CATEGORIES

Our wedding china

15.6.2012

Ennenkuin jaan kanssanne kuvia suosikkiastioistani, haluan kiittää teitä lukijoitani. Edellisen postauksen kommenttiboksissa on nimittäin käyty äärimmäisen järkevää ja informatiivista keskustelua Louis Vuittonin huivien laadusta. Teen varmasti vielä pienen postauksen, missä poimin muutamia loistavia oivalluksianne asiasta! Te todella olette tämän blogin suola. Kiitos ihan huimasti aktiivisuudestanne.

Nyt hetkeksi ihan toisiin asioihin.

Uuden kodin myötä olen saanut kestittää rakkaita ystäviäni jo useaan otteeseen tupareiden, illallisten ja vaikka minkä muun mukavan yhdessäolon tiimoilta. Nyt kun on hiukkaisen enemmän tilaa, pääsee vihdoin ja viimein kaapissa seissyt hääastiastomme kunnon käyttöön! Niitä en ymmärrettävästi ole maailmalla mukanani roudannut, vaan ne ovat odottaneet omaa aikaansa täällä Suomessa.

Kun blogimaailmasta tutut upeat ystäväni olivat käymässä, vilahti kuvissa hieman silloista kattaustani. Sain kysymyksiä astiastosta, joten ajattelin nyt pienen postauksen niistä tehdä. Tämän viikon alussa meillä oli jälleen illallinen rakkaiden ystävien ystävien kesken ja otin teille muutaman kuvan sen illan kattauksesta.

Kuvissa näkyvät valkoharmaat astiat ovat hääastiastoamme. Ne ovat Villeroy & Boch merkiltä ja malliston nimi on Grey Pearl. Kaapista löytyy ihan luvaton määrä linjan astioita. Kylläpä sitä on tuleva morsian seonnut Stockmannilla skannerin kanssa häälahjalistaa reilu 5 vuotta sitten tehdessään! :D

Tarjoiluastiota on vaikka kuinka, joten tulevaisuuden isoihin joulupöytiin on varauduttu! Rakastan emännöidä, joten tämä sopii minulle loistavasti (olenkin tainnut muutamaan kertaan mainita, että minussa on pelottavan paljon Frendit-sarjan Monicaa:D). Minusta on ihanaa kerätä ihmiset kokoon ja viettää aikaa hyvän ruoan, juoman ja seuran merkeissä.

Marimekon vaaleanpunaiset servietit olivat kaunis lahja ystävältäni.

Vasemmalla päälimmäisenä näkyy 27cm leveä matala lautanen. Niiden alla on kirkkaita tarjoiluvateja sekä kattaukseen näyttävyyttä tuovia aluslautasia. Oikealla päälimmäisenä näkyy 22cm leveä salaattilautasmalli, joiden alta pilkistää 24cm leveät syvälautaset.

Viereisessä laatikossa on säilössä pieniä sekä isoja ovaaleja tarjoilulautasia, 18cm levyiset leipälautaset, kermakko, pienet kulhot sekä kahvikupit aluslautasineen.

Pöydässä näkyy viime lauantaina ostamani hortensian oksa, ittalan kivituikkuja sekä myöskin haalahjaksi saamamme juomalasit. Nekin valikoituivat Stockmannilta ja muistaakseni merkki oli Leonardo.

I am thrilled, because now that we got to move into our bigger apartment in Helsinki, I have got enough room to entertain guests – which I love. Finally our wedding china will get some proper use as we have been hosting dinner parties with our nearest and dearest. Our wedding china is from Villeroy & Boch and the name of the lign in question is Grey Pearl. I absolutely love it <3

34 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Moi!
    Kauniin astiaston olette valinneet; meillä on aivan sama nimenomaan hääastiastona saatu ja pikkuhiljaa lisää täydentäen :)

  • Eliisa

    Todella kaunis koti ja astiasto teillä! Olen vasta nyt löytänyt blogisi ja itseasiassa eksyin tänne Charin ystäväjutun kautta, missä joukko teitä top ten bloggaajia oli luonasi kyläilemässä. Nyt sait taas yhden uuden vakilukijan.

    Olemme hankkimassa uutta sohvaa ja huomasin Charin kuvissa luotasi mielettömän upean kulmasohvan. Raaskitko paljastaa, mistä sohva on ja minkä merkkinen?

  • Jennikp

    Todella kaunis astiasto! Mä olen aivan totaalinen astiafriikki (ja kenkäfriikki, vaatefriikki, koirien vermefriikki eli friikki ku friikki :D) ja olen tässä vuosien varrella kerännyt huiman kasan astioita. Tykkään paljon väreistä astioissa(kin) mutta toki kaapista löytyy ihan perus valkoinenkin setti. Komppailen kyllä tuota emännöinti-asiaa, minäkin tykkään järjestää illanistujaisia ja esim. viimeiset 3 joulua ollaan vietetty perheen kanssa meidän kotona (toivottavasti myös tuleva!) ja mulle on todella tärkeää että astiat riittää, oli niitä ihmisiä sitten kuinka paljon tahansa… alkaa vaan tuo tila loppumaan pikkuhiljaa kesken :p

