CATEGORIES

Kosmetiikkaa kokeilussa

18.4.2013

Piakkoin jaan kanssanne muutamia kosmetiikkavinkkejä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, viime viikolla postin kautta saapui erinäisiä ilmaisnäytteitä poikkeuksellisen paljon.

kosmetiikkaakokeiluunIMG_2940

Osan olen toivonut kokeiluun ja osa tullut kylkiäisenä testattavaksi. Paria uutuustuotetta olenkin ehtinyt käyttää päivittäin siitä lähtien, kun postimies ne kynnyksen yli luovutti. Aiemmassa Barbie-huuli postauksessa vilahti sävy, johon olen tällä hetkellä totaalisen ihastunut.

kosmetiikkaakokeiluunIMG_2911

Kyseessä on Maybellinen kevään uutukaiset, joilla saa nopeasti loihdittua hattaran makeat pusuhuulet. Erityisesti kaksi vaaleampaa sävyä tyydytti oman sokerinhimoni.

kosmetiikkaakokeiluunIMG_2949

Ystävälliset Yves Rocherin tytöt muistivat myös minua Strictly Style-kampanjan alla muutamalla suosikkituotteellani. Löytyykö muita Monoi de Tahiti– kuivaöljy faneja? Tuoksu on kerrassaan taivaallisen kesäinen. Vielä muuten ehtii 21.4 saakka tilaamaan *Yves Rocherin verkkokaupasta tuotteita -30% alennuksella! Muista koodi SSTYLE, ja saat tuntuvan -30% alennuksen lisäksi vielä tuotelahjaksi aprikoosikuorinnan. Kun tilauksesti ylittää 17euroa, on toimitus ilmaista. Vielä on pari päivää aikaa!

kosmetiikkaakokeiluunIMG_2931

Äidiltä- ja siskoltani olen saanut paljon ylistäviä kommentteja Lumenen tuotteiden suhteen. Piakkoin onkin tulossa postausta siskoni lempikosmetiikasta. Hänen kauttaan kun itse olen löytänyt monet lempituotteistani. Mm. Estée Lauderin Daywearin löysin aikoinaan hänen suosituksensa takia. Itselläni on ollut hakusessa suojakertoimen sisältävä päivävoide sekä tummien silmäpussien selättäjä, joten kiitos Lumenen, nyt on muutama näihin soveltuva tuote kokeilussa.

Poimitko tuotteiden seasta joitakin sinun suosikkituotteitasi? Tai näitkö jotain, mistä haluaisit kuulla lisää?

29 comments

Leave a Reply to Laura Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Odotan postausta innolla:) Katselin tuota Lumenen CC voidetta kaupassa, mutta en tiedä siitä oikein mitään, joten siitä ois kiva kuulla, niinkuin muutkin ovat jo sanoneet!

  • Monoi Tahiti on ikuinen suosikki, joka kesä kuluu yksi pullo. Talvet pidän taukoa, etten turru tuoksuun. :)

  • Tyty

    Kiitän Yves Rocheria ja sinua roimasta alennuksesta, sain itseruskettavia naurettavan edullisesti. Tosin yksi tuote oli päivätty 10/2013, mutta eipä tuo purkki niin jumboole etteikö se tänä kesänä tulisi käytettyä. Ja sain silti postituksen ilmaiseksi, vaikka alennusten jälkeen maksettavaa jäi 12e.

  • E-S

    Maskeerajatuttavani suositteli n. 1,5 vuoden valvottujen öiden aiheuttamiin tummiin silmänalusiin. Voin vain suositella!

    http://www.lumene.com/fi/tuotteet/meikit/kasvot/beauty-base-peitevoide-tummille-silmanalusille

  • Siw

    Aah toi pöytä näyttää ihan taivaalta! Tollasen röykkiön kun saisi itselle testattavaksi…. Rakastan kaikkia purkkeja ja purnukoita!! Erityisen innolla odotan ikuisuuslempparini Lumenen tuotteiden “arvosteluja”, joitakin tuotteita nimittäin siellä näkyy olevan mitä en ole itse kokeillut mutta ovat olleet mietinnässä! Ja noita kyseisiä Maybellinen huulipunia ovat niin monet kehuneet, että pitäisiköhän uskaltautua vihdoin ostamaan se ensimmäinen värihuulipuna nudepunien seuraksi. Joku ihana pinkki jotenkin houkuttelisi kesäksi… :)

