CATEGORIES

kirakosonen.com

15.10.2015

Reilu kaksi vuotta sitten sisko oli käännekohdassa. Hän oli sanoutunut irti työpaikaltaan ja paini seuraavan askeleensa kanssa. Ajan kuluessa paine kasvoi pelottavan nopeasti ja kiihtyvällä vauhdilla. Ajatus omasta blogista kiinnosti, mutta samalla pelotti. Yhden itkuisen puhelun päätteeksi potkaisin pikkusiskoa peffalle oikein kunnolla ja patistin häntä toimiin. Uusi ja tuntematon pelottaa aina. Silti pitää ottaa ohjat käteen ja jatkaa eteenpäin. Jos blogin pitäminen työnä kiinnostaa, niin hänellä on aina minut vierellä auttamassa ja antamassa neuvoja. Tuosta hetkestä ei mennyt pitkään, kunnes blogspotin avulla saimme siskon ensimmäiset sivut perustettua. Sitä seuraavalla viikolla hänellä oli jo edessään työtarjous Elle-lehdeltä. Lehden päätoimittaja, tuo säteilevä toiminnan nainen – Taru Marjamaa, näki siskossa potentiaalia. Hänen uskonsa mahdollisti siskolle onnellisen blogikodin moneksi vuodeksi. Ellen vertaansa vailla olevassa työympäristössä siskon oli hyvä oppia ja kasvaa upeiden ammattilaisten ympäröimänä. Heidän tukensa antoi siskolle mahdollisuuden panostaa blogiin täysillä – ja se kannatti. Tinkimättömän työmoraalin ja pettämättömän esteettisen silmän tulos oli se, että viime viikolla Suomen Blog Awards-gaalassa sisko voitti vuoden muotiblogi –tittelin! Hyvä sisko! <3 Toive kävi toteen! Ne kaikki huudot kameran asetuksista ja silmät ristissä tehdyistä Lightroomin säädöistä pikkutunneilla kannattivat. Palava halusi jatkuvaan kehitykseen on pitänyt blogisi hurjassa nousukiidossa ensimmäisestä päivästä lähtien. Taivas on rajana sille, mitä haluat vielä saavuttaa. Olen todella ylpeä isosisko <3 Kaiken olet ansainnut.

kira-26 valoon-kira-nellytakki-5 kirakosonen-4221 kirakosonen-9938 kirakosonen-9967 munich_outfit-4 valoon-kira-nellytakki-2

Näiden erittäin onnellisten ja iloisten uutisten kynnyksellä on aika myös julkistaa, että siskon blogi siirtyy itsenäiseksi blogiksi omille sivulleen. Viimeiset vuodet ovat olleet uskomattoman onnelliset ja ihanat, mutta nyt on koittanut aika omien siipien kokeiluun yrittäjänä. Tästä päivästä eteenpäin, löydät siskoni Kiran blogin sivulta: www.kirakosonen.com.

new.address

Hänen muoti / lifestyle sivut ovat aivan omaa luokkaansa. Todella raikkaat, kauniit, selkeät ja elegantit. Tämän lisäksi ne ovat myös poikkeuksellisen tyylikkäät ja toimivat mobiililaitteissa. Jos et vielä ehtinyt käydä vilkaisemassa, tee se nyt ja ihastu. kirakosonen.com on auki!

4 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Ihana kannustava sisko kyllä olet ja miksei sitä olisi, kun sisko on noin upea!

  • reetta emilia

    Ihana postaus siskosi mahtavasta urasta hänen bloginsa suhteen. Teidän molempien blogit ovat itselläni siellä lemppareiden top-listalla. Varsinkin nyt kun itse asun Yhdysvalloissa ja siskoni Suomessa, on jollain tapaa lohdullista lukea aamupalapöydässä käydyistä Skype-keskusteluista. Ja siitä kuinka paljon vierailuja odottaa.

    Kiitos teille molemmille kun jaatte elämäänne näin äärettömän tyylikkäällä, mutta silti maanläheisellä tavalla! :) Ja ihanaa syksyä! Mekin saadaan tosin vielä nauttia lämmöstä täällä toisella puolella Yhdysvaltoja.

    http://www.lily.fi/blogit/brigadoon/

  • Kiran blogi on yksi omista suosikeistani kaikkineen lifestyle, muoti ja ruoka juttuineen! :) pitikin heti jo fiilistellä sivuja ja ihan toai hienothan niistä on tullut! Itse kun luen blogit aina kännykällä on minulle mobiililla toimivuus tärkeää! Hyvä Kira <3

  • En kyllä muista tällaista nousukiitoa yhdelläkään blogilla olleen, Kira on saavuttanut valtavan paljon valtavan nopeasti! Ja muistan vielä, kun lukijasi kyselivät täällä sinun blogissasi onko siskollasi omaa blogia. Niin se aika juoksee. Onnea Kira ja hyvä Hanna kun tsemppasit! :)

    Katja
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi