CATEGORIES

Strictly Stylen synttärit!

3.8.2013

Havahduin juuri siihen, että blogini viettää tänään syntymäpäiväänsä!

Tasan kolme vuotta sitten Strictly Style-blogi aloitti ympärivuotisena muotiblogina. Blogini näki päivän valon jo vuonna 2009 kesällä, milloin kirjoitin sitä vain kesälomallani. Syksyn myötä kiireet saivat minut lopettamaan kirjoittelun, mutta vuotta myöhemmin, vuonna 2010 elokuussa, Strictly Style avasi jälleen ovensa. Siitä saakka ovat ovet pysyneet avoinna.

ssblogikolmevuottaKröhm. Oli mun kuvien otsikointi ja teksti ehkä vähän erinäköistä tuolloin? Kuvista puhumattakaan…

Tutustuin blogeihin ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Silloin sosiaalinen media oli vasta lapsen kengissä. Esimerkiksi facebook vasta teki tuloaan Suomessa. Asuin tuolloin vielä ulkomailla ja kaipasin kanavaa, jolla voisin pitää paremmin yhteyttä läheisiin ihmisiini Suomessa. Täten syntyi ensimmäinen blogini, Skinny Vanilla Latte, jota pidin salasanan alla. Sieltä pystyivät ystävät ja perhe lukemaan kuulumisiamme. Ensimmäinen blogini oli hyvin henkilökohtainen. Sen, opiskeluiden ja työni rinnalle aloin kaivata jotain kevyttä ja hauskaa tekemistä. Jotain, missä keskityttäisiin vain pehemeisiin ja pumpulisiin aiheisiin. Arjen pakopaikka. Sitä Strictly Style on toivottavasti monelle muullekin tänäkin päivänä.

Vuosien varrella Strictly Style on kokenut monia muutoksia. Suurin muutos tapahtui keväällä 2012. Blogiharrastus muuttui työksi, kun siirryin Olivia-lehden alle. Puolentoistavuoden yhteistyön jälkeen olen edelleen älyttömän ylpeä saadessani edustaa tätä terävää ja tyylikästä naistenlehteä, jonka koen olevan täydellinen kumppani blogilleni. Suuri kiitos Bonnierin tukijoukoilleni siitä, että uskoitte minuun ja olette auttaneet minua viemään blogiani jatkuvasti eteenpäin.

Tämän postauksen myötä haluan kiittää erityisesti teitä, SS-blogin lukijoita. Olen häkeltynyt siitä, että teitä on niin monta siellä ruudun toisella puolella, jotka jaksatte pysyä rinnallani. Ja lisää upeita ihmisiä liittyy seuraan jatkuvasti. Kiitos siitä, että hyvyydellänne kannustatte minua blogini pitämisessä. Pyrin koko ajan kehittymään bloggaamisessa ja vielä on paljon tavoitteita ja haaveita toteutettavana. Teidän vuorovaikutuksenne on perimmäisin syy, mikä tekee blogin pitämisestä mielenkiintoista ja kaiken vaivan arvoista. Nyt minusta olisikin ihana kuulla, kuinka kauan Sinä, olet ollut seuranani? Miten tänne löysit ja mikä sai sinut palaamaan? Tai onko sinulla ehkä mielessä jotain vanhoja suosikkipostauksia? Tai peräti muita muistoja blogiini ja sen kehitykseen liittyen?

Nöyrimmät kiitokset teille kaikille seurastanne näinä vuosina. Olette mahtavia!

126 comments

Leave a Reply to Tiia / Black + White = Grey Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Lora

    Löysin blogisi kesällä 2009 ja siitä asti olen pysynyt mukana. Erityisesti mieleeni on jäänyt se aika kun asuitte talossa (Keski-Euroopassa ?) jossa oli upea takapiha/terassi terassikalusteineen vaikka tämä onkin muotiin painottuva blogin :D

    Pidän kirjoitustyylistäsi, siitä huokuu positiivisuutta ja lämpöä. Hyvänmielen paikka jossa välillä sukelletaan pintaa syvemmälle. Vaikka olet pitänyt yksityisyydestäsi kiinni niin kirjoituksistasi ja erityisesti vastauksistasi lukijoille huokuu lämmin ja mukava persoona joka varmasti olet in real life :) Vaikka olet varmasti todella kiireinen tämän blogityön ja pienen lapsen kanssa niin on mahtavaa kun löydät aikaa lukijoiden kommentteihin vastaamiseen <3

    Kauniit kirjoituksesi edesmenneistä isovanhemmistasi ovat koskettaneet ja muistan miten iloinen olin puolestasi kun kerroit raskaudestasi täällä blogissa – miten onnellinen sitä voikaan ola jonkun tuntemattoman ihmisen puolesta :)

    Vaikka blogisi keskittyy pääasiassa muotiin niin on mahtavaa kun täällä ei ole "liiaallisesti kulutusta" ja vanhat suosikkivaatteet/ asusteet ovat pysyneet mukana näiden vuosien aikana. Erityisesti ruskea Zaran nahkatakki on jäänyt mieleeni – love it!

    Blogisi on kehittynyt vuosien aikana huimasti, erityisesti kuvien laatu. Mahtavaa kun olet jaksanut panostaa niihin aikaasi. Onnea vielä näin jälkikäteen ja innolla jään seuraamaan mitä seuraavat vuodet tuovat mukanaan!

  • Ooo

    Moikka! Mahtavaa synttäriä blogillesi vähän myöhässä! Lukiessani ensimmäistä kertaa tätä postausta, luin kirjoittamasi tekstin ja postauksen kommentit, mutten jostain syystä kommentoinut itse, vaikka täällä ollaan pysytty 2010 vuodesta asti! Löysin blogisi googlettamalla jotain asiaa, ja jäin selailemaan vanhempia postauksia :) Kiinnostuin blogistasi, ja kävin silloin tällöin katselemassa uudestaan. Jossain välissä unohdin kokonaan blogisi (en todellakaan tiedä miksi), ja löydettyäni tieni tänne jälleen, olen jäänyt vakkarilukijaksi! Vaikka meillä onkin kymmenisen vuotta ikäeroa, pystyn samaistumaan moniin ajatuksiisi. Elämäntilanne tietysti on eri, mutta paljon paljon olen saanut inspiraatiota täältä, asuihin ja kaikkeen muuhun maan ja taivaan väliltä :) Kiitos siis hurjasti ihanalle blogillesi, jaksat aina piristää päivää näin netin välityksellä!
    – Oona

  • Plop

    Minulla on sellainen mielikuva, että luin blogiasi heti alkuunsa – ainakin muistan, että jossain vaiheessa harmittelin pitkää postaustaukoa. Blogi taisi kuitenkin säilyä kirjanmerkeissä ja joskus myöhemmin huomasinkin sen alkaneen päivittyä taas uudelleen :)

    Sitä en muista enää miten blogiin päädyin – luultavasti selailin vain suomalaisia blogeja läpi (jota silloin oli vain kourallinen nykyiseen määrään nähden). Se mikä sai aina palaamaan tänne, oli nätit asukokonaisuudet ja upea kenkäkokoelma :D Myös asuminen ulkomailla antoi pienen piristävän lisän tähän blogiin muihin blogeihin verrattuna. Itse luen aika harvoin kommenttiboksia (ja kommentoin vielä harvemmin), mutta sinusta kyllä huokuu hyvin positiivinen ja iloinen elämänasenne myös kommenteissa <3

    Itse pidän siitä mihin suuntaan tämä blogi on vuosien saatossa kehittynyt: asukuvista on tullut laadukkaampia, asukokonaisuudet ovat todella inspiroivia ja muutenkin sisältöä tulee seurattua tarkasti. Jatka vain samaan malliin!

    PS. Yksi eniten inspiroiva asia tässä blogissa on ollut huomata, että äitiyden ei tarvitse vaikuttaa tyyliin – myös odotusajan vaatteesi olivat todella kauniita. Tällä hetkellä muutama ystäväni on raskaana, joten olisiko mahdollista saada jotain postausta siitä, mistä kannattaa odotusajan vaatteita etsiä?

    • Mrs.V

      Voi kiitos pitkästä seurasta! Todella kauniisti kirjoitit <3 Olen niin iloinen, että seuranani on kaltaisiasi ystävällisiä ja lämminsydämisiä ihmisiä!
      Ja raskausajasta sen verran, että omalla kohdalla auttoi suuresti, etten oikein lähtenyt paisumaan muualta kuin vatsasta (katsoin muuten eilen niitä viimeisiä kuvia ja nauroin ratketakseni :D). Tästä syystä pystyin pukeutumaan omiin housuihini ihan synnärille saakka. Se toki auttoi valtavasti oman tyylin säilymisessä. Suurin salaisuus oli tosiaan se BELLY BELT! sen avulla sain housut kiinni loppuun asti:D

      • Plop

        Kiitoksia! Laitan ehdottomasti vinkin tuosta belly beltistä eteenpäin! :)

  • primrose

    Onnea blogille Mrs.V! Taisin löytää blogisi alunperin P.S. I Love Fashion -blogin kautta. Siitä on jo sen verran kauan, etten edes ole varma, milloin se oli. Turvallinen veikkaus olisi 2010. Seuraamiseni alkuajoilta muistan erityisesti postauksen, jossa esittelit kenkäkokoelmasi. Ihastelin silmät ymmyrkäisinä kenkiäsi ja muistan miettineeni, että eihän tälle kirjoittajalle voi mitenkään edes olla kateellinen noista mielettömistä kengistä vaikka vähän haluaisikin, koska hän kirjoittaa niin lämpimästi ja mukavasti. Olen pysynyt blogisi mukana, koska tämä todella on inspiraation lähde. Oma tyylini on hitusen erilainen mutta on ihana saada ideoita siihen, miten omaa vaatekaappiaan katsoo ja mihin kaikkeen se taipuu. Tämä on todella hyvän mielen ja kauneuden keidas.

