Desenio
29.2.2016Maija Myöhänen täällä hei! Vasta kuluneen viikonlopun aikana löysin Instagramin kautta firman nimeltä Desenio, joka tarjoaa laajan skaalan erilaisia julisteita. Ihastuin taulujen grafiikkaan ja viettelevään yksinkertaisuuteen. Täten lähdin googlettelemaan merkkiä lisää ja huomasin monen muunkin suomalaisen sivuston heistä kirjoittaneen. Blogeissa näitä näkyi siinä määrin, että taitaa olla kyseessä hetken blogikodin must-juttu… Mutta hitsi kun omaa silmää viehättää! Mitä ihanimpia ideoita keittiöön, olohuoneeseen tai vaikkapa lastenhuoneeseen.
Meillä on kotona muutenkin pientä pintaremonttia tulossa. Seinät maalataan uusiksi ja lattiakin saa uuden värin. Myös vihdoin ja viimein olisi tarkoitus lisätä ne kauan kaipaamani paksut lattia- ja kattolistatkin… Joten kunhan isommat työt saadaan ensin tehtyä, voin ryhtyä ideoimaan uutta taulukollaasia joko olo- tai makuuhuoneeseen. Olen pitkään ihaillut myös kauniisti aseteltuja tauluhyllyjä, joten jää nähtäväksi kumpaan päädyn. Kaliforniasta tuli otettua paljon muistojen täyteisiä maisemakuvia, mitä varmaan yritän jotenkin yhdistää tällaisten yksinkertaisten julisteiden rinnalle. Tässä muutama suosikkini Desenion valikoimasta:
Ultimate lemppareita on tietysti nuo kullanhohtoiset taulut. Surprise. Mutta saan kyllä melkoisesti töitä tehdä, että mieheni suostuu ripustamaan mitään kultaista meidän seinille…
Pictures: First picture from Voe’s blogg, rest from Desenio