CATEGORIES

Unelmien koti

20.9.2016

Nautin asua keskustassa. Varsinkin pienten lasten äitinä koen sen olevan erityisen ihanaa, että pääsen niin helposti ja nopeasti liikkumaan. Lapset kärryyn, hissillä alas ja mars viereiseen ruokakauppaan. Lähistöllä riittää ihanan paljon tehtävää ja nähtävää. Koen sen jotenkin kovin vapauttavana, että kaikki tarpeellinen on vain pienen kävelymatkan päässä. Se säästää minulla huimasti aikaa (mikä tässä elämäntilanteessa ihan valtava plussa). Joten nyt kun lapset ovat vielä pieniä, en haluaisi keskustasta liikkua mihinkään. Onneksi nykyiseen asuntoomme tovin vielä hyvin mahdumme. Mutta kun pojat tuosta kasvavat ja alkavat tarvita lisää tilaa, on meilläkin toiveena muuttaa hieman kauemmas keskustasta – mutta ei kuitenkaan liian kauas. Koen tärkeänä, että keskustaan pääsee autolla nopeasti jos (ja kun) on tarvetta. Tässä siis vastaus postaustoiveeseenne: Millainen olisi meidän unelmien koti tulevaisuudessa?

unelmienkotiPictures from my Home -Pinterest board

1. Minulle tärkein on uuden kodin sijainti. Sen lisäksi, että keskustaan tulisi päästä autolla n.20 minuutissa, tulisi lähellä olla lapsille myös hyvät koulut sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Poikamme ovat kovin aktiivisia sekä minä ja mieheni olemme molemmat urheilun ystäviä, joten hyvät harrastusmahdollisuudet ovat perheellemme iso asia. Myös hyvät julkiset yhteydet ja palvelujen läheisyys ovat tärkeitä. Ihanteellista olisi, jos asuinalueella olisi paljon muitakin lapsiperheitä.

2. Toiveissa olisi omakotitalo isolla pihalla, missä lapset voisivat juosta, pelailla ja riehua energiansa pois. Pihan haluaisimme olevan mahdollisimman simppeli. Iso nurmialue, ei mitään turhaa kasvillisuutta. Toivottavaa olisi olla myös mukava terassialue, josta voisi poikien pihaleikkejä seurailla.

3. Minulla on jo pidempään ollut kova himo harmaaseen. Kuvakollaasin vasemmassa yläkulmassa näkyvä kodin väripaletti on minusta suorastaan täydellinen. Tumma puulattia, valkoiset lattia- ja kattolistat sekä vaaleanharmaat seinät. Suomalaisessa sisustuksessa musta ja valkoinen tuntuvat olevan se suosituin valinta. Minulle niiden yhdistelmä on jotenkin liian kova. Haluan rinnalle tummaa puuta ja vähän väriä. Varmasti yli vuosikymmenen asuminen ulkomailla on muokannut omaa sisustusmakuani. Voisinkin sanoa, että oma makuni on melkoisen jenkki.

4. Haluan kotiin ison viihdytystilan. Rakastan järjestää juhlia, joten haluaisin keittiön, ruokahuoneen ja olohuoneen olevan yhtä suurta avointa tilaa, minne mahtuu lähimmäisiä nauttimaan illanistujaisista ja juhlapyhistä. Tykkään häärätä keittiössä ja vietän siellä päivittäin paljon aikaa, joten haluaisin sen olevan kodin sydän. Iso keittiösaareke, jonka ympärille mahtuu istumaan ja seurustelemaan olisi ideaali. Minulla on ollut myös pitkään kova polte valkoista marmoria kohtaan, joten valkoinen keittiö valkoisella marmoritasolla ja harmaalla kiiltävällä seinäkaakelilla on unelmani. Yllä olevan kuvakollaasin keittiö on minusta täydellinen.