    Paljon kiitoksia ihanasta blogista, inspiraatiosta ja hyvästä mielestä, jota jatkuvasti levität ruudun tälle puolelle.

  • Onnea Blogin syntymäpäivän johdosta! :)
    Itse löysin blogiisi ystävän vinkkauksen kautta 2011 vuoden loppupuolella… ja aloin aktiivisesti seuraamaan blogiasi 2012 talvella. Tämä on aivan ihana paikka, sinussa huokuu sydämellisyys, onnellisuus ja pidän paljon kirjoitustavastasi. Lisäksi tyylisi kolahtaa minuun ja nämä nykyiset kuvasi ovat huimia! :)
    Kiitos blogistasi, tämä on jatkuvan inspiraation lähde. Kaunista viikkoa :)

  • sally

    Eksyin blogiisi vahingossa reilu vuosi sitten. Vaatemakumme ja elämäntyylimme muutenkin ovat täysin erilaiset ja juuri sen takia jäin blogiasi seuraamaan. Kiinnostavaa lukea juttuja, jotka ovat niin kaukana omasta arjesta, mutta ovat hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettuja ja joista välittyy itsevarmuus ja onnellisuus!

  • Bisous

    Taisin eksyä siskoni kautta blogiisi ensimmäisen kerran 2010. Siitä asti on pysytty mukana, harkitusti kirjoitetut jutut, huoliteltu ulkoasu ja luksusfiilis saivat palaamaan. Suosikkipostauksiani ovat aiemmin sunnuntaisin kirjottamasi pohdinnat elämän pienistä iloista, itsetunnosta ym. :) Ihanaa maanantaita!

  • Hurjan paljon onnea!!!

    Toivottelee piiitkäaikainen lukija :)

    p.s: kiva kun bogissa vilahtelee vähän normaaliarkeakin edelleen, vaikka muoti onkin pääasia :)

  • Moma

    Hei ja synttärionnittelut :)
    Itse olen lukenut blogiasi nyt reilut puoli vuotta. Tykkään tyylistäsi, mutta myös siitä että aika ajoin otat kantaa myös arkoihin asioihin. Mieleenpainuvin kirjoituksesi koski lapsettomuutta. Kiitos siitä! :)

    Jatka samaan malliin!! :)

  • SaR

    Löysin blogisi 2010/2011 vuodenvaihteessa, kun etsin jotakin laukkua tai kenkiä (ei voi enää muistaa :) ) googlesta. Sitten yksi kuva oli sinun blogistasi ja jäin lukemaan aiempia postauksia. Siitä asti Strictly Style onkin ollut kirjanmerkkipalkissa :)

  • Antonia

    Mukana menossa jo Skinny Vanilla Latten aikaan ja still
    going strong! :)

  • Suvi

    Olen lukenut blogiasi ystäväni suosituksesta muutaman vuoden ja olen aktiivinen lukija, vaikka harvemmin uskaltaudunkaan kommentoimaan täällä kommenttiboksin puolella. Blogisi ihastutti ja koukutti minut ensi näkemältä ja luin aiempien vuosienkin postaukset lävitse huippu nopeasti :)
    Kiitos positiivisesta ja inspiroivasta blogista, kokeilussa ovat olleet suosituksestasi niin hiusvalkit kuin kylmäpuristettu kookosöljykin! Nykyään saatan löytää kuvistasi jotain, mikä löytyy jo omasta kaapistakin -tyylini taitaa siis olla hieman kehittynyt, kiitos Strictly Stylen ;)
    Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta!

  • Anne

    Täälläkin ollaan oltu mukana ihan alusta asti. Siitä ensimmäisestä kesästä. Ja sain itseasiassa kunnian päästä lukemaan sitä sinun yksityistä blogiakin aikoinaan! :) Niin harmittavan vähän tulee kommentoitua, mutta blogisi ovat aina olleet minulle suuri inspiraation lähde ja on ollut ihanaa seurata matkaasi. Nykyisin asukuvasi ovat olleet myös niin hienoja! :) Olet upea nainen, sekä ulkoisesti että sisäisesti, vaikka sinua en tunnekkaan. Mutta sen kyllä huomaa ja aistii täällä blogissasi! Kiitos näistä vuosista <3

  • Luin kesäblogiasi jo tuolloin vuonna 2009 ja olenkin ollut mukana ihan alkutekijöistä asti ja lukenut varmasti melkein kaikki postauksesi. Olen aina tykännyt blogistasi ja ammattimaisesta otteestasi, mutta erityisesti Oliviaan siirtyminen on tehnyt blogille hyvää, sillä kuvien laatu on todella hyvää, niihin on panostettu kovasti ja asut ovat toinen toistaan kauniimpia. Jatka samaan malliin! :)

  • -Sanna

    Mä en enää edes muista kuinka alunperin löysin blogisi mutta mukana olen ollut jo aika kauan.

    Paljon onnea aurinkoiselle ja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin kauniille tyyli-lyylille :)

  • Niina

    Olen lukenut blogiasi kesästä 2009 ja olin silloin työttömänä, joten aikaa oli… Muistan olleeni todella harmissani kun jätit kiireiden takia blogin tauolle ja kävin aina säännöllisesti tsekkailemassa oletko alottanut blogin uudelleen ja voi sitä ilon määrää kun aloitit bloggaamisen uudelleen! Kommentoin pitkään lähes jokaiseen postaukseen ja olin joka kerta niin iloinen kun henkilökohtaisesti vastasit kommentteihin. Uuden työpaikan saatuani kommentoiminen jäi, mutta blogia jäin seuraamaan. Vähän aikaa sitten oli taas vaihe kun kommentoin postauksiasi mutta TAAS jostain syystä se on jäänyt.. Ehkäpä skarppaan taas :)

    Rakastin sinun hassuttelua asukuvissa ja videopostauksissa kuten vaatehuoneen esittely. Muistan myös kun mietin, että koskakohan teitä siunataan lapsella. Ja eikä mennyt kauaakaan kun paljastit asian blogissa, se tuntui hassulta kun olin juuri asiaa ajatellut :D Olin silloin todella onnellinen puolestasi!

    Mieleeni on jäänyt ihanat asukuvat, positiivisuutesi, kauneutesi ja ajatelmat joita olet jakanut meille lukijoille. Mieleeni on myös jäänyt taistelut tylsien anonyymien kanssa ja onneksi ne ovat jääneet (?) vähemmälle :) Et todellakaan ole ansainnut mitään sellaista! Myös se, että kun et alkuun paljastanut itsestäsi juuri mitään teki blogista todella mielenkiintoisen. Nyt kuitenkin, kun olemme päässeet näkemään lähempää henkilökohtaistakin elämääsi, tuntuu että olet meille lukijoille “läheisempi”. Myös se on tehnyt sinusta lämpimmän ihmisen.

    Apua, tulipas metrikommentti nyt kertaheitolla ja tuntuu, että sanottavaa olisi vielä kuinka paljon! Tiivistettynä vielä loppuun: ihastuin blogiisi ja edelleen tämä kuuluu top3 lemppareihini. Kiitos sinulle kun jaksat kirjoitella ja piristää näillä naisten hömppä pömppä jutuilla ja laittaa kauniita kuvia katseltavaksi ja inspiraatioksi. Tiedätkös, olet todellinen inspiraation lähde. Kiitos ja sydämmelliset onnittelut! <3

    Yritän jäädä taas kommentointilinjalle :)

  • Rii

    Aloin “toden teolla” lueskella blogeja kesällä 2009, kun olin ensimmäisessä toimistokesätyössäni, ja heinäkuun hiljaistakin hiljaisimpina hetkinä piti löytää jotain tekemistä. Itse pidin blogia ollessani vaihdossa, ja ulkomailla asuessani tietysti halusin kovasti lukea suomen kieltä, muista suomalaisista ja ylipäätänsä osallistua mukaansatempaavaan blogiympäristöön. Muistan eräänä päivänä ihmetelleeni, kun viestittelit kommenttiboksiini. Kävi ilmi, että opiskelimme samassa paikassa :) En ollut ikinä ollut oikein ajatellut asuinmaatasi tai sitä erikoisemmin pohtinut, joten tuntui jotenkin älyttömältä, että tosiasiassa asuimme ihan lähekkäin! Ja nykyään postaamiesi kuvien perusteella koomista on sekin, että asumme ilmeisesti nytkin lähes naapureina, kuinka pieni maailma! Sen jälkeen sinulle on tapahtunut paljon, olet menettänyt isovanhempasi (Itkin itsekin ruudun edessä vuonna 2011, kun tuli niin paha mieli puolestasi postauksen luettuani), saanut suloisen, elämän mullistavan lapsen, muuttanut, sekä virtuaalisesti ja fyysisestikin ja kertonut meille kaikille näistä niin, että on kyllä tullut vedet silmiin sekä myötäilosta että -surusta, sekä tietysti usein naurattanut ja hymyilyttänyt! Onnea siis SS:lle ja kiitos sinulle! Mukavaa myös, että olet juuri Olivian alla, se tuntuu niin omalta lehdeltä, on aina tuntunut :)

