CATEGORIES

Kiitos, että saan olla sun

9.6.2016

9haapaiva-6938 9haapaiva-6914 9haapaiva-6906 9haapaiva-6890photos by Kira Kosonen

Yhdeksän vuotta sitten, kesäkuun yhdeksäntenä päivänä, sanoin tahdon elämäni miehelle. Yhteistä elämää tulee pian jo 12 vuotta täyteen, joista yhdeksän olen saanut olla vaimo hänelle, ketä parempaa miestä, isää, kumppania ja ystävää en voi kuvitella. Olemme saaneet kokea paljon yhdessä. Olemme olleet tuki ja turva toisillemme vieraasta maasta toiseen muuttaessa sekä elämän kiertokulkuun kuuluvien vaikeiden koettelemusten äärellä. Moni asia on matkalla muuttunut, mutta meille yksi asia on ollut pysyvä. Meille tärkeintä on ollut se, että minne ikinä elämä meidät viekään, menemme sinne yhdessä. Hän on kotini.

Kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen tunnen edelleen ihan äärimmäsitä kiitollisuutta siitä, että hän on valinnut minut. Ihailen miestäni suuresti ja koen olevani onnekas, että saan jakaa elämäni hänen kanssaan. Hän täydentää minua ja tekee minusta paremman ihmisen. Hän on opettanut minulle paljon. En olisi sama ihminen kuin nyt, jos en olisi saanut hänen rinnallaan kulkea ja maailmaa nähdä. Se, että olen näinkin onnellinen tässä hetkessä, johtuu pitkälti siitä, että minulla on hänet. Hän rakastaa minua silloinkin, kun olen kamalimmillani ja pitelee minusta kiinni, kun olen heikoimmillani. Turvallisin paikka maailmassa on hänen syleilyssään. Siellä on jo yli vuosikymmenen murheet haihtuneet ja maailmani saanut rauhan. Hänen rinnallaan minulla on aina ollut vahva luotto ja usko tulevaisuuteen. Olemme saaneet luoda niin vahvat juuret yhdessä, että kovemmatkaan myrskytuulet eivät minua pelota. Kaikesta selvitään – yhdessä.

Rakastan sinua rakkaani. Kiitos, että saan olla sun. Hyvää yhdeksättä hääpäivää.

78 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Anna

    Niin kauniisti ja ihanasti kirjoitettu! ?

  • ÄÄ. Ihan tippa tuli linssiin kun luin tätä! Rakkaus on niin parasta ja niin tärkeää! En voi ymmärtää tätä nykyajan pinnallisuutta ja ihmissuhteiden kanssa vellovaa “kertakäyttökulttuuria”. Tuntuu että niin monella on vaikeaa paljastaa sitä omaa heikkoa puolta toiselle, vaikka siellä se rakkaus juuri on! <3

  • Jenni*

    Kuinka kauniisti kirjoitettu. <3 Itse olen mieheni kanssa pitänyt yhtä 12 vuotta, joista kohta 5 naimisissa ja 1,5 vuotta ihanan vekaran vanhempina. Voin täysin samaistua kirjoittamaasi, mieheni on minun kallioni. Vihkimisestä en kauheasti muuta muista (koska jännitys!), mutta sitä en unohda koskaan, kun pappi puheessaan siteerasi miestäni sanoin "siellä, missä on vaimo, siellä on koti". Rakkaathan sen kodin tekevät, missä päin maailmaa tahansa. <3

  • Kaisa

    Meille tuli mieheni kanssa myös 9 hääpäivä 9.6. Miten koskettava teksti ja kuvat! Luin tämän postauksen vasta ja tunsin piston sydämmessäni miten ihania vaimoja voi olla. Minä en todella ole noin ihana mitä sinä. Sain mieheltäni maailman kauneimman runon ja pionikimpun. Minä hätäpäissäni kirjoitin 9 syytä rakastaa miestäni. Toivottavasti miehesi on sinusta maailman kiitollisin mies sillä Hanna sinun sydämesi on kultaa. Miehesi on onnekas kun on tuollainen vaimo!!

  • minna

    <3

  • Mikaela

    Ihanasti kirjoitettu! <3 Hyvää hääpäivää!

    • Kiitos kovasti! <3

  • Maria

    Onnea teille <3 Kuvat oli äärimmaisen kauniit ja niistä välittyi rakkaus!

