CATEGORIES

Kaveritaidot

14.9.2021

*Kaupallinen yhteistyö Paula-vanukkaat*

Kolmen lapsen äitinä tunteet liikkuvat välillä vuoristoradan lailla. Vanhempana saa tuntea rinnasta puristavaa onnea, iloa ja ylpeyttä, mutta myös tuskallista huolta, väsymystä ja riittämättömyyden tunnetta. Sitä yrittää aina olla paras mahdollinen äiti lapsilleen, mutta väistämättä välillä tulee eteen hetkiä kun miettii osaanko minä tukea lastani tarpeeksi hyvin? Saako lapsi tarpeeksi hyvää kasvatusta ja avuja? Olenko tarpeeksi hyvä äiti? 

Äitinä sitä haluaa opettaa lapsilleen mahdollisimman paljon asioita, jotka auttavat ja valmistavat elämään. Mutta jos pitäisi yksi asia mainita minkä koen erityisen tärkeäksi saada lapsilleni rakennettua se on terve itsetunto. Terve itsetunto on minulle sitä, että ihminen tuntee itsensä tietämällä omat vahvuudet ja tunnistamalla myös kehityskohdat. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei paitsi arvosta itseään, vaan myös muita ympärillään. Hän ymmärtää, että me kaikki olemme vain ihmisiä. Erehtyväisiä sellasia. Jokainen on ainutlaatuinen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Sen ymmärrys tuo suurta rauhaa. Täydellisyyttä ja virheettömyyttä ei tule vaatia niin itseltäkään kuin muiltakaan. Virheiden tekemistä ei saa pelätä. Ne kuuluvat elämään ja niiden hyväksyminen tuo rauhaa.

Understanding yourself is power.
Loving yourself is freedom.
Forgiving yourself is peace.
Being yourself is bliss.

Itsensä ymmärtäminen tuo voimaa – tunnetaidot

Olen ollut erityisen iloinen siitä, että ainakin poikiemme tarhassa on panostettu paljon tunnetaitoihin. Miten tärkeää on pienestä pitäen tunnistaa erilaisia tunteita, sallia ne ja sitä kautta oppia ymmärtämään omaa kuin muiden käytöstä. On hurjaa huomata, miten hukassa näiden asioiden kanssa todella monet aikuisetkin ovat. Todella usein lähdetään etsimään syyllistä ulkopuolelta: muita ihmistä, olosuhteita tai tilannetta. Unohdetaan, että ihminen on itse aina aktiivinen tekijä. Meillä on aina vastuu omista tunteistamme ja toiminnastamme. Muut ihmiset, tilanteet tai olosuhteet todellakin voivat olla hyvin epäreiluja, mutta loppukädessä ihminen voi aina valita oman reaktionsa eikä olla vain tilanteen vietävissä. Kun ymmärtää tunteita, niistä herääviä toimintatapoja ja syitä niiden taustalla – tuo se valtavasti voimaa ja työkaluja arkeen käytettäväksi. Sitä ymmärtää kuinka paljon voi lopulta omaan käytökseen ja arjen hyvinvointiin vaikuttaa. Hyvin itsensä tunteva ihminen on sinut itsensä kanssa ja silloin hänen on helpompi sallia muidenkin olevan.

Siksi myös äitinä koen erittäin tärkeäksi tunteiden ja tilanteiden aktiivisen sanoittamisen. Tunnustella mistä mikäkin tunne kumpuaa. Tunnetta ei saa tukahduttaa, mutta sitä voi sanoittaa, jotta lapsikin oppii ymmärtämään tilannetta paremmin. Tällaisia tilanteita on päivässä aivan valtavasti ja aina ei tietystikään jaksa käydä jokaista asiaa juurta jaksaen. Ja on myös helpompia sekä vaikeampia kausia. Työ ei koskaan ole valmis ja tunteiden kirjo sen kuin kasvaa. Viimeksi viikonloppuna itkin kun tunsin voimattomuutta auttaa lastani tunteittensa kanssa. Mutta samalla minunkin on muistettava olla armollinen itseänikin kohtaan – tällaiset asiat vievät aikaa. Ei muutosta saa tapahtumaan yhdessä yössä vaan kyseessä on prosessi.