  • VanillaDee

    Lukenut olen blogiasi ihan sieltä alusta asti kesästä 2009, jonkin blogilistauksen kautta päädyin vahingossa sivuillesi ja ihastuin tyyliisi heti! Aluksi oli hauskaa arvuutella kotimaatasi ja lueskella juttujasi, jotka tuntuivat olevan jotenkin “arjen yläpuolella”. Jotenkin kaikki blogissasi alusta asti kiehtoi, päivän asut, ulkomaan tunnelmat, hauska kirjoitustyylisi ja ennenkaikkea sydämellisyytesi joka paistoi läpi heti alusta saakka vastauksistasi blogiasi kommentoineille. Minuun teki vaikutuksen se, että kerrankin tuntui löytyneen ihminen joka on täynnä sellaista sisäistä paloa ja lämpöä, jota harvoin suomessa tapaa. Sinun tapasi vastata provosoiviin kommentteihin oli ystävällinen ja lämmin, koskaan et lähtenyt mukaan mihinkään katkeriin sananvääntöihin. Siksi jäin minäkin lukemaan blogiasi tarkemmin ja palasin aina vaan uudelleen. Se lämpö huokui läpi kirjoituksistasikin ja niistä tuli itselle aina pitkäksi aikaa hyvä olo.

    Päivän asu-kuvat hallitsivat tuolloin hyvin paljon blogin kirjoitusteemaa. Oli hauskaa katsella vaateyhdistelmiäsi ja pikkuhiljaa alkaa rakennella itsekin toimivaa vaatekaappia niiden inspiroimana. Kiiltävät legginsit olivat silloin kova juttu, wet look-leggareilla tuli itsekin vedettyä läpi monia tilaisuuksia. Voi niitä aikoja :) Ihania muistoja. Itse elin noina vuosina vaikeaa aikaa lapsettomuuden kanssa painiessa, blogisi tarjosi jokapäiväisen pakopaikan johonkin kauniiseen ja mukavaan maailmaan. Nyt suht samanikäisen pienen tytön äitinä, kuin mitä poikasi on, on ollut ihana seurata myös baby style-postauksiasi ja elämääsi äitinä. Se onni on todella ihmeellinen. <3 Joitakin asioita saattaa ehkä jopa yrittää lukea rivien välistä, kun tietää mitä pyöritystä tämä taapero-arki on! Hienosti olet kyllä pärjännyt ja tyylisi edelleen on niin ihanan inspiroiva!

    On ollut hienoa saada seurata blogisi kehittymistä, perheonneasi ja elämää joka väistämättä vie kohti uusia haasteita. Ruudun tällä puolella tsempataan kovasti, toivotan onnea kolmivuotiaalle nuorukaiselle ja mahtavaa matkaa tästä eteenpäin! Kiitos että kirjoitat!

  • Emmi

    Olen seuraillut blogia varmaankin parisen vuotta. Ja tykkään edelleen ihan mielettömän paljon! Kiitos siis näistä ihanista lukuhetkistä! :)

    Tämän blogin ehdoton vahvuus on lukijat ja heidän kommentointi. Tämä on varmaan harvoja bloje joissa asioista voidaan keskustella JÄRKEÄVÄSTI ja SIVISTYNEESTI vaikka oltaisiinkin eri mieltä. Kommenttiboksin viitsii avata kun oletusarvona ei ole sotatanner jossa oisen mielipiteetn lytätätään ja kakkaa heitellään sinne ja tänne. Ihanaa! :)

  • Maija

    Onnea blogille!
    Löysin tänne reilu vuosi sitten tätisi Marinan avustuksella! Hän oli yläasteella venäjän opettajani ja kertoi aina hauskoja tarinoita suvustaan ja juuristaan, joista on ylpeä. Huomasimme että olemme molemmat kiinnostuneita vaatteista ja muotiin liittyvistä jutuista ja tämän vuoksi lipesimme usein siitä varsinaisesta aiheesta :D Silloin hän myös mainitsi tämän blogin ja pitihän sitä heti käydä katsomassa! Yli vuodenpäivät olen tätä nyt lukenut, mutta viimeiset puoli vuotta melkein joka päivä. Ihana blogi ja ihana sinä!!
    Ps. SS on ulkoasultaan ja postauksiltaan erilainen kuin muut blogit, mikä on kivaa etenkin lukijan kannalta! :)

  • Olen ollut lukijasi jo pitkään. Ensin kesä-SS:n puolella, sitten SVL-blogin puolella ja nyt taas täällä. Olen aina pitänyt tavastasi kirjoittaa, samoin kuin postauksien monipuolisuudesta. On ollut hienoa seurata uraasi blogimaailmassa! Olet saavutuksesi ansainnut! :)

  • Nuppuni

    Ihan vastikään eli uusia lukijoita ollaan. Kuvat vei mennessään, todella kauniita kuvia ja inspiroiva ja hyvää mieltä tuova blogi :). Oikein aina odottaa että saa aamukahvilla lukea uuden postauksen. Olen ihastellut myös teidän kotikuvia, tosi kiva koti teillä :)

  • K

    Löysin blogisi Sofie Richterin blogin kautta jo vuonna 2010 ja muistaakseni olit jättänyt kommentin ja linkin blogistasi hänen kommenttiboksiin…Pidän kovasti blogistasi! Välillä se on makuuni ehkä vähän liiaan pinnallinen ja saisi olla vähän henkilökohtaisempi, mutta ei voi mitään :) Minulla on aika pitkälti sama vaatemaku kun sinulla ja välillä on kiva katsella vanhoja asukuviasi, tulee omatkin vanhat muistot mieleen. Olin itsekin kesänä 2011 aivan hullaantunut color blocking-pukeutumiseen. Kiitos kivasta blogista ja toivottavasti jatkat vielä pitkään!

  • Bea

    Löysin blogisi pari vuotta sitten ja mitä enemmän sitä olen lukenut, sitä enemmän siitä pidän. Vaikka tämän blogin olet halunnut pitää kevyenä- välittyy ruudun tälle puolelle sinusta ihminen jolla on ihanat elämänarvot ja niin samanlaiset kuin itselläni ja sydän kohdallaan :) ihana jatkossakin saada lukea tätä!

    • Bea

      Eikun herranjesta, onhan siitä enemmän kuin kaksi vuotta(aika kulkee niin nopsaa :D) olen mä täällä mukana ollut lukemassa siun postauksia jo 3 vuotta, hih :)

  • H

    Siis yritetään uudelleen. Löysin blogisi keväällä 2012 ja jäin heti koukkuun, joten jatka samaan malliin!

  • H

    Löysin blogisi keväällä 2012 j

  • Emmi

    Mukana jo alusta saakka- lintu vinkkasi ss:stä aikanaan omassa blogissaan :)

  • Venla

    Kiitos mukavasta blogista. Olen ollut lukija kesäkuusta 2013 alkaen. Löysin blogisi Olivian blogeista, kun etsin uutta kivaa luettavaa entisten blogien rinnalle.

  • Katie

    Minä eksyin sinun blogiisi joskus 2010, googlettamalla Chanelin classic flab bagia:) Ja siitä asti olen ollut mukana! Tosin kommentoida en uskaltanut heti alussa, vaikka mieli tekikin.. Mikäköhän siinä oikein niin jännitti?:) Oli aivan ihanaa lukea teidän vauvanodotuksesta, kyynelet oikein valui poskea pitkin. Olen miettinyt itse myös blogin pitämistä, koska asumme tällä hetkellä Losissa, mutta 4 pientä prinsessaa pitää kyllä arjen niin kiireisenä, etten tiedä miten löytäisin blogin pitämiseen aikaa, mutta ehkä joskus vielä!:) Sinun blogisi on kyllä paras ja toivottavasti jatkat tätä vielä pitkään! <3

  • napin

    Olit muistaakseni juuri kertonut blogissa raskaudestasi, kun tänne löysin :) puolisentoista vuotta tässä on siis vierähtänyt lukiessa! Kiitos inspiraatiosta ja rentoutumishetkistä kirjoitustesi parissa. Erityisesti “vaatekaapin kulmakivet”-sarja on ollut erittäin hyödyllinen.

  • Haidi

    Jonkin toisen blogin kautta tänne aikanaan päädyin, silloin kun olit juuri aloittanut kirjoittanut muutaman postauksen. Ihastuin ensin sinun asuihisi. Olin niin hukassa oman tyylini kanssa, että sain asuistasi inspiraatiota kehittää omaa tyyliäni! Sinusa tuli välittömästi lempi bloggaajani, edelleen olet :) surkuhan siinä iski kun syksy tuli ja lopetit, mutta voi sitä riemua kun seuraavana kesänä palasit pysyvästi! :)
    Pidin tavastasi kirjoittaa, olit kaunis niin ulkoisesti ja sisöisesti, kaverit vastaa postaus oli ihana ja vain vahvensi tätä mielikuvaa! Minusta on ollut upea seurailla tyylisi kehitystä ja sitä minne kaikkialle blogi sinua vie. Alun hassut asukuvat olivat hauskoja, asennot yms ;D ruoka ja terveysaieisia postauksia palailen välillä lukemaan arkistoihin :)
    Mielestäni olit kaunis ulkoisesti ja sisäisesti ja tämä on vain vahvistunut ajan myötä, mieleetäni olet upea roolimalli niin tyylisi kuin ajatus maailmasi puolesta! Ihanaa synttäriä blogillesi <3

  • Veera

    Hei!
    En muista miten tänne eksyin, ehkä vasta Olivian sivujen kautta, mutta on tullut luettua kaikki arkistojenkin postaukset :)
    Minä palaan yä uudelleen esim wardrobe cornerstones -postauksiin, sitä on aina niin kiva katsella ja saada inspis yhä uudelleen!

