CATEGORIES

Uusi tukka

25.4.2018

Olen jo pitkään yrittänyt päästä istumaan kampaajantuoliin, mutta jotenkin aina päivän koittaessa elämä tuli tielle. Perheessä on ollut vatsatautia, kausiflunssaa tai jotakin muuta, mikä on sitten estänyt minua pääsemästä kampaajalle. Tosin käyn melko harvoin kampaajalla muutenkin, sillä en värjää hiuksiani lainkaan. Olen viimeksi värjännyt hiukseni tummemman ruskeaksi (miten uskaliasta :D) reilu 10 vuotta sitten. Omassa hiuksessa kun piilee hyvin vahva punapigmentti, joka ottaa vallan värjätessä ja siitä en niin välitä. Täten olen mennyt tällä omalla värillä yli vuosikymmenen. Tukkaani tulisi kylläkin leikata paljon useammin, mutta jotenkin tässä elämänvaiheessa sekin jää liian helposti muiden tehtävien jalkoihin. Eilen näittekin Instastoryn puolella, että pääsin viimein kampaajalle.

Kävin uudessa kampaamossa nimeltä hiushuone Tunne, joka sijaitsee Rikhardinkadulla. Kampaamon yksi perustajista on ystäväni Tiina, joka on ollut luottokampaajani jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän on esimerkiksi tehnyt minun häämeikin ja -kampauksenkin, milloin me itseasiassa tutustuimmekin aikanaan. Hän tietää erinomaisesti mitä kaikkiea elämäni viimeisiin vuosiin on mahtunut, mikä on ollut melkoista hormonimyrskyä. Kolme raskautta ja niitä seuranneet pitkät imetykset ovat tehneet jälkensä myös hiuksiini. Latvoissa ei ollut enää vain kaksihaaraisia vaan enemmänkin monihaaraisia. Ohimolla kasvaa ihme hentoa haituvaa, kun jossain vaiheessa tuntui jopa siltä, että imettäessä kaikki tukka lähtee vielä päästä. Päätimme karsia tukkaa oikein kunnolla ja saada sitä heräteltyä uusiin voimiinsa.

Ja voi että miten pidänkään lopputuloksesta! Minulla on aina ollut pitkä tukka ja sama leikkaus, joten tukan runsas lyheneminen oli iso muutos itselle, vaikka eihän se vieläkään lyhyt ole. Mutta ai että miten paljon paksummalta se tuntuu! Puhumattakaan siitä miten paljon raikkaammalta ja elivoimaisemmalta se näyttää! Nyt siihen on taas helpompi saada muotoa ja kuohkeutta kun kuolleet latvat eivät paina kampausta alaspäin.

Ja voi että te ihanat taas teitte päiväni eilen. Vaikka tämä oli itselle odotettu ja toivottu muutos, niin oli se silti iso ero vanhaan. Ainakin näin aluksi, ennenkuin silmä tottuu. Kun näytin tuloksen teille instassa sain monia satoja viestejä teiltä siitä, miten freesiltä se teidänkin mielestänne näyttää. Selvästi huomattava ero teidänkin silmissänne, vaikka eihän tämä vieläkään mikään radikaali muutos ollut, vaikkakin iso ero vanhaan ainakin itselle. Teidän kauniiden sanojen ja kannustuksen määrä oli taas uskomattoman koskettavaa. Kiitos teille kaikista ihanista viesteistä! <3

Kuvat Kira Kosonen

57 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Rita

    Aivan ihana ja sopii sinulle tosi hyvin tuo pituus !!!

    • Kiitos Rita hurjasti! <3

  • Bella

    Mahtava muutos! mielestäni tukka on ollut tyylisi kompastuskivi, mutta nyt se on aivzn ihana ja kruunaa sinut.

    • Kiitos! Itse pidin hurjasti myös pitkästä tukastani (koen olevan kuitenkin edelleen osa minua :D), mutta nyt kyllä kaipasin uutta eloa! :)

  • LindaJ

    Niin hyvin sopii tämä tukka, jossain vaiheessa olisi kiva kuulla stailausvinkkejä sulta, miten laitat uutta, lyhyempää tukkaasi! :) ihana volyymi!

    • Kiitos paljon! Ja hei tämä postaus on suunnitteilla! Ajattelin jopa videota… :)

      • ruusa

        Hei,
        Tämä kiinnostaisi minuakin, sillä etenkin noin hieman kiharrettuilla latvoilla hiuksesi näyttävät upeilta! Kiinnostaisi myös tietää millainen leikkaus hiuksissasi on. Onko siinä jotenkin “kikkailtu” esim kerrostettu ja onko latva leikattu tasaisesti vai V-muotoon?

  • Roosa

    Vitsit miten upea tukka! Ja tuo sun oma väri on aivan superkaunis <3

    • Kiitos paljon ihanuus <3

  • Åsa-Maria

    Terveen ja hyvinvoivannäköiset hiukset!