Hyvät tunnetaidot auttavat kaveritaidoissa

Minulle yksi tärkeimpiä arvoja arjessa on, miten kohtelee muita ja miten puhuu muista ihmisistä. Siksi myös kasvatuksessamme yksi kantavia painopisteitä on muiden ihmisten ja erilaisuuden kunnioitus. Uskomme, että terve itsetunto on tässä yksiä tukevimpia tekijöitä. Kun tuntee ja hyväksyy itsensä, on se helpompi suoda myös muille. Tämä on oleellinen osa kaveritaitoja. Jokainen tarvitsee kavereita, sillä meillä ihmisillä on syvälle sisälle rakennettu halu kuulua samaan porukkaan. Ja kuinka helpottavaa se on vanhemmallekin huomata, että omalla lapsellaan on kavereita. Kaverin saaminen ei aina ole helppoa, siksi onkin hyvin tärkeää pienestä pitäen vahvistaa lasten sosiaalisia taitoja. Me kaikki olemme erilaisia, siksi kaikille löytyy varmasti myös kaveri. Samanlaisuus on toki yhdistävä tekijä, mutta erilaisuus vasta onkin rikastuttava tekijä. Toiselta oppii silloin jatkuvasti ja kehitys maailman moninaisuuden ymmärtämiseen tapahtuu silloin osaksi kuin itsestään. Tässä meillä vanhemmilla on pienestä pitäen suuri mahdollisuus vaikuttaa. Miten voimmekaan opettaa, innostaa ja kannustaa tällaisten taitojen pariin?

Tilanteita missä voimme olla avuksi lapsillemme on päivän aikana useita. Niitä on arjen kohtaamisissa koulussa, päiväkodissa, harrastuksissa, liikenteessä, pihaleikeissä kuin kotonakin. Lastemme koulussa on menossa parhaillaan kokeilu välituntiryhmistä: välitunti pitää viettää ennalta nimetyssä pienessä ryhmässä. Vuorotellen on jokaisen vuoro keksiä aktiviteetti sille tauolle ja muiden on oltava mukana. Se opettaa lapsia ottamaan vastuuta ja roolia ryhmässä, sekä myös kunnioittamaan toisen mielenkiinnon kohteita ja opettelemaan sitä kautta uutta ja löytämään ehkä itsekin uusia intressejä. Olin itse hyvin iloinen tästä kokeilusta kun poikani siitä kertoi. Kyselen siitä usein koulun jälkeen, kuka halusi tällä kertaa leikkiä ja mitä? Miten siihen reagoitiin ja jos oli ollut erimielisyyksiä niin miten se ratkaistiin? Uskon, että ihan vain lapsen kanssa asioista puhumalla ja niitä yhdessä pohtimalla pääsee jo todella pitkälle. Voi olla ihan avoin sen kanssa, että vanhemmatkaan eivät aina tiedä kaikkia vastauksia ja me yhtälailla reagoimme välillä huonosti. Tärkeää on miettiä miksi niin toimi ja miten voisi tulevaisuudessa toimia eri tavoin. Vastauksia harvoin on valmiina – tärkeää on pitää avoin mieli ja hyvä keskusteluyhteys.

Täällä Kauniaisissa asuessa olen nauttinut siitä, että pihallamme on aina naapuruston lapsia. Rakastan sitä ja haluan kannustaa lapsiamme siihen, että meille saa aina ystävät tulla. Poikamme ovat hyvin sosiaalisia kaikki ja erimielisyyksiäkin syntyy kavereiden kesken aika ajoin. Poikien ystävillekin olen sanonut, että minä olen aina täällä jossain, että jos jollekin tulee paha mieli niin minut saa tulla hakemaan ja tulen auttamaan asian purkamisessa, jotta leikit voivat taas jatkua sovussa jos yhteisymmärrykseen ei muuten päästä. Puhuminen auttaa aina ja tutussa ympäristössä on turvallista harjoitella.

