CATEGORIES

Äiti ja poika asuissaan

22.9.2013

Viime yönä palasimme takaisin Suomeen. Loma teki terää. Pari viimeistä päivää vietin kokonaan poissa koneelta, mikä oli ihanan virkistävää. Päivät kuluivat vesileikeissä, palloa potkimalla, hiekkakakkuja rannalla tehden sekä espanjalaisia herkkuja nauttien. Tuli muuten muutama Manchego-juusto tuhottua… Asukuviakaan ei juurikaan otettu. Muutama räpsittiin kuitenkin ennen Carrefour-ruokamarkettiin suuntaamista.

IMG_3650editedootdworldsbestblogs walkingonsunhine IMG_3667editedootdworldsbestblogs

Äidin asu
lace dress: H&M
lace shorts: Zara
pearl sandlas: Small boutique in Altea

Pojan asu
shirt: Benetton
pants: H&M
shoes: H&M

Poika on asukuvissa mukana, koska niiden ottamisestahan ei enää tule yhtään mitään kun hän on hereillä. Ennenkuin ehdin sanoa muikku, niin pikakiitäjä on ennättänyt jo löytää mahdollisesti vaarallisen kojootin ansan itselleen.

Yritän jatkuvasti keksiä uusia tapoja, millä voin varovasti peittää poikani kasvoja täällä blogissa. Pääsääntöisesti yritän ottaa kuvia tarpeeksi kaukaa tai sellaisista kuvakulmista, missä kasvot eivät ole selvästi tunnistettavissa. Valtaosa niistä kivoimmista kuvista on kuitenkin ne, missä suloiset kasvot näkyvät. Olen yrittänyt näitä kuvia suojata erilaisilla palloilla ja kuvioilla, mutta monasti ne tekevät kuvasta jopa hieman pelottavan. Onko kenelläkään ideoita, miten voisin tällaiset kuvat kauniisti peittää?

33 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Petra

    Piirretty pupu on aika hauska, samoin sydänkuvio! Minusta on hyvä että peität poikasi kasvot, tosiaan kun netissä pyörii tiesmitä. Ikinä ei voi olla liian varovainen!

    Asut ovat ihania -kummallakin :)

  • Pikselöinti tai sumentaminen voisivat ehkä toimia? Tosi kivannäköinen asu sekä sinulla että pojallasi. :)

  • meow

    Toi pupun nassu on mun mielestä aika osuva pikku miehen nassun peitossa :)

  • Mun lemppari on ehdottomasti tää pupukuva! Sopii hyvin kun on lapsi kyseessä, ja musta tää sopii paremmin kuin ne blurraukset! Myös se sydän oli kauhean kiva! Ja pitää nyt vielä sanoa, että ihana ihana asu, varsinkin noi kengät näyttää tosi upeilta! :)

  • Todella suloisia kuvia! :) Ihana tuo pitsimekko, voi vitsi kun en itse hoksannut että se sopisi tosi kivasti nimenomaan pitsishortsien kaveriksi. Sovitin sitä muistaakseni kesällä, mutta koin sen liian lyhyeksi (tai ehkä riskialttiiksi lapsen kanssa touhutesa :D ). Tuolla lailla yhdistettynä ei ole tippaakaan liian lyhyt ja shortsit tuovat asuun käytännöllisyyttä! Kekseliästä & tyylikästä. :)

    Tuo pupukuvio on minusta hauska. Ymmärrän hyvin ettet halua julkaista poikasi kasvoja, itsekin pohdin näitä asioita kovasti. Minä päädyin mietiskelyissäni laittamaan täysin suoria kasvokuvia blogiini vain harvoin, tai ainakin hyvin harkitusti, vaikka sivuprofiilikuvia tai epätarkempia otoksia vilahtaa useammin… Hyvä että ihmiset miettivät lastensa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, jokainen löytää varmasti sen itselleen sopivan rajanvedon joka tuntuu oikealta!

  • Milla

    Oi, suloisia kuvia! Varmasti pikkuinen viipeltäjä tuo oman haasteensa kuvien ottoon :D Mielestäni tuo pupu oli söpö tapa peittää kasvot, lisäksi ehkä suosisin takaapäin/sivusta/rajattua kuvakulmaa.. Eikös jossain kuvassa pojulla ollut lippis päässä jne.

