joten ihanaa että voit elää elämää slti täysillä - siihen meidän kaikkien on hiljalleen taas pyrittävä! Kiitos ja sitä samaa <3

  • Villis

    Onneksi saitte vain lievän taudin! Toivottavasti jälkioireet alkaisivat myös hellittää. Tsemppiä vuoteen, kiva että kirjoitit.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti ja toivon samaa! :)

  • Kateliini

    Arvasinkin, että teillä varmasti korona tullut kylään, kun Nelli kertoi IG:ss tartunnastaan ja sinulla oli somehiljaisuus.
    Rokotteet varmasti auttoivat, että teillä aikuisilla oli suht lievä tauti. Ja hyvä niin! Miten muu perhe, tuliko muita tartuntoja? Pääsivätkö Ranskan sukulaiset sovitusti kotiin?
    Toivotaan tosiaan, että tämä omikron olisi se viimeinen variantti!?

    • Hanna Vayrynen

      Joo siinä toviin en jaksannut tehdä juuri mitään – päivät meni sohvalla levätessä / torkahdellessa.
      En koe sopivaksi ihan seikkaperäisesti muiden kuin oman ydinperheen asioita listata, he kun ovat yksityishenkilöitä. Toivottavasti ymmärrät. :) Siskoni tosiaan kertoi asiasta itse omassa instassaan. Mutta sen verran huolta lievitän, että sukulaiset pääsivät lähtemään suunnitellusti joulun jälkeen kotiin ja tekivät negatiiviset testit ennen lentoa. Ja kyllä – toivon suuresti omikronin olevan lopun alkua tälle pandemialle <3

      • Kateliini

        Ymmärrän toki. Pääasia, että kaikki säilyivät vakavilta muodoilta suojassa. Ihanaa kevättä! Minulle se on jo alkanut!?

        • Hanna Vayrynen

          Kiitos kovasti ja sitä samaa! :)

  • Jemmi

    Hyvä että selvisitte koko perhe suht pienillä oireilla. Ja voimia itsensä “työstämiseen”. Itselläni alkoi kroppa jo oireilla niin pahasti että totaalinen pelko sai itseni työstämään itseäni jotta saisin omaan (itse itseäni vaativan) käytökseen muutoksia. Vielä sen saralla olen alkutaipaleella, mutta pelko oli hetken niin suuri kun konkreettisesti lääkärissä tulokset puhuivat puolestaan. Ja koronan suhteen alku ahdistus on jo muuttunut odotukseen koska pyyhältää ohi. Ja ainoastaan toivon, että lievänä tulisi. Ihanaa alkanutta vuotta vaikeuksista huolimatta ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä <3 Toivon kovasti että tänä vuonna pääsisimme palaamaan normaaliin ja ihmiset voisivat taas elää - sillä nämä lieveilmiöt ovat jo melkoisen huolestuttavia... Voimia siis suuresti ja toiv tämä vuosi helpttaisi ja toisi uutta ihana virettä elämään! <3

  • Sara

    Onneksi selvisitte lievillä oireilla, täällä myös koko perhe sairasti tämän läpi alkuvuodesta. Toivotaan että pikkuhiljaa kohti normaalimpaa! Ihanaa vuotta teille kaikesta huolimatta :)

    • Hanna Vayrynen

      Tätä on niin runsaasti että valtaosa tulee lähiaikoina joissa muoodossa saamaan. Voimia kovasti sinne ja sitä samaa! <3

  • Minna Lostedt

    Osassa kunnista on karanteenia ja eristykset edelleen käytössä, mm. Raaseporissa jossa asun. Itse vapauduin eristyksestä tänään. Poika on vielä eristyksessä saatuaan positiivisen tuloksen viime viikolla, ja mieheni karanteenissa koska ei ole vielä saanut tartuntaa.
    Onneksi meillä päästiin myös vähällä. Itselläni oli väsymystä ja yskä, ääni oli pois viikon. Pojalla vähän nuhaa ja maha kipeä.

    • Hanna Vayrynen

      Se on totta – asia kun vaihtelee kaupungittain. Meillä lopetettiin viralliset karanteenin alkuvuodesta.
      Toivottavasti teillä ei muut sairastu ja kovasti tsemppiä vielä viimeisille metreille eikä tule tuon enempää oireita! Paranemisia! <3

  • Milla

    Tunnistan oireet täysin! Itse sairastin jonkun aiemman koronatyypin, juuri ennen kuin väestön rokottaminen alkoi, mutta todella oli vaikea tunnistaa että onko kyseessä migreenikohtaus vai korona. Koronaksi se sitten varmistui. Aivosumu ja saamattomuus kesti joitain viikkoja, mutta onneksi meni ajan myötä ohi. Kuukautiset olivat sekaisin joitain kuukausia, oikeastaan vasta puoli vuotta myöhemmin rokotuksen saatuani ne alkoivat tasoittua ennalleen. Onneksi ehditte viettää ihanan joulun ja selvisitte kaikki lievillä oireilla ❤️ Anna rauhassa itsesi olla vähän saamaton, kyllä ne entiset energiatasot sieltä vielä palautuu ?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihanasta empatiasta <3 Sanoisin myös samaa ystävälle, mutta miten se onkin niin vaikea sanoa sama itselle? Ja kuulostaapa samalta! Onpa ihana kuulla että hiljalleen muutkin oireet väistyivät - se olo itselläkin on että hiljalleenn alkaa helpottaa. Kiitos <3

