CATEGORIES

Making my bedroom

9.7.2009

No, paljastanpa jotain henkilökohtaisempaa nyt…

Eli raotan teille ovea asuinmaani kodin makuuhuoneeseen, jonka remppasin puoli vuotta sitten taloon muuttaessamme.

Tuo tapetti oli minusta aiva järkyttävä. Sen oli tultava alas.
Alta paljastui sitten tämä kaameus, jota sitten hioin hiekkapaperilla ja tärpätillä.
Kun seinä oli niin tasainen kuin suinkin vaan minun taidoillani mahdollista (eli siis täysi rookie), lähdin riehumaan maalin kanssa, jonka olin värikarttojen avulla valinnut.
(Huomaa häikäisevä päivän asu:))
Seinä saatiin valmiiksi ja sitten päästiin listojen kimppuun! Kuvassa näkyy vielä teipit, mutta listojen värin kuitenkin näkee – hohtavan valkoinen.
Kun maali oli yötä vasten kuivunut, päästiin siirtämään huonekalut paikoilleen ja toteamaan että vanhan makuuhuoneemme verhot olivat liian lyhyet…
Ja sitten pääsin elementtiini – sisustamaan!:)
Minä sitten olen täysin rakastunut noihin Pentikin lampunjalkoihin.
Suomalaista osaamista.

46 comments

Leave a Reply to Jenni Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Sängynpääty

    Hei! Olen huonoin tuloksin etsinyt täydellistä sängynpäätyä. Mistä tämä sängynpääty on hankittu? Entä ystäväsi tekemä valkoinen nahkainen. voisiko ystäväsi yhteystiedot saada, jos hän olisi kiinnostunut tekemään minulle sängynpäätyä? Olisiko sinulla suositlla minulle jotain liikettä mistä saisi juuri tuonlaisia tai samantyylisiä kuin tässä kuvassa?

    Olen epätoivoinen etsinnöissäni ja toivon sydämestäni että vastaisit…

  • Anniina

    Ihanan seesteisen näkönen makkari, tuutko mun luo sisustaan? Voi kun itelläkin olis silmää saada aikaan jotakin tollasta<3

  • nilkutin

    aivan ihanan näköistä!

  • kerttu

    Ihanan näköinen makkari, jotenkin niin seesteinen ja levollinen! Mä olen itse yrittänyt samanlaista tunnelmaa omaan makkariin, mutta en ikinä onnistu :D. Johtuu ehkä mm. suurista vaateröykkiöistä lattiallani..

  • Ella B

    ihanan näköinen! ja kivat lämpimät värit eikä mitään sini-kelta-banderollivirityksiä kuten tällä nimimerkillä…Otan varmasti inspiraatiota sitten kun tulee kämppä johon tiedän jääväni ainakin hetkeksi.

  • -noor-a

    voi vitsit! toi makuuhuonehan on ihan juin jostain viiden tähden hotellista! onko toi koko asunto samaa teemaa? :)

  • Huge

    wau!!

  • Char

    Oooh, EIKÄ! :O :D oooh, oot aivan vallaton <3

  • KitKat AKA Katz

    ihanat varit ja lammin tunnelma. Olen sisustusfriikki joten sisustuspostaukset on erittain tervetullut lisa blogillesi. Ja noi Pentikin lamput on tulossa meillekin vanhempien elokuun visiitin tuliaisina. Aivan ihanaa suomalaista designia. Taytyy edustaa Suomea niin paljon kun vain pystyy.

  • hanieh

    Todella tyylikäs ja kaunis lopputulos! Suosin myös makuuhuoneessani kyseisiä värejä, valkoisen ja ruskean yhdistelmästä tulee mukavan rauhoittava ja harmoninen kokonaisuus.:) ja nuo lamput olivat aivan ihania.. täytynee käydä huomenna pentikissä kurkkaamassa!:)

  • N

    jooo ois tosi mageeta jos laajentaisit ss:n sisustukseenkin :) tosi ihana huone tuli! ois ihanaa nukhataa tonne!:D

  • Miss J

    ihana tuo sängynpääty, pakko kysyä että onko se erikseen vai onko se osa koko sänkyä ja mistä se on ostettu?:) ihana

  • Riina

    Vau ihanan rauhottavat ja lämpimät värit sun makuuhuoneessa:)itelläni olis mustavalkonen teema tulossa makkarin puolelle (;

  • Marge

    Kaunis kaunis makuuhuone! :) Ja kyllä; Pentikin lampunjalat on ihanat. Muutenkin pentikin tuotteista tykkään paljon.

