CATEGORIES

Pienten poikien huone

8.4.2016

Kuten blogissa viime viikonloppuna kerroin, jouduimme luopumaan ihanasta lastenhuoneen sohvastamme, jotta saisimme kasvaville pojille lisää tilaa temmeltää. Ostaja löytyi blogin kautta hetkessä ja saimme sovittua noudon heti seuraavalle päivälle. Menipä vaivattomasti! Sohva pääsi vielä uuteen suloiseen kasvavaan perheeseen. Kyseinen sohva oli kerrassaan ihana yhden pienen vauvelin kanssa, mutta nyt kun meillekin tulee pian jo kolmas, huone kaipasi uudelleenjärjestelyä. Meilläkin on varmaan vielä joskus muutto edessä hieman kauemmas keskustasta, kun lapset tuosta vielä kasvavat, mutta nyt toistaiseksi emme halua muuttaa tästä kodista minnekään. Meillä arki rullaa täällä niin hienosti. Pienimmän saapuessa on ihanaa asua tässä kaiken lähellä. Voi vain pakata lapset kärryihin ja käppäillä asioille. Säästää aikaa hurjasti. Ja kaikki lisäaika on meille tämän päivän luksusta.

Mutta tältä näyttää nyt meidän poikien huone. Minua Snapcahtissa seuraavat saivatkin jo osansa eilisistä pohdinnoistani (käyttäjänimi strictlystyle – sieltä löydät tänään paljon lisävideoita huoneesta jos kiinnostaa). Paljon on vielä hienosäädettävää, sillä nyt vaan tehtiin nopea huonekalujen siirtely, että saatiin uusi sänky paikalleen. Näin se huone taas kasvaa <3

pinten poikien huone-0578TEXT pinten poikien huone-0571 pinten poikien huone-0592 pinten poikien huone-0589

Muutoksen myötä esikoinen sai toivomansa: kerrossängyn. Hän osaa kivuta ylös ja tulla alas ilman ongelmia, mutta tuon nuorimman 1v9kk Vilperin kanssa saan vielä harmaita hiuksia. Ei hänelläkään ole mitään ongelmia ylös päästä. Se alastulo on… no vapaamuotoisempaa. Sitä olemme nyt hänellekin yrittäneet opettaa, jotta se olisi mahdollisimman hallittua. Ostamamme kerrossänky on ihanan vankka ja turvallisen oloinen, mutta huono puoli on se, että siitä ei saa tikkaita pois. Olen yrittänyt miettiä siihen jotain toimia esteitä, mistä esikoinen seliväisi, mutta jättäisi tuon pienemmän vielä maankamaralle. Tosin se jääräpää menee vaikka harmaan kiven läpi isoveikan perässä, joten koin järkevimmäksi ratkaisuksi unohtaa kielletyn hedelmän ja opettaa hänelle kuinka alaskin tullaan turvallisesti. Vielä on paljon treenattavaa, mutta toivottavasti se siitä… Muilla kokemuksia?

32 comments

Leave a Reply to Mrs.V Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Eliisa

    Todella kaunis huone pojilla <3 Mistä matto on ostettu? :)

    • Mrs.V

      Hei poikien matto on ostettu ihan ikeasta! Mutta meidän pitäisi löytää uusi… Jos joku on halukas ostamaan hyväkuntoisen maton halvemmalla, kuin ikeasta, niin viestiä vaan tulemaan! :)

  • Niin kaunis ja harmoninen huone -ihana! Meillä on myös pojille ostettuna kerrossänky, mutta on tarkoitus käyttää sänkyjä vielä erikseen, kunhan päästään kohta valmistuvaan uuteen kotiin! Pojat saavat sitten nukkumiselle ja leikkimiselle omat huoneensa. Tämä postaus sai harkitsemaan, jospa lastenhuoneeseen toivomani puolapuut saisivat hetken vielä odottaa.. Meidän 1,5 vuotiaskin menee veljen perässä ihan minne vaan :D

    • Mrs.V

      JOoo… noi pikkukakkoset on kyllä sellaisia.. :D Meidän 2. tekee ihan kaiken isoveljen perässä. Ihan älytön rämäpää :D Mutta ihanaa muuttoa teille! :)