Meillä on kolme lasta, joten vääntöä ja erimielisyyksiä löytyy ihan jokaisesta päivästä kotoa. Sitä ei todellakaan jaksa aina jokaista erimielisyyttä jauhaa juurta jaksaen ja sekin on vanhempana tärkeää itselleen sallia. Aina ei jaksa – “pick your battles” niin sanotusti. Mutta toivon voivani auttaa poikiani rakentamaan sellaisen veljessuhteen, että kaikista kahnauksistaan huolimatta he ovat ne toistensa parhaat ystävät myös tulevaisuudessa. Olen saanut paljon hyviä vinkkejä arkeen sellaiselta instagram tililtä kuin Dr.Siggie (@dr.siggie). Hän on erikoistunut lasten kehityspsykologiaan ja toiminut alalla yli 30 vuosikymmenen ajan. Hänen vinkkinsä ovat konkreettisia ja arjenläheisiä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan. Olen kokenut monia ahaa-elämyksiä hänen päivityksestään. En vain miksi lapseni käyttäytyy tietyllä tapaa, vaan miksi minä tunnen kuin tunnen.

Kaveritaidot on PAULA-vanukkaiden vastuullisuuskampanja, jonka sanoma on, ettei yksikään lapsi jää yksin sen takia, ettei hänellä ole riittäviä kaveritaitoja. Meistä jokainen on erilainen, siksi jokaiselle myös löytyy kaveri. PAULA on yhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa opettamassa, kannustamassa ja innostamassa meitä kaikkia kohti parempia kaveritaitoja. Dr.Oetker PAULA-vanukkaat yhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa opettaa kaveritaitoja eka- ja tokaluokkalaisille. Kaveritaitoja on kevään aikana opeteltu kymmenessä alakoulussa ympäri Suomen ja nyt syksyllä mukaan pääsevät kaikki halukkaat eka- ja tokaluokat. Heidän kampanjasivuillaan voit tehdä lapsesi kanssa kaveritestin ja pohtia yhdessä millainen kaveri hän on. Jokainen lapsi tarvitsee kavereita kasvun ja kehityksen tiellä. Meidän aikuisten tehtävänä on tukea lasten kaveritaitoja ja opettaa niitä myös omalla esimerkillä, sillä elämä on jatkuvaa kehitystä ja joka päivä voi oppia jotain uutta.

Matkustaminen korona-aikana

10.9.2021

Viime viikolla pääsin mieheni kanssa tekemään reissun mitä olin jo pitkään toivonut: Yli kahden vuoden tauon jälkeen suuntasimme Pariisiin näkemään sukuani. Vaikka serkkuni ovat ranskalaisia emmekä koskaan ole samassa maassa asuneet olemme aina silti olleet läheisiä. Vanhempamme ovat pitäneet huolen siitä, että näemme tarpeeksi usein pitääksemme läheisen perhesuhteen yllä. Emme ole koskaan olleet noin pitkää aikaa näkemättä. Yleensä näemme toisemme vähintään kerran tai kaksi vuodessa. He normaalisti käyvät luonamme joka toinen joulu ja me yleensä olemme kesäisin heidän kesätalollaan Arcachonissa. Pienestä saakka olemme käyneet Pariisissa heidän luonaan pidennettyjä viikonloppuja ja siksi Pariisi kaupunkinakin on minulle erityinen. Se on tuttu ja täynnä muistoja koko elämäni varrelta. Koronan aikaan ei ole tullut matkustettua minnekään. Odotimme että tilanne helpottaisi rokotusten myötä. Minulle oli itsestään selvää, että Ranskaan suuntaisin ensimmäisenä.

