CATEGORIES

Style Flashback

20.8.2013

Tiedättekö kun on ajanjaksoja, kun kaikki vaan tuntuu päällä huonolta? Vaatteet kiristävät, mikään ei istu päällä ja olo on turvonnut. Minulla on nyt ollut sellainen kausi jo jonkin aikaa. Kesäauringon tielle on astunut synkemmät pilvet ja oma olo on vain nuutunut. Jatkuvasti on väsynyt ja kiukkuinen olo. Tästä syystä olen pukeutunut jonkin verran juuri niihin teidän kaipailemiin asuihin, sillä niitä vanhoja kokonaisuuksia on ollut mukava vetää päälle sen enempää miettimättä.

Untitled-1styleflashback

Voih. Jotenkin niin säälittävän harmaa hiirulainen tuo nainen tuolla oikealla. Mukavuudenhaluinen kotihiiri jätti korot kaappiin ja tepasteli kaupungilla pehmein ja hiljaisin askelin. Olisi nyt edes heittänyt tuon värikkään huivin myös kaulaan, jotta kokonaiskuvassa olisi edes jotain eloa.

IMG_0080vesileima IMG_0095vesileimatitle

Mutta onneksi tiedän myös, että tämä on vain vaihe. Onhan tässä ollutkin kädet täysi ja aikaa omille jutuille ei ole ollut juuri lainkaan. Kunhan pääsen taas piristäville juoksulenkeille ja syön terveellisemmin, niin se auttaa jo huomattavasti. Syksy on ihanaa aikaa, ja sen hämärän lämpöinen tunnelma otetaan täällä avosylin vastaan!

28 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Joy

    Taitaa kuulua tähän vaiheeseen 1- veen äitinä, täällä siis toinen nuutunut. Itseäkin välillä harmittanut oma peilikuva -tältäkö tosiaan näytän nykyään?! Parempaan ruokavalioon ja liikuntaan pitäisi täälläkin satsata, ehkä se on siis syynä. Kiitos tästä postauksesta, sain vertaistukea. :)

  • Mindy

    Upeat housut, varsinkin tuon valkoisen bleiserin kaverina.:)

    http://gold-script.blogspot.fi/

  • Anni

    Nämä toisinnot vanhemmista asuista ovat hyvä postausidea! Blogisi ei mitään kertakäyttökulttuuria olekaan, kun samoja vaatekappaleita yhdistelet eri tavoin muutenkin. Mutta kiva nähdä kunka asut toimivat edelleen. :) ja huomaa myös muutoksen olemuksessasi, kun rinnalle laitetaan vanhempi asukuva. Kaunishan olet ollutkin, mutta nyt kuvista huokuu toisenlainen seesteisyys.

    On myös arvostettavaa kuinka annat itsestäsi..joskus helpottaa kuulla että muillakin on hetkiä jolloin mennään hieman hitaammin tai matalammalla. Voimia ja kiitos kun jaksat vielä kaiken muun lisäksi ilahduttaa lukijoita päivityksilläsi!

  • Kaunis olet vaikka jätesäkissä!<3 Jaksamista syksyn kiireisiin! xxx

  • A

    Voi sinua, onko sun pitänyt vielä valvoa pojan kanssa? Joskus toki sekin väsy kaatuu päälle viiveellä ja tuo mukanaan tuollaisen synkän pilven, vaikka yöt menisikin jo paremmin. Itsellä kolme pientä lasta, joista pienin 8kk vanha syö vieläkin 2-3kertaa yössä. Mikä siis normaalia, mutta kun päivät on täyttä työtä kolmen pienen kanssa niin kyllä sitä mielellään yöt nukkuisi jo läpeensä…. Eikö se tästä kun tulee syksyn pimeys, toivottavasti vauvakin hoksaa miten kiva on pimeällä nukkua lämpimässä peiton alla kooooooko yö :)
    Huonot yöt myös hidastaa ruuansulatusta ja kaikkea muuta tärkeää toimintaa kehossa ja tokihan se tuntuu ja näkyy koko olemuksessa. Sanomattakin selvää että kaikki on sen arvoista, mutta kyllä oma väsynyt ja pöhöttynyt ulkomuoto ei silti oo kiva kaveri.

