CATEGORIES

Siskot telkkarissa

9.4.2018

Kuukausi sitten AVA-kanavalla starttasi uusi ohjelmaformaatti nimeltä Siskot. Sarja kertoo nimensä mukaan siskojen välisestä suhteesta. Miten se on elämän aikana muuttunut? Mitä yhteistä ja mitä eroavaisuuksia siskoksilla on? Miten sisko on rikastuttanut elämää? Suhde siskoon on yksi elämän tärkeimmistä ja pisimmistä ihmissuhteista. Siskot-sarjassa seurataan kymmenen siskoparin suhdetta ja sen iloja, suruja, kipukohtia ja kehitystä. Ohjelman on tuottanut Ivana Helsingin takaa löytyvä supersiskopari: Paola ja Pirjo Suhonen.

Minua ja siskoani Kiraa pyydettiin mukaan ohjelmaan pohtimaan omaa sisarussuhdettamme. Meillä on tiivis kolmen siskoksen perhe, ikäeroa on vain pari vuotta ja tänä päivänä Kiran kanssa jopa työskentelemme yhdessä. Vuosien varrella työmme takia meille on tullut jonkin verran erilaisia tv-ohjelmapyyntöjä, mutta tämä kuulosti ensimmäistä kertaa todella ihanalta, lämpimältä ja luontevalta konseptilta. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme vastata myönteisesti kauniiseen kutsuun.

Ohjelma kuvattiin viime kesänä. Miten tunteikasta ja ihanaa olikaan sukeltaa hetkeksi lapsuus- ja nuoruusajan muistoihin. Pääsimme käymään vanhalla koulullamme Kasavuoren yläasteella ja Kauniaisten lukiossa. Saimme kokea ilahduttavia jälleennäkemisiä vanhojen opettajiemme kanssa ja ihastella kattavia Meidän Koulu-kirjoja ja naureskella vanhoille koulukuville. Yllätykseksemme pääsimme jopa käymään vanhassa lapsuudenkodissamme Kauniaisissa! Miten oudolta ja samalla valtavan lämpimältä se tuntuikaan käydä tuossa kodissa, jossa oli nyt uusi perhe luomassa omia rakkaita muistojaan.

Jaksomme tulee nyt tänään ulos AVA-kanavalla kello 21:00. Emme ole itsekään jaksoa vielä nähneet, joten jännityksellä odotamme mitä kaikkeen jaksoon on valittu. Mukana ohjelmassa on myös äitimme, nuorin siskomme Nelli, serkkumme Annika, sekä pitkäaikaiset ja rakkaat ystävämme Minna ja Netta. Joten käännähän AVA-kanavalle tänään illalla 21:00!

27 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Julia

    Aivan ihana jakso! Sain vasta äsken katsottua, ja kyllähän mullakin kyyneleet vierähti silmistä <3 Olen aina toivonut, että oma sisarsuhteeni voisi olla yhtä tiivis kuin esimerkiksi teidän. Tällä hetkellä kuitenkin ikäero on ajanut meitä hieman erilleen, ehkä teini-ikäinen siskoni pian taas kaipaa enemmän seuraani :D Perhettä ja rakkaita ei voi koskaan olla liikaa!

    Kiitos ihanasta jaksosta ja kaikkea hyvää teille, olette molemmat mahtavia ihmisiä! :)

  • Jaana

    Aivan liian harvoin ehdin nykyään töiden ja lasten sekä omien treenikulkemisten ohella lukemaan blogiasi ja television ääreen pystyn pysähtymään vieläkin harvemmin. Tämän Siskot-ohjelman kuitenkin bongasin jossain kohtaa, kun ohjelman mainos sattui silmiin.

