CATEGORIES

Jotex Sister Style Challenge

10.4.2017

*Kaupallisessa yhteistyössä Jotexin kanssa*

Minä ja siskoni Kira olemme melko erilaisia. Emme vain luonteeltamme ja oikuiltamme, vaan myös tyylillisesti. Pikkusiskoni suosii rokkia boheemilla tvistillä ja itse vannon klassikoiden nimeen. Tyylisuuntamme yltää sisustukseen asti, minkä takia oli mielenkiintoista lähteä mukaan Jotexin meille asettamaan tyylihaasteeseen! Saimme tehtäväksemme sisustaa makuuhuoneemme uudestaan heidän tuotteillaan. Tämä oli kerrassaan ihana haaste, sillä kaiken arjen ja elämän keskellä kodinsisustus on jäänyt pahasti alakynteen ja päivitystä tarvittaisiin melkein kaikissa huoneissa. Nyt sain hyvän syyn antaa makuuhuoneellemme kaivattua uutta ilmettä.

Yllä olevassa kuvassa näkyy makuuhuoneemme ennen tyylihaastetta. Lisää kuvia voit käydä katsomassa tästä vanhasta postauksesta. Tämän haasteen myötä sain viimein aikaseksi vaihtaa sängynpäädyn uuteen, sillä vanhassa alkoi jo vuodet näkyä. Tarkoitus olisi vanha pääty vielä puhdistaa ja verhoilla uudestaan. Sain myös vihdoin vaihdettua “rakkauden seinän” lastenhuoneesta meidän makuuhuoneeseemme, minne kollaasi sopiikin nyt paljon paremmin.

Makuuhuone nyt

(Kaikki kuvassa näkyvät tuotteet Jotexin valikoimasta, paitsi kuvissa näkyvä tuoli, kuvakehykset, lamput ja beigenväriset verhot)

Sängyssä on kokonaan uudet petivaatteet helmalakanaa ja sisätyynyjä myöten. Erityisen paljon pidän perkaalia olevasta Jasmine-pussilakanasetistä. Valitsin tämän J-premium sarjaan kuuluvan setin sen klassisuuden ja materiaalin ansiosta. Perkaali muodostuu erittäin tiiviisti kudotuista, hyvin ohuista puuvillalangoista. Sen sileys, viileys ja pehmeys tuovat mieleen puhtaat ja aina raikkaat hotellitasoiset lakanat. Laadukkaan langan asiosta perkaaliset vuodevaatteet ovat erittäin kestäviä ja helppohoitoisia (lapsiperheessä valtava plussa). Pientä struktuuria ja kuviota petaukseen toin kuvoidulla Camille-tyynynpäällisellä ja samettisella Sammie-koristetyynyllä.

Näyttävän Skene-sängynpäädyn lisäksi olen erityisen ihastunut samettisiin Skene-raheihin, joista tein yöpöydät lisäämällä isot Tolne-tarjottimet niiden päälle. Olen kultaihmisiä enemmän kuin hopean. Käytän lähestulkoon aina kultaisia koruja pukeutumisessa. Nyt viimeisten vuosien aikana olen huomannut, että kullanhohto on alkanut kiinnostaa minua sisustuksessakin. Minusta näistä napillisista raheista sai kerrassaan ihastuttavat yöpöydät tarjottimien ansiosta! Tarpeen tullen rahit voi ottaa tilapäisesti tuoleiksikin.

Raikastin huoneen raameja lisäämällä vanhojen raakasilkkiverhojen vierelle valkoiset Hilda-puuvillaverhot. Nämä kaksi eri materiaalia toimivat yllättävän upeasti keskenään. Eri materiaalit keskenään yhdistettynä tuovat lisämielenkiintoa. Rapsakka pellava näyttää ihanan kevyeltä painavemman raakasilkin rinnalla.

Jotexilta löytyy myös laaja valikoima kauniita koriste-esineitä. Omiksi suosikeikseni nousi lasinen Hofors-kukkamaljakko kuplapinnalla, messinginhohtoinen Lagan-ruukku missä säilytän nyt makkarin television kaukosäädintä sekä tuo krominen ananas-säilytysrasia. Se olikin ainut sama tuote, joka meidän molempien siskosten stailauksiin päätyi. Siskolla tosin mustana. Käyhän katsomassa siskon makuuhuoneen uusi stailaus tästä!