    Huomasin vähän aikaa sitten, että blogissa ei pääse enää lukemaan vanhempia tekstejä. Paitsi jos selaa tai menee kategorioiden kautta. Onko se ihan tarkoituksella näin?
    Olen lukenut sun blogia ihan alusta asti ja välillä on kiva palata vanhempiin kirjoituksiin. Tän blogin kautta innostuin aikoinaan kokeilemaan monia superfoodeja :) Kiitos IHANASTA ja aidosta blogista joka saa joka kerta hyvälle mielelle <3 Mukavaa viikonloppua!

    • Kiitos kovasti kauniista sanoista Maria!

      Kyllä! Ikävä kyllä nyt tilapäisesti Idealista-muutoksen alla näin on, mutta selvitämme mahdollisuutta, miten vanhoja postauksia pääsisi helpommin lukemaan. Yritämme etsiä toimivan tavan lisätä arkistot ja haku-painikkeet! :) Kiitos vuosien seurasta, ja sitä samaa! :)

  • Veera

    Voi miten kaunis teksti ja kuvat! Oikein paljon onnea teille!!

    • Kiitos kovasti <3

  • Maria

    Onnea<3 Onnekkaita olette<3 Tuosta unelmoin ja joskus sen toivottavasti saavutan. Kaikkea hyvää teille! Kiitos että jaoit tärkeät tunteesi.

    • Kiitos kovasti <3 Ja aivan varmasti <3 Hyvää muille tahtovat yleensä saavat itselleen myös paljon hyvää <3

  • Salli

    Ihan hirmuisen paljon onnea! <3

    Ihan silmät kostuivat tätä postausta lukiessa :') jotenkin osui minuun erityisen paljon nyt. Asun nimittäin nyt kesän ajan kotikotona erossa poikaystävästäni, ja hän jäi kesätöiden takia yhteiseen kotikaupunkiimme ja huomenna näen hänet taas pitkästä aikaa <3 ei voi olla parempaa tunnetta, kun saa nukahtaa rakkaimpansa viereen ja nyt varsinkin sitä arvostaa entistä enemmän, kun on joutunut olemaan erossa toisesta.

    • Voi kiitos kovasti! <3 Ja se on ihana tunne, kun on joku jota ikävöidä <3 Se on maailman ihanin tunne, kun on se toinen siinä vierellä. Nukun niin paljon paremmin ja levollisemmin, kun hän on siinä <3

  • Jonna

    Ihanasti kirjoitettu :) Onnea teille! <3

    • Kiitos kovasti! <3

  • meow

    Kauniisti kirjoitettu. Paljon onnea teille upealle parille! <3 :)

    • Kiitos kovasti ihana! <3

  • Monaveronika

    Ihana teksti! Tämä sai minut ajattelemaan, että haluaisin kirjoittaa puheen tulevalle miehelleni kun meillä on häät elokuun lopussa. En kyllä sitä pysty varmaankaan itse juhlassa lukemaan, mutta ehkä sitten annan sen hänelle rakkauskirjeenä.

    Roppakaupalla onnea teille hääpäivänänne ja ihania yhteisiä hetkiä myös tulevaisuuteen! <3

    • Voi että! <3 Onneksi olkoon jo etukäteen ja mitä ihanempia häitä teille! <3 Kirje on itseasiassa minusta ihan äärimmäisen ihana idea, koska se säilyy läpi elämän ja siihen voi aina palata muistelemaan sitä teidän suurta päiväänne <3

  • Laura

    Hei Hanna!
    Oon jo pitkään halunnut kommentoida blogiisi, jota aloin lukemaan hieman ennen esikoisesi syntymää. Blogisi on hyvin erilainen kuin useat muut seuraamani, mutta varmasti lempparein. Koskettavat postauksesi ja onnea huokuvat kuvat ja asenne blogissasi ovat jotain ihan mieletöntä, ja haluan kiittää sinua niistä. On käsittämätöntä miten tuntemattoman ihmisen elämä voi koskettaa ja liikuttaa niin paljon, tämäkin postaus sai kyyneliin, eikä muuten ollut ensimmäinen kerta! Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea parasta ja vielä kerran kiitos – aitoudestasi ja elämänilostasi, jota tuot blogimaailmaan.

    • Voi että Laura <3 Kiitos mitä koskettavimmista ja kauniista sanoista! <3 Olen niin kovin onnellinen ja otettu, että minulla on seuranani noin paljon kaltaisiasi upeita ihmisiä, jotka noin iloiten myötäelävät kanssani ja haluavat muillekin hyvää <3 Kiitos suuresti siitä, että olet seuranani! Kauniisti jaoit täällä kommenttiboksissa omaa elämäniloasi ja aitouttasi. Kiitos kovasti <3

  • Kaunis ja toista arvostava kirjoitus <3

    • Kiitos kovasti <3

  • Katja

    Olette onnekkaita kun teillä on toisenne. <3 Ihanaa hääpäivän iltaa sinulle ja miehellesi. Kauniisti kirjoitettu tekstisi nosti onnenkyyneleet silmiin.

