CATEGORIES

Video vuodesta 2014

30.12.2014

Vuosi 2014 lähenee loppuaan. Viimeiset kaksitoista kuukautta ovat sisältäneet syvää surua, kuin myös elämän onnellisimpia hetkiä sen kaikessa ilossa ja riemussa. Koostin tähän videopätkään minun ja blogini ikimuistoisimmat hetket viime vuodelta. Samalla se toimii pienenä introna sille, mitä ensi vuonna Strictly Styleltä on odotettavissa. Nimittäin minun lupaukseni uudelle vuodelle on, että saatte nähdä paljon enemmän videoita blogissani. Toki tulen edelleenkin panostamaan kauniisiin kuviin, mutta esim. meikkitutorialit pyrin toteuttamaan tulevaisuudessa videon muodossa.

Siinä viime vuoden merkittävimmät kohdat minun ja blogini elämänkaaressa. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta ja siitä, että olette myötäeläneet kanssani niin monta elämää mullistavaa hetkeä. Olen niin kovin kiitollinen teistä ja teidän tuestanne – kaikessa. Kiitos. Loistavaa uutta vuotta 2015 teille kaikille!

18 comments

Leave a Reply to sofia_ Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Hieno video, oletko tehnyt sen ivideolla? Onpa hienoa, että lisäät haastetta ja alat tekemään myös videoita! Olisi hienoa jos voisit jakaa meidän lukijoiden kanssa tiedon siitä, miten ne teet, making of -tyyliin. Onnea vuodelle 2015!

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Hanna

    Aivan ihana video :) Hyvää uutta vuotta!

  • magic-

    Kiitos todella paljon upeasta blogistasi joka jaksaa aina ilahduttaa. Hyvää Uutta vuotta!

  • Maarit

    Ihana ja liikuttava video. Kiitos itsellesi mahtavasta blogista ja siitä työstä, jota teet sen eteen. Blogiasi on ilo seurata ja olen saanut siitä paljon ideoita ja hyvää mieltä!!!

  • maijis

    Kiitos ihanasta videosta ja blogistasi. Onnea vuodelle 2015!

  • sofia_

    Ihana video!:) hyvää uutta vuotta teidän perheelle!

    Jatkoa ajatellen antaisin palautetta videoihin, että kuvat ja tekstit voisivat pysyä ruudussa hieman pidempään niin ehtisi sisäistää paremmin ne.:) tai sitten minä olen vain hidas:D

  • Elisabete

    Voi kuinka kaunis video! Kiitos Hanna itsellesi näistä kuluneista vuosista. On ollut suuri ilo että kunnia saada lukea blogiasi alkutaipaleesta alkaen, olet ehdottomasti minun suosikki. Upea nainen, kauniilla sielulla. Oikein upeaa alkavaa Uutta Vuotta <3

  • Jennifer

    Ihana video! :’)
    Hyvää uutta vuotta sinulle <3

  • S

    <3 blogisi ensimmäisistä vuosista asti mukana olen ollut ja jatkossakin aion olla! Onnea vuodelle 2015 ihana Hanna!!

  • tyyty

    Olen ollut lukijasi varmaan 2 tai 3 vuotta, taso on pysynyt kovana – sulla on paras blogi, sopivasti muotia ja lifestyleä sisältäen :) Ikävää että Ben menehtyi.. miten teidän tyttökoira on pärjäillyt nyt yksin? Mahtavaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi, ja kiitos kun teet tätä blogia :)

  • Laura

    Kiitos tästä vuodesta blogisi äärellä. Ja onnea uudelle vuodelle!

  • Henna

    Kiitos tästä vuodesta, aivan ihana kuulua blogisi lukijajoukkoon! Erittäin hyvää tulevaa uutta vuotta, Hanna! <3

  • Niina K

    Kaunis kiitos kuluneesta <3

  • Niina

    On ehkä käytännöllisintä upottaa toi YouTube-video, eli kun olet julkaissut videon YouTubeen, niin sieltä videon alta “jaa” toiminnosta valitse “upota”, jotta saat HTML-koodin :)

  • Heidi

    aivan ihana video. Aloitin vasta noin puoli vuotta sitten lukemaan blogiasi, joten minulle videolla oli myös “jotain uutta” :). Kiitos vielä ihastuttavasta blogistasi

  • Ihan mielettömän ihana video, kauniisti kaikki kohokohdat ja ihanasti olit editoinut <3 piti käydä tänään taas lukemassa postauksesi Benistä, sillä oma rakas koirani nukkui pois minun ollessa täällä muilla mailla :'( kiitos itsellesi aivan mahtavasta blogista ja ihanista postauksista ja kuvista. Innolla jään odottelemaan uusia videoita ja ensi vuoden uusia tuulia! Ihanaa uutta vuotta Hanna <3

  • rosa

    Kiitos samoin Hanna<3

    Blogisi on ykkönen. Samoin Kiran. Ja lindan.. Ja ja.. :D Onhan noita loistavia bloggareita, mutta teitä kirkkaimpia tähtiä yhdistää mielestäni nämä asiat: Loistava huumorintaju (siskosi on tässä ollut ihana yllättäjä!) ammatillisuus (korkea työmoraali) ja empaattisuus<3 Itse en ole kovinkaan luova, joten kyllä tosiaan ihailen teidänlaisia joille sitä on suotu! :D

    Jatka samaan ja OMAAN ihanaan tyyliisi bloggausta, lahjakas olet.

  • Oih, kyyneleet tulivat silmiin!