CATEGORIES

Pieniä paheita: Keeping up with the Kardashians

9.2.2014

En katso paljoa televisiota. Lyhyet vapaahetket vietän pääosin koneen äärellä, milloin vastailen kommentteihin, etsin inspiraatiota tai vaihdan kuulumisia kauempana asuvien ystävien kanssa. En varmaankaan ole ainut, jolla alkaa kaikki television reality-sarjat tulla jo ulos korvista? Ne ovat pitkälti niin äärimmäisyyksiin vietyjä, että minun on todella vaikea katsoa niitä tuntematta oloani vaivaantuneeksi. Alltime-suosikkisarjani on edelleen Frendit, joita voisin katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. Ja niin katsonkin. Sen verran monta toistoa on kertynyt, että osaan valtaosan repliikeistäkin ulkoa. Vaikka reality-sarjat eivät minua kiinostakaan, niin silti niiden joukosta löytyy yksi, mitä minusta on hauska katsoa: nimittäin Keeping up with the Kardashians.

keepingup (1 of 1)

Kyllä. Kardashianit. Reality tv:n oikea kruunujalokivi, mitä ihmiset tuntuvat joko rakastavan tai vihaavan verisesti. Ja silti minä kuulun siihen ryhmään, joka katsoo niitä mielellään ja vieläpä pitää tästä hullunkurisesta perheestä. Miksi? Koska kaiken sen materiaalin ja Hollywood kimalteen keskellä kaikki kuitenkin pyörii heidän perheensä ympärillä. Tämä valtava perhe on ihailtavan tiivis, ketkä viettävät paljon aikaa yhdessä ja tukevat toinen toisiaan läpi onnen kukkuloiden ja suurten surujen. Välillä tapellaan rajustikin, mutta lopussa se toinen on kuitenkin se maailman rakkain henkilö.

Vaikka varmasti osa onkin puhdasta näyttelemistä, tunnistan silti paljon asioita, jotka ovat tavallista arkea esim. kolmen sisaruksen perheessä. Itselläni on kaksi nuorempaa siskoa ja voi herttinen mitä tappeluita sitä on tullut nuorempana käytyä. Lattialla on painittu ja revitty hiuksista hullun kiilto silmissä, kun toinen on ihan varmasti käyttänyt luvatta sun Snoopy-stringejä, vaikka toisen hiuksista roikkuen vakuuttaa silmät kirkkaina, että hänet on lavastettu. Näin ainakin meillä. Mutta näistä hulluista tappeluista huolimatta se sisko on edelleen se paras kaveri, joka on ensimmäisenä auttamassa, mikäli apua kipeästi tarvitset. Rakas kaikista kadotetuista hiuksista huolimatta. Kourtneyn, Kimin ja Khloen kaiken draaman keskellä on niin paljon tuttua ja hauskaa siskosten välistä harmitonta kiusottelua, mikä vaan saa hymyn huulilleni. Sisarrakkauden lisäksi tykkään myös siskosten tyyleistä – erityisesti vanhimman Kourtneyn. Hänen asuvalinnoistaan saa usein idoita ja inspiraatiota.

Täällä siis ilmoittautuu realityyn kyllästynyt, mutta silti Kardashianeita seuraava. Go figure.

20 comments

Leave a Reply to lindai Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Liina

    Olen myös katsonut joskus ko. sarjaa, vaikka en varsinaisesti realitysta piittaa. Tässä sarjassa minua on hieman häirinnyt juuri se, että jotkut asiat vaikuttavat niin etukäteen käsikirjoitetulta, mutta katsoja ei voi tietää, mikä kaikki on vain näyteltyä. Monia asioita olen myös ihmetellyt, että miten joku voi (rahastakaan) haluta näyttää tiettyjä perheen sisäisiä asioita julkisesti kuten esim. Kourtneyn miehen toilailut ja anopin suhtautuminen ko. vävypoikaan. Ja jos nämä toilailut ovat niitä ennalta käsikirjoitettuja niin miksi ihmeessä? Ihailtavaa on todella se kuinka paljon perhekunta viettää aikaa yhdessä.

  • Harmi ku tota ei kai näytetä tällä hetkellä Suomen tv:ssä..

  • Keete

    Hei jess!! Suomessa sitä oli vaikea katsoa, mutta nyt täällä Chicagossa ollessani pystyn katsomaan sitä E:ltä kun tahdon ;) Valitettavasti tulen takaisin Suomeen 10 päivän päästä. Mistä katsot KUWTK?