    • Kiitos ihana Katja. Ja kyllä, todella onnekkaita. <3 Joillekin voi olla liian siirappista, mutta minä olen todella onnellinen, että minun elämässäni on suuri rakkaus, joka vain minusta tuntuu tältä <3

  • Tuo tunne on yksi maailman suurimmista. Olen sinun tavallasi uskomattoman onnekas siitä että saan tuntea ihan samoin omaa miestäni kohtaan. 12 vuotta meilläkin, juuri sitä elämää kaikkineen mitä kuvailit, ja niin täydellistä onnea juuri tässä hetkessä ettei sitä voisi melkein uskoa todeksi. Erityisen koskettavat oli sanasi “hän on kotini”. Juuri niin. Rauhallinen onni ihan huokuu sinusta täällä blogissakin aina. Me emme vielä ole saaneet kokea sitä seuraavaa onnea mitä te kohta kolmannen kerran, mutta ehkä vielä. Kaikkea hyvää elämässänne jatkossakin toivon, olet niin ystävällinen ja avoin, lämmin ihminen, että täällä blogissasi on aina ilo käydä <3

    • Se on. Ja se varmasti kolahtaa kun on tuo onni on omallekin kohdalle osunut <3 Hyvin onnekkaita olemme, että on saanut vierelleen toisen, joka on se oma koti <3 Sitä tunnetta on jopa vaikea kuvailla. Kuinka siinä hänen vierellään elämä saa rauhan. Toivon suuresti, että teidänkin toive kolmannesta vielä toteutuu <3 On nuo lapset vaan valtava siunaus yhteiselle matkalle, sinähän sen tiedät <3 Kiitos kovasti mitä kauneimmista ja koskettavimmista sanoista. Erityisen suuri kiitos siitä, että olet seuranani arjen kiireistä huomiatta! <3

      • Meillä ei siis vielä ole lapsia ollenkaan, mutta toivottavasti jonakin päivänä sekin side meitä yhdistää <3

  • Jennifer

    Ihanasti kirjoitettu, kaikkea hyvää teille ja onnea kovasti <3

    • Kiitos kovasti! :)

  • Saaramaria

    Sitoutuneisuus yhteiseen elämään, kirjoituksen kauniit sanat toisesta. Se, että voit olla varma, että toinen on rinnalla aina, kävi mitä tahansa, on kyllä arvokkainta ikinä. Siihen tarvitaan paljon, rakkauttakin, mutta myös muuta. Halua ja tahtoa. Muistan edelleen meidän vihkipuheesta (kohta 11v. sitten) papin kysymyksen, “tahdotko, tahdotko silloinkin rakastaa ja sitoutua, kun olette keskellä ei mitään, nousseet autosta ihailemaan maisemia, painaneet auton ovet kiinni, ja toinen on jättänyt avaimet sisään..” Puheessa oli arjen esimerkkejä huumorin kautta, ja sanoma juuri se, että aina ei riitä, että rakastaa, pitää myös jaksaa tahtoa ja sitoutua. Elämässä on helppoa uskaltaa, kun tietää, että toinen on aina varmistamassa selustaa tai tsemppaamassa rinnalla. Ihanaa päivää ja upeita vuosia edelleen ❤️

    • Se on niin totta. Pitkään suhteeseen tarvitaan paljon. Aina ei pelkkä rakkaus riitä. Ja ihana tuo teidän Pappinne kysymys. Koska tuota elämän on. Täynnä arjen pieniä vastoinkäymisiä, joiden kautta se suhde punnitaan. Ja tuo on niin totta. Minkä valtavan määrän tukea, turvaa ja rohkeutta se tuo omaan elämään, kun on se toinen, johon voi luottaa kuin vuoreen <3 Kiitos kovasti ihana Saaramaria taas kauniista kommentista, ja upeita vuosia lisää teillekin <3

  • Onnea! Niin koskettavasti kirjoitettu, postauksesta todella huokuu syvä rakkautenne <3