5. Haluaisin kaikille pojille omat huoneet ja sen lisäksi heille myös oman yhteisen leikki/olohuoneen, missä he voisivat keskenään rauhassa puuhata ja sotkea. Tällä hetkellä pikkuautoa ja muuta sälää löytyy ihan ympäri asuntoa, joten olisi ihan yrittää saada sitä tavaramäärää jotenkin hallittua yhteen osioon talosta.

6. Olisi ihanaa saada minulle ja miehelleni oma rauhallinen master bedroom, jonka yhteydestä löytyisi oma kylpyhuone sekä walk-in-closet. Tila, joka on vain meidän rentoutumista varten. Ja tarviiko walk-in-closetin ihanuutta estetiikasta nauttivan organisointifriikin sen kummemmin selitellä? Kengät nätisti valkoisilla hyllyillä värikoordinoituina ja vaatteet kaikki siististi henkareilla hengittämässä? Ah. Unelma.

7. Kodinhoitohuone olisi mahtava. Tilaa olisi riittävästi kaikille eri pyykkikoreille ja sinne saisi mm. lakanat ja muut isommat kankaat nätisti omille paikoilleen. Tilaa järjestää kaikille perheenjäsenille omat pyykkipinonsa. Kohta kolme aktiivista poikaa, joten pyykättävää riittää vuoreksi asti…

8. Kun muutimme nykyiseen asuntoomme, minulla oli vahva beige-vaihe. Nyt olen siihen kuitenkin jo vähän kyllästynyt, vaikka esimerkiksi spa-tyylisestä kylpyhuoneestamme kovasti pidänkin. Seuraavaan kotiin toivonkin raikkaita valkoharmaita kylpytiloja. Edelleen sen valkoinen marmori houkuttelee. Valoa sekä puhtaita ja suoria linjoja.

9. Sisustuksesta sen verran, että kaipaisin viimeistelyyn kuvioituja pientekstiileitä. Esimerkiksi hillityn printillisiä koristetyynyjä ja maltillisen kuviollisia mattoja, mitkä toisivat syvyyttä kokonaiskuvaan. Väreinä edelleen mustaa, valkoista, harmaata sekä aavistus kultaa ja hopeaa. Pidän sohvasta ja tuoleista raikkaan valkoisina, mutta kolmen pienen pojan kanssa väri on riskivalinta arkuutensa takia… Rakastan valokuvausta ja kauniita kuvia, joten haluan paikan kodissani kauniille kuvaseinälle.

Joten siinä vähän tämänhetkisiä ajatuksia tulevaisuuden unelmakodistani. Jotta saisin kaikki kohdat rustattua, tulisi varmaan ryhtyä rakentamaan itse. Ei sekään tosin ole poissuljettu vaihtoehto. Nyt kuitenkin vielä nautitaan helposta keskustaelämästä pienten poikien kanssa ja hiljalleen katsotaan koska olisi aika tehdä askel kohti uutta unelmaa.

23 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Kati

    Ihania kuvia ja kotiunelmia! Voin kyllä sanoa, että kaikki on mahdollista etenkin, jos tekee itse. Meillä on juuri rakennusprojekti takana ja voin sanoa, että kyllä kannatti. Projekti itsessään ei ollut ollenkaan niin paha, vaikka se tietty osui samaan saumaan perheenlisäyksen kanssa. Nyt kotimme täyttää lähestulkoon kaikki omat kriteerini (jotka muuten oli aikalailla samat kuin sulla), vaikka totta kai muutamia kompromisseja piti tehdä. Onneksi yksi tärkein kriteeri, eli listasi ensimmäinen, täyttyi kuitenkin täydellisesti. Uusissa asuinalueissa on juuri tuo ihana puoli, että ympärillä on usein samanikäisiä lapsiperheitä, joihin pääsee tutustumaan jo rakennusaikana ja joiden kanssa voi sitten jakaa näitä mahtavia raksakokemuksia. :D

    Oman kokemukseni perusteella voin siis antaa suositukseni rakentamiselle. Se on mainettaan parempi vaihtoehto eikä aina johda avioeroon. ;-)

    • Voi miten ihana kuulla. Koska projekti kieltämättä vähän houkuttelisi, mutta valtaosa kuulemistamme raksatarinoista on saanut aina miettimään uudelleen! :D Ihana kuulla, että sinulla on noin hyviä kokemuksia (vaikka varmasti paljon vaatiikiin) ja saitte unelimienne kodin! <3

  • SusannaS.