    Oletpa kivasti yhdistänyt tuon mekon!! Mulla on sama, mutta tulee käytettyä vain talvella mustien paksujen sukkisten kanssa. Täytyykin itse testata tuollaista yhdistelmää, kiitos inspiraatiosta!! :)

    PS. Ammattiminä (=terveydenhoitaja) kehoittaisi myös käyttämään pienessä kasvavassa jalassa hieman laadukkampia kenkiä.. Anteeksi neuvominen, varmasti käytätkin toisenlaisia kenkiäkin välillä!

  • Sydämet ovat olleen aivan ihastuttavia, mutta tuo pupu saa kieltämättä hymyn huulille. ^^

  • Itse en edes huomannut mitään jäniksiä tai muita kasvojen peittona, ennenkun niistä mainitsit. Olen niin tottunut siihen ettei kasvoja näe, etten niihin edes enää kiinnitä huomiota : )

    Eli itselleni sillä ei ole yhtikäs mitään merkitystä, että minkälainen kuvio kasvojen edessä on!

  • anna

    Ymmärrän että haluat suojella poikasi yksityisyyttä ja peittää kasvot, mutta koen myös että lapset ovat lapsia, ja en tiedä onko tämä naiivia mutta uskon että ei siitä mitään haittaa ole jos kasvot näkyvät. En tiedä en vaan jaksa uskoa että siitä mitään pahaa voisi seurata. Tee kuitenkin ehdottomasti niin kuin itsestäsi äitinä tuntuu :)

    • K

      minusta on kyllä ihan hyvä, ettei mrs v pistä nettiä täyteen poikansa kuvia. välillä kyllä ihmetyttää kun jotkut äiti-bloggaajat pistävät kuvia lapsistaan vauvabikineissä etc. Ikävä kyllä internetissä pyörii sairaita ihmisiä, joten sitä ei ikinä tiedä minne lastenkuvat päätyvät :/

      • Mari

        Aivan oikein. Onhan se hyvä, että ollaan lapsistamme ylpeitä, mutta tarvitseeko lastaan esitellä joka väliin.

        Onko kuvan paita muuten tämä? http://cf9ca8bc.any.gs

  • Haidi

    Oi suloinen pikkuinen jälleen, samoin upea äitikin! Kaunis tuo sinun pitsimekkosi :) kasvojen peittoon perus blurraus niinkuin joku aiemminkin ehdotti! (: pupukin on kyllä söpö!

  • Eleonora

    Mä ajattelen kyllä niinkin, että vaikka pojan kasvojen peitto toki on vaikeaa, on pikkupojat usein aika samannäköisiä, kaikki yhtä suloisia ;). Vaikka toki ymmärrän, ettet kalleimpaasi halua täällä näyttää, niin tuskin tarvitsee kovin huolissaan kuitenkaan olla. Ehkä olen itse sitten liian luottavainen?

  • Laura

    Ihana pikku kaveri.. <3 Ihanat pupun kasvot olet piirtänyt, pisti hymyilyttämään. Meillähän sattuu olemaan 4 kania. <3 :)

  • s

    Joissakin kuvissa näkynyt sydän-sensurointi on mielestäni ollut kiva. Sydämen kuviosta lapsen kasvoilla on tullut heti sellainen mielikuva, että kasvot ovat peitetty suuren rakkauden ja suojelun vuoksi ja jotenkin sydän tuntuu muutenkin hempeämmältä kuin vaan jokin kasvojen päälle lätkäisty pallero, suttaus tms. :)

  • aila

    Minä olen sitä mieltä tuosta kasvojen näyttämishommasta, että paras ratkaisu on luonnollinen: eli ei mitään blurrauksia tai jänisnaamoja. Jos kuvaa ei saa ilman, että kasvot näkyy, se varmaan kannattaa jättää ottamatta….Tuollaiset piirrokset naaman päällä näyttävät mielestäni hassuilta. Kuva, jossa kasvoja ei näy, ei liene ihan mahdoton toteuttaa…paljon parempi on sellainen kuva, jossa lapsi on luontevasti siten, että kasvot ei näy, kuin naamaan piirretty kuvio. Ja jos lapsen tai miehen yksityisyyttä haluaa vaalia, silloin ei kuvia heistä ollenkaan : )

  • MaryAnn

    Jälleen ihania kuvia! Ja minusta on ihailtavaa että haluat suojella lapsesi yksityisyyttä. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

  • kaesa

    Ihan basic blurraus riittää mun mielestä kasvojen peittämiseen :) Pupu on kyl hauska, mutta aika huomiotaherättävä ja siten kuvan viesti meinaa muuttua sellaiseksi, että kas tässä on lapsi jonka naamaa ette näe :D Jos kasvot vain blurraa niin huomio pysyis vaatteissa paremmin mun mielestä

    • Mrs.V

      Hyvä pointti! Kiitos mielipiteestä! :)

  • Teidän pikkuinen on kyllä niin ihana tapaus! :) Ja äiti tyylikkäänä niinkuin aina!