    • Kiitos kovasti ihana Tintti! <3

  • Anette

    Voi Hanna.. taas silmäkulmat kostuu.. Paljon onnea teille molemmille hääpäivänne johdosta! <3 Toivon teille rakkautta, onnea ja terveyttä yhteisille, tuleville vuosillenne! Harvoin olet parisuhteestasi kirjoittanut, mutta jotenkin olen "rivien välistä" tämän teidän välisen onnen lukenut. Olet kyllä suurimman onnen elämässä löytänyt, kun olet löytänyt viereesi sinua täydentävän puoliskon. <3

    Kirjoitat ja ajattelet niin äärettömän kauniisti. Tekstisi kolahtavat minuun niin täysillä, ajatusmaailmoissamme on hyvin paljon samaa. Ja itse allekirjoitan kyllä tuon tärkeyden, että kun elämässä on niin vaikeita aikoja, että seinä tuntuu tulevan vastaan, mutta kun tietää, että toinen on vierellä, niin elämä on niin paljon helpompaa. Juurikin lauseesi "Olemme saaneet luoda niin vahvat juuret yhdessä, että kovemmatkaan myrskytuulet eivät minua pelota. Kaikesta selvitään – yhdessä." – pukee minusta niin upeasti sanoiksi sen, että hyvä parisuhde mitataan juurikin silloin, kun elämässä tuulee. Auringonsäteitäkin osaa sitten taas arvostaa yhdessä eri tavalla. <3

    • Voi ihana Anette! Kiitos kovasti tästä niin kauniista ja tunteikkaasta kommentista <3 Olen todella iloinen, jos olen hienotunteisesti voinut kuitenkin tuon kaiken välittämään, sillä yritän kuitenkin pitkälti pitää perhe-elämäni poissa blogin "julkisuudesta". Pientä sieltä täältä toki, koska he OVAT elämäni, mutta pääpaino blogissa tyylissä.
      Niin ihana kuulla, että olet löytänyt blogiini. Varsinkin, kun meillä ajatukset kohtaavat niin hyvin. Koska tuohan se on. Miten reagoidaan tuulessa. Aurinkoisella säällä on helppo hymyillä, mutta keinutaanko kovemmatkin myrskytuulet yhdessä samassa suunnassa? Hyvään suhteeseen kun mahtuu niin paljon ja rakkauskaan ei aina riitä. Koen olevani todella onnellinen, että olen tuon miehen miehekseni saanut. En voisi parempaa kumppania itselleni kuvitella <3
      Kiitos Antte seurastasi ja mitä kauneimmasta kommentista, joka sai minut liikuttumaan <3

  • Todella kauniisti kirjoitettu, tää herkkis yrittää olla itkemättä keskellä lounasravintolaa. :D Tunnen hyvin samankaltaisesti omaa puolisoani kohtaan ja vaikka meilläkin on yhteistä taivalta takana jo viisi vuotta, on ihmeellistä huomata miten toista voi edelleen rakastaa niin kovin ja jopa enemmän kuin alussa. <3

    • Voi ihana Jaana <3 Ja kyllä – mikä onni, että on sen toisen puoliskon löytänyt. Niin, että rakkaus vain syvenee vuosi vuodelta – ei haihdu. Mikä onni, että sen on on elämäänsä saanut <3

  • VS

    Voi apua miten ihana teksti <3 Ihanaa hääpäivää teille!

    • Kiitos kovasti! <3

  • Onnea teille hääpäivänänne! <3 Rakkaus on kyllä elämän ihanin asia ja on ihanaa nähdä, että aitä jaksetaan vaalia <3 kirjoitit niin kauniisti miehestäsi ja suhteestanne :)

    Täällä yhteistä elämää tulee pian täyteen kymmenen vuotta ja heinäkuussa vietetään ensimmäistä hääpäivää. Enkä todellakaan keksi mitään ihamapaa kuin saada joka päivä olla parhaan ystäväni vaimo <3

    • Kiitos kovasti Kirsi! ja sitä toista pitää minun mielestäni aina vaalia. Pitää muistaa näyttää, kuinka paljon sitä toista arvostaa. Ihan kaikilla arjen pienilläkin jutuilla. Meillä sanotaan todella usein kiitos. Ihan siitäkin, kun viedään roskat ulos tai tyhjennetään tiskikone. Mitä suurimmat onnittelut myös teille pitkästä yhteisestä tiestä. Tulkoot vuosikymmeniä teillekin vielä roppakaupalla lisää! >3

  • Valkoinen tähdikki

    Kyllä tuli minullakin tippa silmään, kun luin tekstisi. Ja niin ihanat kuvat! Onnea yhdeksännen hääpäivän johdosta – ja runsaasti upeita yhteisiä vuosia teille myös jatkossa!