    Ihania haaveita/suunnitelmia. Onko kanadalaisen sisustusarkkitehti Sarah Richardsonin ohjelmat sinulle tuttuja? Niitä on tullut muistaakseni Livillä. Varmaan netistä löytyy hänen töitään. Kannattaa käydä vilkaisemassa mielestäni hänellä on kiva tyyli remontoida ja sisustaa.

    • Ei ole?! Pitää ehdottomasti käydä kurkistamassa hänen kädenjälkensä! Kiitos kovasti vinkistä!

  • Tiina

    Olipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi sisustus- ja kotihaaveista.
    Me rakensimme oman kodin, sillä ajatuksella että se on “loppuelämän koti” Olemme asuneet tässä jo useamman vuoden ja edelleen rakentaisimme samanlaisen. Hyvin suunniteltu kannatti. Pidän puusta ja lämpimistä sävyistä, valkoista, harmaata ja ruskeaa pienillä tehosteilla. Olen myös oppinut olemaan vähän rohkeampi sisustamisen suhteen. Tuntui esim. että täytin kodin kokonaan yksivärisillä nukkamatoilla, joka kävi vähän tylsäksi. Nyt löysin ihanan BoConceptinin villamaton olohuoneeseen, jossa on sitä harmaata ja valkoista kuviota, mutta juuri sopivasti. Huomasin myös että aito villamatto myös hylkii likaa koiraperheessä, joten oli siksikin oiva valinta. ?

    • Miten ihana kuulla, että te saitte unelmienne kodin! <3 Meillä on aina ollut tiedossa, että sen hetken koti ei ole loppuelämän koti, kun on joutunut niin paljon matkustamaan ja muuttamaan. Mutta tässä hiljalleen olisi kyllä ihana alkaa katsomaan ja suunnittelemaan sitä loppuelämän kotia… <3 Ja minäkin kaipaan jotain väriä… Niin, että musta, valko,harmaa, tumma puu ovat dominoivat, mutta sitten joillakin yksityiskohdilla on helppo vähän vaihtaa ilmettä jos tuntuu…? :) Ja voi että, meillä on kaikki matot ja sohvat jo melkoisen kamalssa kunnossa kun on 10-vuotta kaksi isoa rotikkaa ollut kotona :D

  • Kuullostaa ihan omilta ajatuksilta pari vuotta sitten. Sen jälkeen muutettiinkin pariksi vuodeksi Chicagoon ja nyt keväällä muutettiin takaisin Suomeen ja omaan haaveiden kotiin lyhyen ajomatkan päähän keskustasta. Mä rakastuin kanssa Amerikan aikoina tyylikkääseen jenkkityyliin sekä marmoriin ja nyt koti näyttää todella paljon samalta kuin sun inspiskuvat ja mä kyllä viihdyn täällä todella hyvin. Jos kiinnostaa, niin tervetuloa katsomaan kuvia blogiini onrosehill.com

    • Olipa ihana olohuone teillä tummalla puulla ja valkoisilla listoillaan! <3 Ja ne teidän koristetyynyt! <3 Kieltämättä hyvin paljon samaa. Jokin siinä jenkkityylissä puree muhun :D

  • Jonna

    Inspiroivia kuvia :) Tykkään itse myös vaaleasta ja harmaasta :)

    • Eikö olekin! Unelma! <3 Kiva ,että meille menee niin yksiin :)

