CATEGORIES

Muuttokuulumisia

15.3.2015

Viime viikko on kulunut muuttopuuhissa. Mikäli vain viisumimme saapuvat ajallaan, on lähtö Losiin ensi viikolla. Muuttohulinaa vaikeuttaa se, että mieheni on jo Kaliforniassa työnsä takia kun minä jäin vielä Suomeen pistämään kämpän ja kamat kokoon. Näin se on hoitunut aina ennenkin, mutta nyt tehtävä on astetta vaativampi, kun tiukassa aikataulussa on mukana kaksi alle kolme vuotiasta lastakin. Lautanen on siis melkoisen täynnä – jopa niin kukkuralla, että vierii yli…

Perjantai 13. oli kohdallani todella maineensa veroinen. Onnistuin päivän aikana tiputtamaan avaimet hissikuiluun, samalla kun vajaa 3kk vanha iPhoneni sanoutui yksipuolisesti irti täysin yht’äkkiä ja kirsikkana kakun päällä tankkasin Diesel-autoomme bensaa. Miten mahdollista?! Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi tekemistä. Avaimet on hissikuilusta jo ongittu, mutta nyt odotetaan vielä puhelinta ja autoa huollosta. Tosin olihan kahdeksan unettoman kuukauden jälkeen aikakin, että täytän Diesel-auton bensalla? Voi elämä.

packing-0074

En olisi varmastikaan enää tervejärkinen (vaikka rajoilla mennään :D) ilman perheen ja ystävien mahtavaa apua. Isä, äitipuoli, äiti, isäpuoli, sisko, Minna, Mira…. suuri kiitos avustanne. Olette olleet korvaamaton apu. Teidän avullanne kämppä alkaa nyt hiljalleen olla pakattu. Viimeistä viedään!

Yksi valtava stressinaihe on nyt kuitenkin vähemmän, sillä tehokkaan skannauksen jälkeen löysimme perheellemme kodin Kalifornian auringon alta! Jes! Meillä on paikka minne laukut ja laatikot purkaa! :) Ihana tunne, varsinkin kun uusi koti täytti lähestulkoon kaikki hakukriteerimme. Nyt alkaa mitta olla niin täynnä pakkaamista ja muuttovalmisteluja, että todella odotan seuraava vaihetta. Manhattan Beach – here we come!

20 comments

Leave a Reply to Karoliina Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Eikä, miten ne kaikki koheloinnit sattuukin aina samalla kertaa! Tsemppiä muuttoon. Olet kunnon super woman. ♥
    En malta odottaa, että näen kuvia uudesta kodistanne.. :)

  • Laura

    Katsoin tuossa vanhoja video postauksiasi. Niin tuli mieleen, voisitko tehdä videopostauksen, kun aika antaa periksi? :) Olisi kiva kuulla ja nähdä <3

  • Pia

    Huh, olet kyllä aikamoinen sissi. Onneksi seuraava 13pv perjantai löytyy vasta marraskuulta. ;)
    Tsemppiä ja voimia hurjaan muuttorumbaan pikkumiesten kanssa! Niin ja onnea uuteen kotiin! :)

  • sofiansohva

    Haikeaa on täälläkin suunnassa lukea muutostanne, jotenkin surullista että ihana bloggaaja lähtee niin kauas :( Mutta samalla odotan todella innoissani uusia postauksia ja kuvia aurinkoisesta Kaliforniasta, uskon että blogisi sisältö tulee vain nousemaan entisestään tämän myötä! Toivottavasti selviät muutosta ilman suurta tuskaa, ethän joudu lentämään yksin kahden pienen lapsen kanssa sinne saakka?!!? Ja mietin myös että kuka mahtaa ottaa tulevaisuudessa asukuvasi, nyt kun siskosi auttoi täällä Suomessa? Lasten kanssa ei varmaankaan itse kuvaaminen oikein käytännössä onnistu, toivottavasti saat siellä apua :)
    En malta odottaa kuvia uudesta kodistanne myös, teillä lienee ainakin uima-allas? :D Olen kyllä vähän kade että pääset noin upeaan paikkaan muuttamaan, kovasti tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen perheesi kanssa <3

  • Nelli

    Jotenkin niin haikeaa, mutta samalla mielettömän jännittävää seurata teidän muuttoprosessia! Ihanaa, että sulla on ihania ihmisiä ympärillä auttamassa. :) Kovasti tsemppiä muuttoon<3

  • Laura

    ja lisäksi : aivan mahtavaa päästä seuraamaan teidän elämää siellä ja sopeutumista ja shoppailu vinkkejä ja muutenkin nähdä kuvia. Itse kun en ole siellä käynyt. :) Voisitko sitten, kun olette asettuneet sinne niin kertoa tuosta prosessista miten se käytännössä menee kun muuttaa Usaan? mitä asioita pitää hoitaa tms