  • EmmiMaria

    Paljon onnea vauva uutisista! <3 ihanaa, että perheenne kasvaa vielä kolmannella lapsella! :)
    Itselläni ei ole lapsia, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa sitten. Nyt nautin vain meidän shetlanninlammaskoirasta, miehestäni, matkustelusta ja elämästä noin ylipäätänsä :)
    Mutta tuo kerrossänky asia… Sukulaisellani oli lasten kanssa kerrossänky ja meno oli alkuun kuulemma jotain pientä sydänkohtausta muistuttavaa. Tosiaan kun se alastulo on vähän mitä on.. Mutta nopeasti lapset siihen tottuu ja oppii.
    Oletteko miettineet, että jos laitaisitte tikkaisiin vaikka jonkun lakanan/kankaan palan, niin että tikkaat peittyisivät ja niissä ei voisi kiipeillä. Siis mikäli kankaan saa pujotettua tikkaiden välistä :)

    Tää sun blogi on niin mahtava! Olen lukenut tätä vuodesta 2011 asti ja tuntuu että ensimmäisensä vauva uutisesta on pari vuotta aikaa. Mihin tää aika oikein menee!?!
    Muistan vielä kun ensimmäinen vauvauutisen aikaan taisitte asua Englannissa. Pidin todella paljon Englannin aikaisista postauksista. Joskus teit postauksen niistä pastellin värisistä farkuista ja mähän menin ja tilasin niitä varmaan 6kpl :D Ihan vaan kun ne näytti sun postauksessa niin upeilta. Vieläkin ne ovat käytössä :)

    • Mrs.V

      Voi oot ihana! Kiitos kun olet ollut seurana niin pitkään! :) Ja ne RI pastelluhousut on ihanat! Multakin löytyy ne vielä kaapista :D

      Ja hei kiitos vinkistä kerrossängyn suhteen. Mä olen jo joitakin kankaita yrittänyt viritellä mutta KAIKKI on mun nuorin habamies onnistunut repimään pois. Se on ihan käsittämättömän vahva jäpikkä. Pitänee yrittää johonkin kangaskauppaan mennä, että saisi sellaista vähän joustavaa, mutta kuitenkin jämäkkää (mutta ohutta :/) kangasta niihin… Sitä ennen yritän saada vielä sen oppimaan tulemaan alas itse hallitusti.. Se projekti on vielä kesken… :/

      Ja ihanaa! Nauti rauhassa kaikista elämän ihanista vaiheista! Mekin nautittiin mieheni kanssa hyvät 8 vuotta ihan vain kahden keskisestä ajasta, matkustelusta ja meidän nallehauvoista <3 Ihanaa, kun voi nauttia jokaisesta elämänvaiheesta rauhassa. Oltiin sitten jo hyvin valmiita lapsiin, kun lähdettiin yrittämään. Siitä alkaakin jo ihan uusi elämä <3

      Kiitos vielä suuresti kivasta kommentista ja kaikista näistä vuosista! <3

  • mya

    Tuli tuosta “pakata pojat kärryihin” mieleen, että vieläkö teillä on donkeyt käytössä? Oletteko/olitteko niihin tyytyväisiä? Taidatte liikkua pääasiassa kävellen, jos rattaat on mukana? Lähinnä mietin, että onko ne hirveän hankalat, jos liikutaan myös autolla, mekun asutaan vähän kauempana, eli arjessa liikkuisin kävellen ja julkisilla, muuten auton kanssa. Kokemuksia tuntuu löytyvän vain “autottomilta” perheiltä… Ja muutenkin kommentit ovat välillä hyvinkin ristiriitaisia, osa pitää surkeina rämisijöinä ilman jousitusta ja pelkkänä muotipelleilynä ja osan mielestä ne ovat “täydelliset”… Medialukutaito ei aina ihan riitä… ?

