CATEGORIES

Onnellista joulun odotusta

2.12.2012

Eilen illalla kuului taas “zoom zoom zoom”, kun asettelin vuoden varastossa odottaneet joulukoristeet esille. Rakastan pikuvaloja ja niiden luomaa pehmeää tunnelmaa, joten ne saavat näytellä pääroolia tänäkin jouluna. Hyvin pelkistettyä ja selkeää. Tänä vuonna kotiamme koristaa vain tekohavuiset valoköynnökset sekä joulukuusi, joka on koristeltu hopeavalkoisilla palloilla.

Pitkään aikaan en ole tehnyt Suloinen Sunnuntai -postauksia, mutta näin joulun lähestyessä mieleni tekee niitä tehdä. On ollut ihana huomata tässä lumimyräkässä, miten ihmiset ympärillä ovat ottaneet kanssaihmisiään huomioon. Vaunujen kanssa kauppaan kärrätessäni aina on joku avulias sielu, joka tarjoutuu auttamaan nostamaan ne kinosten yli. Liukkaat kävelytiet ovat vaatineet peffaa pakottavia uhreja, joita muut ympärillä ovat kiirehtineet nostamaan takaisin jaloilleen. Facebookissa muuan pariskunta julisti, että salitreenin sijaan suuntaavat kaduille lumilapion kanssa auttamaan autonomistajia, joiden kulkuvälineet ovat hautautuneet kinosten alle. Kyllä, hyvyyttä on kaikkialla. Onni on elämäntapa, ei määränpää.

Tässä teille muutamia kauniita ajatuksia onnesta ja elämästä tämänvuotisten joulukoristeluitteni lomasta.

Joka löytää rauhan kotoaan, oli sitten kuningas tai talonpoika, on onnellisin.
-Johann Wolfgang von Goethe-

Onnellisuus on tyyntä ja iloisen viatonta itsevarmuutta.
-Henrik Ibsen-

Menestys on sitä, että saa haluamansa. Onni on sitä, että haluaa saamansa.
-Livius-

Tie onneen:
Vapauta sydämesi vihasta, mielesi huolista. Vaadi vähän, anna paljon. Täytä elämäsi rakkaudella. Kylvä auringonpaistetta. Unohda itsesi, ajattele muita. Tee kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Kokeile tätä viikon ajan, niin hämmästyt.
-Norman Vincent Peale-

Onni ei ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan.
-Tshingis Aitmatov

Ollaksesi onnellinen unohda sanat kunpa olisin ja sano niiden sijaan ensi kerralla.
-Smiley Blanton

Onnelliseen elämään tarvitaan hyvin vähän. Kaikki on ihmisen sisimmässä, hänen ajattelutavassaan.
-Marcus Aurelius

Elämänonni koostuu silmänäräpäyksistä – pienistä pian unohtuvista rakkaudenteoista, kuten suukosta tai hymystä, ystävällisestä katseesta tai kohteliaisuudesta.
-Samuel Coleridge-Taylor

Onnellista joulun odotusta teille kaikille!

31 comments

Leave a Reply to Girly Style Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Dansku

    Mistä olet nuo ihanat oksat hankkinut? Oliko niissä valmiiksi valot, vai oletko ne niihin itse erikseen laittanut? Olen itse etsinyt samantyyppisiä ja Stockalla oli ainakin jotain, mutta koitan vielä katsoa jos löytyisi aidomman oloisia :)

  • Aivan ihana kuusi ja koristeet! Ja nuo mietelauseet olivat mukavaa luettavaa ja niin totta.

  • Aivan ihan kuusi ja koristeet! Ja nuo mietelauseet olivat kivaa luettavaa ja niin totta!

  • annika

    Kerkeisitkö tehdä postauksen niistä Stokken Xplory rattaista? Jos voisit myös kertoa mielipiteesi niiden toimivuudesta Suomessa, jos siis pystyt arvioimaan. Täällä painaa deadline rattaiden ostamiselle ja olisi mahtavaa kuulla juuri näistä rattaista sinun mielipide :) Kiitos jo etukäteen!

  • Tuo lause ” Onni on elämäntapa, ei määränpää” tuli suoraan sydämeeni. Se on niin tosi kuin olla ja voi. Niin kauniita ja ihania ajatuksia sulla. Piparintuksuisia joulunodotukaia myös sinne.