    • Kiitos paljon <3

  • Niin ihanat hiukset ja nainen -tosi fresh! Muistan, kun itse luovuin pitkästä niin olihan siinä totuttelemista <3 Nähdään taas :)

    • Voi kiitos paljon! Ja kyllä – on tosiaan uutta minullekin, mutta niin kaivattu muutos :) Nähdään! :)

  • meow

    Hyvä muutos, todella kauniit hiukset!! Myös pitkät sopii sulle tosi hyvin, mutta vaihtelu virkistää :) Kävin leikkauttamassa samanlaisen muutoksen parisen viikkoa sitten :) Viime kampaajareissusta oli aikaa puolisen vuotta (en värjää) :D

    • Hei ihana kuulla että sinullakin on onnistunut leikkuu takana! :) ja kiitos kauniista sanoista <3

  • Lena

    Hei!
    Kaunis, kasvot ja koko olemus. Kyllä kannatti ja hiukset helpompi pestä, kuivata ja laittaa. ??

    • Kiitos paljon – ja kyllä! :)

  • Noora

    Sanon vaan Wau!!!

    • Kiitos ihana <3

  • Peppina

    Wau! Sopii ihan älyttömän hyvin sulle!

    • Kiitos paljon!

  • heidi

    Moikka, en tiedä onko vika koneessani mutta pystyn vain lukemaan yhden postauksen kerralla, siis aina vain uusimman? Onkohan muilla samoja vaikeuksia vai vaan minulla :D Hienot hiukset anyways! :)

    • Voi ei? Onko edelleen sama ongelma? Mikä kone ja selain sinulla käytössä?

  • Maria

    Todella hieno leikkaus, näytät upealta ?

    • Kiitos Maria! :) Olet ystävällinen.

  • Lena

    Hair goals!! Sun hiukset on unelman kauniit, todella upeat ja paksut ja kiiltavat!! Olet viela kauniinpi kuin ennen jos mahdollista.

    • Voi miten ystävällinen olet – kiitos niin paljon <3

  • Maija M.

    Yhdyn ihailijoiden lukuisaan joukkoon. Taitava kampaaja osaa tehdä ihmeitä <3 Mä myöskin lopetin hiusten värjäämisen kolme vuotta sitten. Kerta kaikkiaan kyllästyin siihen värikierteeseen ja myös punaiseen pigmenttiin, joka aina puski läpi kun tummanruskea väri haalistui. Ennen kaikkea halusin siirtyä luomumpaan linjaan. Hiusvärit on kosmetiikkateollisuuden pahimpia myrkkyjä. Käytän varmaan 85% luomukosmetiikkaa, ja se ois aikamoisen turhaa, jos pahimmat myrkyt kuitenkin ottaisi hiusväreistä :/ Alkuun se maantienvärinen juurikasvu ei näyttänyt kovin hyvältä, mutta siitä se jotenkin tasottui, kun oma väri tuli kaikkien värikerrosten alta esiin. Enää en värjäisi hiuksiani mistään hinnasta. Erittäin tyytyväinen omaan luonnolliseen ruskeaan :)

    • Voi kiitos hurjasti <3 Ja kyllä, enpä olisi uskaltanut tämän toiveen kanssa minne vaan astumaan. Päätös tuntui hyvin oikealle kun tiesin että Tiina leikkaa. Ja ihanaa jos sinäkin pystyt olemaan värjäämättä! :)

  • Riitta

    Aivan upeat hiukset ja todella kaunis tuo sinun oma hiusväri!
    Sopii niin hyvin sinulle?

    • Kiitos niin paljon <3

  • Anonymous

    Aivan upeat hiukset! Todella kaunis si un oma

    • Voi kiitos hurjasti <3

  • Saara

    Näytät niiin kauniilta (niinkuin tietysti aina) mut tämä lyhyempi hiusmalli sopii mielestäni sinulle paljon paremmin kuin se pitkä. Jotenkin todella pirteä ja kuin kaunis sun oma väri onkaan!!

    • Laura

      Samaa mieltä! <3 Upeat!

      • <3 Kiitos kaunis

    • Miten ystävällinen olet! Kiitos hurjasti! Itsekin pidän tästä pituudesta ihan hurjasti – jotenkin paljon aikuismaisempi? :D Ja juurikin pirtsakka ja nuorensi silti vaikka onkin aikuismaisempi? :D Kiitos <3

  • Noora

    Wow, ihana tukka ja sopii sulle mielettömän hyvin! <3 Keväällä on kyllä niin parasta vähän freesailla.