  • Jonna ja Nella

    Hei, ihanaa huomata että päätit raottaa meille sisustuksen saloja :)Ihana värimaailma ja rauhallisen oloinen makuuhuone. Nuo Pentikin lampunjalat ovat kieltämättä ihanat :) Omannäköinen ja oloinen sisustus.

  • Nina

    Todella kaunis makuuhuone. Pidän itsekin tollasesta harmonisesta tyylistä. Ja täällä myös yksi, joka on ihastellut noita Pentikin lampunjalkoja jo kauan..täytyy varmaan käydä ostamassa itellekkin :)

  • T

    Ihana! Juuri minuun makuuni. Rakastan valkoisen ja ruskean erisävyjen liittoa ja olen juuri haaveillut samantyylisestä sängynpäädystä, jonka aionkin nikkaroida itse vanerista ja pehmusteesta. Ja kuule ,sinun takia loin myös tämän tunnuksen, toivon kovasti pääseväni lukemaan myös toista blogiasi tämän sulkeuduttua. Taidanpa laittaa vielä uudestaan sinulle meiliä :)

  • Jii

    Aivan ihana toi huone! :)

  • RagDoll

    Juuri näin upeiden sisustuslehden kuvia muistuttavien makuuhuoneiden ansoista en kehtaa esitellä omaa makuuhuonettamme.. =DAsunto oli juuri remontoitu ennen muuttoamme, joten emme jaksaneet vaivautua vaihtamaan tapetteja tai maalaamaan, joten sinisillä tapeteilla mennään. Terveisin henkilö joka on aina inhonnut sinistä väriä.. ;) (sininen voi olla raikas pienissä erissä, mutta kaksi kokonaista makuuhuonetta on jo aivan liikaa)

  • Sohvi

    Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen jonkinmoiset höyrypesurit tai verhoilunpesuimurit, en tiedä miten mahtavat vaikuttaa ihan kodin tekstiileihin :D

  • Mrs. V

    Petra,voi suuri kiitos kauniista sanoista! Eiks tuo päivän asu olekin sitä kuuminta hottia?:DNe tuo niin paljon lisää tuohon makkariin…I love those lamps.Amy,kiitos kovasti!Candy,taitaa linjailla sitten mun tyyliä ylipäätään. Hyvin simppeleillä asukokonaisuuksilla kuin vedän:)Char,well u ain't seen nothing yet!:) Tein juuri postauksen sun sivusta mutta julkaisen sen hieman myöhemmin..:)Pitäähän muidenkin päästä nauttimaan sun mahtavista kuvista ja esteettisestä silmästä!Kati,kiitos kovasti. Pidän kovasti siitä että seinät ovat eri väriset. Tuo paljon lisää yleisilmeeseen. JA nuo lamput tosiaan viimeistelevät kokonaisuuden. Hassua että tuo vanha taulumme sopi tuonne noinkin hyvin. Mutta aina olen kyllä suosinut sisustuksessa ruskeaa, valkoista ja muita maanläheisiä ja harmonisia värejä:)Sohvi,sängynpääty on jo 6 vuotta vanha ja jo hieman tummunut. Milläköhän sen voisi pestä? Kiitos kauheasti, ihana että pidät:)Bella,voi kiitos kohteliaisuudesta!:) Yritän laajentaa hieman aihepiiriä sisustukseenkin. Kuuluhan se tyyliin:)Pinja,Olen ihan hulluna noihin lampunjalkoihin… Ihanaa!:) Laita kuvia omaan blogiisi sitten kun kuvat tulevat ulos?:)Piude,Voi miten ihanaa että sinäkin jaat kanssani samanlaisen maun!:)Pentikin lampunjalat ovat aivan ihanat. Tekevät paljon ilmeelle.Aivan ihana kuulla että joku on inspiroitunut mun kädenjäljestä sisustusmielessä!:) Kiitos ja kumarrus:) Sait juuri ison hymyn naamalleni:)Oikein ihanaa kesää sinulle ja antoisaa sisustusprojektia teille kahdelle!:)

