CATEGORIES

Soita mummolle -haaste

12.2.2014

*Yhteistyössä SPRn kanssa*

Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi Suomen Punainen Risti haastoi muutaman bloggaajan pohtimaan lähimmäisen tärkeyttä sen monista eri näkökulmista. Koin tämän aiheen kovin liikuttavaksi ja puhuttelevaksi. Se herätti niin paljon ajatuksia, että minun oli melkoisen vaikea päättää vain yhtä aihetta, jota haluaisin kanssanne pohtia. SPR kokosi yhteen erilaisia haasteita, mitä he toivovat meidän välittävän eteenpäin myös teille. Pienen pähkäilyn jälkeen omat silmiin kiirivät kyyneleet ja pakottava ikävä sai minut valitsemaan seuraavan haasteen: Soita Mummolle

Blogiani pidempään seuranneet varmastikin muistavat postauksia isovanhemmistani, jotka olivat minulle sanoinkuvailemattoman tärkeitä. He ovat suurisydämisimmät ihmiset, keitä olen koskaan tuntenut. Rakkautta riitti loputtomiin, eikä sitä säästelty. Syntymästäni asti vietin heidän kanssaan valtavasti aikaa, mikä jatkui pitkälle aikuisikään asti. Siihen saakka, kunnes jouduin raskain sydämin heidän hyvästelemään. Muisteluvideo isovanhemmistani ja kuvamateriaalia lapsuudestani on täällä blogissakin näkynyt.

lapsuus1

Kiitos heidän, oma lapsuuteni oli äärimmäisen onnellinen. Ydinperheeni lisäksi minulla on aina ollut ympärillä serkkuja, tätejä, joiden kanssa on tehty paljon ja vietetty aikaa yhdessä. Omilla isovanhemmillani asia ei ollut näin. Kumpikaan ei tullut kovinkaan ruusuisista olosuhteista, minkä takia he yhdessä loivat aivan oman rakkauden imperiuminsa. Perhe oli aina tärkein ja se näkyi ja välittyi minullekin lapsenlapsena kaikessa. Kiitos heidän, minulla oli tämä kaikki tuki ja turva, mistä olen voinut etuoikeutettuna nauttia aina. Heidän rakentamansa suojapiriin vuoksi en ole koskaan joutunut kokemaan itseäni yksinäiseksi, mikä on mieletön lahja. Tämä ei ollut tilanne heidän lapsuudessaan. Upealla ja esimerkillisellä tavalla he loivat oman onnensa.

Melko nopeasti täysi-ikäiseksi tultuani, muutin aviomieheni (silloin oltiin vasta kihloissa) kanssa ulkomaille. Pitkistä etäisyyksistä huolimatta pidin edelleen isovanhempieni kanssa paljon yhteyttä. Aina Suomessa käydessäni, vaikka vain parinkin päivän visiitillä, minun oli aina päästävä tapaamaan heitä. Viimeistään muualla asuessani ymmärsin, että suurin ja tärkein asia elämässäni on rakkaat lähimmäiseni. Suuri pelkoni silloin oli, että en olisi lähellä, kun isovanhempieni aika koittaisi. Voin näin myöhemmin kyyneleet silmissä – mutta onnellisena todeta, että sain heidän viimeisillä hetkillään pitää molempia kädestä kiinni ja kuiskata heidän korvaansa, kuinka paljon heitä rakastan ja miten kiitollinen olen heille kaikesta.

lapsuus2

Vaikka he ovat poistuneet keskuudestamme, ovat he edelleen mukana päivittäisessä elämässäni. Taisin rakkaalta isoisältäni periä innon valokuvaukseen ja elämän tietynlaiseen dokumentointiin. Minulla, siskoillani ja serkuillani on nimittäin hänen harrastuksensa ansiosta oikeastaan koko elämämme dokumentoitu videoin ja valokuvin. Olen kovin pahoillani siitä, etteivät he ehtineet nähdä lapsenlapsenlastansa. Tästä huolimatta he ovat läsnä poikani jokapäiväisessä elämässä. Lastenhuoneen videonauhurissa pyörii muutama VHS-kasetti, jotka on nauhoitettu täyteen Walt Disney-piirrettyjä, joiden päälle isoisämme dubbasi oman äänensä. Nyt pieni poikani voi kuunnella hänen imitaatioitaan Nalle Puhista, Nasusta ja Tiikeristä. Ja niin kuuntelee äitikin, onnellinen hymy kasvoillaan.