  • Alusta asti ollaan oltu mukana!! <3 <3 Ehdottomasti Suomen paras muotiblogi ja niin ihana kirjoittaja <3 Sun ensimmäisistä postauksista on jo huokunut sun sydämellinen ja ystävällinen luonne. Olet ihan huikea tyyppi ja on ollut todella ilo tutustua suhun!:') Paljon onnea blogille ja innolla odotan kaikkea tulevaa mihin tämä vielä tuleekaan pääsemään!!:) Pus ja haleja <3

  • Lalla

    Ensimmäinen postauksesi jota luin blogissasi, oli postaus, jossa asuitte vielä ulkomailla. Olit ostanut miehesi kanssa kumiveneen ja sillä uiskentelitte joeessa(?). :-D Olin viimeisilläni raskaana ja huono vointinen, mutta sille postaukselle nauroin aivan katketakseni, sen jälkeen olen ollut mukana. :-) Ja mukana pysyn. <3

  • karkkinen

    Löysin blogisi kun yksi suosikkiblogeistani siirtyi oliviaan (nelliina).. Tämän jälkeen sinun blogisi on kuulunut suosikkeihini ja nimenomaisesti kauniiden kuvien ja tekstien vuoksi – saan itse joko inspiraatiota tai hyvän mielen! Kiitos sinulle upeasta blogistasi!

  • Mytty

    Löysin silloin tauolla olevan blogisi kun googlettelin ripsipidennyksistä. Jostain syystä laitoin sen kuitenkin suosikkeihin vaikka se ei päivittynytkään vielä pitkään aikaan – ja olen todella iloinen että sen tein :) Blogisi on aina ollut yksi lemppareistani. Suosikkipostaukset ovat olleet kaikki terveysaiheiset, aloin esim käyttämään kookosöljyä sen sun postauksen jälkeen, miten vanha sekin mahtaa olla!

    Hyvää synttäriä ihanalle blogille ja bloggaajalle!!

  • saara

    Kun tarkemmin pohdin niin olen varmaan lukenut blogiasi noin kahden vuoden ajan lähes päivittäin. Meneepä aika nopeasti… :)

  • Katja

    onnea!

  • möörve

    Taisin löytää Strictly Stylen 2011. Silloin blogiin kuului vielä loistavia ruoka- ja terveysaiheisia postauksia, joita olen jäänyt kaipaamaan. Nevertheless, blogisi on Suomen paras! :)

    • Mrs.V

      Mä muistelisin, että ollana möörve sun kanssa kirjoiteltu paaaljon pidempään! :D Jos on ruoka&terveysaiheisia postauksia ollut, niin oltaisko ehkä jo vuodesta 2010 pidetty yhtä? <3 Sä olet mahtava. Kiitos seurasta!

  • fiina

    Eksyin “vahingossa” blogiisi joskus vuoden 2011 puolella, ja sen jälkeen ollut kyllä aktiivisesti seurannassa. Ehdottomasti yksi hienoimmista blogeista mitä tällä hetkellä seuraan, joka päivä käyn katsomassa onko tullut uutta postausta :) Mrs. V olet ihanan realistinen, siksi palaan aina uudelleen ja uudelleen blogisi ääreen! En voisi antaa sanaakaan negatiivista palautetta , kaikin puolin ihanaa luettavaa ja mahtavia vinkkeä muodista ja mieleeni ovat painuneet etenkin postaukset, joissa pohdit syvällisiä aisoita, kuten elämää. Kaikkea hyvää sulle ja odotan innolla tulevia postauksia ja hetkiä joita saan viettää blogisi kanssa! <3

    • Mrs.V

      Voi kiitos, että olet pysynyt mukanani jo vuosien ajat! Kiitos hyvin kauniista sanoistasi. Itsekin pidän enemmän niistä pohdiskelevimmista postauksista (antoisempia minulle kirjoittaa), mutta sitten aina yritän miettiä, onhan aihe kirjoitettu niin, että mahdollisesti raskaasta aiheesta huolimatta, sen tuo hyvän mielen tunteen ja tätäen palvelee tätä blogini tarkoitusta. (esim. odota 9kk-postaus). Samaa sinulle fiina ja toivottavasti saan vielä pitkään nauttia seurastasi! :)

  • meow

    Paljon onnea 3-vuotiaalle blogille! Aloinkin tässä pohtia, millon mä oikein rupesin lukemaan tätä blogia… Selasin vanhoja postauksia ja kappas, kaipa tässä jo noin pari vuotta on kerennyt vierähtää! Olin tosi onnellinen, kun löysin blogisi :)

    • Mrs.V

      Voi kiitos meow, ja kiitos siitä, että sinäkin olet ollut niin ahkera kommentoija vuosien saatossa. Minulle niin mukavaa, kun lukijoita oppii vähän tuntemaan. Kiitos siis näistä vuosista! <3

      • meow

        Vooi, en mää tajunnu, että voisit muistaa mua <3 Kiitos sinulle!

  • M

    Mä olen seuraillut sun bloggailua keväästä 2009 lähtien. Kun pidit pitkän tauon, kävin vaan jatkuvasti sun vanhoja asujasi läpi. Olit varmaan suurin inspiraation lähteeni pukeutumiseeni, ja olet sitä edelleen. Iso kiitos siis siitä :) Sain myös blogiarvonnastasi jokunen vuosi sitten itselleni Yves Rocherin tuotepaketin, ja mulla on edelleen käytössä sieltä ihan ykkösiksi nousseita tuotteita! Asusi ovat edelleen mun suurin syy blogisi seuraamiseen, vaikkakin kaipaan välillä niitä parin vuoden takaisia asujasi… Mutta eteenpäin mennään niin kyllähän ne trenditkin vaihtuvat ;)

    • Mrs.V

      Miten ihana kuulla! Olen niin otettu, että olet alusta asti kulkenut rinnallalani! Ja myös ihana kuulla, että olet kyennyt blogini kautta inspiroitumaan ja löytämään hyviä vinkkejä. Hei itseasiassa mäkin katselin mun vanhoja asuja hetki sitten ja vastaan tuli monta sellaista jonka kohdalla mietin: “miksi en käytä tätä kokonaisuutta enää?!” Sitä pitäisi kopoida ja tehdä pari then and now päivänasua :D Ja itse sitä tulee niin sokeaksi oman tyylin muuttumiselle, olisi ihana kuulla teiltä vanhoilta ystävällisiltä lukijoilta, mitä vanhoja elementtejä esim kaipaat? :)

  • Salla_Kristiina

    Löysin blogiin noin vuosi sitten enkä tiedä miten :D halusin löytää uusia blogeja ja sinun tyyli, kauneus, postausaiheet ja tekstit vetivät mukanaan! :) tyylisi oli juuri sellainen johon itse pysin joten ammennan ihanista asuistasi inspiraatiota. Mieleenpainuvinmpina postauksina jo aikaisemmin hehkuttamani Ranskan ja Espanjan matkojet asu/ maisemakuvat <3!!! Onnea SS:lle ja paljon menestystä jatkoon!! Täällä kuulolla pysytään ja pitkään!!! ;)

    • Mrs.V

      Voi kiitos paljon, että olet jo vuoden ollut mukana ja niin ahkerasti siitä saakka myös kommentoinut! Niin mukava kuulla, että blogini on kohdallasi pystynyt siihen, mitä olen toivonut sen tekevän: Tuomaan hyvää mieltä. Kiitos ihana ja jatketaan ajatusten vaihtoa kommenttiboksissa <3

  • gretel

    Hurjaa miten aika rientaa! Itse seurasin blogiasi hyvan aikaa ennen sen siirtymista Olivian alle. Mita pidempaan olen bl9giasi seurannut, sen tarkeampi arjen pakopaikka siita on tullut. Kahden pienen lapsen aitina on kiva myos samastua satunnaisiin mainintoihisi vauva- tai nyt jo taaperoarjesta! :)

    • Mrs.V

      kyllä! Kiitos paljon näistä yhteisisyä vuosista! :) Todella kiva kuulla, että sinun kanssasi blogini palvelee juuri tarkoitustaan! Täällä tosiaan paetaan sitä arkea :D Vaikkakin kyllähän se yksi hymy jo korvaa hampaiden takia itketyn yön :D

  • eeeja

    Muistelin, että olen lukenut blogiasi ainakin ennen kesää 2011, koska muistan erityisen hyvin monet ihanat color blocking-asusi siltä kesältä. Piti nyt sitten selailla vähän arkistojen alusta postauksia, ja tulin siihen tulokseen että varmaan noin loka-marraskuussa 2010 olen tänne eksynyt, ensin epäsäännöllisen säännöllisesti ja nykyään päivittäin. Vähän aikaa sitten päätin karsia päivittäin lukemistani blogeista osan pois, koska aika tuon vuoden ikäisen taaperon kanssa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Päätin, että luen jatkossa vain blogeja, jotka oikeasti inspiroivat minua. Strictly style on ehdottomasti yksi inspiroivimmista! Kokoajan kehittyvät, kauniit kuvat, hauskat tekstit, tyylikkäät, omaan tyyliini sopivat asut sekä tietysti upea Sinä <3 Myös baby style-jutut kiinnostaa, tottakai! :)

    • Mrs.V

      Voi että! Minäkin pidin NIIIIIIN paljon siitä trendistä! Sinäkin olet ollut mukana ympärivuotisen blogin lukijana melkein alusta asti! KIIIITOS siitä! <3 Yritän jatkuvasti kehittyä, joten on ihanaa, että te vakkarit ja pitkäaikaiset blogiystävät olette sen pistäneet merkille <3 Kiitos todella kauniista ajatuksistasi! <3

  • Kira

    Minäkin luin blogiasi jo kesällä 2009, en tosin muistanut, että siitä on niin kauan! Jätin blogisi päivittymisen toivossa Google Readeriin, joten jatkoin seuraamista heti kun aloitit bloggaamisen uudelleen. Edelleen olen innolla mukana matkassa, vaikken ole tainnut kommentoida kuin muutaman kerran. On ollut hienoa huomata, miten olet kehittynyt kirjoittajana ja valokuvaamisessa – nykyiset kuvat ovat monesti älyttömän kauniita!