    Ainiin, käytin sinun yhteistyökoodiasi Yves Rocherille ja tilasin pari ruskettavaa tuotetta! Yllätys oli aikamoinen kun paketista paljastuikin kahden tilatun tuotteen lisäksi kolme “kylkiäistä”, mieletöntä (en muistanut että tilausvaiheessa sai valkkailla niitä ihan itse ja koodiisi sisältyi myös se kuorinta)! Kaikki oli vielä tarpeeseen! Eikä ole turhaa ihmiset kehuneet Yvesin ruskettavia, liityn itse huutosakkiin ihan samantien!

  • Mirror

    Hei! Miksei YRsivuilla ole juuri tuota tanning oilia? Siellä on kyllä saman sarjan tuotteita, mutta ei tuolla nimellä. Juuri tuo kiinnostaisi….

  • Mimi de Paris

    Tuo Lumenen kiinteyttava pikakaunistaja on aivan vertaansa vailla oleva tuote! Olen kayttanyt sita jo vuosia. Asun ulkomailla ja joudun aina hamstraamaan tuota pikakaunistajaa mukaan… Autch juuri pumppasin ko. tuotteen pullosta viimeiset pisarat. Apua, viela kuukauden paivat ennen kuin paasen taas ostamaan tuota Lumenen Lift Seerumia. Muutoinkin vannon Lumenen tuotteiden peraan. Ne ovat vain hinta laatusuhteeltaan parasta mita markkinoilta loytyy. Sopivat suomalaiselle iholle. Tuoksutkin tuotteissa ovat aivan taivaallisia verrattuna muuhun samanhintaiseen kosmetiikkaan…

    Ja kun en paase saunaan viikottain. Lumenen taivaallinen koivu-hunaja vartalovoide tuo kaipaamani pehmeyden ja saunantuoksun iholleni…..

  • Emmi L.

    Mua kiinnostaa erityisesti toi Lumenen cc-voide, ja mitä mieltä oot siitä :)
    Tilasinkin tolla sun koodilla jo vähän kevätrusketusta YR:ltä etten näyttäisi ihan haudasta nousseelta!

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Rosita

    Ohhoh, saitkos siis nuo KAIKKI viime viikolla? :D Siinäpäs vasta määrä. Itse rakastan yli kaiken purkkeja ja purnukoita, mutta helposti niitä kertyy liikaa. Tuon määrän saadessani olisin ehkä jo enemmän ahdistunut tavaramäärästä kuin innoissani :) Mutta kivahan se on uusiin tuotteisiin kuitenkin tutustua!

  • ***

    Please write also in english:)

  • Tuo Maybellinen huulipuna on ihana!
    Itseltä löytyy kyseinen korallinvärisenä kun ikäväkseni tuo pinkki ei vaan sovi mulle…

  • Krista

    Olen oikeastaan jo kauan miettinyt että mikä on tuon Monoi de Tahiti dry tanning oilin käyttötarkoitus? Lumenen silmävoiteista olisi kiva kuulla, miten ne toimii, sekä muutenkin Lumenen kasvovoiteista.

  • Tytti

    Haluaisin ehdottomasti nähdä Maybellinen huulipunat jA yvesrocherin huulipunan!!!

  • Saaramaria

    Lumenella on kyllä loistava hinta-laatusuhde! Mulla on nyt BB-voide Lumenelta päiväkäytössä (ja moni muukin ihonhoitotuote) ja ihan paras! Tuo silmänympärys roll on on kesällä ollut tosi kiva, talvella ehkä vähän tuhdimpaa tavaraa kaipaavat nämä silmäpussit. Seuraavaksi aion testata tuota CC-voidetta, kun siitä niin ylistäviä arvioita olen kuullut.

  • Tuo Lumenen CC-voide kiinnostaisi kovasti eli siitä olisi kiva kuulla lisää! :)

  • Oi kyllä! Sen sinun viime keväisen Estée Lauder- postauksen myötä löysin itsellenikin EL:n luottotuotteen.
    Lumenesta on kiva kuulla lisää ja mukavahan se on tukea kotimaista, joten senkin takia Lumenesta odotan käyttökokemuksia.

