CATEGORIES

Vaniljavanukas glögimarjoilla

23.12.2012

Aaton aatto. Kylläpä aika kuluu siivillä. Kiire on ollut ihan älytön viime aikoina, mutta onneksi seuraavat päivät kuluvat hyvin rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Hyvää ruokaa, juomaa ja rakasta seuraa. Minä en ole viettänyt joulua Suomessa reiluun 7 vuoteen, joten tämä valkoinen joulu koko perheen voimin on melkoista luksusta. Puhumattakaan siitä, että tämä on myös pienen poikani ensimmäinen joulu <3

Viimeisen seitsemän vuoden ajan olen järjestänyt joulun omassa kodissamme ulkomailla, mutta nyt hyvin pitkästä aikaa saan istua alas ihan valmiiseen joulupöytään, ja vielä Suomessa. Melkoista luksusta, eikä vaan kiireellisen pienen lapsen äidille. Apua olen tarjonnut aattoillallista järjestävälle äidilleni toistuvasti, mutta nyt on kuulema minun vuoroni ottaa iisisti.

kuvat vuoden 2011 joulupöydästämme

Meidän perheessämme kukaan ei ole oikein joululaatikoiden ystävä, joten meille on kehkeytynyt ihan omat ruokatraditiomme. Muutaman niistä olen kanssanne aiempina vuosina jakanut (katkarapusalaatti, bataattimuhennos, jouluntuoksuinen banaanikakku) ja nyt ajattelin jakaa jokavuotisen jälkiruokaherkkumme reseptin: vanilijavanukas glögimarjoilla.

Äitini teki tätä meille lapsuudessa ja minä olen jatkanut perinnettä kotoa pois muutettuani. Se on äärimmäisen helppo ja nopea valmistaa. Lisäksi sen tulee jähmettyä jääkaapissa yön yli, joten se helpottaa ihanasti aattopäivän tehtävälistaa.

Tarvitset seuraavat:
1/2 l kermaa
1dl sokeria
1 vaniljatanko
4 liivatinlehteä
1/2 pulloa glögiä
1 pussi pakastemarjoja (maun mukaan mustikka/vadelma/mansikka…)

Valmistus menee käden käänteessä:

1. Kiehauta kattilassa kerma, sokeri sekä vaniljatanko. Halkaise vaniljatanko ennen nesteeseen lisäystä, jotta vanukas saa kaunista väriä sen siemenistä. Anna kiehua n.15 min. Muista valvoa sokerikermaseosta tarkasti, sillä se kiehuu hyvin helposti yli. Näin vältyt tarpeettomilta ärräpäiltä.
2. Liota kylmässä vedessä liivatelehtiä n.5 minuuttia. Sen jälkeen puristele ne liiasta vedestä ja lisää kuumaan kermaseokseen.
3. Kun liivatelehdet ovat sulaneet seokseen, kaada seos silikoniseen kakkuvuokaan. Peitä kakkuvuoka foliolla ja aseta jääkaappiin hyytymään yön yli.
4. Seuraavana päivänä, juuri ennen tarjoilua, irrota hyytynyt vanukas silikonivuosta tarjoiluastialle.
5. Tee gögikastike. Lisää kattilaan puoli pulloa glögiä sekä pussi pakastemarjoja. Valitse mieluisat marjat makusi mukaan. Meillä on käytetty vadelmia, mustikoita ja mansikoita yhdessä. Kun seos on kuuma ja marjat sopivan pehmeitä, on kastike valmis.
6. Koristele tarjoilulautanen muutamalla sulaneella marjalla (siivilöi nesteestä siivilän avulla) tai vaihtoehtoisesti kylmillä pakastemarjoilla.
7. Tarjoile vaniljavanukas kuuman glögimarjakastikkeen kanssa ja nautikaa.

Sen pituinen se. Eli hyvin helppo jälkiruoka, jouluinen pannacotta-resepti, joka mukavasti vapauttaa kädet aatosta nauttimiseen. Ihanaa! Huomenna saadaan nauttia jouluherkuista lähimmäisten ympäröimänä!

8 comments

Leave a Reply to S.C. Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Johanna

    Hei, kysyisin vielä, että eikö tuota glögikastiketta todella suurusteta yhtään peruna- tai maissijauhoilla? Eli onko sen tarkoituskin olla ihan vaan lämmintä mehu-marjaseosta? Kuulostaa ihanalta jouluherkulta! :)

  • Missä ulkomailla olette asuneet? Aina välillä siitä mainitset niin olis kiva tietää :)

  • S

    Varmasti herkullista. Ihanaa joulua teille. :)

  • Ihanaa Joulua sinne perheellesi <3

  • Kiitos ihanan helposta ja herkullisesta reseptistä.
    Oikein iloista joulua teidän koko perheelle!

  • Haidi

    Varmasti ihanaa vaihtelua päästä valmiiseen pöytään! Täytyykin heti laittaa tämäkin resepti ylös banana bundcaken kaveriksi (; jos joulun jälkeen kokeilisi!
    Itse syön vain kinkkua ja porkkanalaatikkoa, joten on kiva lueskella muidenkin erilaisista joulupöydistä! :>

    Ihanaa ja rentouttavaa joulua koko perheellenne, nauttikaa pienen ensimmäisestä joulusta<3

  • Oikein ihanaa joulua sulle ja perheellesi! Ja kiitos myös niistä monista kivoista hetkistä myös tänä vuonna, joita blogisi parissa on saanut viettää! <3

  • Laura

    Hyvää joulua perheellesi <3
    Minä tykkään nykyään lanttulaatikosta todella paljon, pienenä en laatikoista välittänyt.. :)