Olisin ihan hirveästi halunnut poikammekin mukaan, mutta kahdesta syystä päätimme lähteä kahdestaan: Miehelläni on viikossa yleensä yksi vapaapäivä eikä juuri koskaan kahta peräkkäin. Täten hän on aika sidottu tänne. Mutta nyt hänelle avautui mahdollisuus neljään peräkkäiseen päivään, jotka olivat keskellä arkiviikkoa. Keskimmäisemme on juuri aloittanut koulun, emmekä halunneet ottaa häntä pois näin alussa luokkaryhmäytymisen aikana. Toiseksi lapsilla ei ole rokotteita, joten karanteenien kanssa kolmen päivän pyrähdys Pariisiin olisi venynyt turhan pitkäksi heille.

Äitini oli lentoemäntä, joten olen pienestä pitäen matkustanut suhteellisen paljon ja lentäminen ei ole koskaan jännittänyt. Mutta nyt kahden vuoden jälkeen ja muuttuneen maailmantilanteen takia ensimmäistä kertaa hieman jännitti lähteä reissuun. Onhan minulla kaikki tarpeellinen mukana? Pääsemmehän sujuvasti määränpäähän? Miten kaikki poikkeusjärjestelyt on hoidettu? 

Lähtötoimenpiteet Helsinki-Vantaalla

Yleensä ajoitamme lähdön kentälle niin, että ei tulisi liiaksi odottelua kentällä, mutta nyt varasimme aikaa enemmän. Finnairkin suosittelee, että kentällä oltaisiin tällä hetkellä vähintään 2h ennen koneen lähtöä. Hyvä että olimme ajoissa, sillä check-inissä sekä turvatarkastuksessa meni poikkeuksellisen pitkä aika. 

Ensinnäkin Helsinki-Vantaan lentokenttä on kovan myllerryksen alla. Remonttia tehdään kaikkialla ja autoparkkejakin on vähemmän. Jätimme auton meille tuttuun tapaan p3 autotaloon, josta on 5-10min kävely terminaaliin. Check-in tiskillä piti näyttää passien lisäksi koronatodistukset. Olin tehnyt kotona etukäteen check-inin, mutta järjestelmä ilmoitti että terminaalissa on silti mentävä tiskille, koska pitää näyttää vielä erikseen matkaa varten tarvittavat dokumentit (eli joko rokotepassi, negatiiviset testit tai sairastettu covid). Me olimme omakannasta printanneet rokotepassit QR-koodeineen paperille sekä myös screen shotit puhelimiimme. Molemmat kävivät. Mutta pisin odotus oli turvatarkastuksessa. Lensimme maanantai-iltana klo 17:00 aikaan, joka on ns. ruuhka-aikaa muutenkin, mutta nyt meillä meni vain turvatarkastus jonossa hieman yli tunti. Avoinna oli vain yksi turvatarkastuspiste, jossa kolme hihnaa oli käytössä ja jono niille kiemurteli yli sadan metrin matkalle. Vaikka luulimme meille jäävän paljon aikaa kentällä, ehdimme istahtaa vain 15minuutiuksi ennen kuin kone alkoi boardata. Lentokenttä oli turvatarkastuksen jälkeen tax-free alueella hiljainen. Valtaosa kaupoista oli vielä kiinni. Koneeseen boardaus sujui kuitenkin joutuistasti ja kuten ennenkin. Kone lähti täysin ajallaan.

Saapuminen Pariisiin

Lentokoneessa piti täyttää A4-kokoinen paperi, johon tuli tiedot matkustajasta sekä missä tulisimme Pariisissa ollessamme majailemaan. Henkilökunta keräsi laput pois täytön jälkeen eikä meidän tarvinnut niihin enää palata. Koko lennon ajan käytimme maksia, paitsi ruokailun ajaksi sen sai ottaa pois. Pariisin päässä kaikki sujui kuten aina ennenkin. Koneesta suoraan laukkuhihnoille ja sieltä ulos. Ei mitään ylimääräisiä tarkistuspisteitä. Kentällä oli myös maskipakko. Yleensä käytän lentokenttäbussia keskustaan tai junaa, mutta tällä kertaa menimme taksilla. 

