CATEGORIES

It’s the people that matter

15.4.2012

You don’t know what you got til it’s gone…

Niin usein kuultu lause, mutta harmittavan usein myös totta. Liian usein sitä keskitytään siihen mitä itseltä puuttuu sen sijaan, mitä kaikkea sitä todellisuudessa itsellään jo on. Seitsemän vuotta olen asunut jo ulkomailla ja minun on todettava, että kyllä tämä on äärettömän paljon minua ihmisenä kasvattanut. Paljon se on ottanut, mutta paljon se on myös antanut. Yksi tärkeimpiä asioita mitä nämä kuluneet vuodet ovat minulle opettaneet on, kuinka millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä kuin läheisillä ihmisillä. Mikään ei tunnu miltään, jollet voi niitä rakkaimpiesi kanssa jakaa. Jos miettii taaksepäin elämän onnellisimpia hetkiä, on ne aina kokenut toisen/toisten kanssa. Toki sitä on tehnyt paljon uusia ihania ystäviä näiden vuosien varrella, mutta perhettä sekä niitä vanhoja ystäviä, jotka ovat kokeneet kanssasi ne lukuisat ylä- että alamäet, ei korvaa mikään. He tietävät, miksi olet se ihminen joka olet tänäpäivänä ja rakastavat sinua kaikista huonoista puolistasi huolimatta, ja jopa niiden takiakin.

jlt-being-surrounded-by-people-you-love1

Onnensa oivaltaa hitaammin kuin epäonnensa

-Livius-

jlt-seeing-someones-face-light-up-when-u-give-a-gift

Toivon, että teistä jokainen ehtii välillä elämän loputtomassa kiireessä pysähtymään paikoilleen ja miettimään, kuinka hyvin teillä asiat jo ovat. Tavarat, asiat ja materiaali ovat kaikki loppupeleissä hyvin tarpeettomia ja todellinen rikkaus on ne rakkaat ihmiset ympärillä. Tästä syystä olen sitä mieltä, että kaikista tärkeintä elämässä on se, kuinka sitä kohtelee muita ihmisiä.

jlt-holding-hands

Tänä sunnuntaina kannustaisin teitä kaikkia pysähtymään hetkeksi ja toteamaan, kuinka paljon teillä on loppujen lopuksi tällaisia ihmisiä elämässänne. Kuinka onnellisia olettekaan, että teillä on heidät, ja muistakaa myös kertoa se heille. Kuten amerikkalainen kirjailija Joseph Wood Krutch totesi: Onni on itsessään eräänlaista kiitollisuutta. Siitä on hyvä suloinen sunnuntai aloittaa.

jlt-when-you-talk-to-an-old-friend-and-its-like-nothing-has-changed

Tässä oli teille jälleen muutamia kuvia ja ajatuksia niistä elämän pienistä ihanista asioista, josta arjen ihanuus ja onni todellisuudessa koostuvat. Suosittelen taas kerran kurkkaamaan just little things – sivuston, jonne näitä elämän ihanuuksia on listattu.

Kyllä – sille puurolautasellekin saa hymyillä.

jlt-knowing-that-you-are-loved

pics: Classy-in-the-city.tumblr.com

You don’t know what you’ve got til it’s gone.

You might hear it very often, but sadly, too often it is also true. Many people seem to concentrate on things what they still would like to get, instead of appreciating the things that they already have. After living abroad for good 7 years, I’ve come to the conclusion, that the most important things in my life are my loved ones. Nothing matters, unless I have them to share my joys and sorrows with. Therefore, I would like you all to spend this Sunday cherishing your loved ones. You are truly blessed to have them in your life. Be grateful of them and express your feelings and gratitude to them as well. Happiness itself is gratitude – of all the things you already have. So hopefully today, you can enjoy from at least one of the most precious moments that are seen above, and share your happiness with a loved one.