    • Mrs.V

      Joo meillä on donkeyt! Ja tosiaan kun meillä aina se toive kolmesta niin ajateltiin jo silloin ostaa… Osoittautui hyväksi päätökseksi. Minä tykkään donkey-mallista hurjasti. Olen kokeillut työntää monia eri Stokkeja ja emmaljungia ja nämä ovat ihan ylivoimaiset. Ainoa miinus tulee ilmalal täyttettävistä renkaista…Niiden kanssa on ollut ongelmia. Menevät helposti rikki ja muutenkin vaikeat täyttää.. Ja takuuhan kattaa kuulema kaiken muun, paitsi renkaat. Siitä sain joskus jälleenmyyjän kanssa tasitella, kun meni pari kk käytöstä renkaat ihan mäsäksi, eikä mitään “selvää syytä” kuten vaikka lasinsirun viilto tai muuta näkynyt renkaassa. Mutta tosiaan tässä keskustassa asuessa kahden lapsen kanssa (kohta kolmen) ihan täydelliset meille. Kaupassa helppo käydä sen korin kanssa. Yleensä vanhempi haluaa jo vain seisoa laudalla, mut Just jenkeissäkin oli ihanaa, kun esim disneylandiin sai otettua molemmille istuimet niin saivat levätä. Meillä oli täällä ja siellä isot autot, joten autoon pakkaaminen ei ole tuottanut meille ongelmaa. Tosin pääsääntöisesti niillä kuljen tässä ytimessä jalan / sporalla, joten siihen ihan huiput. Oman kokemuksen mukaan en meidän tilanteeseen olisi voinut saada parempia, vaikka tuossakin tosiaan huonot puolensakin.

  • Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä! Kiitokset myös poikapostauksesta, omat kaksi poikaani pitävät vauhdin päällä, mutta ovat parasta ikinä ja just oikeat tyypit meidän perheeseen. Lähes nelivuotias esikoinen ja 18 kk kuopus jakavat huoneen, jossa on kerrossänky. Kuopus nukkuu vielä pinnasängyssä, mutta yläsönky kiinnostaa kovin, ylös kiipeäminen käy helposti, alas ei niinkään. Meillä ongelma ratkesi melkein kuin itsestään, kun esikoinen halusi rakentaa alasängystä majan ja ripusti vilttejä seiniksi. Viltin peittäessä rappuset, on kuopus ne unohtanut. Ei ehkä se turvallisin ratkaisu, mutta jatkuva kiipeäminen on loppunut. Esikoiselle olen yrittänyt puhua siitä kuinka yläsänky ei ole leikkipaikka, kuinka sinne ei mennä kuin nukkumaan. Jostain joskus luin, että harvoin nukkuessa sattuu vahinkoja lapsille kerrossängyssä, onnettomuusriskiä taas lisää nimenomaan sängyssä leikkiminen. Tsemppiä ja hyviä vointeja!

    • Mrs.V

      Hei kiitos paljon tästä! Miellä kans on jo majoja rakennettu! :D Mutta iltaisin otettu pois. Ja ihan samaa meillä nyt toitotetaan. Yläsänky on vain nukkumista varten. Sinne ei mennä leikkimään. Jos kuopus sinne kuitenkin kiipee, vahdin hänen menoaan ja yritän opettaa hänelle perään hallitun alastulon. Siitä toivottavasti pian se uutuuden viehtäys sitten katoaa kun ei ole se kielletty hedelmä…

      Ihanaa kevättä teidän vilkaalle perheelle! :)

  • Lapset ovat kyllä yllättävän taitavia tuossa kiipeämisessä sekä alastulossa. Luulen, että meitä äitejä hirvittää enemmän. Uutuudenviehätyksen poistuessa saattaa into yläsänkyynkin vähetä.

    • Mrs.V

      Kiitos – tähän mäkin nyt luotan! :)

  • Veera

    Alkoi ihan naurattamaan, kun ajattelin lapsiesi intoa..”jes,kiipeilyteline!” Oma pikkuiseni olisi just samanlainen, isomman perässä ylös vaan :)
    -Veera

    • Mrs.V

      Jeps. Vielä niin uusi juttu että ylöspäästyään pääsee ihan hirevä naurun räkätys :D Yritän vain pitää naaman pokerilla ja sanoa että hyvin kiipesin, nyt yritetään kiivetä hyvin ja turvallisesti myös alas… Ihan ettei siitä tulis sellainen lälllällää – kato mamma mitä mä tein :/ Hiljalleen tässä päivien mittaan toivottavasti rauhoittuu tuo into…

  • Anonymous

    Mistä tuo teidän sänky on hankittu? Sama ostos edessä meilläkin :)

    • Mrs.V

      Lastenhuone.fi ! :) Suomenojalla.

  • Anu

    Hei Hanna!
    Meillä siirryttiin kerrossänkyyn saman ikäisten lasten kanssa ☺️ Alastuloa harjoiteltiin yhdessä paljon ja alkoihan se sujua. Mutta niinä hetkinä kun lapsia ei pystynyt koko ajan vahtimaan, viritin paksun peiton rappusiin. Pienemmän taidot eivät vielä riittäneet esteen ylittämiseen, vaan tuli hakemaan apua. ?
    Helppoa ja ihanaa loppuodotusta!

