CATEGORIES

Lastenhuoneen suunnittelua

9.5.2012

Aikoinaan pohdin kanssanne tulevan “vierashuoneemme” tapetteja. Todellisuudessa kyseinen huone tehdäänkin nyt lastenhuoneeksi <3 Värimaailmaltaan siellä tulee toistumaan kotimme sävyt (valkoista, beigeä sekä tummaa ruskeaa), mutta halusin kovasti lisätä sinne jotain leikkisämpää, kuten raidallista tapettia. Koska mieheni ei millään innostunut kuviollisesta tapetista,  keksimme lisätä raitaa tilaan muilla keinoilla. Siitä lisää myöhemmin.

nursery

Toisaiseksi olemme saaneet hankittua huoneeseen jo valkoisen senkin, valkoisen korkean avokaapin leluille ja lastenkirjoille sekä verhot. Vielä pohdimme parin eri pinnasängyn välillä (sellainen pyöreä Stokke-malli himottaisi kovasti – arvosteluja otetaan vastaan!) ja koska huone onkin paljon suurempi todellisuudessa kun kuvittelimme, mietimme vielä tulisiko huoneeseen lisätä mukava leveämpi loveseat-sohva imetystuoliksi vai jopa vuodesohva, jolle tarpeen tullen voisi majoittaa yöpyviä vieraita. Mutta suurinta päänvaivaa huoneessa aiheuttaa niinkin pieni ja yksinkertainen asia kuin valkoinen naulakko! Visiossani haluaisin lisätä valkoisen senkin yläpuolelle valkoisen hyllyn, minne voisin lisätä joitakin pehmoleluja / sisustuselementtejä. Haluamani löysinkin jo Ikeasta. Suoraan hyllyn alle haluaisin hillitysti koristellun vaatenaulakon valkoisilla pyöreillä nupeilla. Ikeasta löytyy valkoisia seinänaulakoita hyvissä määrin, mutta tahtoisin nimenomaan pehmeät pyöreät napit siihen pidikkeiksi! Alla olevassa kuvassa on kuva haluamastani tyylistä.

nursery1

Olisiko kellään vinkata paikkaa, mistä voisin moisen pika pikaa kotiuttaa?

44 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Hanna

    Hei

    Mistä olette ostaneet kehtoon nallepuh aiheiset tehstiilit?Ne ovat ihanan rauhalliset.

    • Mrs.V

      Ne on ostettu Babys R Us liikkeestä, mutta Suomessa ei sellaista harmiksemme ole. Tekstiilit on Disney-merkin, joten niitä pystyy ainakin netistä tilaamaan kunhan vielä on mallistossa! Omamme osti äitni meille jo tämän vuoden alussa :/

  • Nina

    Joko löysit tämän naulakon? Katselin, että tällainen on nyt White Companyn sivuilla
    http://www.thewhitecompany.com/the-little-white-company-childrens-bedroom/childrens-bedroom-accessories/peg-rail/

    • Mrs.V

      EN OLE NÄHNYT TUOTA!!! ihana!!! kiitos kiitos kiitos vinkistä! Tuon tahdon! PERRRFECT! :)

      • Nina

        Älä muuta sano, eikö ollut ihan niinkuin tuossa sinun esimerkkikuvassa! =) Toivottavasti saat tilattua!

  • Lisen

    Tutustu lastenhuone.fi sivustoon. Ihania sisustusjuttuja! Itse liike sijaitsee Espoossa (Suomenoja)

    • Kiitos paljon vinkistä!! :)

  • A

    Käy katsomassa Kaunis pieni elämä – blogia ja klikkaa sieltä kauppaan, löytyiskö? Muuten ko. blogin sisustus ja niiden shopin värimaailma on aikalailla tuohon sinun tyyliin, varoitus, se niiden tilava olohuonesysteemi luultavasti hurmaa sinut aikalailla ;) Itse en ole beigen ystävä, mutta kauniina voi pitää sellaistakin mitä ei omaan kotiin halua tai mikä ei ole omaa tyyliä.