39 comments

Leave a Reply to Mrs V Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Aivan ihana ja lämminhenkinen postaus taas kerran ja niin totta, kuin vain voi olla! :) Olen itseassa tässä viikonlopun aikana pohtinut tuota samaista asiaa sekä ystävien merkitystä, kun olen päässyt tapaamaan niitä läheisiä, joita en valitettavasti tarpeeksi usen näe ja täytyy sanoa, että nauttinut olen joka hetkestä :) Ja kyllähän se vaan niin menee, että juuri ne läheiset ihmiset ovat se elämän suola :) Ihanaa alkavaa viikkoa suosikki bloggaajalleni! <3

    • IHanaa! Se on kyllä mahtavaa kun pääsee pitkästä aikaa taas fyysisesti lähimmäistensä pariin, vaikka nykypäivän sosiaalinenmedia tekeekin yhteydenpidosta rutkasti helpompaa. IHania hetkiä sinulle rakkaimpiesi kanssa – se on tosiaan elämän suola! <3

  • Ihana postaus, kirjoitit todella kauniisti! Itselle nämä ajatukset ovat olleet viimeaikoina vielä ajankohtaisempia kun hyvä ystäväni yritti itsemurhaa :( Jotenkin tapahtuneen jälkeen sitä ymmärsi kuinka oikeasti pitäisi useammin muistaa kertoa läheisilleen kuinka heistä välittää ja rakastaa.

    • Hienoa, että ystävälläsi on sinut. Yritetään me kaikki olla huomiovaisempia toisiamme kohtaan, sillä ihmiset ne ainostaan merkitsevät. Paljon voimia sinne ja ihania hetkiä ystävysten kesken <3

  • Haidi

    Aivan ihana postaus! Lämmin ja todenmukainen :) Itse opin viime kesän lopussa elämän negatiivisten oikkujen kautta, ketkä oikeasti ovat niitä todellisia ystäviä ja kuinka paljon he välittävät Only a true friend can listen to your own and pointless drama over and over again<3

    • Haidi

      Öh puolet kommentistani on kadonnut tuosta keskeltä : DDD onpa järjetön kokonaisuus.. Mutta kaikki kääntyi ihan parhainpäin ja elämä vie eteenpäin! Arvostan ystäviäni uudella tavalla ja vaikka osaa harvemmin näkee opiskelujen, töiden ja eripaikkakunnilla asumisen takia ovat he siti ihan yhtä rakkaita kun silloinkin kun nähtiin päivittäin treeneissä tai koulussa! :) Sinun ystäväsi saavat olla onnellisia kun ovat saaneet ystäväkseen kaltaisesi ihmisen joka todella arvostaa heitä :)<3

    • Ystävyyskin on sellaista, että se elää. Välillä on kausia kun ollaan paljon tiiviimmin yhdessä ja sitten toisinaan vähemmän. Joskus elämä heittää tosiaan ässää hihasta, joten toivottavasti kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin. Myös ihmiset muuttuvat ja kaikkien ystävyyksien ei ehkä kuulukaan kestää läpi elämän, mutta on se kyllä mieletön rikkaus kun on ystäviä, jotka on kanssasi kulkeneet jo monet monet vuodet <3

  • Heinis

    Voi että, en ole pitkään aikaan ehtinyt blogiisi ja nyt kun tulin, niin voisin pyörtyä ilosta tuosta vauvauutisesta!!! :’))) <3 Eli miljoonasti onnea yhdelle kaikkien aikojen ihastuttavimmista bloggareista! Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin, etkä ole voinut kovin pahoin. *kaukohali*

    • Voi kiitos – se on kyllä aikamoisen onnellinen tapahtuma meidän perheessämme <3 Kaikki mennyt toistaiseksi loistavasti ja toivottavasti menee jatkossakin <3 Kiitos ihana – se ihastuttavuus on sinussa! :)

  • Pisti miettimään kyllä =) kiitos tästä!

