CATEGORIES

Memories on our wall

8.5.2012

Uuden asunnon kanssa on ollut viime päivinä vaikka millaista härdelliä, mutta kuitenkin niin hyvin olemme itse saaneet omat hommamme hoidettua, että taulutkin ovat jo seinällä!

Halusin lisätä jonnekin näkyvälle kohdalle itse ottamiani kuvia meille tärkeistä hetkistä, matkoista ja muistoista. Jotta sain kuva-asetelmaan lisää mielenkiintoa, halusin lisätä kehyksiin vielä jonkun kauniin mietelauseen. Tältä näyttää nyt ruokahuonettamme vierustavan seinän lopputulos…

img_4529img_4532

Olen niin tyytyväinen lopputulokseen spotteineen kaikkineen. Olen monen vuoden ajan unelmoinut tällaisesta pienestä kuvakollaasista tulevassa Suomen kodissa, joten olen kovin iloinen kun pystyin sen viimein toteuttamaan.

Tykkään asetelmasta niin paljon, että haluaisin toteuttaa samalla hengellä tällaisen vielä sängynpäätymme yläpuolelle. Toteuttaisin sen vasta kun lapsemme on saapunut maailmaan. Samanlaisiin pieniin kehyksiin laitan yhteiskuvia minusta ja miehestäni, lapsestamme sekä joitan kauniita ajatuksia rakkaudesta.

img_4542

Kyllä, ne pienet asiat ovat usein niitä isompia asioita <3

img_4516

Our new home is finished to the point that we have even managed to get our paintings up on the walls! Naturally, there has been several complications too, but luckily we have gotten everything as ready as possible. Here’s a picture collage which we just hung in our dining area. The pictures are taken by me and I have always wanted to put them on display in our own home in Finland because they represent very happy times and memories in our lives. I even added one thoughtful quote to make the compilation pop. I absolutely love it and now I want to create a similar creation above our bed too! :)

28 comments

Leave a Reply to M Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Hensu

    Hei! Kiitos ihanasta blogistasi! Olen myös mieheni kanssa muuttanut juuri uuteen asuntoon, ja etsinyt juuri tuon tyyppistä lämpimän ruskeaa maalia eteisen seinäämme. Muistatko vielä mikä maali teillä on ollut käytössä? Toki vaikea sanoa onko se livenä juuri se oikea, mutta kuvan perusteella olisi ainakin hyvin lähellä! Kiitos paljon jo etukäteen, jos tiedon saat jostain kaivettua :)

  • emmiC

    Voi miten kauniisti aseteltu nuo taulut, aivan ihanan näköinen ja ihana mietelause ! :) Hassua miten vähän sitä loppujen lopuksi tarvitsee muuttaakseen ilmettä, tuo seinä olisi kovin erinäköinen ilman noita tauluja !

    Viitaten kyselyihin joita saat yksityisyydestäsi, minä arvostan sitä että pidät yksityisyydestäsi kiinni ! Ihan mahtavaa että joku pystyy toteuttaa itseään näinkin julkisessa muodossa, mutta samalla kuitenkin pitämään yksityisyyden kurissa :) Itse olen seurannut blogiasi jo pitkään, ja tarkemmin ajateltuna en tiedä sinusta mitään muuta, kun mitä päällepäin näkyy ! Ja sehän on hyvä asia, sillä siihenhän pyrit…:) Meinaatko muuten jatkaa samalla linjalla, kun pienokainen tulee ? (meinaan kysymyksellä sitä, kun joissakin blogeissa esimerkiksi lapsen kasvoja ei näytetä tai nimeä mainita)

    Ja lisäksi onnea, onnea kovasti perheenlisäyksestä ! En voi kuvitella empaattisempaa ja parempaa äitiä kuin sinä, tuntuu että olet luotu äitiksi :)

    Hyvää kevättä sinulle !<3 -Emmi

  • Minna

    Tuollaiset yksityiskohdat kodissa on todella ihania. Tuovat tunnelmaa ja mikä parasta jos valokuvat kertovat jollain tavalla elämästä valokuvien kautta :)

    ps. Tuo tiiliseinä on mielettömän kaunis!