rakkaat (1 of 2)

Lastenhuoneemme sivupöydällä komeilee myös isovanhempieni valokuva ja rakkauden seinämme kuvien seasta löytyy teksti, joka minulle kuvastaa isovanhempieni kyltymätöntä rakkautta toisiaan ja meitä kohtaan. Sanat ovat Kärleksvisan-laulusta, jonka koen sopivan ruotsinkieliselle isoisälleni ja heidän tarinalleen täydellisesti. Näiden sanojen suojissa haluan omien lapsienikin kasvavan. Haluan pitää omalta osaltani huolen, että isovanhempieni jättämä rakkauden imperiumi elää ja jatkaa kasvamistaan.

lastenhuoneentaulutimg_2150 rakkaat (2 of 2)

Tässä postauksessa halusin muistuttaa kaikkia lähimmäisen rakkauden tärkeydestä ja haikein mielin, haastaa teidät kaikki soittamaan rakkaille isovanhemmillenne ystävänpäivänä, jotta he eivät varmasti olisi yksin, vaikka elämä heidän jälkikasvullaan onkin arki kiireen täyteistä. Tämän lisäksi haastan teidät liittymään Punaisen Ristin jäseneksi, jotta ystävä ilahduttaisi häntäkin, jolle kukaan ei soita. Itse tekisin mitä vain, jotta voisin isovanhemmilleni vielä soittaa. Mutta toisen haasteen pystyn minäkin ottamaan vastaan, sillä haluan olla mukana varmistamassa, että kukaan ei jäisi yksin.

Punainen Risti tahtoo tällä rakkauden viikolla tuoda esiin heidän ystävätoimintaansa. Liittymällä jäseneksi takaat omasta puolestasi, ettei ketään jätetä yksin. Voit ottaa osaa heidän vapaaehtoistoimintaansa tai tukea tätä liittymällä jäseneksi jo tänään. Lisää vapaaehtoistoiminnasta ja jäsenyydestä voi käydä lukemassa täältä.

http://www.punainenristi.fi/jasen

Vaikka uusi ystävyys on suurin ilo ja palkinto itsessään, haluaa SPR kannustaa toimimaan nopeasti. Kaikki ennen toukokuun loppua jäseneksi liittyneet osallistuvat iPad Minin arvontaan.

Onnellista ja rakkauden täyteistä ystävänpäivänodotusta kaikille!

22 comments

Leave a Reply to Kati E Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • ystävyys <3

    mun kokemuksia spr:n vapaaehtoisesta ystävyydestä voit lukee täältä: http://pinjasdiary.blogspot.fi/2014/02/joka-paiva-on-ystavanpaiva.html :)

  • Nefer

    Harmi, kun minunkin isovanhempani ovat jo ikinuessa. Omanikäisillä ystävilläni on joillakin vielä suhteellisen nuoriakin mummeja ja vaareja, ja ihmettelen että miksi vain harva pitää yhteyttä heihin.
    Jos itselläni olisi vielä isovanhemmat, ihan taatusti soittelisin, kävisin kylässä ja pitäisin kaikin puolin yhteyttä. :(

  • <3 <3 <3 Kyyneleitä Karibialla <3 <3 <3 P.S Kauhee ikävä mun pientä rasavilliä!!! Tuun heti sinne kun pääsen Suomeen.

    • Mrs.V

      <3 Joo täälläkin kauhee ikävä. Toi rasavilli on kasvanu kahesas viikossa jo ihan hirmsuesti. Toistaa ihan kaikkea ja käyttää jäätävän paljon uusia sanoja. You r gonna laugh so hard… :D

  • Oona

    Aivan ihana postaus! Olen saanut sinusta kyllä niin hyväsydämisen kuvan! <3

    Tuli muuten mieleen, kuinka kauan olette aviomiehesi kanssa yhdessä olleet, jos täysi-ikäisenä jo olitte kihloissa? :O Ihanaa, kun näitä "ikuisuuspareja" saa vieläkin nähdä, tuntuu että kaikki vaan eroaa. Omat isovanhempani ovat vieläkin onnellisesti yhdessä, ollut 13-vuotiaista asti. Sydäntä lämmittävää kuunnella kuinka he rakkaudella vieläkin puhuvat toisistaan. Sitä minä kutsun myös oikeaksi rakkaustarinaksi!