  • Mape

    Oi miten täydellisen kaunis astiasto juhlakäyttöön <3

  • Heinis

    *monipuolisuudesta (äh, väsyneenä ei pitäisi kirjoittaa :))

    • Mrs.V

      Kiitos ihana Heinis, että sinä jatkuvasti jaat myös täällä kommenttiboksissa hyvää fiilistä ja pidät henkeä yllä <3 Onni on kaltaisesi ihmiset ruudun toisella puolella! Joten YOU KEEP ON GOING GIRL! ;) Mieheni ei blogiani seuraa (kannustaa vaan taustalla ;)), mutta jos pyydän niin kiltisti hän on jaksanut päivänasukuvia ottaa ulkoilmassa kun ei ole itselaukaisijaa ja tripodia mulla mukana :) Ja masukuvia tulee varmasti pian ;) Se on muuten aikas iso :D

  • Heinis

    Haluan kiittää blogiasi monipuolisesta! :) <3 Ihana lukea välillä tyyliajatuksia, välillä syvällisempää pohdintaa ja välillä kattausideoistakin! Olet kyllä aivan supermahtava tyyppi, jolla on silti jalat maassa :) Sinun kaltaisiasi tyyppejä ei ole liiaksi tässä maailmassa. Keep it going, Girl! Jaksaako muuten miehesi ottaa asukuvia, lukeeko blogiasi jne.? Ihanaa vkonloppua ja toivomus tämän hetkisestä masukuvasta ;)…?

  • Betty

    Meidän hääastiasto on myös tuo V&B:n G.P. Se on kaunis! Toisena astiastona meillä on vanhaa Arabiaa ja sekin on oikein kivaa..

    • Mrs.V

      Ihana! :) Onpa meillä sama maku siis! :)

  • Moona

    Kauniita astioita, mutta huomio kiinnittyi myös kauniiseen ruokailuryhmään. Haluatko jakaa täällä ostopaikan? Tai onko sinulla antaa vinkkiä mistä vastaavanlaisia voisi Suomesta löytää. Meidän koti Suomessa alkaa olla hiljalleen valmis ja huonekaluja vailla. Näin ulkomailta käsin huonekalujen hankkiminen on vaikeaa, kun pitää pelkiä nettisivuja selailla. Toki Suomessa pääsee sitten kiertelemään kaupoissa, mutta aika on aina rajallinen (varsinkin pikkuisen kanssa). Pitää vielä erikseen kiittää ihanasta blogista! Pikkuisen syntymän myötä blogien seuraaminen jäänyt vähemmälle, mutta sinun blogisi on “pakko” käydä aina lukemassa. Mukavia viimeisiä viikkoja omaan odotukseesi.

    • Mrs.V

      Hei Moona! Onneksi olkoon pikkuisesta! :) Ihania aikoja siellä teilläkin! Nöyrimmät kiitiokseni, että vilkkaan arjen lisäksi löydät aikaa blogilleni! Olen todella otettu. Ikävä kyllä tuo pöytäryhmä ei ole Suomesta, vaan ostettu 7 vuotta sitten silloisesta asuinmaastamme, enkä osaa yhtään neuvoa mistä Suomesta vastaavia voisi löytyä :( Pahoitteluni.

  • On kyllä todella kaunis ja juhlava astiasto. Tykkään myös valkeista ja meillä on arabian lumi-astiastoa.

    • Mrs.V

      Kiitos paljon! Pidän itsekin siitä niin kovin!

  • Lotta

    Ah, nyt kyllä kateus iski. Olen nimittäin juurikin nuita samoja astioita hypistellyt Stockmannilla useamman vuoden ajan. Olen sitten vain ajatellut, että ehkä joskus vanhempana ostan kyseisen astiaston itselleni <3

    • Mrs.V

      Ah! Voih että kun meillä on sama maku! Varmasti oikean ajan koittaessa saat unelma-astiastosi käyttöösi! :)

  • primrose

    Kaunis kattaus – kukat kyllä kruunaavat pöydän ja tuovat ihanan iloista ilmettä kotiin muutenkin! Tuolitkin näyttävät oikein mukavilta istua eli pöydän ääressä varmasti viihtyy. Kommenttina edelliseen huivipostaukseen – vaikka mulla ei olekaan Vuittonin huiveja enkä sellaisia edes suunnittele ostavani, oli tosi mukava lukea lukijoiden kommentteja, joissa oli ihan oikeaa, informatiivista asiaa. Kiinnosti muakin, vaikka mulla ei tosiaan kyseisiä huiveja olekaan. Täytyy kyllä sanoa, että tykkään siitä hyvässä hengessä tapahtuvasta ajatustenvaihdosta, jota täällä blogisi kommenttiosiossa voi lukea. Ihan hirveän monen blogin kommenttibokseja en lue ellen itse jotain kommentoi mutta nämä kommentit kyllä tulee selattua usein läpi. :)

    • Mrs.V

      Kyllä, kukat tuovat niin paljon! Ja kiitos, olen itsekin niin kiitollinen teille kaikille kommentoijille. Niin rakentavaa ja fiksua ajatusten vaihtoa! Kiitos ja kumarrus siis ruudun toiselle puolelle kaikille!