    Katsoin jakson juuri, kun tuli AVA:lla uusintana tänään ja olipa kyllä ihana jakso. Minäkin kyyneleet silmissä tätä katsoin. Vanhempi tyttäreni (tokaluokkalainen nyt) on hyvin herkkä, toiset aina huomioiva ja empaattinen tyttö ja hänen kanssaan ollaan paljon puhuttu koulukiusaamisesta. Itse olen ollut aikanaan yläasteella sellainen porukan ulkopuolinen, jota ei varsinaisesti suoraan kiusattu, mutta jolla ei ollut kavereita ja yläaste oli siinä mielessä hyvin kurjaa ja yksinäistä aikaa. Omalle tyttärelleni olen painottanut hänen kanssaan keskustellessani jo eskari-ikäisestä, että aina pitää mennä pyytämään leikkiin mukaan, jos huomaa, että joku on yksin ja aina pitää puolustaa, jos huomaa, että jotain kiusataan ja jos ei uskalla mennä väliin, niin pitää kertoa jollekin aikuiselle – vähintään äidille. Tällä tavalla saatiinkin viime syksynä opettajalta piilossa pysynyt luokkakaveriinsa kohdistunut kiusaaminen loppumaan, kun tyttäreni kertoi asiasta minulle ja otin opettajaan yhteyttä. Tuota teidän ohjelmaa katsoessa en edes tajunnut, että tyttö kuuntelee, kun hän tuossa vieressä väritti värityskirjaa. Yhtäkkiä vain huomasin ohjelman loppupuolella, kun Kira kertoi yläaste-ajoistaan, että minun tyttärellänikin valuu kyyneleet poskille ja hän vain tuumaa siinä minulle “Ketään ei saa kiusata, se ei ole kenellekään kivaa…” ja siinä sitten vetisteltiin molemmat ja saatiin taas vaihdettua hyvät ajatukset siitä, miten tärkeää on olla reilu kaveri ja huomioida ja HUOMATA kaikki kaverit koulussa.

    Ihana jakso ihan kaikenkaikkiaan. Tuollaista sisarussuhdetta sitä toivoo ja siihen yrittää kasvattaa ja ohjata myös omia tyttäriä. Että aina olisivat toistensa tukena ja vierellä elämässä <3

  • Siru

    Ihana jakso ?
    Olet niin ihanan aito ja lämmin ihminen.

  • Sara

    Minä tykkäsin kovasti jaksosta. Se oli varmasti juuri teidän näköisenne ja totuudenmukainen. Oli ihanaa ja liikuttavaa nähdä kaikki rakkaus ja lämpö teidän välillänne. ❤️ Mahtavaa, että lähditte mukaan ohjelmaan.

  • -Sanna

    Tykkäsin! Ja voin samaistua, pikkusiskoni on myös paras ystäväni :)

    Hihii, nauratti nuo kotibileet ja miten iso porukka kyykki takapihalla piilossa tädin tarkastusreissun ajan :D

    • Ihana kuulla! <3
      Ja kyllä – teinivuodet ei ole olleet meidän vanhemmille mitään herkkua :D

  • Henrika

    Oli mielenkiintoinen jakso, koska olen teidän molempien blogeja seurannut :)! Ihana sisaruussuhde ja niin kauniisti puhuitte toisistanne, samoin kuin läheisenne :) Olen pari jaksoa katsonut jo aiemmin, mutta minulle tuo ohjelma ei kaikkien siskosten osalta ole ollut niin kiinnostava, kun aika paljon on ”sisäpiirin juttuja” joihin ei ihan katsojana pääse mukaan.

    • Voi miten ihana kuulla <3 Kiitos niin paljon. Todella kiva jos nyt pääsit mukaan "sisälle"? <3

      • Henrika

        Kyllä tosiaan nyt paremmin koska olen seurannut varsinkin sinun blogia tiiviisti :) monet jutut olivat jo tuttuja koska teitte joskus Kiran kanssa hauskan siskosvideon (olikohan Ranskassa kuvattu?). Olitte kyllä tosi luontevia kameran edessä nytkin, samoin muutkin haastateltavat! :)

  • JohannaN

    Voi, että! Olette niin ihania! Minullakin tuli tippa linssiin useamman kerran. Ihanaa, että suostuitte lähteä mukaan. Molemmista sai täysin saman kuvan kuin blogien kauttakin.
    Mukavaa viikon jatkoa koko teidän perheelle.