  • Jennifer

    <3 Ihana teksti.
    Minä tekisin myös mitä vaan jos saisin soittaa mummilleni :(

  • Bisquits

    Tulipa aika osuvaan saumaan. Sain nimittäin juuri eilen kuulla, että pappani kuoli aamulla kotonaan (ja minä olen täällä ulkomailla). Päivä on mennyt lentolippuja järjestellessä. :-‘(

    • Kati E

      <3

    • Mrs.V

      Ai kamala :( Syvimmät osanottoni. Olen todella pahoillani. Haleja sinne.

  • Itselleni isoäitini äidin puolelta on ollut se tärkein ja lähin. Hänen kanssaan vietin kaikki lapsuudenkesäni. Valitettavasti isoäitini on nykyään niin huonossa kunnossa, ettei hän enää pysty kotonaan asumaan mutta vierailen hänen luonaan mahdollisimman usein. Ja kuten sanoit, hän on myös kanssani koko ajan, vaikka olisimme erossa niin hän kulkee mukanani.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Maija

    Kaunis ja ajatuksia herättävä postaus! Itsekin olen erityisen kiitollinen siitä, että olen saanut tuntea kaikki isovanhempani ja että he ovat meistä lapsenlapsista välittäneet aivan älyttömän paljon. Olen iloinen siitä, että minulla on vielä yksi isoäiti elossa ja käyn hänen luonaan aina, kun voin. Muita poisnukkuneita isovanhempia on kova ikävä, mutta heillä on varmasti hyvä olla siellä missä nyt ovat. Muistot ovat onneksi aina sydämessä, vaikka en heitä voi enää silmilläni nähdäkään.

  • Uskomattoman koskettava kirjoitus! Aion ehdottomasti soittaa isovanhemmilleni, mutta en odota ystävänpäivään. Koskaan kun ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, siksi soitan jo tänään <3

    Kiitos asian esille nostamisesta!

    http://liliesandginger.blogspot.fi

  • anna

    Voi Hanna! Vaali AINA noita muistojasi. <3<3 Mun isovanhemmat ovat vielä kuusikymppisiä ja toivottavasti en vielä piiitkään aikaan heistä joudu luopumaan, koska AJATUSKIN saa palan kurkkuun ja itkukanavat auki välittömästi.;(

    Kiitos upeasta postauksesta, olet saanut selvästi hienon lapsuuden – josta saat olla hyvin ylpeä ja kiitollinen :)

  • veera

    Jos en istuisi bussissa itkisin vuolaasti:) ihana ja liikuttava teksti!

  • Kauniisti kirjoitettu! Yksinäisyys on tosiaan ihan liian monelle ikäihmiselle arkipäivää, ei saisi olla.

    Soitan omalle mummolleni, sille ainoalle:) Meillä pidetään kyllä yhteyttä paljon muutenkin, vietetään joulua yhdessä ja kylästellään ihan muuten vain tuon tuostakin:) Lisäksi mummoni on ollut kauan mukana ystävätoiminnassa, vieraillut vuodeosastolla jutustelemassa yksinäisempien kanssa ja ollut tukena. Ihana mummo<3

    http://sannamamainprogress.blogspot.fi/

  • Maria

    Olipa koskettava postaus tärkeästä asiasta! Itse olen onnekas kun olen joutunut hyvästelemään vain yhden isovanhemmistani (joka oli elämäni yksi rakkaimmista ihmisistä) ja myös toinen isomummoni on edelleen hyvissä voimissa. Olen myös onnekas että saan nähdä kaikkia heitä usein tai ainakin soitella jos välimatkaa on enemmän. Vanhusten yksinäisyys koskettaa minua ja olenkin ajatellut lähteä mukaan kaverikoiratoimintaan jos koirani aikuisena on siihen sopiva. Hieno postaus, oot hieno ihminen! :)

