CATEGORIES

Koko perhe metsässä

20.10.2013

Tullaanpa taas hetkeksi Pariisin tunnelmallisista kuvista takaisin meidän rakkaaseen ja vieläkin tunnelmallisempaan koti-Suomeen. En ole pitkään aikaan tehnyt Suloinen Sunnuntai -postausta, mutta nyt näin ilmojen kylmetessä ja päivien pimetessä ajattelin teille sellaisen tehdä.

Miten onnekas sitä onkaan, kun saa vetäytyä kodin lämpöön oman pienen perheen kanssa, lukea Nalle Puhin sekkailusta kynttilän valossa ja pusutella pikkumies höyhensaarille. Hyvät unet takaa reipas metsälenkki minun vanhoilla kotiseuduillani Kauniaisissa.

Tässä teille kaikille joitakin hyviä ajatuksia onnesta.

IMG_7876bestblogsstreetstyleootd

Inhimilliset onnentilat muistuttavat enimmäkseen eräitä puuryhmiä, jotka kaukaa katsoen näyttävät ihmeen kauniilta. Jos kuitenkin menee niiden luo ja astuu niiden sisään, katoaa koko kauneus, itse puiden alla seisten kysyy turhaan, minne se on häipynyt. Tästä johtuu, että niin usein kadehdimme toisten asemaa.
-Arthur Schopenhauer

IMG_7729bestblogsstreetstyleootd

Onnellisuus on tyyntä ja iloisen viatonta itsevarmuutta.
-Henrik Ibsen

IMG_7836bestblogsstreetstyleootd

Joka löytää rauhan kotoaan, oli sitten kuningas tai talonpoika, on onnellisin.
-Johann Wolfgang von Goethe

IMG_7833bestblogsstreetstyleootd

Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillä oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan.
-Tshingis Aitmatov

IMG_7768bestblogsstreetstyleootd

Ollakseen onnellinen unohda sanat kunpa olisin ja sano ensi kerralla.
-Smiley Blanton

IMG_7871bestblogsstreetstyleootd

Elämänonni koostuu silmänräpäyksistä – pienistä pian unohtuvista rakkaudenteoista, kuten suukoista tai hymystä, ystävällisestä katseesta tai sydämeenkäyvästä kohteliaisuudesta.
-Samuel Coleridge-Taylor

IMG_7789bestblogsstreetstyleootd

Rakkaus on sitä, että onnemme on sama kuin toisen ihmisen onni.
-Gotfried Wilhelm van Lubreiz

IMG_7858bestblogsstreetstyleootd

Aidosti viisas ihminen on iloinen.
-Leo Tolstoi

IMG_7912bestblogsstreetstyleootd

Omaksu iloinen ajattelutapa. Näe vaivaa ilahduttaaksesi muita. Siinä keinot todellisen innostuksen ja onnen saavuttamiseksi.
-Norman Vincent Peale

IMG_7953bestblogsstreetstyleootd

Ei ole parempaa ihon, vartalon tai käytöksen kaunistajaa kuin halu levittää ympärille iloa pahan mielen sijasta.
-Ralph Waldo Emerson

IMG_7920bestblogsstreetstyleootd

Vaali kaikkia iloisia hetkiäsi; niistä saa vanhuudelle hyvän tyynyn.
-Christopher Morley

IMG_7647bestblogsstreetstyleootd

Miljoonat ihmiset uneksivat ikuisesta elämästä, eivätkä kuitenkaan tiedä mitä tehdä sateisena sunnuntai-iltapäivänä.
-Susan Ertz

IMG_7925bestblogsstreetstyleootd

Muistojen täyteistä ja iloista viikonloppua kaikille!

51 comments

Leave a Reply to Jenita Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • johanna

    Kiitos tästä voimaannuttavasta postauksesta! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3

  • Mimi de Paris

    Olet aina iloa ja inspiraatiota! Kiitos kaunis.

    Ps. Ilosta ja viisaudesta olen Tolstoin kanssa samaa mielta…

    Ps2. Meilla on sama suosikkiravintola Pariisissa! L’Entrecôte!

  • Olette olleet ihan nykyisillä kotikulmillani! Käyn Kasavuoressa usein lenkillä :) ihania ja tunnelmallisia kuvia!