  • Heinis

    Se, jos joku on varma, että liikunta auttaa TAKUUVARMASTI! Nimim. tulin just 5 km juoksulta ja vaikkei tuon pidempää reissua nyt, niin ahh, mikä fiilis <3!

  • Näytät upeelta kummassakin, tosin tuo vasemman puoleinen on suoraan sanottuna tyrmäävä – johtuen ehkä sun kauniista hymystä! ;)

  • susann.

    Tiedätkö mikä näissä style flashbackeissa on minusta ihan mahtavaa? Aika monissa blogeissa esitellään jatkuvasti uusia asuja ja vaatteita, joita ei välttämättä sen jälkeen enää blogeissa näy. Tämä ei toki tarkoita sitä, että bloggaaja ei enää omistaisi vaatetta, mutta usein käy vielä niin, että hetken päästä vaate/vaatteet ovat myynnissä blogikirppiksellä etc. Eli nämä now and then kuvat kertovat siitä, että vaatteesi oikeasti ovat klassisia ja monikäyttöisiä, eivätkä “kertakäyttökamaa”, niinkuin useissa blogeissa nykyään. En tiedä kuinka turha ja epäselvä kommentti tästä tuli, mutta tämä tuli mieleen ja ajattelin kerrankin jättää kommentin. Olet muuten todella kaunis ja tyylisi on kovasti mieleeni!

  • Mimmu

    Sul on siin uudes kuvas kivat jalkakarvat instagrammissa

    • Mrs.V

      Karvainen kissa katsos :D

  • anna

    Ihan perus kauraa, voin samaistua täysin fiiliksiisi. Itselläni on ollut jo jonkin väsynyt ja veto pois-olo mikä johtuu juurikin liikunnan ja endorfiinien puutteesta. Ja mielenterveys kulkee käsi kädessä fyysisen terveyden kanssa mutta sepäs se kun ei sitä masentuneena jaksa motivoitua ja kierre on valmis… Odotan jo syksyä, koulun ja oikean arjen (päivärytmeineen) alkua.

    Tsemiä ja näytät upealta, ihanan aikuiselta silti! :)

    • Mrs.V

      Kiva kuulla, että täällä on kohtalotovereita. Se on niin totta. Liikunta tekee niin paljon. Minä olen todellakin ollut huono sen suhteen viimeaikoina. Nyt siis vaan kierrekatkaisuun! :) Kiitos Anna tsempistä! :)

  • Näinhän tuo menee. Olen juurikin sellainen ihminen, jolla aina joku “vaihe” menossa. Tällähetkellä vaihe on positiivinen, treeni kulkee ja bloggailu on kivaa. jossainvaiheessa homma kääntyy niin että sohva kutsuu, ja vaateinspiraatiot ovat hukassa.
    Mitenkäs muuten, tuleeko sulle koskaan bloggailusta sellainen olo, että juuri nyt ei vain huvita? Mitä sitten teet?

    • Mrs.V

      Ihan totta. Koko elämähän on vaiheita toisensa jälkeen :) Toki tulee välillä blogistakin sellainen fiilis. Erityisesti silloin kun on kiire, ja kaikki muukin kaatuu päälle. Mutta onneksi jostain kumman syystä ideoita on aina paljon – aikaa toteuttaa vain ei ole aina :D

      • Mutta ei sekään haittane- Sittenpähän kertyy varastoon, ja kun aikaa on, on matskuakin :)

  • Tiedän niin ton tunteen, kesti varmaan pari viikkoa ja sitten sain omaa aikaa kun sain saikkua, joku mystinen syysflunssa joka aiheuttaa nielun kipeeksi ja pyörtyilyä. Ei muuta. Sitä ehtii latautua mukavasti niin että tarmoan energiaa!