    • Kiitos hurjasti! <3 Ja kyllä – tämä tul juuri loistavaan saumaan! <3

  • Mikaela

    Todella kauniit hiukset, vaikka oli ne pitkätkin kauniit. Mut vaihtelu virkistää ja noi on kyllä todella freesit!? Hassua miten iso ero lyhentämisellä on vanhaan lookiisi :)

    • No kyllä! Niin ihana oli saada uutta eloa tukkan! Ja itse ihan samaa mieltä! Vaikka eihän tämä muutos mikään radikaali ollut niin silti muutos on huomattava?! :) Kiitos paljon <3

  • Monaveronika

    Toi tukka on ihana! <3 Wau! Sopii ihan älyttömän hyvin sulle, et turhaan saanut kehuja. :D

    • Kiitos ihan hurjasti! <3 Kaikki kiitos ihanalle Tiinalleni, joka on niin älyttömän hyvä, etten edes epäröinyt vähentää runsaasti <3

  • Sara

    Uusi hiusmallisi on aivan ihana! ❤️

    • Kiitos hurjasti <3 Ja Tiinalle kunnia <3

  • Helkku

    Siis niiiin ihanan raikas ja keväinen tukka! Mä ymmärrän että on suuri muutos sinulle, jos on aina ollut pitkät. Mä leikkasin vuonna 2014 ihan lyhyeksi, siis sellaset mitkä Michelle Williamsilla oli kun hänellä oli lyhyet, ja kesti kyllä aikansa tottua siihen. Mulla kans ollut aina pitkät. Paras vaihe takaskasvatusprosessissa on ehdottomasti ollut long bob – pituus, se oli jotenkin helppo, koska hiuksia oli tarpeeksi jotta ne sai kiinni, mutta kuitenkaan eivät painaneet liikaa hiuksia lyttyyn.

    Sopii kyllä älyttömän hyvin sulle! ?

    • No siis juuri näin!! Ja hei jotenkin just täydellinen mitta mulle nyt! On kuitenkin pitkä, mutta silti kaivattu muutos vanhaan! Kiitos hurjasti ja ihana kuulla, että sulla samat kokemukset<3

  • Anonymous

    Moi Hanna!

    

Mä, anonyymi blogin lukija ja tavallinen kuluttaja, haastan sut ja muutaman muun bloggaajan, tavallisen ihmisen, tsekkaamaan Netflixistä muotiteollisuudesta kertovan dokkarin The true cost ja sen jälkeen pohtimaan sun
    omaa vaatekaapin sisältöä sekä kierrätys- ja ostokäyttäytymistä täällä blogin puolella! Toki me halutaan myös kuulla mitä fiiliksiä tää ilmiö sussa herättää. Dokkari ei oo pitkä (eikä varsinkaan tylsä) ja se kestää vain 1h 32min. Bring it on – Who made your clothes?!

    Fashion revolution 23.-29.4.

    • Kiitos! Yritän ehtiä katsoa! :) Mielenkiintoinen aihe! :)

  • i

    Wow, todella freessi, sopii sinulle todella hyvin!

    • Kiitos hurjasti <3

  • Anna

    NIIN U-P-E-A! Oikeasti! Tukkasi näyttää nyt todella freesiltä ja elinvoimaiselta.

    Eräs läheinen ystäväni oli ollut lähestulkoon koko ikänsä pitkähiuksinen, ja taannoin long bob-buumin ollessa päällä hänkin repäisi ja leikkautti hiuksensa reilusti lyhyemmäksi. Muutos oli kyllä todella hieno ja tuntui että hänen kasvonsakin oikein “heräsi eloon”, kun kauniit piirteet tuntuivat korostuvan lyhyemmän tukan myötä. Hänkin tuskaili hetken aikaa lyhyempää kuontaloa, joten voin hyvin kuvitella että tuollainen muutos (vaikka kyse onkin “vain” hiuksista) ottaa aikansa että siihen tottuu.

    Mutta joka tapauksessa, hiuksesi näyttää aivan ihanalta! :)

    • Voi kiitos hurjasti – ja siitä kaikki kunnia Tiinalle <3

      siis niin samalta itsestä tuntuu tämän myötä. Pieni tavallaan, mutta toisaalta iso muutos :D Ja kyllä, tovi menee tottuessa ja löytäessä ne omat uudet tavat tukkaa laittaa, mutta siis niin älyttömän tyytyväinen ja iloinen tästä uudesta mitasta olen! <3
      Kiitos hurjasti <3

  • Haidi

    Mä en kestä miten ihanat noista tuli! ? sopii sulle vaan todella hyvin ja yllättävän äkkiä siihen uuteen lookiin itsekkin tottuu. Ja varo vaan lyhenevään malliin jää vielä koukkuun, ensi kerralla taas vähän enemmän ?

    • Kiitos hurjasti <3 Ja siis ehdottomasti! :D Nälkä kasvaa syödessä! :D Hyvin todennäköisesti ensi kerralla lähtee taas vähän enemmän… :D

  • Karo

    Näytät upealta! Ehdottomasti kannatti uskaltaa! ?

    • Kiitos hujrasti! Tuntuu niin hyvältä! :)