Huonojen arvosanojen viikko

Olen melkoinen höösääjä. Teen koko ajan jotain. Huoneesta toiseen siirtyessä siivoan samalla ja mietin alituiseen miten voisin tehdä päivän hommia vieläkin tehokkaammin. Tuntuu että päivät ovat enemmän tai vähemmän suorittamista. Tiedän, että minun pitäisi parantaa tässä omaa mielenhallintaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä kiitettävillä arvosanoilla. Usein sillä tyydyttävälläkin pärjää erinomaisesti. Tällä viikolla kävi niin, että minut pakotettiin siihen arvosanaan, millä juuri ja juuri läpäisi päivän.

Mieheni oli koko viikon poissa työnsä takia ja minulla oli viikon käsissä käsissä kolmen pienen lapsen rumba, kodinhoito sekä omat työt päälle. Tämä olisi ollut vielä ihan selvitettävissä, mutta kun satuin sairastumaan alkuviikosta. Sain korkean kuumeen sekä infernaalisen kurkkukivun. Nieluun sattui niin paljon, että yöllä heräsin nielemisen tuskaan. Oli todella vaikea juoda tai syödä ja se lisäsi varmasti siihen, että loppuviikosta minun oli jo vaikea pysyä tolpillani. Minua huimasi niin, että huone pyöri. Kun tähän päälle lisäsi vielä stressit deadlineista, 1-,3- ja 5-vuotiaiden arjen pyörityksen ja talon pystyssä pitämisen, niin ei ihme että päässä pyöri. Jälleen kerran en voi kuin olla kiitollinen, että asumme Suomessa. Täällä on turvaverkot lähellä. Apuun riensi isovanhemmat ja siskot katsomaan välillä poikien perään, jotta minä sain nukuttua kuumettani pois. Tämä viikko on ollut toisin sanoen vain selviytymistä. Olen voinut tehdä vain ne asiat mitkä on ihan pakko. Mutta tästä selvittiin! Näitä osuu kaikille aina välillä kohdalle – onneksi nyt ollaan jo voiton puolella. Olo rupeaa helpottamaan ja nyt mieskin on taas kotona. Ensi viikolla taas pyritään vähän parempiin suorituksiin, vaikka pitäisikin muistaa päivittäin, että jotkut askareet saa ja pitääkin tehdä rimaa hipoen – varsinkin ruuhkavuosien keskellä.

Kuvat Karoliina Jääskeläinen