KILPAILU

Lopuksi minulla on ilo esitellä kilpailu, missä teillä on mahdollisuus voittaa 200e, 100e tai 75 euron arvoinen lahjakortti Jotex.fi:n verkkokauppaan! Kilpailu tapahtuu Instagramissa. Voit ottaa osaa kisaan ottamalla kuvan kotisi suosikki yksityiskohdasta ja lisäämällä sen Instagram-tilillesi #jotexstylechallenge merkinnällä ja seuraamalla @jotex.fi instagram-tiliä. Aikaa osallistua on viikko. Kilpailu sulkeutuu sunnuntaina 16.4. kello 21:00 ja voittajille ilmoitetaan sitä seuraavalla viikolla. Onnea kilpailuun!

Ensimmäinen, toinen ja kolmas lapsi. Osa 2.

9.4.2017

Muutama kuukausi sitten kokosin pilke silmäkulmassa tehtyjä esimerkkejä siitä, miten erilailla sitä saattaa toimia ensimmäisen, toisen ja kolmannen lapsen kanssa. Minun ystäväpiirissäni on sattunut niin ihanasti, että monilla on samanikäisiä lapsia. Meitä on kaveriporukassa muutama jo kolmen lapsen vanhempikin. Täten on tullut moneen kertaan naurettua yhdessä sitä, miten erilailla osaa nykyään suhtautua arjen eri tilanteisiin. Edellisestä listasta unohtui muutama kohta, mitä olemme ystävien kanssa leikkisästi nauraneet. Koska ensimmäisestä listauksesta piditte kovin, niin tässä tulisi osa kaksi. Huumoria päivään!

 

Raskausviikot
Ensimmäinen lapsi: Tiedät tarkalleen millä viikolla mennään ja mitä ihmeitä sillä viikolla pienokaisen kehityksessä tapahtuu.
Toinen lapsi: Tiedät varmasti millä kolmanneksella mennään.
Kolmas lapsi: Unohtaisit olevasi raskaana, ellei vatsa olisi pullahtanut esiin jo plussattua.

Synnytysairaalassa
Ensimmäinen lapsi: Kotiin lähteminen vauvan kanssa jännittää. Pänttäät “vauva matkalla”-opasta ja pelkäät, että vielä rikot lapsen.
Toinen lapsi: Et malta odottaa, että pääset sairaalasta kodin mukavuuteen aloittamaan arjen oman perheen kesken.
Kolmas lapsi: Kotona odottaa arki kolmen lapsen kanssa. Pohdit, että miten pitkään saisit nauttia lomastasi sairaalassa yhden kanssa ennenkuin sinut häädetään ulos…?

Ruokailu
Ensimmäinen lapsi: “Ai eikö tämä maistu? No mitä sinä haluaisit syödä?”
Toinen lapsi: “Jos syöt tämän pastan niin saat jälkkäriksi jätskin!”
Kolmas lapsi: “Syö tai näänny.”

 

Sokerin antamisesta
Ensimmäinen lapsi: Et anna lapselle sokeria ennen hänen kolmatta syntymäpäiväänsä. Hän kun pitää niin paljon ihan vain mustikoista ja muista terveellisistä vaihtoehdoista!
Toinen lapsi: No jos nyt silloin tällöin saa lauantaisin karkkia kun isovelikin saa.
Kolmas lapsi: Saat tikkarin lounaaksi – kunhan et huuda! Pitäähän pienemmän jostain saada vähän lisävauhtia että pääsee nopeammin karkuun hulluja isompia sisaria!