    • Voi miten ihana kuulla <3 Minäkin tirautin pari kyyneltä (yllätys yllätys :D ) kun kuulin nyt siskojen haastattelut vasta ensimmäistä kertaa. <3

  • Jade

    Aivan ihana jakso ja ihanat Te ? Lämpimiä ja rakkaita muistoja teillä on niin paljon, kiitos kun saimme pienen palasen teidän ihanista muistoistanne.

    • Kiitos Jade aina ihanasta tuesta ja tsempistä <3

  • Elina

    Hei Hanna!
    Olen lukenut blogiasi noin kuuden vuoden ajan, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Katsoin tänään Siskot-jakson ja halusin tulla kommenoimaan. Olen sinua 8 vuotta nuorempi ja olen jo pidempään ihaillut tapaasi kirjoittaa, josta välittyy aito läsnäolosi sekä välittäminen ja kunnioittaminen muita ihmisiä kohtaan. Tämä mielikuvani on vain vahvistunut mm. podcast-jaksojen ja tämän iltaisen Siskot-jakson perusteella. Sinun tapasi kuunnella aidosti ja herkästi sekä tukea toista ihmistä on ruudunkin välityksellä käsinkosketeltavaa <3 Arvostan ja kunnioitan elämänasennettasi, olet valloittava ja upea nainen!
    Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! <3

    • Miten kauniisti Elina kirjoitettu! <3 Kiitos niiiiiiin paljon, että olet ollut mukanani niin monet vuodet ja näet minut ja siskoni noin äärimmäisen kauniisti. Kiitos ihan hurjasti sydämellisyydestäsi ja siitä että olet mukana <3

  • StiinaP

    Hei, pakko heti kommentoida tuota teidän Siskot-jaksoa. Itkin monessa kohtaa liikutuksesta, kaikki se rakkaus toisianne kohtaan välittyi niin väkevästi. <3 Uskon, että rakkaus mitä olette saaneet vanhemmiltanne, on siirtynyt myös siskosuhteisiinne. Itselläni oli lapsuudessa tunnekylmä koti, ja sitä kautta suhteet sisaruksiin myös viileämmät, vaikkakin ihan hyvät. Juuri tuollaisesta lämmöstä ja syvästä rakkaudesta olen haaveillut, ja nyt kun kasvatan omia lapsiani yhdessä mieheni kanssa rakkaudella, välittämisellä ja ymmärryksellä (muistaen kuitenkin, että rajat ovat rakkautta myöskin), niin toivon, että lapseni saavat paremman lapsuuden kuin itse olen saanut. Uskon, että tiedostamisella voitetaan paljon ja pystytään muuttamaan sukupolvien ajan jatkunutta etäisyyden ja kylmyyden ketjua lämpimämmäksi ja empaattisemmaksi, kun on aitoa halua ja tahtoa. Näen jo nyt lasteni elävän onnellisen lapsuuden päiviä ja se tekee minut äitinä erittäin onnelliseksi :`) <3 uskon, että ymmärrät mitä tarkoitan. Jos koskaan näen tulevaisuudessa, että omat lapseni omaavat samanlaisen suhteen omaan siskoon/veljeen kuin mitä näin teidän välillänne, sydämeni sulaa onnesta.

    En tiedä miten tätä kaikkea enemmän kuvailisin. Mitään näin liikuttavan ihanaa en ole aikoihin nähnyt. Hanna ja Kira, kiitos, että lähditte ohjelmaan, kiitos kyyneleistä, joita saitte poskillenne valumaan, kiitos, että muistutitte rakkauden tärkeydestä ja voimasta, kiitos, että teidän tarinan kautta sain taas nähdä, että ehdoton rakkaus lapsia kohtaan kantaa hyvää hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

    T. Erittäin tyytyväinen ohjelman katsoja, pienten lasten äiti, joka haluaa lapsilleen onnea nyt ja tulevaisuudessa

    • Miten kaunis kaunis viesti! <3 Miten iloinen olenkaan että se on välittynyt sinulle myös. Uskon niin samaan kuin sinäkin ja juuri tuohon itsekin pyrin omien lasteni kanssa. Rakkauden ja lämmön näyttäminen on uskomattoman tärkeää. Sitä ei saisi pantata millään tapaa. Eli kyllä – ymmärrän todellakin <3
      Kiitos niin paljon todella ihanasta kommentista <3 Pyritään yhdessä tähän samaan <3