    • Ihana kuulla! :)

  • Emmy

    Usein tulee itselle sellanen olo, että eihän mulla oo yhtään mitään, mutta sitten kun pysähtyy miettimään, että toisilla ihmisillä ei ole edes kattoa pään ja jotkut valittaa että kun he asuvat niin pienessä asunnossa, eikö pitäisi olla onnellinen että on edes joku asunto. Itse olen äärimmäinen onnellinen perheestäni. Saan heiltä aina tukea kun sitä tarvitsen ja annan myös heille tukea. Rakastan perhettäni enemmän kuin mitään. Kamalaa olisi jos ei olisi perhettä joille jakaa ne ilot ja surut.. Onneksi itselläni ystäviä joiden kanssa ihana viettää aikaa ja jotka myös tukevat. Tiedän muutaman sellaisen ihmisen jotka haluavat hirveästi muilta tukea, seuraa, rakkautta mutta kun toinen sitä haluaa he eivät ole sitä valmiita antamaan. Inhottavaa hyväksikäyttöä..

    • Juuri näin – jokapäivässä on syytä onneen ja kiitollisuuteen! Sitä pitää vaan hetkeksi välillä pysähtyä. Rakkaus, tuki ja seura on kahdensuuntainen katu. Se ei voi toimia, jos molemmat eivät ole valmiita samaan. ihania hetkiä sinulle rakkaimpiesi kanssa!:)

  • miu

    Oot vaan niin oikeassa, todella hienoa, että muistutat itseäsi(?) ja meitä muita tästä tärkeästä asiasta. Aivan ihana postaus taas ja tämmöstä oon itekin miettinyt viime aikoina :) Kaikki on oikeastaan ihan hyvin loppuen lopuksi!

    • Täällä ulkomailla sitä taitaa muistaa asian joka päivä :D Onneksi on olemassa facebook ja skype, sillä ne tuovat rakkaat ystävät lähemmäksi vaikka eri maissa asummekin! :) Kyllä – joka päivä on syytä olla kiitollinen – se pitää tosissan muistaa :)

  • Veronica

    Ihanaa tekstiä! Ystävät on elämän rikkaus ja minullakaan ei niitä suuri määrä ole, mutta kyllä se laatu korvaa määrän <3 Yksinään sitä alkaa miettimään kaikenlaista, sekä hyviä että huonoja asioita, mitä olisi voinut tehdä toisin ja mua painanut pidemmän aikaa mitä tehdä tulevaisuudessa työkseen. Mutta kyllä ne positiiviset sieltä väkisin myös nousee pintaan. kun ajattelee mitä kaikkea on kokenut lähimmäiset ympärillä.Tästä on hyvä jatkaa ! Ihanaa sunnuntaita Mrs. V! :)

    • Ehdottomasti – laatu korvaa määrän melkein kaikessa! :) Itse rakastan tutustua uusiin ihmisiin, sillä nimenomaan ihmisten erilaisuus ja toisenlainen tapa ajatella on kasvattanut minua ihmisenä myös hyvin paljon. HE ovat auttaneet minuakin kasvamaan ja ymmärtämään, kuinka oma tapa ei tosiaan ole se ainoa oikea tapa. Muille on annettava tilaa! Mieletön tuki ja voimavara, mutta pitää aina muistaa, että sen on oltava molemminpuolista! :) Ihania hetkiä sinulle rakkaimpiesi kanssa! :)

  • Laura

    Ihana postaus! Oon juuri samoja asioita miettiny paljon lähiaikoina ja ymmärtäny miten onnekas on:) En oo varmaan koskaan kommentoinu, mutta seuraan sun blogia päivittäin ja sulla on ihana tyyli ja vaikutat sympaattiselta ja kauniilta-niin sisäisesti ja ulkoisesti! :) Paljon onnea raskauden johdosta ja onnea elämääsi! :))<3

    • Ihanaa, että niin moni osaa arvostaa läheisiään! sillä loppujenlopuksi, millään muulla ei mielestäni ole yhtä paljon väliä kuin sillä, miten kohtelet muita ihmisiä. Kiitos paljon kauniista sanoistasi ja samat sanat sinulle! <3