    • Mrs.V

      Voi miten ihanaa kuulla! Kiitos näistä vuosista! Niin otettu olen, että kaiken tämän muutoksen ja hakemisen keskellä olet pysynyt kanssani! <3 SUuri kiitos! <3

  • Heidi

    Sopiiko sinulta kysyä, mitä olet opiskellut ja mitä teet työksesi (blogin ohella). :)

    • Mrs.V

      Kaupallista alaa ja markkinoinnin saralla olen työskennellyt, vaikka johtaminen pääaine olikin.

  • Melko kauan olen lukenut blogiasi. Vaikka muita blogeja saatan vaihdellakin, niin sun blogia ei tartte ku se on pysynyt kivana koko ajan, kiitos siitä! :) itselläni on ollut samanlainen tilanne blogien suhteen, eli ensin kirjoittelin ulkomailla henkilökohtaista blogia ja nyt vähän avoimempaa treeniblogia. Tsemppiä jatkoon ! :)

    • Mrs.V

      Voi mikä kohteliaisuus! Kiitos suuresti, että olet uskollisesti kulkenut kanssani! <3 Ihania hetkiä blogisi kanssa!

  • Jeespoks

    Minä päädyin jotakin kautta (en yhtään muista mitä) lukemaan blogiasi syksyllä 2010. Muistan olleeni yliopistolla luennolla, kun päädyin blogiisi:) itse pallottelin mielessäni blogin perustamista vuonna 2008-2009, mutta koskaan en moista aloittanut kirjoittamaan. Oman urani kannalta se oli hyvä päätös, en tosin tiennyt sitä silloin:)

    Palasin blogiisi tyylikkyytesi ja inspiraation takia, kuten tänäkin päivänä:)

    • Mrs.V

      Tuohan se juuri on… Itsellänikin on ollut paljon hakemista juuri ykstyisyydenrajojen kanssa, kun ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää. Mahtavaa, että sinulla kaikki sitten osoittautui loistavaksi päätökseksi. Kiitos paljon todella kauniista sanoistasi ja seurastasi!:)

  • Lisbeth

    Minä olen ollut mukanasi tuosta 09-kesäblogista asti. Taisin löytää sinut Lindan blogin kautta. Työskentelin tuon kesän yksin ja käytin motivaattorina blogiasi: “Teen vielä tuon jutun, sitten saan lukea uuden postauksen”. Harmitti, kun lopetit syksyllä, onneksi aloitit seuraavana vuonna uudestaan. Muistan vanhoilta ajoilta mm. juttusi taateleista. Ostin niitä suosituksestasi ja olenkin nykyisin ihan hulluna niihin. :)

    On noloa, että tämä on vasta toinen kommenttini blogiisi. Mutta kiitos, että olet jatkanut kaikki nämä vuodet ja että jaksat kehittää blogiasi.

    • Mrs.V

      Wau! Nöyrimmät kiitokset pitkästä blogiystävyydestä! <3 Todella ihana kuulla, että löysit TAATELIT tätä kautta! NAM! :) Ja kiitos sinulle, että olet täällä nämä kaikki vuodet tosiaan pysynyt rinnallani! <3

  • Saaramaria

    Löysin tänne silloin, kun blogiasi ensi kerran mainostettiin Oliviassa. Olivian kestotilaajana seurasin lehden aiempaa blogia jo, ja odotin innolla uutta :) Odotukset täyttyivät 110% kun aloin lukea postauksiasi. Häkellyin, miten hyvin tyylisi ja täällä jakamat ajatuksesi kävivät yhteen omieni kanssa. Olin kotona kahden pienen poikani kanssa, ja kuopuksen vedellessä päiväunimaratonejaan ja isomman uppoutuessa omiin leikkeihinsä kerrankin rauhassa, kahlasin lattemuki vieressä blogiasi läpi. Muistan hyvin, miten suuren vaikutuksen teit :)

    Edelleen olen päivittäin mukana, nyt kun pienempikin menee hoitoon kodin ulkopuolelle ja isompi lapsi kouluun siirtyy blogin seuraaminen varmastikin iltaan, omaan rauhalliseen hetkeeni. Jännä, miten blogistasi on jo tullut osa päivittäistä rutiiniani, omaa hetkeäni, jolloin ehdin istahtaa ja olla hetken. Kiitos kun voin olla mukana!

    Kiitos kun bloggaat, jaat elämästäsi paloja täällä ja inspiroit. Hyvää synttäriä <3

    • Mrs.V

      Iso kiitos ihana Saaramaria todella kauniista sanoistasi. Uskon, että kaikki enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa olevat tietävät, mitä tämä lapsiarki on ja miksi onkin sitten niin ihanaa, että on tällainen “oma ajan hetki”. Edes sen kerran päivässä. Olen niin kiitollinen, että hyvin kiireellisesti arjestasi huolimatta, annat sen pienen hetken juuri minulle. On ollut ihana vaihtaa kanssasi ajatusksia kommenttiboksissa. Suuri kiitos sinulle <3 Olet todella ihana!

  • Noora

    Löysin blogiisi vasta puolisen vuotta sitten, mutta ihastuin siihen ensi silmäyksellä. Rakastan erityisesti sun ihania ja tyylikkäitä kuvia ja vaikutat niin ihanalta ihmiseltä. Blogin aihepiirit kolahtavat ja tunnelma on juuri sopivan naistenlehtimäinen. Niinpä Strictly Style on nykyisin ehdottomasti lemppariblogini päivittäin seuraamani noin 50 blogin joukosta. Kiitos superisti ja paljon onnea!!:)

    • Mrs.V

      Suuri kiitos siitä, että olet liittynyt seuraamme! Niin ihana kuulla, että kuvat miellyttävät, sillä niitä olen kovasti yrittänyt petrata viime kuukausina. Aina ihan yrittää kehittyä ja puskea itseään eteenpäin… :) Kiitos Noora, että olet mukana!

  • En muista mitä kautta löysin tänne, mutta ihanaa ja inspiroivaa blogiasi olen lueskellut viime kesästä lähtien :). Tykkään tyylistäsi niin vaatteiden kuin kirjoitustesikin suhteen, innolla siis luen aina kaikki uudet postauksesi :).

    • Mrs.V

      Suuri kiitos Tiia siitä, että olet jäänyt seuraani! Niin ihana kuulla, että voit saada täältä inspiraatiota ja käyt täällä uskollisesti. Syvä kiitos!

  • Amy

    Minäkin jäin koukkuun joskus alkuaikoina, erityisen hyvin muistan elegantin luonnollisen kiharakampauksesi teon ohjeet sekä kuvaamasi videon vaatehuoneestasi – oli hauskaa huomata hyvin paljon samoja piirteitä omaan kaappiini verrattuna! Pakko mainita myöskin, että blogin kieliasu on tässä ajassa kehittynyt mikä on mukava muutos, muutoin olet yhtä valloittava ja upea kuin olet ollutkin!

    • Mrs.V

      Voi kiitos suuresti! Ihana kun te vanhat kerrotte näitä teidän muistojanne! :) AIvan ihanaa itsekin palata muistelemaan! ja tosiaan. Minulla on vieläkin suomenkieli melkoisen retuperällä. Viimeksi kun opiskelinkin suomeksi, oli kun suoritin yo-tutkinnon :D Joten kummasti se suomen kieli vaan ruostuu kun sitä ei käytä. Olen yrittänyt petrata, mutta huomaan nyt, että todella paljon pahoja tapoja on muista kielistä siirtynyt oman äidinkielen puolelle…. EHdottomasti haluan sitä petrata ja vielä on paljon matkaa…

  • Rosemama

    Siis apua, onko blogisi näinkin nuori? Olen seurannut strictly styleä sitten alusta asti, niin se aika vaan rientää. Juttujasi on ollut kiva lukea, ihaillen olen kaunista tyyliäsi katsonut. Muutaman kommentinkin olen joskus jättänyt.

