CATEGORIES

Love wall

15.10.2012

Nyt on kuva-asetelma lastenhuoneen seinällä. Se on niin paljon upeampi, kuin osasin ikinä kuvitellakaan. Suuri kiitos appiukolle avusta!

Vielä puuttuu muutamasta kehyksestä kuva. Niihin lisään suosikki otokseni Niki Strbianin ottamista vauvakuvista.

Tänään on hieman pimeä päivä, joten nyt ainakin huoneen valaistus tulee kuvissa esiin kun ei ollut niin paljon luonnonvaloa käytettävissä.

Kuvien seassa on otteita Kärleksvisan-laulusta. Pitkään mietin, mitkä mietteet olisivat juuri oikeita kauniiden kuvien rinnalle. Yhtenä päivänä, tämä idea juolahti mieleeni. Se on tuo kuvien rinnalle juuri sen, mitä halusinkin.
Omat isovanhempani olivat minulle äärimmäisen läheisiä. He olivat valtava tuki ja turva. Rakkauttaan he jakoivat ehdoitta. Suureksi ikäväkseni, he eivät koskaan ehtineet nähdä lapsenlapsenlastaan. Koska he olivat valtava osa minun elämääni, toivon heidän oppinsa ja esimerkkinsä rakkaudesta ulottuvan myös oman poikani elämään. Isoisäni äidinkieli oli ruotsi ja Kärleksvisan-laulun sanat sopivat minusta täydellisesti kertomaan isovanhempieni luomasta rakkauden imperiumista. Aina laulun kuullessani mietin heitä. Täten laulun sanat olivat minusta täydellinen valinta tuomaan syvyyttä pienen poikani huoneeseen. Kyllä he ovat läsnä muutenkin <3

Finally, my little nursery project is ready. The beautiful pictures of our expectancy and newborn baby boy that were taken by the very talented Niki Strbian, now finalize our baby boy’s room. I absolutely love it <3

30 comments

Leave a Reply to Kata Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • You have excellent sense of style. As you see authentic beauty of things and harmony in their combinations – deservingly admirations! Began to read your blog due to pictures in an interior. Splendidly!

  • Minna

    Onpa ihanan näkoinen huone. Värimaailmasi on harmooninen ja miellyttää minua kovasti.
    Pystytkö kertomaan mistä olet hankkinut tuon söpön “mäkiauton”? olen etsinyt juuri tuollaista lahjaksi!

    • Mrs.V

      Poikamme sai sen lahjaksi rakkaalta kummitädiltään. Niit myy mm. Punevuoren Peikko Helsingissä :)

  • pinja

    Tuo koko huone on kyllä niin kaunis sekä nätisti sisustettu ja kodikas. :)

  • Haidi

    Oi tuostaham tuli vielä upeampi kuin mitä se matolla näytti ;o niin kaunis ja tunnelmallinen! :><3 kuvakollaasit ovat kyllä aivan parhautta <3 niissä on aivan oma tunnelmansa, ja nyt kun tuon tekstien lisäämisen sekaan bongasin sinulta on kollaaseissa taas jotain uutta<3

  • Niin kaunista. Ihana ja tyylikäs huone että tuollahan viihtyisi itekkin ;).

  • Vautsi! Tuo ihanan raikkauden tuonne huoneeseen, ainakin näin kuvien perusteella. Upean kollaasin oot saanut aikaseks. Pitääpä alkaa munkin kaivelemaan nuo valokuvat esiin ja laittaa niitä esiin. :)

  • Tytto

    Kauniita kuvia kauniissa huoneessa :) Ihanat nallet ja tuo auto! Suloinen huone :)

  • Tuisku

    Meilläkin on yksi seinällinen valokuvia, vaikka ei niitä kuvia itse kauheasti katsele, mutta jotenkin ajatuksena on mukava että läheiset ovat “lähellä”.

    Oon samaa mieltä kuin edelliset kommentoijat, että on taitolaji osata ilmaista itseään noin nätisti. Tulen välillä tänne lukemaan ajatuksiasi, jotta voisin siirtää omaan, tällä hetkellä aika vaikeaan, elämääni positiivisia ajatuksia joita sinulla tuntuu olevan joka päivä *kadehdittavaa* Tällaisena vähän perusnegatiivisena on paljon opittavaa ja kopioitavaa sinulta! Miehesi ja poikasi ovat varmasti ikionnellisia sinusta.