    Onnea odotuksen loppumetreille, täällä odotellaan jo kolmatta ja se on aina yhtä ihmeellistä ja ihanaa. Ehkä nyt jopa ihaninta kun tietää miten ihania ja rakkaita omat lapset on, tätä lisää :)

  • Jenny

    Heippa, tuollaisia naulakoita saa ihan perus rautakaupoista, marketeista jne. Ne on ns saunanaulakoita ja yleensä koivun värisiä mutta helpostihan ne saisi maalattua :) Me olemme ostaneet Stokken pyöreän pinniksen. Vauva syntyy n. parin viikon päästä ja aluksi meillä on käytössä mini kit-malli. Ihanan pieni, söpö, helposti siirreltävissä. Ei ole pakko olla koko aika makuuhuoneessa jos itse puuhastelee esim keittiössä. Ostimme samalla siihen jo jatkopalat eli silloinhan siitä tulee normaalin kokoinen pinnis. AInakin hyvin laadukkaalta vaikuttaa ja sänkyyn on saatavana kauniita reunapehmusteita, verhoja ym :)

  • Henna

    http://www.wayfair.com/Little-Colorado-Wall-Shelf-Solid-123-4-OZ1033.html

    Tuossa on suloinen nuppinaulakko ja siinä olisi hyllykin vielä samassa. :)

    Sitten noista inspiraatiokuvista tuli mieleen tämä nettikauppa, täällä on niin paljon kaikkea ihanaa! http://www.kaunispienielamashop.com/

    • Kiitos ihan hirmuisesti kun autat eteenpäin!! :)

  • S

    Lapset tarvitsevat värejä.. :( Kamalaa kun ympäristö on suurimmaksi osaksi vaan valkoista ja beigeä.

    • Leluista sun muista tulee vielä väriä! :) Ei sitä tarvitse koko lastenhuonetta sitä varten sateenkaareksi maalta :) Ja tosiaan tuleehan sitä piristämään yksi väri vielä… ;) JOta en vielä paljasta <3

  • -

    Nedholm`in sivuilta löytyy jotain, kurkistappa.

    • Kiitos avusta! :)

  • Hei!

    Lauttasaaren Hio Hoi- nimisessä liikkeessä paljon ihanaa ja laadukasta tavaraa/vaatteita lapsille. Siellä voisi tuollainen naulakkokin olla.

    • Siellä päin asioinkin jo Vaunuaitassa niin pitääpä käydä kurkkaamassa Hio Hoi samalla! :)

  • Eerika

    hitsivie, tajusin että sähän näytät ihan Kate o.s Middletonila!! ja tää on enennänku kehu! =)

    Nätin näkösiä kuviakin,

    aurinkoista kevättä sulle =)

    • Voi kiitos!! Ehdottomasti otan kohteliaisuutena jos jonkun mielestä tuota eleganttia herttuatarta muistutan!:) Samaa sinulle! :)

  • Nina J.

    Tämä sattuu olemaan niin ajankohtainen postaus itsellekin, että pakko kommentoida :) Sain nimittäin juuri meidän lastenhuoneen sisustuksen valmiiksi. On ihan päivistä kiinni, koska meidän vauva syntyy; laskettu aikakin meni jo…

    Meillä on juurikin tuo Stokken sänky valkoisena ja vaikken ole oikeassa käytössä päässyt vielä kokeilemaan, niin tykkään jo tosi paljon. Suosittelen hankkimaan sängyn mini-koossa (ns. kehtokoko) ja siihen joko heti tai myöhemmin jatkopalat ja patjan normaalin sleepi-pinnasänkykokoon. Sängystä saisi myös kolmannen, ns. junior-koon, joka Stokken mukaan menisi jopa 10-vuotiaaksi asti, mutta sänky on omasta mielestäni sen verran pinnasänkymäinen, etten ainakaan itse siitä junior-koosta oikein innostunut. Täytynee hankkia sitten lastensänky laidoilla, kun tuo normaali sleepi-koko jää pieneksi. Sen lisäksi, että tuollainen kehto-/mini-koko luo turvallisuudentunnetta ihan vastasyntyneelle, se on siinäkin mielessä hyvä, että tässä mini-sängyssä on lukittavat pyörät alla, joten sänkyä ja vauvaa voi sitten kuskata huoneesta toiseen ja esim. öiksi viedä vanhempien makuuhuoneeseen, kun yöheräämisiä on vielä paljon. Sänky on myöskin sen verran kapea, että mahtuu hyvin ovista. Tuossa mini-koossa tuli mukana tukipuu katosverholle, mutta itse verhoa ei tullut vaan se piti ostaa lisävarusteena. Jos on kätevä käsistään, tuon voi tietysti itsekin ommella, mutta itse hankin tuon Stokken oman verhon ja se on tuossa mini-koon sängyssä todella kivan näköinen. Samoin ostin muutaman muotoonommellun lakanan sänkyyn, koska ajattelin, että tuo pyöreä muoto voi tehdä normaalin lakanan petaamisesta hieman hankalampaa. Ennen hankintaa, vertailin aika paljon hintoja täällä Suomessa, mutta joka paikassa tuntui olevan samat hinnat. Ilmeisesti Stokken kalusteet on erittäin harvoin missään alennuksessa. Lopulta tilattiin kalusteet Saksasta, jossa hinnat oli hieman halvemmat. Samalla tilattiin myös muita lastentarvikkeita samasta nettikaupasta, joten meni samojen postikulujen piikkiin. Kalusteet tuli laatikoissa ihan kotiovelle asti Itellan kuljettamana. Vielä sellainen juttu Stokken kaulusteista, että vaikka ovat muihin merkkeihin nähden hieman kalliimpia, niin jälleenmyyntiarvo tuntuu olevan aika hyvä. Esim. huuto.netissä Stokken kalusteista pyydetään useampia satasia, joten ainakin osan rahoistaan saa myöhemmin takaisin, jos kalusteet päättää myydä.