  • muru

    Kiitos tästä postauksesta, hyvin tärkeän asian nostit esiin! <3 Lähipiiri toimii niin vahvana tukiverkostona elämänpolulla ja loppujen lopuksi muulla ei ole niin suurta merkitystä. Itse uskon vahvasti onnellisuusajatteluun ja siihen,että on kiitollinen ihmisista ympärillään ja elämästä kaikenkaikkiaan. Elämä on niin huippua! Mieleeni on vahvasti jäänyt Sinkkuelämää Charloten vastaus onnellisuudesta. ” I’m happy everyday, not all day but everyday.” Tätä ajattelua yritän viedä itse eteenpäin, AINA on asioita joista olla onnellinen ja kiitollinen. Kaunista sunnuntaita! :)

    • Oih – minulla on mennyt tuo sitaatti täysin ohi vaikka kyseisestä sarjasta pidänkin. Ihan totta. Onnea on jokaisessa päivässä – sitä pitää vaan välillä pysähtyä ja ymmärtää arvostaa niitä pieniäkin asioita, jotka jonainpäivänä voivat osoittautua olevan juurikin niitä suurimpia asioita elämässä…

  • Oot oikeesti niiin ihana, upea ja sydämmellinen mrs. V <3 ! Tää on ihana postaus ja niin totta! Pitäisi olla tyytyväinen siihen mitä on, ei materiaalilla ja tavaralla ole mitään merkitystä. Mutta niin usein kuulee kateutta, miten joku on toisella paremmin jne… Tulee ihan paha olo sellaisesta. Rakkaat on tärkeimpiä <3 ystävät ja perhe. Itsellänikään ei ole paljoa ystäviä, mutta perheeni on suuri ja olen onnellinen, että mulla on niin paljon rakkaita lähellä. Onnelliseksi tekee yhdessä koetut hetket, teot ja sanat, matkat, ja ihan vaikka yhdessäolo…

    • Se on totta. Kateus on inhimillistä ja kaikki sitä varmasti kokevat joskus, mutta se miten sen käsittelee, on se joka meidät erottelee… Jos se antaa lisää tarmoa ajattelumallille, “minäkin haluan tuota – miten voin tehdä töitä sen eteen, jotta minäkin saavuttaisin sen?” niin silloin kateus on hyvästä! :) Kehitetään itseämme, ei koeta, että muiden onni on itseltä pois! Kaikillao n varmasti hyvin eri lähtökohdat, mutta juuri niistä lähtökohdista tuleekin olla kiitollinen.

  • miss blue

    Ihana postaus!! Ja tuo on niin totta. Pisti ihan oikeasti miettimään. Tällä hetkellä paahan menemään opiskeluissani valmistuminen silmissäni (vielä ainakin 2 vuotta) että sitten ku valmistun, voin tienata, asua leveästi ja elää miten haluan. Mutta mulla on asiat hyvin JO NYT. Mulla on ihana perhe ja ystäviä, ja elämä nytkin ihanaa! Se vain, että nämä ihmiset pysyvät vierelläni tekee siitä ihanaa <3

    • Ihanaa, jos tämä pieni postaus sai hetkeksi pysähtymään! Sillä liian usein sitä ottaa rakkaat itsestäänselvyytenä. He ovat kuitenkin ainakin oman elämäni tärkein tekijä. “life is what happens while you are busy making other plans”… Minusta tämä on ihana sanoma – älkää liikaa eläkö tulevassa ja ajattelumallissa “sitten kun” vaan nauttikaa elämästä myös NYT! Ja elämästä ihanaa tekee ne ihmiset <3

  • Jii

    Se menee juuri noin. <3 Oon itsekin elänyt ja asunut ulkomailla ja vaikka tiettyjä juttuja oon Suomesta kaivannut, olen aina ikävöinyt eniten läheisiäni. Ja samalla tavallahan se menee, asuu missä vaan: iloiset asiat tuntuvat miljoona kertaa paremmilta, kun ne saa jakaa rakkaiden kanssa ja myös surut tuntuvat silloin pienemmiltä.