  • Ninni

    Suosittelen asuinalueena Paloheinää ja Länsi- Pakilaa. Kannattaa tutustua, kaikki nuo toiveesi osuvat tälle alueelle. Itse olemme viihtyneet hyvin :)

    Huomaan että korostat paljon lastesi sukupuolta, “aktiivisia poikia” “pyykkiä tulee poikien kanssa” jne. Kyllä nämä tytötkin osaavat; meillä ollaan jatkuvasti menossa touhottamassa ja pyykkiä todellakin tulee. Ja jo alle 2 vuotiaana valitaan vaatteetkin tarkasti ;)

    Kauniita kotikuvia sinulla! Juuri samanlainen maku sisustuksessa kuin minulla ja juuri harmaa viehättää tällähetkellä sekä valkoinen marmori :)

    • Hei tunnen alueen! :) Itse kuitenkin Kauniaisista lähteneenä ja mies Kirkkonummelta niin veri vetää espooseen sinne päin. Siellä päin on isovanhempiakin, joten sekin iso plussa :)

      JA voi anteeksi. Ei ole tarkoitus mitenkään vihjata, ettei tyttöjen kanssa niin olisi :D Siis “korostus” tulee vain ja ainoastaan siksi, koska minulla on poikia niin puhun helposti “pojista” kun voisin sanoa “lapsista”. Itse olen kolmen siskon katraasta, joten tiedän, että ei siellä mitenkään hiljaista ole :D

      Kiva että meillä menee niin yksiin maku! :) Valkoinen marmorni taitaa olla aika pinnalla nyt :D

  • Jade

    Ihana unelmien koti ja Aika samoilla linjoilla mennään. Minulla on tällä hetkellä aika haaveitteni (juurikin melkoisen jenkki) koti. Meillä on koti kahdessa tasossa, alakerrassa asuvat omalla sisäänkäynnillä mieheni hieman alle parikymppiset tyttö ja poika. Tosin kun he muuttavat kotoa haluaisin ehdottomasti kodin yhdessä tasossa. Olisi ihanaa jos olisi sisäänkäynti taloon suoraan autotallista ja keittiön yhteydessä se ihana jenkki pantry (ruokakomero/huone) mihin saisi hyllyille kaikki keittiötarvikkeet; astiastot joita harvemmin käytetään ja ruokatölkit ym. Nyt meillä on alakerrassa vastaavassa käytössä viini/ruokakellari mutta sijaintinsa puolesta hieman hankala. On ihanaa suunnitella unelmien taloa ja tänä päivänä kun on Suomestakin aika hyvin saatavilla kaikkea arjen luxusta.

    • Mäkin pidän jenkkityylistä! JOtenkin niin lämmintä ja samalla tyylikästä. Yhdessä kerroksessa on ehdottomasti puolensa. Varsinkin pienten lasten kanssa… Ja voi ah! Ihan totta – PANTRY! Se on niin kätevä. Juuri juhlia ja muita järjesjtäessä yms että saisi toisen isomman jääkaapin minne voisi sitten laittaa valmiiksi päivää ennen tarjoiluja jne ja pitää muutenkin juomia ja muita, joita tulee aina käytettyä mutta eivät mene helposti vanhaksikaan. Sehän menee munkin unelmalistalle! :D

  • Haidi

    Siis tämä postaus tuli kun tilauksesta! Juuri tänään iskettiin nimet vakkaripaikan soppariin ja pikkuhiljaa olisi tarkoitus aloittaa asunnon metsästys ;) jotenkin se oma sisustusidentiteetti vielä hakee itseään, mutte kyllä sitä jenkiksi uskaltaisin väittää! Nyt suunnitelmissa olisi se oma kaksio, mutta tämä sisustustyy iskisi täysin. Kuvaseinästä, keittiön saarekkeen kautta viihdytystilaan! Muutenkin kuvailemasi omakotitalo olisi sitten joskus haaveissa jos olisi perhettä!