  • Totally hooked tähän sarjaan! Muakin kiinnostaisi tietää mistä katsot noi jaksot? :) Mä katson ite täältä: http://www.tvmuse.com/tv-shows/Keeping-Up-with-the-Kardashians_17374/ mutta tuolta ei aina näy kaikki vanhat jaksot…joskus kun haluaisin jotain katsoa uudestaan :D Huomenna tuleekin uusin jakso kimin ja kanyen kihlautumisesta ;)

  • Hullu maailma

    Viimeisimmässä Strada-sarjassa oli juttua Kardashianeista: Amerikassa oli uutisissa juttua yhtäaikaa merten happanemisesta ja Kardashianeista: viimeksi mainitut saivat 270-kertaisesti enemmän lukijoita. Sick. Viihde voittaa. Mistä sä katsot sarjaa muuten kuin maksamalla? :)

  • Nexus

    Haha, sama koukutus täälläkin! Mä ainakin katson tätä ja montaa muuta sarjaa tubeplussan sivuilta, ilmainen ja ei vaadi kirjautumista. Jaksot ladataan sivulle muutaman tunnin viiveellä. (:

  • pauliina

    mistä katsot kyseistä sarjaa?

  • Ida-maria

    Mistä katsot näitä jaksoja? :) Seuraatko suoraan teeveestä vai näkeekö näitä jostain netistäkin?

  • Anu

    Tykkään kanssa seurata Kardashieneiden hullua elämää, ja seuraankin heitä, erityisesti Kendallia ja Kylieta, instagramissa ja Keekissä :) mitä kautta pystyy katsomaan Keeping up with the kardashiania? Tai mitä kautta itse katsot ja onko se ilmaista?

  • Nellis

    Jess! En siis oo ainoo :D
    Itsekkään en katso muita reality sarjoja, mut kuwtk vaan iskee. Ja juuri sen takia, että kyseessä on tiivis perhe.
    Itse ihailen kaikkien hiuksia ja saan sitä kautta uusia hiusideoita ;)

  • Elina

    Miltä sivustolta katsot näitä? :)

  • K

    Mistä katsot tätä? :)

  • lindai

    Mistä sä katot tätä sarjaa? :)

  • Juuls

    Itekki tykkään kattoo Kardashianeita :) tai kattoisin jos tietäisin että mistä. Tuleeko niitä muka Suomen telkkarista? Mistä itse katsot niitä?

  • Jaana

    Grrrrr, näyttää, että puhelimeni ei postaa koko kommenttiani, mitä laitoin….eli otetaanpa vielä uusiksi.

    Minä en myöskään juuri tv:n eteen ehdi. Muodin huipulle ja Selviytyjät mieheni tallentaa mua varten dixiboxille, josko joskus ehdin niitä katsomaan :)

    Omalla äitiyslomallani esikoisemme kanssa, valvoin paljon öitä ja sitä varten tallensi päivällä boxille monenmoista ohjelmaa. siinä sitten koukutuin ihan täysin sellaiseen älykkääseen ohjelmaan, kuin “Hurjat Hoganit” ;-D Voi taivas! Se oli ihan pakko aina katsoa :)

    Jännä ajatella ja katsoa taaksepäin aikaa, miten kuoleman väsynyt olin esikoisen kanssa yövalvomisineen….toisen pirpanan syntymä vähän pelotti, kun odotin samaa valvomisrumbaa. Kuopus on nyt 1,5 vuotias aika tarkalleen, eikä hänen kanssaan ole tarvinnut valvoa yhtään ainoaa yötä :) Niin ne on sisarukset omia persooniaan – samanlaisia, mutta siltikin niin erilaisia :) Yhtä rakkaita <3

  • Emmi

    Mä tykkään katsoa kyseistä sarjaa! Tilasimpa joskus myös ebaysta kyseisen sarjan tuotantokausia :D Mun mielestä jotenkin aidon oloinen reality sarja, juurikin sen vuoksi kun heille perhe kaikista tärkein, loppujenlopuksi. Mä tykkään Khloen tyylistä, vaikka kyllä kaikkien tyylit on oikein kivoja :)

  • Krista

    Hih, en tiennytkään että tulee koko nimi näkyviin. Voitko poistaa/jättää julkaisematta tuon viestin? Kiitos :)

    Eli siis kysyin tuota minkä kautta katsot Kardashians sarjaa kun haluaisin itsekin katsoa sitä, mutta se ei Suomessa näy :)

  • Krista Mettälä

    Moi!

    Minkä kautta katsot tuota Kardashians-sarjaa? Siis netin kautta oletan? Olen myös yrittänyt katsoa sitä, mutta en tiedä minkä kautta. Minua viehättää eniten nuorimman siskon Khloen tyyli :)

  • Jaana

    Ihanaa

  • IHAN paras show ikinä :D