  • Piude

    Todella harmittavan harvoin kommentoin, mutta nyt on aivan pakko! Haluan vain kertoa, kuinka tyylikkään lopputuloksen olet saanut aikaan. Juuri tällaisesta sisustuksesta itsekin pidän kovasti. Omistan myös Pentikin kyseisen lampun ja tekisi mieli ostaa toinen mokoma lisää.Näytin kuvan valmiista makuuhuoneesta äidilleni, joka on juuri muuttamassa uuteen hienoon taloonsa ja hän ihastui täysin värimaailmaan ja lopputulokseen. Sanoi, että käyttää kuvaa inspiraationlähteenä myös omassa sisustusprojektissaan. :)Kiitos hauskasta ja inspiroivasta blogista.

  • Pinja

    Nätti koti ja noi pentikin jalat on kyllä kauniit!Haha, meillä on tällä hetkellä valokuvaajat pyörimässä olkkarissa, meidän talosta tulee juttu kai ens kuun talo & koti lehteen. :DD

  • Bella

    ihana makuuhuone, ihan ku jostain sisustuslehden sivuilta :)'tällaisia postauksia lisää!

  • Sohvi

    Ihanan näköinen makuuhuone! Tuollaisessa kelpaisi itsekin asustella :) Pidän varsinkin tuosta sängyn päädystä ja värimaailmasta.

  • Kati

    Todella kaunis makuuhuone, nuo lamput ovat upeat. Taulu myös sopii todella hyvin makuuhuoneesi väreihin, onnistunut kaikkiaan.

  • Char

    Awww, kiitos ihana! Apua miten ahkerasti oot suositellut mua :) tässähän kohta kasaantuu paineet :D iih!

  • Candy

    Yksinkertainen mutta upea!! =) tosi mukava postaus :)

  • Amy

    Ihana lopputulos! :)

  • Petra

    Aivan ihana makkari! Sulla on pettämätön tyylitaju ( joo, jopa remppavaatteissa ;)).Mäki oon ajatellu ostaa noi Pentikin lampunjalat, ne on tosi nätit.

  • Mrs. V

    Tarja,Voi kiitos!Yritin luoda rauhallisen ja kuitenkin "chic"in fiiliksen.Yritän myös pitää tätä blogia yllä niin pitkään kuin suinkin vain mahdollista:)Anne,Ai, how come?:)PinkSircus,hahahah:) Juu lähtökohta ei ihan ollut minun mieleeni:DOnneksi siitä oli kuitenkin helppo lähteä duunaamaan!:)Kiitos kovasti!:) Tuo on turvapaikkani minne on ihana vetäytyä pitkän päivän jälkeen hyvä kirja kädessä:)heta,voi kiitos todella paljon:)suosittelen inspiraatioksi Char and the City blogia:)SummerLove,kiitos hirmuisesti!:)Laura,muuttaminen ja remppaaminen on kyllä melko raskasta (itse kun joudun tekemään sitä melko usein) mutta kun sitten on valmis (mulla nää ei ole ikuisuus projekteja vaan valmiiksi niin pian kuin mahdollista tyylillä) niin on ihana fiilis kun on saanut jotain uutta ja kaunista luoduksi:)Voimia teille remontoimiseen ja kiitos kovasti kauniista sanoistasi!:)Jamelia,kiitos sinulle ihana!Jannika,oi voi harmi! Millaiset sulla on sitten hakusessa? Jos täällä osaisi vaikka joku vinkata oikeaan suuntaan? Pitäähän nuo ihanuudet saada esille!:)Char,en malta odottaa kaikkia sun ihania ja inspiroivia sisustus kuvia!!!!!:) pussssssssJenni,kiitos kovasti!:)essic,kiitos, halusinkin makkariin erittäin rauhallisen ja harmonisen fiiliksen. Kiva jos se välittyy muillekin kuin vaan mulle:)emmi,kuule, se tarttuu. Mä oon imeny vaikutteita upealta ja lahjakkaalta Charilta, jolla on mieletön silmä kaikkeen estetiikkaan. SUosittelen blogia Char&theCity, siellä käyn inspiroitumassa.Kata,kiitos kovasti! Ihanaa että tavoittelemani fiilis välittyy muillekin kuin vaan minulle:Djonda,kiitos suuresti!:)hymytyttö,Kaunis kiitos!:) Kiva että tänne on eksynyt paljon saman maun omaavia nuoria naisia niin voi saada muiltakin ideoita!:)…ja miten niin, eikö mun neon vihreet verkkarit ja miesten hohtavanpunainen t-paita ole viimeistä huutoa?:D:D SO stylish:D