    t. http://simplehappiness-minna.blogspot.com/

  • Terveisiä täältäkin muuttohärdellin keskeltä! OMG! Onneksi on ihania ystäviä ja ihana perhe jotka auttavat muutossa kahden maan välillä. En ole ehtinyt pitkään aikaan kommentoimaan, mutta blogin ääreen olen joka päivä istahtanut kahvikupin kanssa vetämään hetkeksi henkeä. :)

  • Näyttää hyvältä. Loistava idea!

  • Kaunis ajatus ja kaunis toteutus :)

  • Hei kaunis Mrs V!

    Tulin kertomaan, että kotiutin tänään sinun ja yves rocherin kampanja sivuilta klikkailemani tuotteet. Alkaa jo tuo etelän auringon alta hankittu rusketus kaikota.

    Tuotteet näin äkkiseltään vaikuttavat kyllä todella hyviltä!

    Aurinkoisia päiviä sinulle ja ruususelle! (jotenkin mulla on sellainen fiilis että tyttö siellä masussa asustaa hihi)

  • Ihanan värinen seinä teillä, just jetsulleen samanlainen kun meillä;-) Mä niin rakastan sitä ruskean sävyä!

  • Ansku in Ireland

    Hyvalta nayttaa! Varsinkin valaistusratkaisut vaikuttavat tosi onnistuneilta. Joudun ehka varastamaan tuon tauluidean kun olemma muuttamassa ensi kuussa vihdoinkin omaan kotiin jota saan alkaa sisustamaan. :))

  • miu

    Siis wau! Noi taulut toimii tosi hyvin ja ovat söpöjä. Aloin vain tuijottamaan, että näkyykö teidän ikkunasta tosiaan meri?? Wau! :)

  • Sulla on kyllä niin upee koti! Sisustussilmää löytyy!

    Vielä tohon edelliseen vappupostaukseen, huomio kiinnittyi noihin Activia-purkkeihin tuolla, hauska vappueväs :’D Ja p.s. multa oli mennyt ihan ohi aikaisemmin että olet raskaana!! Joten onneksi olkoon sen johdosta näin jälkikäteen!!

    Ihanaa kesän odotusta!

  • Emmy

    Ihanasti luo tunnelmaa nuo taulut :) Ja muutenki teidän koti näyttää niin tunnelmalliselta ja lämpöiseltä :)

    Muistatko yhtään mistä olette hankkinut tuon ruskean senkin jossa on 2 pöytälamppua päällä? :)

  • Riikka

    Todella upea kuvakollaasi. Tuo on niin totta, että valolla on iso merkits siinä, millaisen tunnelman halua kotiin. Teille se on onnistunut hyvin kuvista päätellen ja takana näkyvä kiviseinä on aivan ihana. Rakastan näitä sisustuspostauksiasi, koska olen itse samassa elämänvaiheessa ja laittelen meidän ikiomaa taloa kuntoon:)

    Hyvää vointia loppuodotukseesi. Blogisi on ylivoimaisesti paras ja laadukkain, jatka samaa linjaa!

  • Hilppa

    Miten kaunista<3

    ajattelin itsekkin kunhan vaan saisin aikaiseksi ja löytäisin sopivat kuvat tehdä rakkaista ihmisistä kuva kollaasin seinällemme. Suurin osa perheestäni asuu aika kaukana joten näin saisin heidät hieman lähemmäks :)

  • Ida

    Todella kiva idea ja toteutus! Muutenkin teidän uusi koti näyttää todella kauniilta ja tunnelmalliselta :) Ja ihanat maisematkin näyttävät olevan, kelpaisi tuossa aamukahvia juoda :)

  • Ihana tunnelma ja valaistus! Kauniita kuvia taas kerran. Sulla on upea taito osata kuvata varsinkin sisustuksia niin, että pienistä yksityiskohdista ja huoneen osista saa kuitenkin hyvä käsityksen tilasta ja tunnelmasta.