  • Laura

    Voimia teille! ja varsinkin sinulle, kun joudut ison osan itse hoitamaan kuntoon. <3 Mutta onneksi sinulla on perhettä joka jaksaa auttaa. :) Tuollaista härdelliä kun pyörittää, en ihmettele yhtään jos diesel autoonkin vahingossa bensaa laittaisi. Miten teidän asunnolle käy? mmyyttekö? ostitteko sieltä asunnon vai vuokraatteko? Minä olen ollut innoissaan täällä, puhunut avopuolisoni korvat puhki, mieletön tilaisuus teille tullut. ihanaa. :) <3 hihii

  • Piia

    Tsemppiä! Lopussa se kiitos seisoo! Ja ymmrrän tuskan… Vaikka itse säästynytkin viElä lapsien kanssa muutolta tässä elämässä mutta 2 muuttoa jo ilman murua tehty ja kolmas kohta vuoden sisään edessä. Tätä tämä merimiehen/inttilesken elämä kai sitten tulee olemaan, että paree vissiin vaan tottua :D yritä saada yöunia alle niin kaikki lutviutuu omalla painollaan :) tsemppiä vielä!

  • Karoliina

    Kovasti tsemppiä uuteen koitokseen ja ihania hetkiä sinne auringon alle!! :)

  • Tsemppiä <3 Kohta kaikki palkitaan Kalifornian auringolla!

  • Saaramaria

    Voi sua, kuulostaa aika hengästyttävältä vauhdilta! Jääkö teillä Suomen koti kuitenkin itselle tukikohdaksi? Helpottaa ainakin osaa pakkausta, kun voi jättää kotiin edes jotain, jos ei tarvitse olla asunto kirjaimellisesti tyhjänä ennen lähtöä. Aina roiskuu kun rapataan ja eihän noille mitään voi, vaikka varmaan siinä hetkessä avaimet hissikuilussa ja bensaa diesel-tankissa ei jaksa naurattaa

  • Voi apua! Onneksi sulla on ollu perhe apuna, tsemppiä! :)

  • Voihan rähmä, hei tsemppiä tosi paljon loppururistukseen! Mahtavaa että koti on löytynyt :)

    http://www.peaceandstyle.fi

  • Mäkin tiputin kotiavaimet vähän aikaa sitten hissikuiluun! Onneksi ne saatiin naapurin miehen kanssa ylös sieltä ilman huoltoyhtiöön soittamista… :D Tuli hieman paniikki mulle, kun olin juuri koulusta tulossa ja oli aika kiire töihin! Mutta tsemppiä teille muuton kanssa ja odotan jo uusia postauksia periltä!:)

  • Tiia

    Hurjasti tsemppiä muuttohulinoihin ja onnea myös jo etukäteen uuteen kotiin! :) On varmasti palkitsevaa, kun koko rubman jälkeen pääsee vihdoin asettumaan taloksi ihan uusissa kuvioissa Kalifornian auringon alla!

  • Huh :-)! Lähteekö teillä kontti matkaan? Jääkö Suomen koti tyhjäksi? Melkoinen urakka se on, olemme muuttaneet 2 kertaa Jenkkeihin… Tsemppiä!

  • Oi kamala mikä 13pv perjantai! Onneksi avaimet on ongittu ja olet saanut muuttopuuhin läheisiltä apua! Ihan mahtavaa, että teille on löytynyt asunto nyt losista ja tietää mihin laukut sitten purkaa! Helpotta varmasti ihan mielettömän paljon :) toivotaan, että viisumit ilmestyy ajallaan ja pääsette matkaamaan kohti uutta kotia! Jännittää teidän puolesta ;o <3

  • Hanna

    Voi apua, voimia!!! Hyvä kun selviää yhden alle kolmevuotiaan kanssa normaaleista jutuista, kyllä nostan hattua kun kykenet tuohon kaikkeen. Vaikka sitten menisikin vähän väsyneenä dieseliä väärään paikkaan…:)

  • susann

    Vitsi mikä urakka sinulla onkin ollut. Onneksi sinulla näyttää olevan paljon ihania ihmisiä ympärillä auttamassa, varmasti korvaamaton apu tilanteessa jossa pitää kahden pienen lapsen avuin lyhyessä ajassa järjestää noin suuria muutoksia. Kiva kuulla että kommelluksista huolimatta olette jo noin pitkällä. Tsemppiä vieläkin toivottelen, kiva että asuntoasiat rapakon toisella puolella on järjestyksessä :)

  • Mikaela

    Voi apua! Voin vaan kuvitella mikä meno siellä on! Toivotaan et pääsette nyt turvallisesti uuteen kotiinne. Innolla odotan kuvia sieltä suunnalta:)