  • hymytyttö

    Upea lopputulos, sulla on todellakin silmää kauneudelle, oli puhe sitten muodista tai sisustuksesta!…mutta erittäin huojentavaa huomata, että myös säkin voit näyttää joskus ihan hirveän epämuodikkaalta;)

  • jonda

    Onpa kyllä kaunis makkari! ihana:)

  • Kata

    Todella kaunis lopputulos! Värit miellyttää omaa silmää paljon. Kokovalkoinen on kaunista, mutta pidän enemmän juuri tuollaisesta hillitystä sävystä kuin teidän seinillä on. Rauhallinen tunnelmaa huokuu huoneesta. Ja onhan nuo Pentikin lamput upeat!

  • emmi

    todella kaunis huone! olisipa itsellänikin samanlaista silmää esim. kalusteille :)

  • essic

    ihanan yksinkertainen makkari, ei mitään järjetöntä säheltämistä !(:

  • Jenni

    lopputulos näyttää ihanalle:)

  • Char

    Aivan aivan ihanaaa :) ja Pentikin pallojalat on oman listani kärjessä myös!

  • Jannika

    Ihana makuuhuone!Minulla on myös tuollaiset pentikin lamput, kokoa isommat vaan, kaapissa odottamassa, että ostaisin yöpöydät! Siellä ne ovat odottaneet jo puoli vuotta. Sisustukseen sopivia yöpöytiä vaan ei löydy mistään! :D

  • Follow your dreams

    Todella tyylikäs lopputulos tuli:)Jamelia

  • Laura

    Aivan ihana makuuhuone, tosi tyylikäs. Meilläkin on ollut yhtä sisustamista ja remppaa viime talvesta lähtien avopuolison kanssa. Oon pitkään katellut noita Pentikin lampunjalkoja..saa nähdä milloin raaskin ostaa ne :)Oon seurannut tätä blogiasi vähän aikaa ja tekstejäsi on ollut ilo lukea. kiitos niistä :)

  • SummerLove

    Oii ihanan näkönen sun makuuhuone!Tosi hieno sisustus! (:

  • heta

    Aiiiivan ihana! Sulla kyllä on toi esteettinen silmä kohdallaan :) Vautsi.

  • PinkSircus

    Jäin tuijottamaan tuota ekaa kuvaa ja mietin, ettei toi kyllä mun mielestä ole yhtään sun näköinen. Sitten aloin lukea ja kyse olikin siitä ennen-kuvasta :DAivan ihanan tyylikäs ja tunnelmallinen lopputulos!

  • Anne

    Aika yllättävää, odotin ihan toisenlaista lopputulosta! :)

  • Tarja

    Kaunis levollinen makuuhuone.Toivon että Sinulla riittäisi aikaa pitää tätä blogia vielä työhön palattuasikin ja voisit hyvin laajentaa myös sisustuspuoleenkin, onhan sekin Strictly Styleä. :-)