CATEGORIES

Happy New Year

31.12.2012

Vuoden 2012 viimeinen päivä… Olo on jopa haikea, sillä tämä vuosi on pitänyt sisällään niin paljon upeita asioita ja tapahtumia. Niistä päälimmäisenä mielessä on tietysti poikani syntymä. Miten voikaan niin pieni ihminen olla maailman suurin ja ihmeellisin asia? Tänä vuonna myös Strictly Style siirtyi Olivia-lehden alle, mikä oli yhden unelman täyttymys. En voisi olla tyytyväisempi täällä uudessa blogikodissa. Kyllä. Moni unelma kävi toteen vuonna 2012.

Miettiessäni kulunutta vuotta, en voi olla ajattelematta sen vaikutuksia vuoteen 2013. Siitähän tulee vieläkin mahtavempi! Saan toivottavasti ensi vuonna katsella poikani ottavan ensimmäiset askeleensa, kuunnella hänen ensimmäiset sanansa sekä todistaa monia muita maailmani mullistavia ja sydämeni pakahduttavia ensimmäisiä hetkiä. Vuodesta 2013 tulee varmasti mahtava.

Toivottavasti teilläkin on ollut unelmien täytteinen vuosi ja ensi vuoden tapahtumat jo kiiltelevät silmissä. Tänään nostetaan malja kuluneelle vuodelle ja toivotaan entistäkin upeampaa vuotta 2013. Toteuttakoon se hartaimmat haaveenne ja suurimmat unelmanne. Unohtumatonta vuotta 2013 teille kaikille <3

19 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • maiggis

    Kaunis kirjoitus! Minäkin toivon, että voin tämän vuoden jälkeen sanoa olevani pienen äiti. Se olisi hartain toiveeni. Siksi tuo lause: “Toteuttakoon se hartaimmat haaveenne ja suurimmat unelmanne” kolahti minulle ja kyynel tuli silmään. Vauvan saaminen kun on osoittaunut odotettua vaikeammaksi ja nämä unelmat ja haaveet ovat aina vain kasvaneet suurimmiksi <3

    • Mrs.V

      Voi että maiggis. Mä pystyn samaistumaan sun tunteeseen enemmän kuin hyvin. Täälläkään ei ollut itsestäänselvyys ja tovi siinä vierähti – mutta se kuitenkin tapahtui! Toivottavasti sinulla käy juuri niin tänä vuonna <3 AJatukseni ovat kanssasi ja toivon unelmiesi käyvän pian toteen!

  • Anonymous

    Voi miten kauniisti kirjoitettu teksti, ihan tuli tippa linssiin.. niisk. :)

  • Hyvää uuttavuotta sullekki!
    Sulla on muuten upee blogi, tää ulkoasu varsinki on tosi kiva:)

  • Ihanaa uutta vuotta!

  • Happy New Year

    Happy New Year Mrs V
    Thanks this year
    Happy New Year for your family

  • mijo

    Ihanaa ja onnellista uutta vuotta sinnekin <3 !

  • Jii

    Ihanaa ja onnellista uutta vuotta myös sulle, mrs. V! :)

  • Ihanaa uutta vuotta! <3

  • Ipi

    Ihanaa tulevaa vuotta sullekin ja toivotan kaikkea hyvää tulevaisuudessa! Tää vuosi ei ollut itselle mikään kaikkein paras, todella vaikeita asioita tapahtunut, mutta toki myös niitä aivan ihania, toivotaan ensi vuodesta taas hieman parempaa :) Kiitos suurenmoisesta blogista :D

  • Laura

    Hyvää uutta vuotta teillekin! :)

  • primrose

    Ihanaa uutta vuotta 2013! Kulunut vuosi oli aivan loistava – olkoon uusi vuosi 2013 vähintäänkin yhtä hieno! Kiitoksia monista inspiraatioista vuodelta 2012!

  • Nipsu

    Ihanaa ja ikimuistoista uutta vuotta! :) Meillä pikkuinen tyttäremme oppi juuri kävelemään ja saamme ihastella hänen touhujaan joka ikinen päivä, ensimmäiset sanat saamme kuulla tulevana vuonna, niitä odotellen. :)

  • ennni

    Hyvää uutta vuotta Sinullekkin Mrs.V :)

  • Haidi

    Upeaa ja mahtavaa uutta vuotta sinullekkin<3

  • Flora

    Kiitos Mrs. V! Ja suurkiitos sinulle tästä blogista ja siitä että aiot jatkaa sen parissa! Oma vuoteni on ollut varsinainen hullunmylly; vaikea ero, uusi ihastus, pari muuttoa, lukuisia ulkomaanreissuja, ja lisäksi sekä suuria saavutuksia että myös pettymyksiä töissä. Mutta ainakin tässä on tuntenut olevansa elossa, ja samaa toivon seuraavalle vuodelle. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

  • Elisabete

    OIkein hyvää Uutta Vuotta 2013 <3

  • mm

    Kiitos Mrs V kuluneesta vuodesta! Tämä oli hyvä vuosi – eksyinhän blogiisi ensimmäisen kerran ja sillä tiellä ollaan edelleen. Olen saanut roppakaupalla vinkkejä ja hyvää mieltä, kiitos siitä :)

  • -Sanna

    Kiitoksia samoin! <3