    Suuret Onnittelut hienolle blogille! :)

    • Mrs.V

      Voi miten ihana kuulla! Suuri kiitos vuosia kestäneestä blogiystävyydestä ja todella kauniista sanoistasi! Kiitos kun olet mukana! :)

  • Lilya

    Onnea blogisankarille! Voi niitä aikoja kun aloit kirjoittamaan SVL:a, onko siitä tosiaan jo niin kauan? Sun blogi on kyllä aina ollut mahtava ja on ollut ihana yhdessä huomata kuinka paljon yhteisiä juttuja meillä onkaan :) Ja hirmuisesti pahoitteluja, että en enää kommentoi läheskään niin usein kuin aiemmin mutta täällä pysytään tiiviisti koko ajan mukana. Olet ihana!

    • Mrs.V

      Voi ihana Lilya… On ollut kyllä ihana vaihdella sun kanssa ajatuksia. Meillä tosiaan on ollut paljon yhteistä. Olet ihana ja toivottavasti voidaan olla tekemisissä enemmän vielä taas vaikka kommenttiboksin kautta! Ikävä sun ajatuksia! :) Samoin!

  • Löysin blogiisi silloin 2009 kesällä. Googletin muistaakseni jotain simppeliä asua ja päädyin postaukseen, jossa sulla oli asuna farkut, valkea paita ja musta bleiseri. Ja ihastuin samantien sun blogiin :) siitä asti seurattu. Et kiitoksia ihanasta blogista!

    • Mrs.V

      Ihana heinie… Suuri kiitos kaikista näistä vuosista ja siitä, että nini ahkerasti kommentoit ja levitätä hyvää mieltä kaikille muille sitäkin kautta <3 Kiitos.

  • Jenna

    En enää muista, miten blogiisi löysin, mutta ihan blogin alkuaikoja se oli.. olen ollut vakkarilukija siitä asti! <3 pidän positiivesta kirjoitustyylistäsi, siitä kuinka sydämelliseltä onnistut jo pelkän blogin välityksellä vaikuttamaan sekä erittäin inspiroivasta tyylistäsi! :) pidän siitä, että tietyt vaatteet/asusteet kulkevat mukanasi pitkään, eikä blogissasi näy kauhea kulutushysteria. Ennemmin keskityt panostamaan latuun, se on mukavaa vaihtelua niin monen muun blogin rinnalle. :)

    Toivottavasti kirjoittelet blogiasi vielä pitkään ja jatkat päivieni piristämistä ja inspiroimista! Paljon onnea SS! :)

    <3:lla Jenna

    • Mrs.V

      Voi kiitos paljon Jenna! Kun blogia pitää, niin siinähän melkoisen pahalla tavalla väistämättä nimenomaan korostuu kulutus ja muodin kiertokulku, mutta niin ihana kuulla, jos sinun mielestäsi se on kuitenkin olllut kohtuullista muoti/tyyliblogista huolimatta! Tähän nimittäin pyrin, sillä en tosiaan ihan hirveän paljon uusia tavaroita osta. Aika paljon löytyy päivänasukuvista vaatteita/asusteita jotka on näkyeet blogissa jo vuodesta 2009… :) Siitä olen iloinen :) Kiitos paljon Jenna tästä ihanasta pointista!

  • Saana

    Mahtavaa blogi syntymäpäivää! Blogisi on pysynyt lempparina luultavasti jo vuodesta 2010. Muistan kun aloitin lukemaan ihanaa SS-blogia sain selata postauksia taaksepäin ihan mukavasti, joten uskoisin että blogisi on ollut noin muutaman kuukauden – puoli vuotta vanha kun sivulle eksyin, ja tänne myös jäin! Itse olen vasta 19-vuotias nuori nainen ja olet toiminut minulle erittäin inspiroivana esikuvana. Blogisi kautta olen löytänyt oman tyylini! Kiitos siis <3 toivottavasti blogisi ei nää loppua vielä vuosikausiin!

    • Mrs.V

      Voi että! Kiitos ihan huimasti, että olet ollut niin pitkään mukanani! Olen niin otettu! mahtava kuulla, että vaikka meilläkin on ikäeroa melkein 10-vuotta, voimme silti löytää paljon yhtteisiä asioita. JA ihan käsittämättömän otettu olen, jos olen voinut toimia esikuvanasi milläään lailla. Kiitos seurastasi Saana ja toivottavasti ollaan vielä paljon yhteydessä kommenttiboksin kautta!

  • Petra

    Itse löysin blogisi vasta loppukeväästä 2012, en enää muista mitä kautta. Ensin ajattelin, että äääh.. ihan kiva mutta liian pinnallista ja muotiin keskittyvää minun makuuni. Mutta jostain syystä aina palason uudelleen ja nykyään tämä on suosikkiblogini. Loistavien ja inspiroivien kuvien (ja juttujen) lisäksi blogissasi parasta on, ettei tämä ole mikään teiniblogi, vaan tällaiselle yli kolmekymppisellekin mieluista luettavaa. Kiitos itsellesi! :)

    • Mrs.V

      Voi miten ihana kuulla, että pinnallisuudesta huolimatta olet päättänyt antaa mahdollisuuden ja nähnyt enemmän vaivaa kaivaa minua ja persoonaani esiin näiden pinnallisten postausten joukosta. Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että blogini vaikuttaa liian pinnalliselta (sillä pintaahan tämä on), mutta niin otettu olen siitä, että tänne on eksynyt niin ymmärtäväisiä, ystävällisiä ja fiksuja ihmisiä, että ovat nähneet kuitenkin enemmän rivien välistä. Suuri kiitos sinulle seurastasu Petra!

  • Amanda

    Löysin Strictly Stylen muistaakseni tuolloin 2009. Oma tyylini oli täysin erilainen, mutta jokin sai silti palaamaan blogin ääreen uudelleen ja uudelleen. Onkin ollut hauska huomata, että näiden muutaman vuoden kuluessa oma tyylini on muuttunut, ja yhä useammin ajattelen asuistasi, että noin voisin itsekin pukeutua! Olet ihan suosikkini tyylibloggaajista ja onnistunut täydellisesti tavoitteessasi pitää SS hyvän mielen paikkana :) Hyvää synttäriä blogille!

    • Mrs.V

      Voi että miten ihanaa, että vaikka tyylimme ovat olleet erilaisia, niin silti annoit minulle mahdollisuuden! Ja aika tosiaan muuttaa erityisesti muotia niin paljon, että ihana kuulla, että vuosien saatossa meidänkin tyylit ovat lähenneet! :) Suuri kiitos siitä, että sinun kohdallasi tämä blogini päätavoite täyttyy <3 Kiitos!!

  • L

    Taisin alkaa seuraamaan blogiasi pari vuotta sitten, olisinkohan Lindan blogin kautta sinut löytänyt, ja jäin kyllä heti koukkuun! Blogissasi on aina niin kauniita ja upeita kuvia, ja mielekkäitä postauksia, sekä tykkään kirjoitustyylistäsi paljon:) Ihanaa, että kirjoitat myös erilaisista aiheista, muodin lisäksi aina välillä on mukava lukea muutakin, nyt esimerkiksi kirjoituksiasi liittyen lapseesi. Tuntuu että kirjoitat aina niin sydämestä <3

    • Mrs.V

      SUuri kiitos kauniista sanoistasi. Ja osuit aikalailla naulan kantaan. Vaikka kirjoitan pinnallisista asioista ja elämääni koskien vaan pintaa raapaisten, niin yritän kaikin puolin kirjoittaa niin aidosti kun tunnen. Koska se persoona ja arvothan meistä meitä tekee. Toivon, että ne välittyvät. Ei meitä mikään muu enempää määrittelekään kuin se, kuinka muita kohtelemme. Kiitos, että olet ollut niin pitkään minun ja Lindan kanssa mukana ! <3

  • Voi miten aika menee nopeasti! Olen lukenut ihan alusta asti. Ja jo Skinny Vanilla Latten ajoista. Kiitos vaan hurjasti laadukkaasta ja knspiroivasta blogista!:)

    • Mrs.V

      Ei ole totta! Oletko sinäkin ollut sieltä saakka?!?!?!? Niin ja ne treffit!!! Ne on jäänyt kiireessä!!!!! Tää täytyy korjata.

  • Hanski

    Hahha,ihmekkös tykkään blogistasi niin paljon,meillä on sama syntymäpäivä;)

    • Mrs.V

      Ihanaa! Hyvää syntymäpäivää! :)

  • Emma

    Olen lukenut blogiasi nyt suunnilleen 2 vuotta ja edelleen jaksan innostua uusista postauksista! Aivan huippu blogi! :)

    • Mrs.V

      Ihan mahtavaa! SUuri kiitos seuraamisesta! <3

  • Jaana

    Tiedätkö, juuri vähän aikaa sitten muistelin “vanhoja aikoja” ja selailin noita tosi vanhoja postauksia läpi :)
    Olen ollut mukana aivan ensimmäisestä kesäblogistasi saakka: muistaakseni eksyin blogiisi ensimmäisen kerran silloisen diamonds&pearls-blogin suosituksella!
    Ja voi kuinka mua harmittikaan silloin kun sen suljit syksyn tullessa! Tosin voi sitä iloa kun huomasin että palasit kirjottelemaan, pidemmäksikin aikaa!