    Meillä on muutenkin lastenhuoneessa aika lailla sama värimaailma kuin itselläsi. Lähinnä valkoista ja beigeä. En tosin malttanut olla laittamatta ”tyttöväriä” muutamaan pieneen yksityiskohtaan, mutta nuo on sellaisissa paikoissa mistä pystyy helposti vaihtamaan joko valko-beigeen tai johonkin muuhun väriin. Ihan tismalleen kuvan mukaista naulakkoa ei ole tullut vastaan, mutta luulisi jostain sellaisia löytyvän. Esim. sellaista hieman maalaisromanttista tyyliä myyviä liikkeitä ja nettikauppoja tuntuu olevan todella paljon nykyään (Country White Helsingissä ym.), joista kannattaisi ehkä katsoa.

    • Kiitos ihana niin kovasti, että annoit aikaasi ja vastasit oikein perustellusti!! Mulla on aivan samat suunnitelmat kuin sulla! Mietin vielä että jättäisin kokonaan sen verho-osan pois. Onko siitä jotain erityistä apua? Vai onko vain muotoseikka? Minäkin kun olen naurettavan huono käsitöissä :D Haluan nimenomaan sen pienen minikoon alkuun, minne voi mukavasti ja turvallisesti pieneen pesään pikkuisen peitellä <3 Ja hei… Mullakin tulee vielä ehdottomasti vielä pienissä sisustustekstiileissa yms. sellaista “sukupuoliväriä” mutta sitä en vielä halua paljastaa. Ehkä kohta aika on oikea <3

  • JT

    Meillä on tyttären huoneessa juuri tuollainen naulakko; ostin sen Prismasta puunvärisenä ja isäni sen maalasi valkoiseksi. On varmastikin juuri Tiukun vinkkaaman Pinettan valmistama.

  • K

    Todella kiva että täällä on nykyään enemmän sisustusaiheisia juttuja, uskon että suurinta osaa muodista ja kauneudesta kiinnostuneita kiinnostavat myös sisustusjutut! :) Olisi myös todella kiva jos laitat uudesta kodistasi lisää kuvia! Vaikuttaa upelta. Kiitos paljon hyvistä postauksista!

    • Kyllä! :) Näin minäkin uskoisin! :) Kaikki kuitenkin estetiikkaan liittyviä juttuja :) Vaihtelu virkistää! :) Kiitos paljon ihana kauniista palautteesta!

  • Jenni

    kysäiseppäs “kaunis pieni elämä”-blogin pitäjä Annelta, löytyisikö heidän valikoimastaan? Heillä on kaikenlaisia ihania juttuja nettikaupassaan, ja itsekkin olen tilannut sieltä kivoja juttuja oman poikani huoneeseen. Teillekkin voisi sopia tämä ihana jääkarhu-lamppu vauvanhuoneenne värimaailmaan? :) http://www.kaunispienielamashop.com/collections/lasten-huone/products/jaakarhulamppu meillä se toimii pojan yölamppuna, ja on todella suloinen, eikä valokaan ollenkaan liian kirkas :)

    ja tämä sänky löytyy meiltä myös http://www.kaunispienielamashop.com/collections/lasten-huone/products/sebra-vauva-ja-juniorisanky

    toivottavasti kiva naulakko löytyy pian! :)