Vauvakirja
Ensimmäinen lapsi: Jokainen sivu huolella täytetty käden piirtämisiä ja napanuoria myöten.
Toinen lapsi: Kirjasta löytyy pääkohdat.
Kolmas lapsi: Toivottavasti kuopus ei koskaan kysy oman kirjansa perään…

Rytmitys
Ensimmäinen lapsi: Pidät tarkasti kiinni päivärytmistä. Ilta on täysi kaaos jos päiväunille ei mennä kello 11.00!
Toinen lapsi: Pyrit pitämään kiinni rutiineista ja päivärytmistä, mutta maailma ei kaadu siihen, jos päiväunet joskus venyvätkin parilla tunnilla.
Kolmas lapsi: “Muistatko kun ensimmäisen kanssa rytmitettiin?! HAhahahahhahahahah!!”

Lasten tappelut muiden kanssa
Ensimmäinen lapsi: Et usko, että suloinen lapsesi tekisi ikinä mitään väärin. Hänhän on suorastaan enkeli verrattuna muiden kauhukakaroihin.
Toinen lapsi: Selvität riidat jämäkän lempeästi. Tiedät, että riitaan tarvitaan aina kaksi.
Kolmas lapsi: “Ei tää ole mun.”

Vesirokko
Ensimmäinen lapsi: Hakeudut välittömästi lääkäriin koska olet vakuuttunut, että lapsellasi on ebola.
Toinen lapsi: Toivot että vesirokko on lievä ja selvittäisiin mahdollisimman vähillä oireilla.
Kolmas lapsi: Kuulet että naapurin Kallella on vesirokko. Viet kaikki lapset välittömästi Kallen luokse kylään ja hierot kaikki Kallen petivaatteisiin. Toivottavasti selvitään mokomasta kerralla!

Kaatumisista
Ensimmäinen lapsi: Juokset lapsen luo välittömästi kun huomaat hänen kaatuvan.
Toinen lapsi: Huikkaat askareittesi keskeltä “Oho! Hupsista! Oletko kunnossa?”
Kolmas lapsi: Kuulet toisesta huoneesta tömähdyksen. Jatkat puuhiasi. Muut lapset tulevat kertomaan jos sinua tarvitaan.

Omien rajojen oppiminen
Ensimmäinen lapsi:Ei saa istua korkealla selkänojattomalla tuolilla ennen kuin on neljä.
Toinen lapsi: Istuu baarituolilla ongelmitta 3-vuotiaana.
Kolmas lapsi:Tippui tuolilta 128 kertaa ennenkuin täytti kaksi. Lapset on yllättävän kestäviä!

Isovanhemmille hoitoon yöksi
Ensimmäinen lapsi: Jätät lapsen hoitoon saksalaisella tarkkuudella tehdyn ohjelistan kera. Ylös on merkitty uni- ja ruokailuajat sekä mitä sosetta antaa milloinkin. Lasta ei jätetä ennenkuin on näytetty millä hyssytystavalla hän rauhoittuu parhaiten.
Toinen lapsi: Kerrot lasten hetken mieluisimmat ruoat ja mihin aikaan suurinpiirtein väsähtää. Isovanhemmilla on omat säännöt ja heillä on siihen isovanhemman lempeä oikeus.
Kolmas lapsi: “Ai otatte kaikki kolme?! KIITOS! Tässä ne ois. Nähdään huomenna. ONNEA!”

Kaupassakäynti
Ensimmäinen lapsi: Ylpeänä äitinä kärräät pientä suloisuuttasi pitkin ruokakaupan käytäviä ja selostat ostoslistaa vauvapuheella. Luot syyttävän säälivän katseen niille perheille, joiden lapset juoksee ympäri kauppaa. Meillä ei ainakaan koskaan anneta lasten käyttäytyä noin.
Toinen lapsi: Jatkuvasti kiellät esikoista juoksemasta käytävien taakse ja repimästä tavaraa hyllyistä. “Ei! Kymmenennen kerran: Me ei osteta pussillista tikkareita!”
Kolmas lapsi: Olet iloinen jos selviydyt kauppareissusta ilman, että ketään pitää hakea infotiskin kuulutuksen kautta. Näet yhden lapsen äidin syyllistävän katseen. “Woman please. Just wait.”

Iloista ja huumorintäyteistä sunnuntaita kaikille!  Ensimmäisen postauksen löydät täältä.