  • Veera

    Astiasto on kaunis, kuten sinäkin! En ole koskaan kommentoinut blogeissa ketään tai mitään, mutta nyt on pakko, sen verran koukuttava sivusto tämä on:) Samat kommentit on luettu sata kertaa, mutta blogisi todella on paras. Kauniita kuvia, ideoita ja mielenkiintoisia juttuja. Miinuksena tietysti, että lukiessa alkaa välittömästi himoita yhtä sun toista suorastaan pakkomielteenomaisesti:D

    • Mrs.V

      Voi kun sä olet Veera ihana <3 Kiitos kovasti hyväsydämisyydestäsi! JA tosiaan, toivottavasti ei liikaa materiaa tule täältä himoittua :D Haluan inspiroida, mutta en kuitenkaan saada teitä ihania kulutushulluiksi! :D Omasta vaatekaapista voi löytyä vaikka mitä ihanaa valmiiksi kun vähän eritavoin yhdistelee ;)

  • Siiri

    villeroy&bochin astiat ovat kyllä kauniita, itse kerään jo tulevaisuuden varalle ivoire sarjaa… :) kauniita ovat nuokin! en malta odottaa kunnes on sarja koossa!

    • Mrs.V

      Oih kauniita! Mukavia hetkiä sinulle niiden keruuseen!

  • Kauniita! Itse olen suunnitellut,että meidän (eikä mua ole vielä edes kosittu!! :D :D ) hääastiastona on joku Villeroy&Bochilta. Upeita kertakaikkiaan!
    (Tai ketä tässä huijataan, olen valinnut sen jo! :D )

    Ja vielä huivikeskustelusta: Mä todella toivon,että mun huivi on hyvä yksilö. Olen aika yllättynyt ja pettynyt myös siihen miten liikeessä on suhtauduttu reklamaatioon. Luksusbrändiin kuuluu myös hyvä reklamaatioiden hoito, se jos mikä on hyvää jälkihoitoa ja asiakastyytyväisyyden parantamista! Hyvä keskustelu käyty kommenttiboksissa ja iso kiitos sinulle kun jaksoit niin upeasti niihin vastata!

    • Mrs.V

      Hahahah :D Loistavaa :D Kiitos nauruista ;)

      Toivon sinulle sitä samaa. Minusta tuo ilmiö on ennenkaikkea hyvin harmillinen… Ja tosiaan, kiitos kuuluu nyt teille lukijoille. Saitte postaukseen niin paljon lisää sisältöä! :)

  • Branilla

    Kaunis astiasto! Onko tuossa kolmannessa kuvassa ylhäältä laskien oikealla oleva harmaa lautanen myös samaa sarjaa? Ihastuin siihen, meillä on häät tulossa ja astiasto etsinnässä. ;)

    • Mrs.V

      On! Samaa sarjaa!! :)

  • Nättejä ovat, meillä on V&B:n New Wave-sarjaa ja tykkään niiden yksinkertaisuudesta. Tällaiset romanttisemmatkin ovat tosi kauniita. :)

    • Mrs.V

      Joo ne ovat myös äärimmäisen kauniita! :)

  • Ida

    todella kauniita astioita! Sulla on kyllä yhtälailla silmää sisustus- kuin tyyliasioissakin! :)

    • Mrs.V

      Kiitos Ida! Kiva että meillä on niin samanlainen maku!

  • Meillä on kotona kans (siis äidillä ja isillä) semmosia sini valkeita Villery&Bochin astioita! Tykkään kyllä noista teidän astioista enemmän, kun ne ei ole niin “näyttäviä” ja periaattessa voi käyttää myös arkikäytössä. :) Äiti on jo luvannu kyllä ne astiat mulle, kun heistä sitten aika heittää (toivottavasti ei nyt kuitenkaan vielä pitkään aikaan:D).

    • Mrs.V

      Toivottavasti saat omista asioistasi monien vuosikymmienien ilon ennenkuin suuren kaipuun myötä sinivalkeat ihanuudet sinulle päätyvät <3

      • X

        Olipas ihanasti sanottu :)

  • Mun mielestä just toi järkevä ja informatiivinen keskustelu pitäisi olla koko blogimaailman napa. Bloggaaja tavallaan toimii keskustelun ylläpitäjänä. Valitettavasti aina asiat ei kuitenkaan (harmittavan usein mennään epäasiallisuuksiin… ) mene ihan näissä puitteissa, mutta onneksi eteenpäin mennään! xx

    • Mrs.V

      Ihan samaa mieltä! Silloin tästä saa eniten irti. JA kyllä, valitettavan usein sitten mennään ihan turhiin henkilökohtaisuuksiin, millä ei ole mitään tekemistä “rakentavan kritiikin” kanssa, vaan ihan puhdasta ilkeilyä ja oman pahan olon purkua… Mutta pakko todeta kanssasi: eteenpäin on menty hurjasti ja olen niin iloinen lukijoistani, sillä asiattomuudet ovat äärimmäisen harvassa!