    Halin <3 Anksu

  • Positiivisia ajatuksia ei voi koskaan olla liikaa mielessä, etenkin silloin, jos jokin asia vähän painaa… Kiitos kun muistutit tästä – tunnetustihan se positiivinen energia vetää puoleensa positiivista ja negatiivinen negatiivista. On itsestään kiinni, millä asenteella elämäänsä elää. :) Kaunista viikon alkua sinne, kaunis! <3

  • Laura

    Hyvää joulun odotusta sinullekin ihanainen mrs v ja suloiselle perheellesi :)

    Tuo liviuksen lause kolahti minuun. Todella inspiroivaa ja mukavia elämän viisauksia sivultasi löytyykään <3 mistä löydät näitä? Minullakin on se paulo coelhon rakkaus.. En ole harmikseni mistään oikein löytänyt muita..
    Ja näin lopuksi vielä, upea tuo teidän kuusi ja värit siinä ihan tunnelmallinen…aaah.. Itse käytän kanssa tuota muovikuusta, koska se on kestävä ja meillä on 4 kania jyrsimässä ;D meillä on myös tuota valko- hopeaa kuusenkoristeissa tänä vuonna. :) viimevuonna oli niin paljon eri värejä, heh. Jotain hopeisia tai valkoisia rusetteja voisin tänä vuonna kokeilla kuusessa.
    T.laura X

  • Haidi

    Teillä on niin kaunis koti ja upea sisustus. Ja joulukoristeesi ovat kyllä joka vuosi olleet upeita, joten jään innolla odottelemaan joulupöydästä tulevia kuvia :)
    Sitaatit eivät olisi voineet tulla parempaan aikaan silä itsellä on takana kamala yö ja pienet simpplit sitaatit onnellisudesta olivat juuri sitä mitä tarvitsin. oikea ajoitus :>

    ps. Ei voi olla jo vuotta tuon ohjeen jaosta tuntuu, että ihan vähän aikaa sitten sen luin ihan innoissani ja testailin hyväksi todeten. Täytyykin itse taas tehdä kyseistä herkkua, namnam<3

  • Anonymous

    Ihanaa ja kaunista! Kiitos sydäntä lämmittävistä kuvista ja mietelauseista. Niistä välittyi oma onnellisuutesi.Minuun kolahti eniten: Menestys on sitä, että saa haluamansa. Onni on sitä, että haluaa saamansa. Kunpa muistaisin tämän joka päivä. Lämmin halaus <3

  • Valkean joulun tunnelmaa niin sisällä kuin ulkonakin! Ja ihanasti sanottu Aitmatovilta, kiitos.

  • nimetön

    Voi että kun on niin ihanan näköistä.
    Hyvää joulun odotusta myös sinne teille.

  • Maisa

    Teillä on kyllä maailman upein koti! :)

  • Susanna

    Tulipa hyvä mieli tätä lukiessa :) ihanaa joulun odotusta!

  • mimmustiina

    Hei,
    upeita kuvia; ihania!!!

    Mikä on tuo havuköynnös merkiltään, kun on niin ihanan tuuhea? olen myös etsinyt samanlaista takan reunalle, mutta usein näyttävät siltä kuin olisivat käyneet silppurissa tai jääneet auton alle :)

    Rauhaisaa joulunaikaa ja kiitos kauniista blogista, joka on tyylikäs, muttei pröystäilevä.

  • Salla

    Tosi kauniin näköistä! Mut se täytyy sanoa, et itselleni tekokuusi ei toisi joulua, olisin mieluummin vaikka ilman kuusta. :)
    Oikeassa joulukuusessa on se tuoksu…
    Ihanaa adventinaikaa teidän koko perheelle! <3

  • pinja

    Ihanan tunnelmallisia kuvia. :)