  • Emmi

    Miten kauniisti olet sommitellut kuvat ja kehykset! Erityisesti ihastuin tuohon keskimmäiseen kuvaan sinusta ja miehestäsi. Poikanne on onnekas omatessaan kaltaisenne vanhemmat, niin selkeästi kuvasta (ja kuvista) välittyvät rakkaus ja välittäminen.
    Tykkään kovasti blogistasi, jatka samaan malliin ja tunnelmallista syksyä! <3

  • Ei tässä voi muuta sanoa, kuin että ihana seinä ja aivan ihana lukea teidän onnesta! :)
    Ja appiukot ovat kyllä <3

  • Julia

    Pidän suunnattomasti tavastasi käyttää Täten sanaa! Naurahdan pääni sisällä aina kun luen uutta postaustasi ,kun se on aina siellä!(: Tulee aina mieleen lapsuuden prinessa leikit/elokuvat ,kun niissä sanottiin “Täten julistan..” :D Hah, mut tulipas kiva kollaasi ja ihanan tunnelmallinen huone!(:

  • Yasmin

    Ihana valaistus! Olen itse etsinyt jo jonkin aikaa valaisinta makuuhuoneeseemme, joten voisitko ystävällisesti kertoa minkälainen lamppu tuossa on? Ja tulipas tuosta kollaasista kiva!(: Hyviä syksyjä sinne!

  • A

    Mun silmään tuo asettelu mättää. Ihanat taulut muuten. Katsele asetelmia kuvahaulla niin löydät oikeat mittasuhteet.

    • Pippuri

      Kai kauneus on katsojan silmässä, kun minun silmään nuo suhteet eivät mätä yhtään. Toki riippuu siitä mitä haluaa ja mistä tykkää, mutta itse tykkään juuri tällaisista asetelmista, joissa paikkoja on harkittu mutta ei mitattu ja linjattu viimeisen päälle millilleen ja kultaisia leikkauksia mukaillen. Ns. harkittu kaaos (vaikka ei tuo asetelma kyllä kaaos ole!) on minulle oikein sopiva tyyli – jotain siistiä ja jotain rentoa.

      • Mrs.V

        Mä olen Pippuri sun kanssa ihan samaa mieltä :) Sama maku. Juuri tuollaista “harkittua kaaosta” hain. Halusin eri kokoisia kehyksiä ja vieläpä erilaisia. Siksi kehykset ovat mm. Stockan Vila-sarjaa, Pentikin kehyksiä sekä Ikeasta ostettuja :) JA niinkuin sanoin, makuja on monia ja kauneus on siitä syystä aina katsojassa!:)

  • Ihana kokoelma<3 Minulle olisi aika suuri kynnys antaa porata noin monta reikää puhtaaseen seinään:D

  • Love

    Ihana seinä :)

  • Ihana ja kaunis huone. En kyllä vieläkään ymmärrä miksi nykypäivänä lastenhuoneista tehdään niin neutraaleja värimaailmaltaan.. Eikö lasten kuuluisi saada kasvaa värien keskellä? Nykyään näitä valkoisia, beigejä, mustavalkoisia lastenhuoneita näkee aivan liikaa.. Surullista. Muuten täytyy kyllä sanoa, että teillä on todella kaunis koti ja olette selvästi rakkautta täynnä :)

  • Kata

    Ainoa huomio noiden Ikean kehysten kanssa on se, että päästävät uv:n läpi ja kuvat haalistuvat auringonvalossa nopeasti verrattuna ns. laatukehyksiin.

  • Kiitos hymystäsi tänään kun sinkoilin kiireisenä vaunujen kanssa kaupan pihalla. Ystävälliset kasvot ilahduttivat! Tosi kaunis “love wall” – kuten myös koko huone.

  • Ihana kauniin seesteinen huone. Ja aivan valloittava tuo kuva, jossa olet hattu päässä!

  • Kauniin seesteinen huone. Ja ihana tuo kuva susta, jossa olet hattu päässä!

  • Se miten sä pystyt kirjottamaan syvällisistä asioista noin kauniisti on kyllä niin ihailtavaa! :)

  • Aivan ihanan näköistä! Nuo taulut sopivat täydellisesti lastenhuoneeseen ja nuo tekstitykset ovat vain niin kauniit. Ja niillä on kaunis tarinakin :)

  • Natalia

    Olen ollut blogisi lukija lähes alusta lähtien, mutta nyt ensimmäisä kertaa kommentoin. Blogisi on aivan ihana ja saan blogistasi niin paljon inspiraatiota omaan arkeeni. Aivan upea tuo kuva-astelma! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Mukavaa syksyä :)

  • Aivan ihana huone ja seinä! Huomaa, että pikkuista on ajateltu ja otettu huomioon jo ennen syntymää, olet varmasti upea äiti! :)

  • anniina

    aivan ihana :) vaikutat niin ihanalta äidiltä :)

  • Jii

    Upea huone, upeammat kuvat ja upein ajatus. Tuo laulu on ihan mielettömän koskettava ja sanat ovat niin kauniit.

  • Tuuli

    Onko nuo kehykset ihan Ikeasta vai? Itse rakennan meidän olohuoneeseen (vielä hyvin alkutekijöissään…) valtavaa kuvakollaasia, ja kehyksistä en haluaisi hirveästi enää maksaa. Ikeasta katsomissani kehyksissä oli kuitenkin luonnonvaalea passepartout, kun itse haluaisin puhtaanvalkoisen, että näyttäisi mahdollisimman hyvältä mustavalkoisten kuvien kanssa. Ihana vauvanhuone <3