CATEGORIES

Kalifornian ilta

26.8.2015

Viilentävä merituuli puhaltaa korkeiden palmujen nojaten sen hempeään henkäykseen. Taivas sekä varpaitasi hyväilevät hiekanjyvät värjäytyvät lämpimän kullan sävyillä, kun oranssina hehkuva aurinko laskee hiljalleen kaukana häämöttävän horisontin taa. Ilmassa soljuu pehmeä puheensorina, jonka seasta voi kuulla aaltojen tahdikkaan kohinan. Ympäriltä kuuluu lasten iloisia naurunkiljahduksia. Hymy on herkässä isien kasvoilla, kun lapset juoksevat kilpaa ottamaan kiinni korkealla liitävää amerikkalaista jalkapalloa. Ilta hämärtyy ja rantaviivaan alkaa syttyä pieniä, lämmittäviä kokkoja. Tunnet vaahtokarkin makean tuoksun nenässäsi, kun perheet istuvat nuotioiden ympärille iloitsemaan taas yhdestä iloisesta päivästä Kalifornian auringon alla. Hetken olo on kuin unessa, mutta sitten herään siihen kiitollisuuteen, että tämä on täyttä totta. On tuikitavallinen tiistai kavereidemme kanssa rannalla nauttien kiirettömästä yhdessäolosta, minkä asetelma on kuin perinteisestä jenkkielokuvasta. Vaikka ikävä Suomeen onkin, ei täällä todellakaan asiat huonosti ole. Päinvastoin. Paikallisesta arjesta on helppo nauttia ja täällä olevasta ajasta otetaan kaikki irti. Istuudun poikieni kanssa edessä roihuavan tulen ääreen ja hymyilen. Could someone pass us the s’mores, please?

bonfire-0090 bonfire beach-0154 bonfire beach-0107 bonfire beach-0127 bonfire beach-0145 bonfire beach-0209 bonfire-0172 bonfire-0204sydan bonfire beach-0218 bonfire beach-0219

12 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • riikka

    Ihana toi sun ”poncho” villapaita, mikä nyt onkaan :)

  • Laura

    Moikka pitkästä aikaa, olen nykyään aika huono laittamaan kommenttia, pitää petrata vähän tämän asian suhteen :)
    Upea asu! Mistä se on? se pisti heti silmään. :) hihii. Mahtavaa, että viihdytte, muutenhan se olisi aika tuskaannuttavaa asua niin kaukana kotimaasta. Ihana on seurata elämäänne kuvista. <3

  • Maria

    Ihanaa! <3 Onnea on osata nauttia hetkistä! Elämä on tässä ja nyt. Kauniita kuvia!

  • Jade

    Voi kuinka tunnelmallisia kauniita kuvia ja Huoh on niin ikävä sinne ja juuri tuota rentoa tunnelmaa..

  • Mikaela

    Ihania kuvia ja kuulostaa tosi kivalta illalta! :)

  • Veera

    Ihanasti kirjoitettu, kauniit kuvat.
    – Veera

  • Ihanan tunnelmallisia kuvia, osaat vain jotenkin vangita tilanteen niin upeasti :) teidän ilta kuulostaa kyllä olleen suoraan jenkkileffasta, mutta nauttikaapas niistä kun voitte! Kuulostaa upealta <3

    • Mrs.V

      Kiitos kovin! Tosin harmittaa vähän aina, kun ne parhaat kuvat ovat toki aina niitä, missä pojat näkyvät kunnolla. Heidän ilmeensä kertovat fiiliksestä parhaiten <3 Mutta niin me ehdottomasti teemme. Kiitos! :)

      • Näin se varmasti on, ilmeet kun kertovat aina niin paljon! Mutta upeita ovat nämäkin <3 kasvokuvista on pojille vielä upeita muistoja vanhempina ja teille jo nyt :)

        • Mrs.V

          Se on ihan totta <3 Huikeita muistoja päivittäin <3

  • Johanna

    Kauniita kuvia. <3

    Kokeilen, jos nyt vastaat… Eli sopiiko sinusta maksimekko syksyyn? Ja sit kysyin, että onko teidän karvainen ystävä myös sielä, vai jäikö suoneen?

    • Mrs.V

      Voi kiitos! :)

      Vastasin kyllä tähän siihen all denim-postaukseen missä tätä aiemmin kysyit, mutta copy pastaan sen sinulle vielä uudestaan tähän! :)

      Mrs.V kirjoitti 23.8.2015 kello 0.17: Muokkaa
      Voi kiitos ihana Johanna!
      Minusta ainakin alkusyksyyn käy loistavasti! Parittaisin vaikkapa nahkatakin tai vihreän maihinnousutakin kanssa? :) Asusteissa mokka ja hapsut ovat in syksylläkin – ja hatut ovat aina plussaa! :)

      Meidän rouva jäi pitkän pohdinnan jälkeen Suomeen isäni hoiviin. Pitkä lentomatka meidän vanhalle rouvalle olisi voinut olla liian kohtalokas. Päätös oli varmasti oikea, vaikka aina koiria täällä nähdessä sisältä riipaiseekin. Kuvista ja videoista päätelleen meidän rouva nauttii hemmottelevasta ja pitkästä spa-lomastaan isäni luona ihan täysillä :/ :D