    • Mrs.V

      Grani on mahtava <3 Itse asuin nuoruuteni Granissa, kunnes 18-vuotiaana muutin omilleni :)

      • Niin on! <3 Itse muutin tänne vasta vajaa puoli vuotta sitten Tampereelta. Olen ollut erittäin tyytyväinen, että muutin syrjempään ja rauhalliseen ympäristöön Helsingin sijaan :) Täältä kuitenkin pääsee nopeasti keskustaan tarvittaessa.

  • L.

    Kuvista voi ihan haistaa raikkaan syyssään ja metsän tuoksut!

    • Mrs.V

      Ihanaa! Oli kyllä niin ihanaa, että pitää mennä tällä viikolla uudestaan!

  • Kauniita kuvia ja kaunis takki!

    • Mrs.V

      Kiitos Mila! Takki on Burberryn ja mm. Stockalta ja mywardrobe.com verkkokauppa myy niitä Suomessa! :)

  • Tämä on aidosti hyvänmielen postaus. Kauniita ja laadukkaita kuvia. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    • Mrs.V

      Ihanaa! Onnistuin tavoitteessani! Hyvää hyvänmielen viikkoa!

  • Emmi L.

    Aivan ihana postaus! Tuli oikein hymy kasvoille kun katselin tätä :)

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    • Mrs.V

      Jes! Onnistuin tavoitteessani siis! :)

  • Ihanan maanläheinen blogipostaus! Kiitos kun jaoit tämän meidän lukijoiden kanssa!

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    • Mrs.V

      Kiitos Elisabeth. Kiva kun pidit!

  • Tuli

    Aivan ihana postaus! <3

    • Mrs.V

      Kiitos Tuli <3

  • Papyli

    Voih! ihania kuvia ja tekstejä ♥

    Olenkin jo kaivannut näitä sinun suloinen sunnuntai-postauksia. Niistä kun tulee aina niin hyvälle mielelle :)

    • Mrs.V

      Miten ihana kuulla, että tämä vanha suosikkiteemani sai näin kivan vastaanoton pienen tauon jälkeen! :)

  • pinja

    Suloinen postaus kuvineen kaikkineen. :)

    • Mrs.V

      Kiitos :) <3

  • supsu

    Upeita kuvia ja aivan ihanat hauvat! Mistä nuo saappaat ovat, ovat kertakaikkisen upeat!!!

    • Mrs.V

      Saappaat ovat Hunterin! Nämä ostin pari vuotta sitten briteistä, mutta myös mm. Stockmann myy näitä Suomessa. Myös lukuisat verkkokaupat toimittavat näitä Suomeen edullisesti.

  • Jennifer

    Voi miten ihania kuvia<3 Suloiset koirat ja suloinen pikkumies!

    • Mrs.V

      Kiitos <3

  • anna

    Voi kui söpö pikku-möngertäjä<3 :) Ihania kuvia ja postaus, todella hyvin toteutettu :)

    • Mrs.V

      Kiitos Anna <3 PIkkumies oli ihan fiiliksissä tuolla maastossa :D

  • misku

    Aivan ihana postaus! Kauniita kuvia, kuten blogissasi yleensäkin. Vaikutat kovin onnelliselta (: Lämpöistä ja tunnelmallista loppusyksyä koko perheelle!

    • Mrs.V

      Kiitos paljon. Onni on ihmiset ympärillä ja mielekästä tekemistä <3 Samaa sinne!

  • Eeva

    Ihanaa sunnuntaita! Mistä päin Kauniaisia löytyy tuollaista metsäpolkua?

    • Mrs.V

      Kasavuorenmetsä! :)

  • Jenita

    Ihana mieltä lämmittävä postaus! Itse juuri muistelin vähän aikaa sitten näitä sinun suloinen sunnuntai-postauksia, ihana oli saada pitkästä aikaa tämmöinen luettavaksi! :) Mukavaa sunnuntain jatkoa koko porukalle!

    • Mrs.V

      Vitsi miten kiva kuulla, että näitä on kaivattu <3 Lisää tulee varmasti :)

  • Olga

    Kiitos kivasta postauksesta! :) Saako udella, minkälaisen Celinen ostit Pariisista? :D

    • Mrs.V

      Kiva kun pidit! :) Mini Luggagen. Näkyy varmasti jossain vaiheessa asukuvissa :)

  • Joanna

    Ihana postaus! :) Iloista sunnuntaita ja tulevaa viikkoa koko perheelle!