    Tykkäsin ihan hirveästi sun tyylistä silloin aiemmin: tosi simppeli, värikäs ja silti niin tyylikäs aina. Lisäksi asukuvista (vaikka niitä ei laadultaan voi ihan tähän päivään verrata ;)) tykkäsin tosi paljon, olit niin ihanan iloinen ja “hassuttelit” niissä aina :D Tulin niistä aina hyvälle mielelle.
    Tässä vuosien varrella olen huomannut muutoksen aukuisempaan suuntaan niin tyylisi kuin käyttäytymisessäsi kameran edessä: tyyli on varsin klassinen ja hillitty, ja mielestäni paljon enemmän ´fashion´kuin aiempina vuosina. Asukuvat ovat myöskin aika tarkoin suunniteltuja eikä niissä näy samanlaista hömpötystä kuin aiemmin ;) Itse tykkäsin siitä tyylistä enemmän joka sinulla oli blogin alkuaikoina, voi toki johtua siitä, että olen itse jämähtänyt samaan tyyliin vaikka myös minulle on luonnollisesti tässä ikää kertynyt ;) Voisi ehkä päivittää joskus omaakin tyyliä :P

    Vaikka blogisi on muuttunut paljon alkuajoista, on se ollut aina ehdoton suosikkiblogini! Sinusta huokuu niin ihana lämpö ja ystävällisyys että tätä blogia seuraa enemmän kuin mielellään! Ja no, kaunista ihmistä ja kauniita vaatteita on vaan kiva katsella, mitäpä sitä kieltämään :)

    Ainut mitä tälläisenä laukkufriikkinä haluaisin takaisin aiemmilta vuosilta, olisi se että vaihtelisit nykyisin yhtä usein laukkua kuin aiemminkin ;) Sinulla on niin ihana kokoelma että olisi mukava nähdä välillä muitakin kuin nyt kuvissa ahkeraan vilahdelleita Chaneleita (ei niissäkään toki mitään vikaa:D)… Tai jos kaikille ei ole käyttöä, niin olisin enemmän kuin mielelläni valmis ostamaan sinulta mm. muuan LV:n valkoisen watercolorin ;)

    Kiitos ihanasta blogista!

    • Mrs.V

      Oih.
      Voi Jaana.

      Kiitos sinulle luikuisista kannustavista kommenteista, jotka ovat tuoneet hyvää mieltä minun lisäkseni varmasti monille muille lukijoille! SInunlaiset ihanat ihmiset tekevät tästä blogista suuresti sitä mitä se on. Kommenttiboksi on 99& ajasta ihana paikka, missä on vapauttavaa vaihtaa ajatuksia <3

      Ja oot ihan oikeassa. On muuttunut ilmeily paljonkin. Jotenkin olen vaan kokenut, että minun tulee nyt äitinä ja vanhempana olla hillitympi. Tosin en itsekään tätä ajateltuani oikein ymmärrä tätä, koska minusta asia, ettei ota itseään liian vakavasti ja osaa nauraa itselleen, on yksi tärkeimpiä piirteitä. Kai pitää taas vähän kokeilla teidän kaikkien pitkään mukana olleiden ihanuuksien kunniaksi juuri näitä OLD TIMES poseja ja asuja! :D My tribute to you guys. Kiitos, että näistä huolimatta ootte edelleen siellä! :D

      Ja totta, jotenkin mä vaan en niihin Chanelihini kyllästy, mutta luikkarin watercolor on semmisti kyllä alkanut tympimään…. EHkä se on vain vaihe. Jos sen myyn joskus niin otan suhun ekaksi yhteyttä ;)

      Kiitos Jaana sulle niin monesta asiasta ja yhteisestä hetkestä kommenttiboksissa, kun olet aina kannustanut eteenpäin vaikeinakin hetkinä <3 Kiitos, että olet lukijani <3

  • Nellan

    Taisin lueskella jo kesäblogiasi aikoinaan ja olin pettynyt kun se suljettiin. Muistan erityisesti kesäpostaukset, joissa sinulla oli niitä “froteemekkoja” parissa eri värissä. Samoin sen kesän kun käytit upeita jumpsuiteja. Edelleen viihdyn blogisi parissa mainiosti joten jatka samaan malliin!

    • Mrs.V

      HAhaha! :) Ihana! Mulla oli itseasissa myynnissä se pinkki ja vaaleanpunainen sillä viimeisellä blogikirppiksellä! Pinkki menikin erittäin ihanalle ja tutulle lukijalle kotiin… Mutta valkoinen vielä jäljellä.. ;) Mustasta minä pidin vielä itse kiinni :D Kiitos suuresti, että olet ollut mukana kanssani jo YLI NELJÄ VUOTTA! Wau. Suurimmat kiitokset!

  • Eve

    Minä olen lukenut blogiasi ihan alusta alkaen, siis silloin kuin bloggasit ensin vain kesällä ja harmittelin kun lopetit! Kysyinkin sitten joskus Ps I love fashionin Lindalta, että tietääkö hän, että aiotko palata… (niin paljon toivoin, että palaisit :D) ja niinhän siinä sitten kävi, että aloitit bloggamaan uudelleen ja hyvä niin! :)

    • Mrs.V

      Voi miten ihanaa! :) Ja niin mukava kuulla, että niin moni teistä on minun ja Lindan uskollisia ja ihania lukijoita jo vuosien ajan! <3 Kiitos, kun olet ollut mukana jo reilun 4 vuoden ajan!!! :0

  • strictly following

    Olen seurannut blogiasi noin puoli vuotta kun eksyin sinne jonkun toisen blogin kautta. Seuraan sinua, koska elämäsi vaikuttaa ongelmattomalta high lifelta hienostoalueella. Olet tyylikäs ja onnellinen. Toivoisin enemmän arkielämän postauksia esim myös niistä ikävistä ja vaikeista asioista, kuten tunteet lapsen kanssa. Mielestäni kauneimpia ovat blogit, joissa on epätäydellisyyttä ja inhimillisyyttä ilman liiallista pintaliitoa; samaistumispintaa meille arjen puurtajille :) Thank you anyway!

    • Mrs.V

      Apua – ei kannata siis sen takia minua seurata, että elämäni vaikuttaa ongelmattomalta, sillä sitä se ei todellakaan ole :D Tarkoituksena on tämän kautta nimenomaan unohtaa hetkeksi ne arjen paineet ja kerätä voimia. Koska uskon, että jokainen blogiani pidempään seurannut varmasti tietää, että tämä on tosiaan hyvin pinnallinen blogi, joka ei oikeastaan kerro elämästäni yhtään mitään. Toivon vain, että arvoni ja persoonani välittyy teille siellä ruudun takana, vaikka en yksityisiä asioita revittelekään. Tämä siis ei ole paikka, jonne heitän vaikeat asiat ilmoille – ne teen lähimmäisteni kesken (suuri kiitos heistä). Joten pahoitteluni, mutta pelkään, että blogini ei varmaan koskaan tule olemaan sellainen kuin etsit. Tämä kun on nimensäkin mukaan: STRICTLY Style. En tee ikinä “avautumispostauksia”, koska minulla on usko lukijoihini, että olette sen verran fiksuja, että ymmärrätte, että tämä on tyyliblogi. Ei päiväkirja :) Samanlailla etsin hesarista ajankohtaiset uutiset ja luen Divaanista uusimmat sistustrendit. Etsin haluamani sisällön sille tarkoitutsta paikasta. Kiitos sinullekin ja toivottavasti löydät pian mieluisampaa luettavaa! :)

      T.Tavallinen arjen puurtaja, joka kirjoittaa blogiakin :)

  • Laura

    Yksi muisto tulee heti mieleen, kun ostit ne Louboutin vihreät kengät mytheresa.comista ja minä kuuntelin rihannan only girl samalla.. ;) – sillä tiellä ollaan edelleen. *hali* Joitakin blogeja ei enää lue, mutta tämä on kyllä pysynyt.

    • Mrs.V

      Hahahha! :) Ihana muistikuva! Mua harmittaa niin paljon, sillä pidän niistä kengistä TOSI paljon, mutta ne on ihan snadisti liian pienet. Niin, että kestän niillä n.1 tunnin olla, mutta sitten tuntuu jaloissa.. Ja hyvällä lestillä nimittäin pitäisi tuntua tuollaisetkin kengät hyvältä jalassa… Kiitos, että kiireellisesti arjesta huolimatta olen saanut pysyä menossasi mukana <3

  • Sanna

    Todellakin on arjen pakopaikka! Blogisi on kehittynyt todella paljon, mutta eivät nuo alkuvuosienkaan kuvat huonoja ole – nykyään kuvat ovat vain selvästi parempia :) Olen myös pitänyt näistä uusista teksteistä kuvissa, ovat todella ammattimaisesti tehty mielestäni. Lisäksi niitä on sopivasti, ettei nyt ihan joka kuvassa. Ärsyttää, kun joissakin blogeissa niitä tungetaan jokaiseen postauksen kuvaan vaikka kuvia on paljon! Kyllä se 1-3 on mulle maksimi.

    Aluksi olisin vastannut, että vuoden olen tainnut blogiasi lukea, mutta hetken mietittyäni muistan postauksen, jossa kerroit olevasi raskaana. Sen taisin lukea suht reaaliajassa (enkä selaillessa vanhoja postauksia), joten on tässä hetki tullut luettua :) Aloin lukea blogeja miltein heti niiden rantauduttua Suomeen, joten blogisi on sinänsä uusi tuttavuus. Nopeasti kyllä koukutuin blogiisi, joka pursuaa inspiraatiota ja on mielestäni ehkä Suomen laadukkain muotiblogi. Kuvat ovat tarkkoja ja teksti on helppolukuista ja mielenkiintoista. Ulkoasukin on sopivan simppeli.