    • Voi kiitos kovasti ihana myötäelämisestä <3 Kiitos myös kauniista sanoista ja seurastasi <3

  • Karkki

    Ihana kirjoitus Hanna! <3 Onnea hurjasti teille molemmille!

    • Kiitos kovasti Karkki! <3

  • Kauniita sanoja, kauniita kuvia. Herkkiksenä myönnän tirauttaneeni jopa muutaman kyyneleen tekstin lopulla :’)xx

    Kiitos aidosta, kauniista, laadukkaasta ja
    sopivasti kepeitä ja arkisia aiheita sekoittavasta blogistasi :-)

    • Voi kiitos kovasti Siiri <3 Ihana kuulla, miten liikuttavasti myötäelätte <3 Olen todella iloinen, jos blogini voi olla sinulle kaikkea tuota. Suuri kohteliaisuus. Valtavat kiitokset seurastasi! <3

  • Emmi

    Voi miten kauniisti kirjoitettu ja mikä onnellisuus teistä huokuu. Ihanaa hääpäivää teille <3

    • Kiitos kovasti Emmi! <3

  • Happy anniversary, lovebirds!

    • Thank you hon! <3

  • Sanna

    Ihana kirjoitus <3 Suuria sanoja, jotka varmasti tulevat suoraan sun sydämestä. Täällä mä vain hoen itsekseni, että mahtavaa, mahtavaa… Parasta on löytää rinnalle sanojesi kaltainen mies! Toiset siitä vain haaveilevat, mutta sä saat elää sitä todeksi.

    Ihanaa hääpäivää ja onnellisia tulevia vuosikymmeniä yhdessä!

    • Se on juuri näin. Olen onnekas, että sain löytää hänet jo niin varhain elämässäni. Yhteinen aika maksimoitu <3 Kiitos kovasti!

  • Jasmin

    Miten koskettava teksti, toi kyyneleet silmäkulmaan ja kuvat jotenkin vain sopivat täydellisesti! Teidän yhteiseltä matkalta on varmasti jäänyt paljon kauniita kuvia, joita kiikkustuolissa sitten katsella:) paljon rakkautta teille tulevaisuuteenkin!<3

    • Kiitos kovasti Jasmin <3 Meillä on nyt jo kyllä valtava kasa huikeita muistoja, mitä kiikkustuolissa muistella <3 Niitä vielä roppakaupalla tuleva lisää. Kiitos kovasti!

  • Nelli

    Nämä kuvat.. <3 kiteyttävät täydellisesti rakkauden teidän välillänne! Paljon onnea hääpäivän johdosta!<3

    • Voi kiitos kovasti <3 Itsekin pidän tästä rauhasta. Nämä oli helppo ottaa <3

  • Ihanaa hääpäivää!

    Kirjoitit niin kauniisti teistä ja puolisostasi. Hienoa, että rakastatte ja välitätte niin syvästi toisistanne, on mieletön tunne saada kulkea sellaisen ihmisen rinnalla yhteistä matkaa.

    Paljon rakkaudentäyteisiä vuosia lisää teille!

    • Kiitos kovasti. Ja näin se on. Onni on parasta jaettuna <3 Suuri helpotus myös surussa. Kiitos paljon! :)

  • Anonymous

    <3

  • Aamun isot itkuvuodatukset:’) Niin koskettava teksti Hanna. Paljon onnea teille ihanat <3

    • :) <3 Kohta on teidän vuoro <3 Kiitos paljon ihana!

  • Sofia Ahola

    Ihana postaus! ❤ liikuttavaa..ja hyvää hääpäivää teille! ?

    • Kiitos kovasti! <3 Hyvää päivää sinne myös! :)

    • Kiitos kovasti <3

  • Voi miten koskettavasti ja kauniisti kirjoitettu! Kyynel vierähti väkisin silmäkulmasta. Aivan ihanaa hääpäivää teille. <3

    • Kiitos kovasti onnitteluista sekä kauniista sanoistasi! <3

  • Kikaltsu

    Oih <3 :') Onnea teille! Ja monia, monia vuosia lisää!!

    • Voi kiitos! <3 Sitä samaa minäkin toivon <3 Roppakaupalla lisää <3

  • Haidi

    Nämä kuvat ja teksti sai täällä kyyneleet liikkeelle :’) aivan ihanaa hääpäivää teille <3

    • Kiitos paljon ihana Haidi! :)

  • Sofia

    Onnea ja ihanuutta tähän ja tuleviin päiviinne!?✨?

    • Kiitos paljon Sofia! <3