    Olet valinnut todella hyviä elämänohjeita/ sitaatteja kuvien väliin. Erityisesti minuun kolahti tämä:
    ” Ollaksesi onnellinen unohda sanat kunpa olisin ja sano niiden sijaan ensi kerralla.
    -Smiley Blanton”. Kyseinen sitaatti kuvaa todella hyvin minun viime päiviäni, koska olen moneen kertaa pohtinut, miksen tehnyt erästä asiaa jo paljon aikaisemmin. En tiedä, olisko tilanteeni edes ollenkaan erilainen, vaikka olisin ryhtynyt toimeen jo aiemmin, mutta silti vatvon asiaa mielessäni. Jospa tuon sitaatin voimin jättäisin menneiden murehtimisen sikseen ja yrittäisin keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan. :)

    Hyvää joulun odotusta myös sinulle ja perheellesi. :)

  • Ihanan jouluinen koti ja voi tuota kuusta! Meillä kuusi koristellaan vasta aattoa edeltävän iltana, vaikka katselisihan sitä paljon pidempään.. :)
    Ihanaa joulunodotusta! :)

  • Jii

    Jes, näitä postauksia olen kaivannut! <3 Kauniita ja fiksuja ajatuksia, jotka on hyvä pitää mielessä vuoden ympäri, mutta etenkin näin joulun alla. Ja ihanan tunnelmallisia sisustuskuvia. Ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta myös sinulle, Mrs. V! :)

  • Voi että, olipas ihana taas lukea tällainen postaus. :) Ihania kuvia olet taas ottanut, teillä on kaunis ja viihtyisän näköinen koti. Tykkään hirveästi sun tyylistä joulukoristeluun liittyen, se on sellaista lämmintä ja tunnelmallista. Mä haluaisin jälleen kerran kiittää sua tstä blogista, ja ajasta jota tähän laitat. Tää on ollut jo yli kaksi vuotta mun ehdottomasti lemppariblogini, eli siitä asti kun tämän löysin. :)

    Mä en ole viime aikoina ehtinyt kommentoimaan juuri ollenkaan, mutta joka päivä käyn täällä lukemassa. :)
    Oikein, oikein ihanaa joulunodotusta sulle ja teiän perheelle. <3

  • LeAnn

    Aivan ihania kuvia! :) Ajatukset olivat myös mukavaa luettavaa.
    Minä olen myös laitellut kotia joulun näköiseksi. Kuusi saa vielä odottaa, mutta jouluvaloja on jo ja usea. Joulun laittaminen on melkein se paras asia. JA ihanaa, kun maa on valkoinen!
    Ihanaa joulun odotusta myös sinne!

  • S

    Kiitoksia! :) Todella kaunis joulu-sisustus. Kaikkea on juuri sopivasti.

    http://1beautybox.blogspot.fi/

  • Ihana joulutunnelma. Teillä on kyllä niin kaunis koti.

  • Voi ihanan tunnelmallinen postaus. <3 Täytyy sanoa, että tulen kyllä mielettömän iloiseksi siitä kun huomaan naapurimme kolanneen myös meidän parkkipaikan ja näin ollen haluan seuraavalla kerralla kolata hänen paikkansa, hyvyys on myös tarttuvaa. ;)

    Ihanaa ja onnellista joulunodotusta teille! :)

  • Aivan ihana postaus, kyllä tuli hyvä mieli <3
    Kaunista lumista sunnuntaita! :)

  • Niin totta tuo ensimmäinen! Koti on ihmisen paras paikka. :)

    Ja ihanaa huomata, että hyvyyttäkin vielä on.

    Allekirjoittanut on muuten ryhtynyt ruokkimaan ulkolintuja. Väitän, ettei lintulaudan omistava ihminen voi olla onneton. Kaiken maailman mummot ovat jälleen oikeassa, lintujen katseleminen vain on niin rauhoittavaa.

  • noora

    Ihanaa joulun odotusta myös sinne!<3 Kauniita ja tunnelmallisia nämä kuvat, ihanaa kun joulu tulee! :)

  • Rosa

    Ihana postaus ja kaunis koti sinulla. :)

  • <3. Kaunis joulukoti teillä! Ja kiitos samoin sinne!

  • Voi, miten kaunis postaus kuvineen :) Sananlaskut piristivät päivää!

  • Oi miten kaunista ja jouluista teillä jo kotonanne on!
    Upeita fraaseja onnellisuudesta olet löytänyt, mukavaa joulunodotusta myös sinulle!! <3

  • Todella kaunista! Leppoisaa sunnuntaita :)