    Jenni

  • Haidi

    Oi onpas ihanan oloiset visiot teillä! Ja ihanasti sopii muutenkin kokonaisuuteen koko huone :) Naulakko on niin “perusmallinen” että melkein kokeilisin jostain prisma cittari anttila linjalta esim saunaosastoilta! voisi hyvinkin löytyä :)

  • Johanna

    Prismassa on juuri noita naulakoita, ainakin meillä päin.. :) ja sieltä ostettuna, ei hinta päätä huimaa… :)

  • Emmy

    Ihania suunnitelmia! :) Ihan varmasti tulee ihana lasten huone :)

    Löysin netistä yhden naulakon joka on kyllä samlla hylly.. http://www.lastenhuone.fi/catalog/product_info2.php?cPath=&products_id=3179 Aika huonosti löytyy tuollaisia mitä sinä etsit, tai sitten en vaan osaa etsiä :) Ootko muuten katsonut Pottery Barnista? Siis netistä, itse olen sieltä tilaillut tavaraa ja on tullut viikossa perille! Suosittelen!

  • Juulia

    Heip! Ootkos törmänny näihin? ( : Vois saada aika kivan jos johonkin valkoiseksi maalattuun lautaan laittais näitä tai ihan vaan seinälle ( :

    http://www.muutoskauppa.fi/verkkokauppa/tuotekategoriat/naulakot-ja-ripustimet/?num=122394&upotusURI=/verkkokauppa/tuotekategoriat/naulakot-ja-ripustimet/&x123148=Select/Card

    • En ole! :) Kiitos paljon vinkistä! Mutta mä olen oikeasti käsitöissä yms. ihan täysi toope, joten yritän kyllä viimeiseen asti metsästää valmiina! :D Mutta tahdon ehdottomasti ne sellaiseen listaan kiinni :)

  • Reetta

    Onko tämä nykyään sisustusblogi? Siltä sisällön perusteella vaikuttaa…

    • Siis täältä löytyy kaikkea pehmeää ja pumpulista :) Sisustus kuuluu osana näitä kategorioita kuten kosmetiikka ja muotikin. Muotiin eniten tietysti painottuu, mutta nyt kun meillä on järkyttävä muuttorumba päällä ja näitä asioita pohdin todella paljon niin luonnollista että niitä näkyy blogissakin hetkellisesti enemmän :)

  • Valitettavasti mullakaan ei ole tietoa juuri tuollaisesta naulakosta, mutta sellaisen vinkin antaisin, että lapsen hoitoalustaa ja imetyspaikkaa suunnitellessa kannattaa ehdottomasti eniten antaa arvoa ergonomialle. Tulet joka tapauksessa viettämään vauvan kanssa tunteja ja taas tunteja imetellen ja vaippaa/vaatteita vaihtaen. Siksi en suosittelisi hoitoalustaa poikittain lipaston päälle (ellei ajatus sitten ole, että seisot lipaston päätypuolella vaippaa vaihtamassa). Selkä kierossa puuhasta tulle nimittäin kyllä yhtä hampaiden kiristelyä. Meillä vauva-aikana suosikkipuuhaa oli myös hoitopöydän ääressä seurustelu, hoitopuuhien jälkeen oli kiva jäädä jutustelemaan ja pusuttelemaan hoitopöydälle. Hoitopöytä tai -alusta siis kohtisuoraan äitiin päin, sanon minä:)

    Myös imetysnojatuolia/sohvaa valitessa, kannattaa tarkistaa, että saat varmasti kyynärpään supermukavasti tuettua hyvään asentoon. Lisäksi kannattaa hankkia reilu pino tyynyjä asennon tukemista varten. Yösyöttöjä varten myös pään taakse, jotta voi samalla torkkua itsekin. (Moni tykkää tietty syöttää öisin sängyssä.)

    Tämä nyt oli vähän off topic, mutta ajankohtainen aihe teille kuitenkin.