    Oot todella kaunis paitsi ulkoisesti, myös sisäisesti ja sen näkee parhaiten juuri tämän kaltaisista postauksista. Ihanaa sunnuntaita, Mrs. V!

    • Näin se on. Jotta ulkomailla asumisen ja siellä muuttamisen vaikeudet ja haasteet todella ymmärtää, sitä on melkein täytynyt kokea ne itse tai kokea ne jonkun hyvin läheisen ihmisen kautta. Koska kaikista eniten kaipaan perhettä ja pitkäaikaisia ystäviäni siihen ympärille – fyysisesti! :) Sillä onneksi on kyllä skype jne. joiden avulla kyllä näemme päivittäin vaikka kauempana asutaankin <3 Ja kuule, se kauneus jonka näät, tulee sisismmistäsi <3

  • Riikka

    Voi kiitos tästä, taas aivan ihana sunnuntaipostaus. Näistä on tullu ihan mun lemppareita!:) Sait ainakin yhden “hölmön” muistamaan taas, että tosiaan mullahan on jo paljon, paljon enemmän kuin osaisin edes toivoa! :)
    Minulla ei ole ystäviä, kavereitakin hyvin vähän, poikaystävästä puhumattakaan, mutta minulla on perhe. Se on jo todella suuri asia, ja siitäkin pitäisi muistaa olla onnelinen, kaikilla ei ole edes sitä.<3 Lisäksi minulla on pari ihanaa serkkua, jotka ovat pysyneet rinnallani kaikista alamäistä huolimatta, ja tietävät takuulla kaikki ne huonotkin puoleni – silti ne hölmöt on vieläkin mukana! ;D Ei voi kuin arvostaa hurjasti, vaikka usein se valitettavasti unohtuukin<3

    • Voi miten kiva, jos tämä hyvin tärkeä sanoma kosketti sinua! Olen iloinen jos se tosiaan sai edes hetkeksi pysäytettyä :) Perhe on jo suuri voimavara – ole kiitollinen heistä <3 Laitoin juuri facebookkiin mietelauseen jossa luki “Be the person you wanna meet”, nimittäin kun aidosti arvostat ja välität muista – välittyy se muillekin ja niin metsä vastaa kun sinne huutaa <3

  • Afrodite

    Olen todella onnellinen puolestasi, ihanaa että olet löytänyt oikeita ihmisiä ympärillesi, joiden kanssa jakaa elämää. Toivon, että jonakin päivänä voisin pysähtyä ja huomata olevani samanlaisessa tilanteessa! :) Tällä hetkellä tilanne ei ole tällainen, ja kovasti haluaisinkin lähteä pois, etsimään ihmisiä jotka välittäisivät ja haluaisivat rakastaa minua. Ihanaa kevään jatkoa, ja onnellista kesää! :)

    • Kiitos. Olen kyllä hyvin kiitollinen monista rakkaista ystävistäni! Itsestä se lähtee – kohtele muita kun haluaisit itseäsikin kohdeltavan :) se toimii! Ystävyyden ylläpitoon pitää tehdä töitä ja jos aidosti arvostat rakkaitasi – välittyy se myös helposti ja vaivattomasti <3 Samaa sinne!