Pariisissa

Enää ei ollut ulkona liikkuessa maskipakkoa tai ulkonaliikkumiskieltoja – Pariisissa kun pitkään kello 18:00 piti olla jo kotona eikä kotoaan saanut poistua ennen aamua ilman painavaa syytä. Me liikuimme melkein koko ajan jalan. Liikun yleensä Pariisissa paljon metrolla, mutta tällä kertaa emme halunneet käyttää lainkaan julkista liikennettä. Kävelimme lähes kaikkialle jalan ja kaksi pidempää matkaa teimme Uberilla. Turistikohteiden läheisyydessä liikuimme aikaisin aamulla välttääksemme ruuhkia, mutta Pariisi oli kyllä edelleen keskipäivälläkin poikkeuksellisen hiljainen. 

Maassa on käytössä terveyspassi. Ravintoloihin ja kahviloihin ei ilman sitä pääse. Mikäli ei rokotetta ole, on myös mahdollista näyttää todiste negatiivisesta testistä. Testauspaikkoja on monissa kadun kulmissa, tuloksen saa nopeasti (15min) ja hinta on heittelee muutaman kympin tienoilla. Jokaikinen ravintola ja kahvila missä kävimme, kysyi ovella ensiksi terveyspassin (TAC Verif) eli meillä tuo samainen omakannasta tulostettu rokotepassi. Tarkistus kävi nopeasti ja helposti scannereilla, joten passin QR-koodi kannatti pitää aina helposti saatavilla. Emme muuten paljoa julkisissa sisätiloissa liikkuneet, mutta juuri 16 vuoden jälkeen uudelleen aukeutuneen Samaritain-tavaratalossa kävimme ihailemassa vanhan arkkitehtuurin kunnostusta tähän päivään. Samaritainin ovella tarkistettiin myös terveyspassit.

Kävimme Samaritainessa sen juuri avauduttua. Oli kaunista ja rauhallista.

Lähtö Pariisista

Lähtö Pariisista Helsingin suuntaan sujui paljon jouhevammin. Check-inin sai tehdä koneella, josta sai tulostettua tuttuun tapaan ruumalaukkutägin itse ja laukut tiputettiin baggage drop off-hihnalle. Turvatarkastus oli nopea eikä jonoja ollut. Itse lentokenttä oli täysin auki ja ihmisiä tax free-puolella tuntui olevan ihan normaali määrä. Ei mitenkään aavemaisen hiljaista kuten Helsinki-Vantaalla vaan aivan kuten ennenkin. Koneeseen boardatessa portilla tuli näyttää lipun lisäksi terveyspassi. Muuten kaikki sujui juuri kuten ennenkin. 

Matka meni kokonaisuudessaan loistavasti. Monet teistä kysyivät uskaltaisiko lapsia ottaa jo mukaan ja tämän kokemuksen jälkeen sanoisin kyllä. Läpi matkan oli mukava ja turvallista olla. Seuraavaksi haluan matkustaa poikieni kanssa ja todennäköisesti suuntaisimme heidänkin kanssa Pariisiin. Tuli huomattua että tuo kaksi vuotta näkemättä on pitkä aika. Haluan että heillekin muodostuu yhtä mutkaton, helppo ja lämmin suhde Ranskaan ja siellä asuviin sukulaisiin. Ja nyt kun Messikin meni PSGhen pelaamaan niin poikien suuri toive olisikin päästä katsomaan sinne samalla isoa peliä.  Katsotaan koska siihen avautuu mahdollisuus – siihen saakka fiilistellään ja haaveillaan. Hiljalleen maailma avautuu.