  • Lena

    WOW piti hieraista silmia kun luin taman postauksen tekstia!! Siis me tehtiin mun tyttokaverin kanssa sama tempaus 2015, kaytiin Kauniaisten Lukiossa kattomassa opettajiamme ( hurraat Soile Koskiselle ja vielakin hyvalle ruotsin kielen taidollemme), kaytiin lapsuuden kodeissa ja haastateltiin siella nykyisin asuvia. Olimme hevoshulluja joten Kilon ja Gunnarlan tallit ja yhden yksityistallin katsastus Ollaksessa kuului myos ohjelmaan. Niita ihania muistoja, voi pojat!! Kavimme kirkossa jossa paasimme ripille ja sytytimme kynttilat siella. Oli varmaan parempi matka menneisyyteen kuin moni lomamatka on ollut elaman aikana. Mina USAssa asuvana hammastyin miten paljon on lahes kaikki muuttunut mutta paljon oli viela ihanan samaa. Kiitos tasta, tuli ihania muistoja ryoppyen mieleen!

    • Voi että miten ihanaa!! Hei joo! KAikki kehuivat myös SOilea, mutta minulle hän ei koskaan opettanut Ruotsia – mutta Nina oli kyllä myös yhtä legendaarinen ja huikea maikka. Häneen olen törmännyt koulun jälkeen kerran! Haluaisin palata tuonne koululle vielä lähiaikoina ja läydä tapaamassa vanhaa psykologian opettajaani Maria ja monia muita ihania <3 Mutta miten kiva että meitä yhdistää Kauniainen! koska sinä olit lukiossa? Minäkin ratsastin – mutta Peikin talleilla! :) Riparin kävin taas kiltisti all girls-ripalilla Kiuruvedellä ratsastusleiririparin muodossa :D

  • Saaramaria

    Ihana, aito jakso. Huomasin hymyileväni monessa kohdassa ja paljon oli samaistumista omien siskojen kanssa ☺️ Upeat te!

    • Miten ihana kuulla <3 Kiitos kun katsoit ja näit noin kauniisti <3

  • Haidi

    Kyllähän tässä muutama kyynel pääsi jakson aikana vierimään. Miten erilailla sen elämän näkeekään ihan muutaman vuodenkin ikäerolla, miten sitä ei ole tiennyt mitä toisella on ollut menossa ja miten surkea olo siitä tulee nyt kun sen aikuisempana oppii. Ihania vanhoja valokuvia, muistoja ja vitsi tuo snoopy-stringi riita on jostain jäänyt munkin muistiin :’D haha! ihanasti kuvattu jakso, joka ainakin minusta vahvisti sitä kuvaa mikä teistä on vuosien saatossa blogeista muodostunut. Olette kumpikin kyllä niin upeita persoonia ja ihanat siskokset <3 edelleen olen niin onnellinen, että nuorena löysin blogini ja sain sinusta esikuvaa siihen mistä kulmasta maailmaa katsella. Se vain aina välittyy eteenpäin <3 !

    • Se on juuri näin. Kouluaikana tuo 2 vuotta oli vielä jotenkin niin iso ero – nykyään se ei ole mitään :D MÄ olen Haidi taas niin onnellinen että olet eksynyt aikoinaan blogin pariin. Miten hyväsydäminen ja aina tsemppaava nainen oletkaan! Aina luomassa hyvää mieltä ja auttamassa eteenpäin <3 Kiitos <3

  • aurelia

    Pystyyköhän tämän kattomaan netistä ulkomailta? :)

    • AInakin mun Kaliforniassa asuva rakas ystävättäreni oli katsonut sen siellä Katsomon kautta! :)

  • kaisa

    Saako kysyä, että miksi teidän kolmas sisko ei ollut sarjassa mukana? Eikö hän halunnut?

    • Oli hän mukana! :)