  • anna

    niin kaunis teksti<3

  • <3 Toivon, että kaikki, joilla on isovanhemmat vielä tässä maailmassa, ottavat luurin käteen – tai menevät vaikka käymään. Oma sukuni isovanhempieni osalta oli niin mutkikas, että minulta jäi lähes kokonaan mummit ja papat "kokematta" ja nyt ainoan koskaan tapaamani mumminkin kuolemasta on jo reilut 19 vuotta. Olen joskus ollut hieman kateellinen toisille siitä, että heillä on ollut ihania isovanhempia tai on jopa edelleen, mutta eniten suren sitä, ettei kaikkein rakkaimpani, isäni, ole enää keskuudessamme. Häntä ikävöin joka päivä ja antaisin mitä tahansa voidakseni edes vielä kerran hänelle soittaa…

  • Haidi

    Oli kyllä niin virhe lukea tämä teksti junassa.. kyyneleet silmissä piti keskeyttää lukeminen, ja lukea loppuun töissä. Taas vedet silmissä :’)
    Itselläni on aina ollut vain vaari ja pappa, nyt jo lähes 10vuotta vain pappa. Vaarin ja papan kanssa olin aina pienenä mökillä (he olivat parhaat ystävät kun kummankin puoliso kuoli samoihin aikoihin).. Paljon lämpiä lapsuuden muistoja heidän kanssaan ja nykyään välillä papan luona vierailu etenkin kesäisin :) Ihana postaus ja taas täällä saa vetistellä :’) osaat kirjoittaa niin kauniisti isovanhemmistasi ja läheisten rakkaudesta<3

  • Kati E

    Nyt tuli kyynel silmään. Soittaisin mummolleni, jos vain voisin. En voi, koska sinne “jonnekin” ei voi soittaa.

    Reilun kuukauden päästä tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun rakas mummoni sai sairauskohtauksen ja siitä muutamia viikkoja eteenpäin hän menehtyi.

    Tämä on ensimmäinen vuodenvaihteen jälkeinen aika, kun en koe suunnatonta ahdistusta tulevasta keväästä ja kevään merkeistä. Mummo oli kevään lapsi kuten minäkin ja rakasti kevättä ja sitä enteileviä merkkejä. Tänä vuonna kykenen jo ehkä hiukan nauttimaan noista merkeistä, toki jokainen sirkutus ja valon määrän lisääntyminen muistuttaa mummosta.

    Se mistä olen onnellinen on se, että hän ehti nähdä kolmannen lapsenikin, vaikka vain hetkellisesti muutamien kuukausien ajan. ♥

  • Voi että miten ihanasti kirjoitettu teksti! Kostui silmät, kun toivon että voisin osallistua haasteseen. Minulle on vaan käynyt niinkin ikävästi, että vaikka nuoresta iästä (21) huolimatta, ei minulla ole enää yhtään isivanhempia. Viimeise meni pappani 7v sitten. Toista mummiani en koskaan saanut edes tavata ja toisesta vaarista on vain hämäriä muistoja. Tuntuu välillä niin epäreilulta, kun kaverit saavat viettää aikaa isoisovanhempien kanssa, kun minulla mummini ei edes koskaan saanut tavata lapsenlapsiaan. Ihanaa, että sait noin kauniin lapsuuden ja viimeiset hetket mummiesi kanssa. He olisivat varmasti antaneet samanlaista rakkautta pojallesi ja olleet sinusta upeana äitina ylpeitä :)
    asun itsekin tällä hetkellä ulkomailla, pian mittarissa täynnä 1,5v ja pahin pelkoni on saada ikäviä uutisia Suomesta. Vuosi sitten sain jo suru-uutisia kuullessani kaverin poismenosta. En halua enää yhtään sellaisia uutisia tänne. Taidanpa ystävänpäivänä soittaa idotädillrni, “mummille” ja vaihtaa kuulumiset :)

  • Mamma

    Ihana postaus Rakas, kiitos ! Kertaakaan en ole pystynyt katsomaan noita sinun videoitasi kuivin silmin <3 Iiomama & Iiopapa <3 Haaste otettu vastaan :D -Mamma-