CATEGORIES

Joulun tuntua

1.12.2014

Marraskuu vaihtui joulukuuhun ja kalenterin ensimmäinen luukku on avattu. Joululaulut soivat ja kynttilät roihuavat. Lahjojen hankita on hyvässä vauhdissa ja kadunvarsia reunustaa kauniit pikkuvalot. Lähtölaskenta jouluun on alkanut. Minulle tämä päivä merkitsee myös sitä, että saan kaivaa varastosta kaikki joulukoristeet ja verhota kodin joulun tuntuun. Olen todellinen jouluihminen ja tämä vuosi on erityinen, sillä esikoiseni alkaa olla sen verran iso poika, että ymmärtää lähestyvän joulun riemun. Tänään fiilisteltiin poikieni kanssa tulevaa oikein kunnolla… Joulupuu on jo rakennettu.

xmas2014 xmasdeco2014 xmas2014-0485 xmas2014-0482 xmas2014muffins xmas2014-0466 xmas2014tahdet xmas2014-0489 xmas2014candle xmas2014-0493

Yleensä koristelen joulukuusen lähempänä jouluaattoa, mutta tänä vuonna päätin aloittaa ajoissa, koska lähdemme perheen kesken etelän lämpöön hieman ennen pyhiä. Minusta on ihanaa fiilistellä joulua. Täten pyrin maksimoimaan joulun tunnun ennen lähtöä. Jouluihmisinä halusimme viettää pyhät perheen kesken Suomessa, joten kaiken tulee olla kutakuinkin valmiina ennen lähtöä. Ihanaa. Joulu on taas ovella.

19 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • E

    Hei, toivottavasti kommenttini ei huku muiden joukkoon, sillä kyselisin hieman kamera-asioita :) Mitä asetuksia / mitä objektiivia olet käyttänyt näissä kuvissa? Kuvasi ovat niin kovin kauniita, ja tuskailen täällä uutukaisen Canonini kanssa, kun omat kuvani jäävät kumman tunkkaisen näköisiksi. Vinkit valkotasapainosta, tarkennuksesta, lisävarusteista (salama? vastavalosuoja?) ja ihan kaikesta muustakin otetaan riemulla vastaan. Kiitos hurjasti jo näin etukäteen!

  • Lilli

    Minne lämpöön karkaatte jouluksi? :)

  • Voi eiiiiii, en kestä! Minäkin tahdon! En löydä mistään noin tuuheaa tekokuusta, mistähän sellaisen voisi ostaa?

    <3 Hannele
    http://www.rakkaudellahannele.fi

  • Anonymous

    Kivaa krääsää, josko sattuu pitämään tavarasta…

    • Mrs.V

      Ymmärrän, että joulutavaran mieltää krääsäksi kun niitä käyttää vain jouluna, mutta mulle liittyy moniin niistä myös paljon muistoja. Jotkut pallot saanut rakkaalta ystävältä, toiset ostanut ensimmäisenä yhteisenä jouluna mieheni kanssa jne. Tavara on tavaraa, mutta niiden tarina tekee niistä erityisen :) Hyvää joulun odotusta sinnekin! :)

  • Joulufiilis välittyy tänne asti! ps. tähdethän sopi teidän joulumaailmaan mahtavasti <3

    • Mrs.V

      Hei kiitos! :) Ne ovat upeat! <3 Sopivat oikein hienosti!!! :) Uusiks pian! :)

  • Jenni*

    Mulla on tänä vuonna joulufiilistä paljon enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna, liekö syynä sitten ne kuuluisat raskaushormonit… Ja koska mulla äitiysloman ansiosta on kunnolla aikaa laittaa kotia jouluiseksi, mua (ja miestäni) vähän pelottaa, meneekö tää fiilistely ihan överiksi. :D

    Teillä näyttää ihanan tunnelmalliselta, tuo joulukuusi todellakin on kaunis. Lämpöistä joulunodotusta! <3

    • Mrs.V

      Ihanaa! Onneksi olkoon!! Nauti kuule tuosta ajasta – ainutlaatuista – vaikka siitä vatsasta monen onkin (minun myös!) kiire päästä eroon. Ekan kanssa niin upeaa aikaa kaikkine jännityksineen <3 Lämpöä sinne! :)

  • meow

    Ihania joulujuttuja :) Aika aikaisin olet kyllä aloittanut! Oon kanssa joulufani, mutta yleensä tässä kohti vielä en kaiva joulukoristeita esiin vaan aloitan monen päivän projektin nimeltä joulukortit :D

    • Mrs.V

      No kyllä! :D saadaan nauttia noista melkein pari viikkoa ennenkuin lähdetään koko perhe aurinkoon! Ja ihana… Itse tehdyt joulukortit ovat ihania. Mä olen vaan niin käsi….

  • Emmy

    Hei mistä olet hankkinut nuo kauniit kakkulautaset? Itse olen yrittänyt sellaisia metsästää mutta tuloksetta! Ihanaa joulunaikaa teille! :)

    • Mrs.V

      Hei ne on Miss Etoile- merkin vaasit! SUosittelen kurkkaamaan sellaisen suomalaisen nettikaupan kuin vispilankauppa.fi! :) Samaa sinne!

  • Nelli

    Voi miten jouluisan näköistä!! Joulukuu ja joulupyhien lähestyminen pistävät minut aina sekaisin! Joulu vain on mielestäni taianomaisin sekä kaikista rakkauden täyteisin aika vuodesta!<3

    • Mrs.V

      Joulu on ihanaa aikaa! Se kyllä kerää ihanasti koko perheen aina yhteen – vaikka osa olisikin maailmalla <3

  • Vitsi kun sulla on aina yhtä ihanat joulukoristelut! :) itselläkin on joululaulu lista kasattu spotifyyn ja ihastelua Joulun tunnelmaa Dublinin kaduilla (ja nyt Pariisissa!) niin mielettömän upeita koristeita ja joulufiilis on jo katossa :)

    • Mrs.V

      Joo!! <3 Joululaulut on huikeuta. Niitä jo tänään pikkumiehen kanssa laulettiin <3 Ja nauti Pariisista!!!! <3

  • tilda

    Kyselin jo tuolla alempana, että mistä olette hankkineet joulupuunne? Se on tosi tuuhean näköinen verrattuna moniin tekokuusiin.

    Meikkipohjasta; eikö olisi huomattavasti helpompaa ja nopeampaa levittää koko kasvoille tasaisen värinen yksi meikkivoide ja sitten tummemmalla puuterilla tehdä “muokkausta”? Onko lopputulos mielestäsi parempi, jos teet sen erisävyisillä meikkivoiteilla, kuin jos teet meikkivoiteella ja puuterilla?

    • Mrs.V

      Hei joo! Anteeksi – nyt vasta pääsin koneelle ensikertaan pariin päivään pidemmäksi toveksi kuin muutamaksi minuutiksi :/

      Mutta ikävä kyllä kuusi on ostettu Hollannista kun siellä asuimme. Joten en ikävä kyllä osaa auttaa :( Olen todella tyytyväinen ollut juurikin sen tuuheuteen ja siihen, että valot ovat siinä valmiina kiinni oksissa. Tosin kaikki ei enää toimi…

      Ja meikkipohjasta: Minulla ainakin ero on valtava siihen nähden, että tekisin varjostuksen vain puuterilla. Puuteri on huomattavasti näkyvämpi ja saan meikkivoiteella paljon luonnollisemman tuloksen, mutta samalla efektillä. Eli joo – minun hyppysissäni tulos on ainakin hyvin erilainen.