  • Haidi

    Kurja kuulla, että siellä vuosi alkoi moisissa merkeissä, mutta onneksi nyt on sitten jo paremmat olotilat ja pääsitte vähillä oireilla. Täälläkin omikronia odottaa vähän koko ajan, että missä kohtaa kolahtaa kohdalle kun sitä tuntuu ympärillä olevan koko ajan. Toivotaan, että nyt tästä taas homma paranisi ja elämä normalisoituisi. Etätyössä on puolensa, mutta vähän tässä seinät kaatuu päälle :D

    • Hanna Vayrynen

      Onneksi oli aika täydellinen hetki sairastaa. Vaikka toisaalta minun piti yllättää Mika 28. päivä. aamulla lähtemällä yhdessä Leville mutta onneksi toimin heti ensimmäisten mahdollisten oireiden tullessa ja sain siirrettyä matkaa eteennpäin <3

      Ja ah, ymmärränn niin tunteesi. Monet ei sairastaneet ystävät sanoneet samaa. Ja kyllä - alan itsekin olla aivan täynnä näitä rajoituksia ja kotona kykkimistä. Voimia! Ehkä tämä tästä piakkoin <3

  • Hanna Vayrynen

    Moikka Heini!
    Tiedätkö reilun 2kk jälkeen minulla helpotti! Onneksi! Alkuvuoden olin jotenkin todella väsynyt ja allapäin, mutta nyt viimeisen kuukauden jälkeen on oma draivi löytynyt taas. Toivottavasti sinulla menisi suht pian ohi! <3

  • Heini

    Moikka, saako udella onko aivosumu yms oireet menneet kokonaan ohi? Täällä ränmitään ominronissa parhaillaan ja hirvittää ajatuskin että nämä oireet voi olla päällä pitkään… kiitos jos viitsit vastata! :) ja mukavaa kevättä!

  • Hanna Vayrynen

    Et selvästikään halua edes ymmärtää. Tämä korona-aika on vaikeaa kaikille. Yritän aina ymmärtää, mutta en minäkään suostu olemaan tässä kohtaa toisen pahan olon sylkykuppi.
    Kyllä, voin nukkua hyvin yöni koska olemme tässä vaiheessa tehneet kaiken mitä voimme tehdä taudin leviämisen ehkäisyksi. Olemme tehneet kaikkemme ja toimineet niin vastuullisesti kuin voimme. Meidän perheen joulunvietto ei poikennut mitenkään siitä miten yleisesti tänä jouluna vietettiin joulua. Meille korona olisi varmasti tullut alkuvuodesta jo lasten koulusta / päiväkodista tai harrastuksista. Olemme kantaneet vastuumme toimimalla koko ajan rajoitusten mukaisesti, ottaneet kaikki mahdolliset rokotukset, jääneet etunojassa karanteeniin aina jotta ei vain muita tartutettaisi jos vaikka olisikin koronaa, pidimme viikon omaehtoista karanteenia jotta me voisimme turvata joulun (ikävä kyllä siskolla sellanen työ ettei hän siihen pysty). Tottakai voin tietää etten ole muita sairastuttanut kun emme ole muita nähneet. Voin todeta, että suhtautumiseni ei olisi mitenkään erilainen olisimmeko sairastaneet tautia vai ei. Harmillista miten jotkut kokevat asiakseen syyllistää ihmisiä, ketkä ovat viruksen saaneet.
    Tässä kohtaa kun on kaikki rokoukset otettu ja koronatestikin näyttää negatiivista en näe syytä miksi pitäisi lukittautua kotiin.
    Elämän on jatkuttava. Tiedän varsin hyvin, kuten kaikki, että virus käyttäytyy eri tavoin eri ihmisillä, mutta kuten laajasti uutisoitu – ei tämä omikron ole enää yhtä vaarallinen ja Suomi on muiden maiden lailla liikkumassa kohti koko yhteiskunnan avaamista. Mikä on minusta hyvä asia tässä kohtaa, koska tekee pahaa seurata esim. ravintola- ja kultturialalla toimivien ahdinkoa.
    Kaikkea hyvää sinulle :)

  • Hanna Vayrynen

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/husin-asko-jarvinen-joulua-ei-ole-peruttu-rokotetut-turvallisin-mielin-mutta-ulkomailta-saapuvat-alkoot-heti-bailatko/8313790

    Tiedän, ettemme ole sairastuttaneet ketään vakavasti. Jäimme etunojassa jo omaehtoiseen karanteeniin. Serkkumme tekivät myös negatestit ennen lentoa. Olemme toimineet juuri niin vastuullisesti kuin suinkin voimme. Ymmärrän että korona pelottaa monia kun on vuosia peloteltu, mutta toivottavasti sinäkin pääset tästä eteenpäin ja voit jatkaa elämää syyttelemättä muita.