    • Mrs.V

      Ihana kuulla, että täällä on kohtalotovereita, jotka ovat kuitenkin tämän pienen notkahduksen nopeasti selättäneet! :)

  • Laura

    Tiedän kyllä sen tunteen.. Se on ärsyttävää, voisi itkupotkuraivarit vetää. Tsemppiä! Syksyn tulo varmasti auttaa..:)

  • Moi! Kuulostaa tosi tutulle! Mutta ei huolta, kohta huomaatkin olevasi taas virtaa täynnä ja mahtava oma itsesi liikenteessä, jolloin myös asut istuu! :D niitä vain on sellaisia päiviä kun mikään ei natsaa ja yhtäkkiä samalla kropalla ja vaatekaapilla onkin ihan tulessa! :D odota vain sit päivää! En ole ennen kommentoinut, mutta nyt samaistuin täysin :D

  • Laura

    Olet upea! :)

  • Saaramaria

    Kuules nyt, et miltään hiirulaiselta näytä, saati säälittävältä! Miten sitä onkaan aina itselleen niin armoton? Itse ainakin todella harvoin omaa peilikuvaa katsoessani mietin, että onpas aika vetävän näköinen nainen, vaikka varmasti syytä olisi useammin ;)
    Elämä työssäkäyvänä äitinä (tai edes äitinä ylipäätään..) ei ole aina hidasta ja seesteistä (tuskin koskaan :D) toisaalta elämä on ainaki täyttä sanan kaikissa merkityksissä!
    Armoa ja omaa aikaa, ensimmäistä aina ja toista sitten, kun siihen on mahdollisuus. Toivottavasti fiilikset paranevat pian <3

  • Niina

    Jaan niiiiiin sun tunteet….!!!! Musta tuntuu etten edes ole elossa, väsyttää, olo on nuutunut ja nuhruinen…yäk :( Ei meinaa jaksaa panostaa itseensä lainkaan. Voisin hyvin hypätä muutaman viikon yli ja mönkiä sitten kolostani ihmisten ilmoille kun ihana kuulas syksy on saapunut, illat pimenevät ja märkä asfaltti odottelee iltalenkkeilijää….mikään ei ole niin virkistävää kun juosta pitkin kaupungin katuja syysiltaisin…jään siis odottelemaan syksyä : ) Jaksamista sinnekin!!

  • Anna

    Voi että, ensimmäistä kertaa kommentoin koska oli pakko sanoa sinulle että olet näissä uusissa kuvissa niin kaunis, tyylikäs, ihanat pastellisävyt ja ihanat hiukset. Tunne itselläsi ei varmasti ole sama mitä ulkopuolinen näkee, mutta olet uskomattoman kaunis ja voi että, kun sen itsekkin pystyisit näkemään :) pienen lapsen äiti olet ja niin kaunis eikä kukaan uskoisi että siellä vietetään tosiasiassa kiireistä perhe-elämää. Halusin vain kertoa ulkopuolisen silmin minkä vaikutelman sinusta saa, ehkä se hieman piristi päivää näin hetkellisessä itsekriittisyydessäsi :))

  • Sanna

    Ihanan hempeä tuo asu! Et tiedäkkään kuinka helpottavalta tuntuu lukea, että koet samoja tunteita tällä hetkellä kuin minä. On jo pitemmän aikaa tuntunut, ettei jaksa tehdä mitään ja olen vain tiuskinut kaikille läheisilleni. Tiedän, että se johtuu vain stressistä ja muutoksista elämässä. Pitää taas oppia nauttimaan pienestä asioista! :)

  • haidi

    Kesän ja syksyn vaihde on se pahin! Masentelee mennyttä aurinkoa ja mikään ei nappaa.. Hetki menee ennenkuin alkaa nauttia syksystä paksuineen neuleineeen ja kynttilän valoineen<3

    • haidi

      Kaunis olet kummassakin kuvassa ja asu on rauhallisempi ilman huvia, ehkä mielentilaan sopivampi jos mikään ei nappaa! Ei aina tarvitse olla värikäs ;><3

  • Nansu

    Aivan ihana asukokonaisuus, eivätkä ballerinat tee siitä mielestäni lainkaan latteaa.. I like! Tsemppiä ja voimia alkusyksyyn :)

  • Taryn

    Täällä on ollut aivan samanlaiset fiilikset! Aamuisin olen vaihtanut vaatteita moneen kertaan ja päätynyt kuitenkin siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon… Jännä, kun toisesta tätä fiilistä ei näe – näytät näissä kuvissa minun silmiini oikein hyvältä :)