    • Mrs.V

      Kiitos! :)

  • Sitä samaa sinne ihanainen

    <3 Elena

    • Mrs.V

      :)

  • Haidi

    Voih<3 nämä suloiset sunnuntai postaukset ovat parhaita. Ihania kuvia joista välittyy se onni joka teillä on, ja kuviin niin kauniisti sopivat quotekset. Niin suloinen postaus ja niin symppikset syyysasut :) <3

    • Mrs.V

      Ihana Haidi. Kiitos – kiva, että te pitkän linjan lukijat pidätte näistä edelleen :)

  • Krista

    Voi kun ihanan lämminhenkinen postaus :) Varmasti tällaisista hetkistä saa paljon voimia arjen haasteiden ja kiireiden keskelle. Metsälenkit koiran kanssa on parhautta myös itselleni- ja varmasti ihanaa kun on siinä vielä oma mies ja lapsi rinnalla :) Suloista sunnuntaita!

    • Mrs.V

      Olet ihan oikeassa. Juuri tällaisista hetkistä saa kummasti voimaa. Raikas ilma rakkaiden kanssa tekee ihmeitä ;) Samaa sinne!

  • Pauski

    No juuri tälläistä postausta kaipailin!! Ihania kuvia :)

    • Mrs.V

      Ihana kuulla! :)

  • Mitenkäs sattuikaan, mietin juuri jokunen päivä sitten näitä sun sunnuntaipostauksia ja miten niitä ei ole tainnut vähään aikaan olla. Kiva, että teit taas tämmöisen ja voi miten ihania ja hyväntuulisia kuvia! :) Mukavaa sunnuntaita teidän perheelle!

    • Mrs.V

      Telepatiaa! <3 Minä kyllä nautin näitä tehdä, joten varmasti tulee näitä lisääkin :) Samaa sinne!

  • Nipsu

    Ihania kuvia! :) Koirakamut näyttävät niin ihanilta…koirakuume vaan nousee täällä ruudun toisella puolen. Meille oli jo varattuna keväällä Howavartin pentueesta urospentu, mutta siirsimme vielä vuodella pennun ottamista…harmitti, mutta näin jälkikäteen ajatellen se oli järkevin ratkaisu…kuopuksellamme todetut allergiat ja koliikki vaati kaikki liikenevät voimavarat ja ehkä pennun kouluttaminenkin on helpompaa, kun vauva-aika on takana ja ehkä pääsemme pikkuisen nopeammin ulos ensi keväänä pentua ulkoiluttamaan… :)

    • Mrs.V

      Oih! Meidän lapsuudenkoiramme oli Hovawart <3 Ihania koiria. Hänen kanssaan harrastin agilitya ja junior handler kisoja! <3 Mä uskon, ette teitte todella viisaan päätöksen. Meillä tosiaan kaksi koiraa ja vauva-arki teki talvella TODELLA tiukkaa silloin, kun mies oli esim. parin päivän työreissulla… Sattuipa kerran niin, että miehen ollessa pois helsinkiin rantautui pahon lumimyrsy. Minä sitten uhmasin säätä 4kk rintarepussa (koska lunta oli tullut niin paljon, ettei auratkaan olleet ehitneet jyrätä katuja jotta vaunuilla pääsisii eteenpäin) kulkevan pikkumiehen kanssa ja kahden rotikan. Lumi piiskasi niin ettei näkynyt mitään ja puuterilumen alla piili petollisen liukkaat jäät. Minähän vielä lensin selälleni… Thank god pojalle ei käynyt mitään ja hän vain pelästyi takkini suojissa. Siitä sitten takaisin sisään ja soittoa isälle, voisiko hän ottaa koirat siksi asti kun mieheni palaa. Joten sanoisin, että teitte todella fiksun ratkaisun. Lapsi + hauvavauva arki on varmasti todella haastavaa paikoittain, vaikka ne tuovat suunnattomasti iloakin.

  • Elisabete

    Suloista sunnuntaita myös teidän perheelle <3

    • Mrs.V

      Kiitos samoin! :)