  • Pauliina

    Voi, kuinka kaunista! Sinulla on kyllä todella hyvä maku, niin vaatteiden kuin sisustuksenkin suhteen;) Upeaa! Haluaisin vielä kysyä, että minkä merkkiset sinun hiustenpidennyksesi ovat? Ne näyttävät oikein laadukkailta ja kun itse olen miettinyt pidennysten hankintaa, niin tulisi tämä tieto tarpeeseen. :)

    • Hei! Nopeasti vastaan että ne eivät ole hiustenpidennykset vaan ihan omat hiukseni! :) Minulla oli viimeksi n.2 vuotta sitten viimeksi päässä pidennykset ja ne olivat muistaakseni nimeltään simply natural? :)

  • Haidi

    Oi miten kaunis asetelma! ja tuo teksi seasa onkin ihana idea :) Itse omistan Pentikin kehyksiä joista toiseen menee 6 kuvaa ja toiseen 4! Sinne sekaanhan menisi hyvin teksti :> Sinulla on kyllä upea maku sisustuksen kanssa! ps. Ikkunasta näkyy oikein ihana merimaisema jos en ihan sokea ole ;D kelpaa syödä tuollaisten maisemien kanssa :)

  • Näyttää ihan hirmuisen hyvältä! Mä olen kans miettynyt sellaista kuvaseinää meidän kotiin (tai oikeastaan mies sen keksi), mut tuollainen ihana teksti kyllä sopisi ehdottomasti kuvien joukkoon. Sulla on kyllä äärimmäisen hyvä maku :) Mä kuolailen täällä näppäimistölle ;D

  • M

    Ihana idea! Tuo spotti tekee noista kuvista kyllä vielä edustavammat. Hih, näyttää muuten tutuilta kuvilta, äitini saapui joku aika sitten juurikin noista maisemista kotiin :)

    Niin ja mikäli minäkin näen oikein, tsiisus mitkä näkymät pöydän äärestä! Asunnostanne tuli kyllä upea, niiin teidän näköisenne! :)

  • Aivan mahtava kokonaisuus. Ja tuo kiviseinä, niin upean näköinen! :)

  • Taru

    tosi kaunis kollaasi, sulla on todella hyvä maku!

    on muuten myös tosi kiva että ajastat postaukset tulemaan usein jo seiskalta, pääsen kurkkaamaan heti suosikkiblogini kun parin kuukauden ikäinen beibi vetelee ekoja päikkäreitään :)

  • muru

    Taas ei voi kuin todeta,että kaunista! :) Tuo mietelause jotenkin kokoaa kuvat yhteen, ihana idea! :)

  • Vaikka taulut olivat tämän jutun idea, en voi olla ihastelematta kotinne tunnelmallista valaistusta sekä kauniita värejä! Olet onnistunut hienosti xx

  • m.

    toivon kaikkea parasta teille ja pienelle tulokkaalle. sinusta tulee hyvä äiti! se ensimmäinen kuukausi on vaikein kun on aina uupunut. oma vauvani on kohta 6kk ja joka päivä saan hymyä naurua ja rakkautta niin paljon ettei sitä enää edes tajua kuinka väsynyt on :)

  • Onpa ihana idea. Sä olet kyllä ihan mahtava! <3

    Toivottavasti pian muutkin asiat järjestyvät ja saat levätä. Tällainen täytyy kyllä toteuttaa jossain muodossa omaankin kotiin! Olisi varmaan ihanaa herätä aamulla ja katsoa kuvia rakkaimmistaan kera mietelauseiden. (Yksi mun lemppareista on Coelhon: “Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko.”) <3

    Aurinkoa päivääsi kaunotar!

  • Tytti

    Todella tunnelmallisia ja upeita kuvia :) sulla on kyllä superhyvä sisustusmaku! Näenkö oikein,että asutte oiken veden äärellä ja saat katsella vedelle aina kun istut syömässä? :)