  • :)

    Aivan IHANA postaus! Koko eilinen päivä,menikin murheita miettien… Ihana herätys tähän aamuun ja sai oikeasti ajattelemaan niitä hyviä asioita,mitä on PALJON,ja heti mieli nousi :) Kiitos tästä,jatkossa jos on paha mieli mietin ekana kaiken hyvän mitä minulle on annettu :)

    When Life Gives You A Hundred Reasons To Cry Show Life You Have A Thousand Reasons To Smile :)))

    • Ihana kuulla – että tämä postaus sai hymyn huulillesi! Ja olen aivan samaa mieltä kanssasi. Toki elämä heittä vähän väliä esteitä eteesi, mutta niiden yli pääsee juurikin näillä voimavaroilla. “Failure is not about falling down, it’s about NOT getting BACK UP!” Kiitos rakkaimpien, ylös nouseminen on huomattavasti helmpompaa <3

  • aila

    Niin totta, niin totta…ja tosi tärkeää on maailman humussa säilyttää mielenrauha, sillä ilman sitä ei pysty mistään nauttimaan…tärkeät, rakkaat ihmiset auttavat siinä, nostavat murheista maan pinnalle ja tarvittaessa myös pitävät siellä maan pinnalla, jos alkaa mennä liian lujaa :)
    Lasten myötä kasvaa lisää ihmisenä, ainakin minulle kävi niin :)) Kaunista kevään jatkoa :)

    • Juuri näin. Sellainen tietty rauha ja ymmärrys elämästä alkaa pikkuhiljaa vallata minuakin kun ymmärtää, miten millään muulla ei ole niin paljoa välilä kuin niillä ihmisillä. Juuri näin – en ole ollut valmis ennen lapsiin, mutta tässä viimeiset vuodet se on ollut hartain toiveeni, joten rauhallisin ja onnellisin mielin otan vastaan tämän lopun elämää kestävän suurimman haasteen elämässäni <3 Rakkauta riittää! :) samaa sinulle! <3

  • Olet niin oikeassa. Sitä on liian helppo miettiä mitä puuttuu, vaikka pitäisi katsoa ympärilleen ja tajuta kuinka rikas oikeasti onkaan.
    Minulla on maailman ihanin perhe, joka on aina tukena, vaikka ei ihan vierellä olisikaan. Olen siinä mielessä maailman rikkain immeinen. <3

    • Juuri näin. Sanoin kuvaamattoman kiitollinen olen omasa turvaverkostani. Pitää myös muistaa, että sen eteen pitää itse myös tehdä “töitä” kuuntelemalla, välittämällä, rakastamalla, ymmärtämällä ja olemaan ihan vain vieressä niille sinun rakkaimmillesi kun he sitä tarvitsevat <3

  • Aivan ihana postaus! Välillä löydän itseni haaveilemasta ihanista ajatuksista ja joskus minulla on päiviä, jolloin mikään ei voi estää. Minulla ei ole paljoa ystäviä, mutta laatu korvaa määrän, ne kaikki ovat aivan ihania ihmisiä, jotka ovat olleet elämässäni mukana jokaisella hetkellä. Samoin myös perheeni, meillä on hyviä ja huonoja hetkiä, mutta rakastan heitä kaikkia silti aivan suunnattoman paljon. Joskus saatan ajatella, että elämässäni ei ole mitään ihmeellistä ja muita ikäviä asioita. Erityisesti yksinäiset hetket saavat minut ajattelemaan elämääni ja kaikkea, mitä se on minulle antanut. Ikäviä asioita on todella vähemmän kuin niitä ihania. Mahtavat kokemukset, uudet ystävät, ihanat matkat, ihmiset, teot, sanat. Ne ovat kaikki niitä, miksi minä olen onnellinen. Elämäni on ihanaa! <3

    • Ihan totta – ei ikinä se määrä -vaan laatu. Elämään kuuluu myös ne eripurat rakkaimpien kanssa. Itse olen sitä mieltä, että ystävä ei ole ystävä, ennenkuin olet hänen kanssaan kerran tapellut :D Ihanaa, että mietit noin hiljaisina hetkinäsi <3 Toivottavasti kaikki muistavat tehdä niin. Liian usein kuulee tätä “kuinka kaikki ovat MINUT hylänneet”. Silloin kannattaa miettiä, olisiko peiliin katsomista ja miten sitä ITSE voisia asiaan vaikuttaa. BE the change you want to see. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi ja olet oman onnesi seppä.Dolce vita indeed! <3