    • Mrs.V

      Kiitos tästä Anu! Minäkin olen itseasiassa yrittänyt pariakin vilttiä sinne ripustaa, mutta meidän kuopus on oonistunut repimään kaikki alas melkoisen nopeasti :/ Yllättävän voimakas poika – vie jo meidän esikoistakin :o Mutta yritys jatkuu :D

      Kiitos paljon ja samaa sinne! :)

  • Hr

    Hanna, nukkuuko teillä molemmat pojat omissa huoneissa läpi yön, siis omissa sängyssä?t:4-vuotta valvonut äiti

    • Mrs.V

      Meidän esikoinen tulee keskellä yötä viereen. aina. Ei ole sydäntä kantaa takas. Ja rakastan sitä kun hän tulee unentokkurassa siihen kylkeen antaa pusun ja toteaa kuinka tykkää meistä :D <3 Meidän kuopus on taas ollut itsenäisempi kaiken kanssa. Hän on aina halunnut nukkua omassa sängyssään. Ekat puolivuottakin nukkui kehdossa meidän vieressä, koska ei vaan viihtynyt meidän välissä. Hän taas on heräillyt yöt läpeensä 1,5v saakka, ja nyt vasta nukutaan hyvin. Ehkä kerran yöllä herää, että joudun nousta ja katsomaan että mikä hätänä, mikä siis ei ole enää mitään siihen tunnin välein rääyntään :)

  • Mistä tuo sänky on hankittu? Meilläkin on tulevan vuoden aikana ajankohtaista kerrossängyn hankinta, ja tilanpuutteen vuoksi tarvitsemme max 160 cm pituisen sängyn. Nyt ollaan vielä siinä vaiheessa kun 10 kk ikäistä kuopusta yritetään opettaa tulemaan hallitusti alas matalistakin paikoista, kuten portaista. Hän nukkuu vielä turvallisesti pylly äidin tyynyllä.

    • Mrs.V

      Suomenojalla lastenhuone.fi! :) Pituutta on 150cm! :) Joten siinä ehkä teille mahdollinen sänky tulevaisuudessa? :)

  • Anonymous

    Tosi ihanalta näyttää :) Mistä ostitte kerrossängyn?

    • Mrs.V

      Kiitos! Lastenhuone.fi ! :)

  • Heissan! Nätti ja kompaktin näköinen kerrossänky. Tosi kaunis huone muutenkin, ihanat pehmeät sävyt :) Kivaa viikonloppua koko perheelle! <3

    • Mrs.V

      Kiitos paljon! :) Vielä on vähän vauvasävyt kun äiti saa vielä päättää… :/ Mulla on tunne, että se muuttuu kohta… :D Samaa sinne! :)

  • Ihanan näköinenhän hioneesta tuli ja etenkin tuo tauluseinä on ihana ja selvästi kasvanut! :) veikkaan myös uutuudenviehätyksen katoamisen myötä kerrossängyn viehätyksen vähän helpottavan! Toivotaan, että keksitte ratkaisun :)

    • Mrs.V

      Kiitos! :) Ja tätä toivotaan, että viehtäys katoaa ennenkuin lentää omatoimisesti pää edellä sieltä alas.. :/ Kiitos, toivotaan! :)

  • Sanna

    Mun siskontytöt sai kerrossängyn, kun heistä nuorempi oli 1v 8 kk. Alkuun meno sinne ja etenkin alastulot(!!) näyttivät hurjilta, mutta hyvin nopeasti hän oppi laskeutumaankin hienosti. Yhtään haaveria ei ole sattunut kummallekaan. Nopeasti yläsängyn uutuudenviehätys katosi ja nykyään vain harvoin nuorempi sinne kiipeää.

    • Mrs.V

      Aaaah! Ihana kuulla! Tätä minäkin toivon! :D

      Kiitos sinulle tästä ja ihanaa kevättä! :)

  • Jaana

    Tarvitseeko sänkyyn päästä jatkuvasti? Mietin vain että jos portaisiin hankkisi jonkun irroitettavan muovipleksin, joka otetaan pois aina uniaikoina?

    • Mrs.V

      No sitä mekin itseasiassa mietittiin! :) Koska ei tarvitse päästä. Ollaan yritetty nyt tehdä selväksi, että yläsänky ei ole leikkipaikka. Sinne mennään nukkumaan. Oiskohan sellaisia ikeassa?