    Tässähän tuli ylistyssanoja, mutta minkäs sille voi kun kerran vuodessa muistaa kommentoida ja olet nuo sanat ansainnut :) Mukavaa loppukesää!

    • Mrs.V

      Voi miten kauniita sanoja! Suurimmat kiitokset, että olet ollut mukana jo vuosien päivät! Kylläpä aika rientää! Yritän tosissaan kaikin puolin kehittyä tätä blogia tehdessäni, joten olen todella iloinen, kun niin moni on ystävällisesti kommentoinut, että ovat huomanneet kehitystä monella eri saralla. Syvimmät kiitokseni Sanna, sillä sulla taitaa olla pitkä tieto blogimaailmasta! :)

  • Laura

    Moikka pitkästä aikaa täällä kommentoin :)

    Öö, Taisi olla 2010 kun rupesin lukemaan blogiasi ja koukutuin, hihii. Joka päivä katsoo ja toivoo, että sinulla on ollut aikaa postailla <3
    Luin silloin joskus ps. I love fashion blogia ja hän esitteli sinut jossain postauksessaan ja päätin käydä katsomassa – sen jälkeen koukutuin. Minusta kirjoitat mukavasti, sinulla on hyviä aiheita ja välillä tulee videopostauksiakin. Asukuvat on kivoja ja sisustus aiheet, koirat, vauveli poika.. Yms. Kiva on ollut oppia "tuntemaan" sinua paremmin, olet avannut ovia omaan kotiisi/elämääsi vähän enemmän.

    • Mrs.V

      Kiitos Laura kovasti, että olet täällä vieläkin! :) Videopostauksia on kyllä ollut viimeaikoina hävettävän vähän :/ PItäisi petrata…. Mistäköhän sitä keksisi hyvän videopostauksen tehdä..? No onneksi kohta alkaa TYYLIPÄIVÄ! :)

    • emma

      Hei mulla on sama, Lindan blogin kautta taisin löytää tänne sillon 2010 ! Ja edelleen seuraan teitä molempia aktiivisesti (: kiitos mahtavasta blogista, oon saanut niin paljon inspistä sun postauksista , oma tyylitaju ja värisilmä ja kaikki kehittynyt hirveesti viime vuosien aikana, pelastit mut siis tyylittömyydeltä ehdottomasti!

  • Kiitos viihdyttävästä blogistasi ja onnea pitkästä taipaleesta, joka on takuulla vaatinut paljon työtä! Minä luin jo vanhaa kesäblogiasi vuonna 2009, ja olin tosi surkeana kun se loppui :D Onneksi teit comebackin.

    • Mrs.V

      Voi miten ihanaa, että olet mukana ollut niin pitkään! LÄmmittää niin paljon sydäntä, kun luen näitä kommentteja <3

  • F

    Mukana jo vuodesta 2010:))) Ehdottomasti yksi lemppariblogejani. Blogisi on hyvä juuri sen takia, koska jätät yksityiselämäsi pois ja keskityt selkeästi muotiin ja kauneuteen:) Kiitos sinulle tästä blogista ja jatka vain samaa mallia!

    • Mrs.V

      Ah – ihanaa. Kiitos siitä, että pidät blogistani juuri sellaisena kun se on. Iso asia minulle – koska se on oma toiveeni. Haluan pitää tämän pehmeänä paikkana, missä ei arjen huolia revitellä silmille – teen sitä tarpeeksi lähimmäisteni kesken :D Kiitos että olet mukana!

  • Ella

    Mie löysin tänne viime syksynä kun itse vasta tutustuin blogimaailmaan ja olin vasta aloittanu oman blogin kirjoittamisen! Silloin ihanat sisustuskuvat ja niiden myötä hyvät vinkit sai minut jäämään lukijaksi – oli ihanaa haaveilla oman talon rakentamisesta ja miettiä jo sopivanvärisiä seiniä, vaikka omakotitalohaaveet toteutetaan vasta monen vuoden päästä. Tykkäsin myös tosi paljon kevyestä kirjotustyylistäsi, joka oli ja on vieläkin hyvällä tavalla erilainen, kuin muilla! Postaukset on ihanan kevyitä ja vaihtelevia, juurikin sopivia pieneen pakohetkeen arjesta :)

    • Mrs.V

      AH! Ihana kuulla, että tämä blogi toimii sinun kohdallasi juuri siinä, mihin se on tarkoitettukin. Itse olen aina kammoksunut suomen kieltäni, joten ihana kuulla, että kielivirheistä huolimatta tekstejä on muuten mukava lukea <3 means a lot! Kiitos kun olet mukana!

  • N

    Eksyin aikoinani tänne ystäväni suositusten perusteella, olisiko ollut 2010 loppuvuodesta . Heti ensikerralla ihastuin sinuun: ulkonäköösi, tyyliisi, iloa ja ystävällisyyttä huokuviin teksteihisi. Jäin lukemaan blogiasi, olit esikuvani. Tällöin katsottiin ystävieni kanssa blogiasi ja ihailtiin kaikkea ostamaasi, tekemääsi ja syömääsi :D ( Yritin pukeutua samalla tavala kuin sinä, halusin kokeilla suosittelemiasi meikkejä, vaikken silloin edes yleensä meikannut, kiikutin äidilleni aina reseptejä joita julkaisit ja käskin hänen tehdä niitä minulle…. ) Nykyään olen kasvanut jo sen verran fiksummaksi etten matki tekemiäsi, vaan ispiroit pukeutumisellasi minua, ja poimin tyylistäsi parhaat palat joita sekoitan omaan tyyliini. Joka päivä on parasta tulla katsomaan blogiasi, hymy vain hiipii huulille kun lukee juttujasi. Love you! <3

    • Mrs.V

      Voi apua! :D Olen todella otettu siitä, että vaikka olen jonkinmainen roolimalli ollutkin, niin silti vaikutat niin älyttömän ystävälliseltä, lämpimältä ja ihanalta nuorelta naiselta <3 VALTAVA kunnia ja kohteliaisuus, jos olet minua katsonut ihailevasti, sillä vaikutat todella ihanalta ihmiseltä. Kiitos että saan inspiroida sinua edelleen ja olet mukanani kaikkien vuosien jälkeen! Olet super! <3

  • Löysin blogisi muistaakseni joskus 2011? Kaverini näytti sen mulle ja siitä jäin seuraamaan. Jonkun aikaa meni ennen kun uskaltauduin kommentoimaan, mutta vastailit (ja vastaat edelleen) kaikille niin ystävällisesti ja herttaisesti, että kynnys ei lopulta ollut suuren suuri.

    Selkeimmät muistot blogista liittyy varmaan niihin isoimpiin muutoskohtiin: ilmoitus raskaudestasi (jota mä en ollut nähnyt ollenkaan asukuvissa!) ja muutto Olivian nettisivuille ovat jääneet päällimmäisinä mieleen.

    On ollut hauska seurata blogitaivaltasi ja sen käänteitä! Olet todella sydämellisen ja ystävällisen oloinen ihminen, jolla on pettämätön tyylitaju, uskomattoman kauniin ulkonäön lisäksi. :)

    Oikein ihanaa blogisynttäriä, Mrs. V!

    • Mrs.V

      Mä olen niin iloinen ja otettu, että ihmiset ovat suositelleet blogiani eteenpäin. Sano ystävällesi myös nöyrimmät kiitokset! ja kyllä – ne ovat taineetkin olla blogini suurimmat käännöskohdat <3 Kiitos todella kauniista sanoistasi. Kaikki tuo lähtee katsojasta. Ihanaa, että kommentoit! :) Kiitos seurastasi!

  • En muista kuinka kauan siitä on jo kulunut, mutta muistan vallan hyvin miten blogiisi aikoinaan päädyin. Selailin googlea etsiessäni infoa valkoisesta teestä ja päädyin sitä kautta blogiisi. Siinä hurahti varmaan tunti jos toinenkin kun päädyin lukemaan monta muutakin kirjoittamaasi postausta ja jäin koukkuun. :D

    Hyvää blogisynttäriä, kiitos kaikista mukavista lukuhetkistä ja löysinpä muuten myös paljon tietoa valkoisesta teestäkin silloin aikanaan. ;)

    • Mrs.V

      Ahahah – ihana! :D Mä olin silloin ihan hurahtanu super foodeihin ja muita :D Mutta edelleen tykkään tutkia vähän näitä ihan perus ruoka-aineita, joten ehkä pitäisi niitä taas vähän raottaa…? :) Kiitos Suvi siitä, että olet tosiaan ollut niin pitkään mukana! <3

  • Muistan lukeneeni Strictly Styleä 2009 silloisessa kesätyöpaikassani. Olin niiin tylsistynyt ja lueskelin blogeja aikani kuluksi, kesän lopulla lopetitkin kirjoittamisen. Olen ollut mukana siis kauan! Kiitos Mrs. V ihanasta blogista ja hyvää syntymäpäivää SS:lle <3

    • Mrs.V

      Kiitos Tiia, että olet pysynyt mukana nämä kaikki vuodet! Mieletöntä! Olen todella kiitollinen, että kaiken arjen ja kiireen keskellä annat blogilleni aikaasi <3 Kiitos kun olet mukana! :)

    • Mrs.V

      Mahtavaa Tiia! Suuri kiitos siitä, että kaikki nämä vuodet (PERÄTI NELJÄ) olet ollut mukana. Kiitos Tiia <3