    • Kiitos paljon Heli vinkeistä! Joo, tarkoitus on, että seison senkin päätypuolella :) Niin että lapsi on suoraan minua kohti :) Tosin, varmaan aikapitkälti vaipanvaihto tapahtuu siellä sun täällä ja oikea kannettava alusta vaan alle :) Aika näyttää mikä sitten toimii :) Mä kuulin sellaisista imetystyynyistä? Jotka ovat nimenomaan suunniteltu tätä ergonomiaa imetyksessä miettien tukemaan äitiä sekä vauvaa? Moni ystäväni kehunut :) Kiitos kovasti näistä vinkeistä! :) Niitä on kiva saada niin voi sitten kokeilla mikä toimii itselläkin/vauvalla parhaiten! :)

  • Ihania suunnitelmia sulla! Mitäs jos yrittäisit etsiä noita nuppeja erikseen? Itse tuunasin kerran yhtä laatikostoa, ja ostin siihen Ikeasta uudet vetimet. Uskon että samalla tavoin voisi saada hienon naulakon. :) Hyvää vointia sulle ja tsemppiä odotukseen! :)

    • Joo mietin, että se on mun plan B jos ei löydy valmiina! :D Tosin käännän kyllä kaikki kivet eka sillä olen niin tajuttoman huono käsitöissä :D Kiitos paljon!! :)

  • Tiuku

    Suomalainen yritys Pinetta valmistaa juuri tuollaisia naulakoita ja niitä voisi löytyä marketeistakin sauna/kylpyhuone-osastolta. Ovat valmistaneet myös valmiiksi valkoisia mutta ainakin käsittelemättömiä koivuisia löydät varmasti ja voit maalata itse sopivalla sävyllä. :) edullisiakin ovat.

    • Hei kiitos ihana kovasti vinkistä!! Rupean heti googlettelemaan!!!

  • Hmm..lähtiköhän minulla ensin tyhjä viesti maailmalle..liian nopsaan tuli tuota entteriä painettua :D

    Mutta tosiaan melko samansuuntaisia ajatuksia lastenhuoneesta sinullakin tosiaan. Toivottavasti löydät sopivan naulakon. Itse en ainakaan viime aikoina ole vastaavaan törmännyt. Lähtisin ehkä itse kiertelemään kirppiksiä ja etsimään sieltä.

    • En saanut tyhjää! :) Ja kyllä, kun googlettelin juuri teille ihanille mahdollisimman hyviä kuvia vastaamaan visiotani niin oli ihana löytää sinun ratkaisusi, sillä ne ovat juuri sellaisia mitä minäkin tahtoisin toteuttaa! :) Mutta nyt on onneksi kirppistä kuun lopulla tulossa niin toivottavasti löydän vielä etsimäni! :)

  • Kia

    Ihanalta näyttää suunnitelmat. Mukava kun ei ole sitä perinteistä tytölle vaaleanpunaista ja pojalle sinistä ajattelutapaa. Itse vierastan näitä tyttö-poikavärejä ja haluan sitten joskus tulevaisuudessa, että myös lastenhuone sointuu muun asunnon värimaailmaan.

    • Itseasiassa, meinaan pienillä tekstiileillä kuten tyynyillä ja torkkupeitoilla lisätä hieman joko sitä vaaleanpunaista tai vaaleansinistä… ;) Hyvin pienissä määrissä tosin, koska nyt on kyse esikoisesta ja toivottavasti olemme vielä niin onnekkaita, että saamme molempia sukupuolia joskus perheeseemme <3 Sitten näitä pieniä tyttö-poikavärejä on helppo vaihtaa sopiviksi!:) Tässä h-hetkeä lähestyessä kerron sitten lapseni sukupuolen, mutta muuten jätän lapseni blogin ulkopuolelle. Kasvoja, nimeä tai muuta sellaista ei tule blogissani näkymään :)

  • Cayenne

    Nyt kävi kyllä huono tuuri, mussukat.fi verkkokaupassa oli vielä ainakin vuosi sitten tuollaisia ihania pyöreänuppisia, puisia naulakoita vaaleanpunaisen, vaaleansinisen ja valkoisen sävyssä. Lisäksi naulakkoon sai lapsen nimen. Olivat todella kauniita, ja omalla lapsellanikin on tällainen huoneessaan, mutta nyt näyttää siltä että kyseisellä kaupalla ei enää ole naulakkoa valikoimassaan. :( Höh!

    Onnea naulakon etsintään, sinun esteettisen silmäsi tietäen huoneesta tulee varmasti yhtä upea ja ainutkertainen naulakolla tai ilman. :)

    • Voi öh! Pitääpä siis kurkistella jos niitä olisi tulossa lisää? Tai kysyä suoraan liikkeeltä mistä ovat tilanneet omansa! Kiitos paljon ihana!!