    • ONNEKSI OLKOON!IHanaa! vitsi miten ihanaa päästä laittamaan omaa uutta kotia ajan kanssa. Meillä viimeiset 10v menty aina tietäen, että tämä on vain tilapäinen ratkaisu. Miten ihanaa kun sitten on alla koti, jossa tietää olevansa vielä pitkään!<3

      • Haidi

        Hih kiitos paljon! :) ja tätä on nyt odotettu kyllä sen verran, että nyt pitäisi vielä hetki malttaa ja ettiä oikeasti se hyvä asunto, kun tosiaan siinä tulee sitten useamman vuoden viettämään! :)

  • Ihania kotiunelmia! Ja nuo inspiraatiokuvat – saisipa tuollaisen pyöreän marmoripöydän heti tänne olkkariin… :D

    • Hei jos todella kiinnostaa niin kurkistapa Helsingissä Fredalla oleva Zarro. Heillä on tuollaisia pyöreitä marmoripöyriä kultaisilla jaloilla… ;)

  • Aura

    Muhun iskee myös musta, harmaa ja valkonen sisustuksessa! No oikeastaan melkeen kaikessa muussakin, mutta nyt kun ollaan saatu oma asunto valmiiksi niin huomaan, että tolla väripaletilla ollaan aika pitkälti menty :D Jos olisin saanut rempata keittiötä tai kylppäriä niin olisin ehdottomasti laittanut marmoriset tasot. Aika monta noista sun haaveista voin siis jakaa, mutta ah miten ihanaa on ollut nyt asua keskustassa niin täältä en ihan heti ole valmis lähtemään! Toisaalta meitä on vaan kaksi eikä viittä niin kuin teitä kohta, joten tilaa ei tarvita ihan niin paljon ;)

    • Voi miten ihanalta kuulostaa! Mua niin himottaa myös nyt marmori… SItä ei ole Suomessa ennen kovasti käytetty, mutta nyt se nauttii sellaisesta buumista, että niihinkin varmasti törmää tulevaisuudessa enemmän. Ja ah – rakastan asua tässä keskustassa. Mutta kyllä – kohta meitä on viisi! :O Aletaan olla jo suurperhe! :D Tilaa tullaan tarvitsemaan lisää. Tosin onneksi vielä tovi tämä riittää loistavasti <3

  • tanjas

    Ihanaa unelmointia! Minäkin jatkuvasti unelmoin siitä, millainen olisi seuraava asuntoni, jotta se olisi täydellinen (lähinnä sisustuksen puolesta). Kerään puhelimen täyteen kuvia ja toteutan ideoita hyvien alennusten sattuessa kohdalle. Mielestäni sisustamista on kivaa suunnitella ja pohdiskella pidemmän aikaa, jottei tule tehtyä turhan nopeita päätöksiä. Joten vaikka muutto ei ole kuvioissa pariin vuoteen, niin kiva on silti unelmoida seuraavasta kodista ja sen mahdollisuuksista. Hirmu voimaannuttavaa jotenkin :) Kiitos ihanasta postauksesta!

    • Sitähän sanotaan, että koti on projekti, joka ei ole koskaan valmis <3 Omaa kotia on ihana laittaa ja tuunata <3 Meillä vain aina ollut se onglema, että ollaan miehen työn takia matkusteltu todella paljon ja aina tiedetty, että sen hetken koti on väliaikainen. Niin silloin ei ole ollut samalla tavalla intoa panostaa. Mutta nyt pikkuhiljaa alkaa sen unelmien kodin silmällä pito. Jos saisi vaikka näitä luettelemiani asioita siihen integroitua <3 Juuri näin. Hiljaa, harkiten ja sydämellä <3 Koti on ikuisuusprojekti <3 Kiitos sinulle ja ihania sisustushetkiä! <3