  • haidi

    Uudet meikkivinkit ovat aina tervetulleita! Jos löytyisi jokin uusi lempparituote.
    Aikanaan olen meikkivoiteeni löytänyt sinun suositusten kautta :)

  • karkkinen

    Itse tykkään todella paljon noista Lumene Lab -tuotteista.. Sen jälkeen kun aloitin niiden käyttämisen, ihoni on voinut todella hyvin.. Lisäksi plussaa saavat hyvin miedosta tuoksusta, joten sopii kaltaisilleni hajuherkillekin :)

  • Henna

    Voin jo näin etukäteen kertoa että tuo lumenen cc-voide on ihan huipputuote! Mulla toimii ainakin loistavasti! Parasta tuotteessa on juurikin tuo aurinkosuoja ja erityisesti se että voide on kevyt eikä yhtään tahmainen ja puuteria ei tarvita ollenkaan. Minulla on 1v3kk vanha tytär ja silmäpussit valvomisen jäljiltä sen mukaiset. Ensimmäistä kertaa en ole tarvinnut erikseen muita peittäviä tuotteita tämän voiteen käytön jälkeen. En voi kuin kiljua riemusta kun monia mahdollisia meikkivoiteita ja bb-voiteita olen jo kokeillut. Lisäksi sävy medium on kuin mulle tehty. Mulla on ollut monista tuotteista aina tosi vaikea löytää oikeata sävyä ja nyt tärppäs täydellinen. Suosittelen lämpimästi kaikille, maksaa n. 16€ eli ei nyt mikään älytön sijoitus ole kun on vielä tosi riittoisaa tavaraa. Oi oi haluisin niiiin kuuluttaa tästä koko maailmalle! Varmaan muiltakin merkeiltä saadaan pian omat vastaavansa :)

  • Laura

    Hei mitkä noiden maybellinen huulipunien sävyjen nimet ovat ja mikä noista on se jota viimeks käytit?

  • Vilma

    Tuo Lumenen BB-voide on paras kaikista, joita olen kokeillut. Monesti bb-voiteet on aika rasvasia ja niiden kuivuminen kestää ikuisuusen. Oon sekotellut tota Lumenen kyseistä voidetta ihan normaalin päivävoiteen sekaan ja en oo ollut muuta kuin tosi tosi tyytyväinen :))

  • Tuo Lumenen CC-voide on aivan täydellinen, minulla on sävy kaksi ja se sopii ihoni sävyyn upeasti. Samoin Lumenen C-vitamiini silmänympärysvoide on ehdoton tuote.

    Haluaisin kuulla lisää noista upeista pinkeistä punista ja löytyykö vastaavia uutuussävyjä muista kosmetiikka sarjoista, varsinkin luonnonkosmetiikkasarjoista.

  • Laura

    Wau, onpa paljon :)
    Itseäni kiinnostaisi kuulla noista Lumenen tuotteista ja ihana väri tuossa huulipunassa, uskaltaisikohan sitä itsekin kokeilla.. :)

  • Marita

    Heippa! Olisi mahtavaa kuulla lisää juuri noista Maybellinen uutuushuulipunista sekä tietää niiden värit ja pysyvyys! :) Samoin huulipunat Yves Rocherilta ovat minulle tuntemattomia joten mielelläni kuulisin niistäkin lisää :) Aurinkoista kevättä!

  • Henna

    Moikka!

    Ihanaa, että joukossa on nyt sen hintaisia tuotteita, että minunlaiseni talliainen pystyykin niitä ehkä hankkimaan :) mielelläni kuulisin mielipiteesi tuosta CC-meikkivoiteesta. :)

  • mariiy

    Tosta lumenen CC voiteesta olisi kiva kuulla lisää!:) Xenia kirjoitteli siitä omassa blogissaan, mutta tottakai olisi kiva kuulla jonkun muunkin käyttökokemuksia! Itse olen nimittäin miettinyt pitäisikö sitä ostaa kesäksi:)

  • Janica

    Moikka!

    Minua kiinnostaisi kuulla CC-voiteen käytöstä ja siite miltä se tuntuu ja kestää päivän aikana. :)

  • Katerina Alezandra

    Kiinnostavaa kuulla eri tuotteista! Eli innolla odotan :)

    http://katerinaalezandra.blogspot.fi