    • Mrs.V

      Kiitos paljon <3 Pitsimekko oli kyllä kuluneen kesän yksi käytetyimmistä vaatteista, mutta muu olemus on täysin huolittelematon :D nim. juuri altaasta noussut

  • täti (ilmeisesti kukkahattu sellainen :)

    Muistathan että noita halppiskenkiä vaan ihan harvoin lapsen jalkaan…. Eivät tue kasvavaa pehmeäluista jalkaa ja näihin pitää olla tosi riittävä kasvuvara etteivät tee hallaa. Kunnon tukevat kengät, saa niitäkin kauniita. Aitoja conssejakin saa jo melko pieniä jos tuollaiset haluaa. Itse suosin Pikkujalat, Minimono ja Calossi kenkäkauppoja esim. netissä.

    • T100

      Lasten jalkineista sen verran, että tutkimusten mukaan liian pienet, liian tukevat ja liian jäykät kengät aiheuttavat eniten virheasentoja ja hermoston kehityshäiriöirä. Sen sijaan pehmeitä kenkiä riittävällä kasvunvaralla suositellaan. Ollaan itsekin osallistuttu esikoisen kanssa yhteen tutkimukseen ja oltu paljon tekemisissä mm. ortopedien kanssa (ammattinikin takia ja välityksellä).

      Aiheesta lisää alkajaisiksi vaikka täältä: http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=jal00059

      Jalkineista löytyy myös runsaasti tietoa ihan vaan googlettamalla. Ja huojentava infopläjäys kaikille kasvavien lapsukaisten vanhemmille; minkään kenkämerkin ei ole todettu olevan ns. “markkinoiden ykkönen”.

      • Mrs.V

        Kiitos tästä linkistä! Todella hyvää luettavaa! Olen itsekin tällä sivulla joskus vieraillut, mutta hyvä kun sait nostettua sen taas esiin. Näin olen minäkin ymmärtänyt, että ihan viime vuosina muutettiin tätä kenkäsuositusta? Kiitos teidän ystävällisten siellä ruudun takana, saan olla melk perillä hetken suosituksista ja niiden viimeaikaisista muutoksista! :)

    • Mrs.V

      AIvan varmasti saa kauniita kenkiä paljon kaikilta muiltakin, mutta minä olen valinnut nämä yksiksi käyttökengiksi, sillä niin moni vanhemman lapsen ystävä-äiti on minulle niitä kehunut. Ihan niitä aitoja conssejakin on, mutta pienen kanssa niiden kiinnitys ei ole mitä kätevin… Toki haluan pojalleni parasta! Olen taas ymmärtänyt, että juuri tällaiset kengät ovat nyt ns. ne suositellut kengät pienelle?

      http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kengissa-tarkeaa-joustavuus-ja-oikea-koko

      Kiitos vinkeistä! Aina kiva saada tietoa uusista merkeistä! :)

  • jii

    http://www.olivialehti.fi/strictly-style/2012/09/our-newborn-baby-boy-by-niki-strbian/ < tuossa on kauniisti miehesi kasvot peitetty. Miksei tapa kävisi tuon söpö nassunkin naamalle? Tosin joissain kuvissa se voisi näyttää joltain "praise the lord" tyyppiseltä ratkaisulta. Mutta rehellisesti sanoen toi pupun naama on aikas ihana :) Miksei perus pikselöintikin?

    • Mrs.V

      Kiitos jii avusta! :) Osuit naulan kantaan. Mä koen, että tuo ratkaisu on ehjä jotenkin liian “praise the lord” :D Mutta pitää tuotakin koeilla useimminkin jos toimisi joissain kuvissa. Pikselöintiä en osaa tehdä, mutta voisin kokeilla näitä lapsenmielisiä kuvioita? :)

      • jii

        Pikselöinti helppo tehdä picasalla :)

  • Mai

    Kasvojen peittämiseen ei ole mitään uutta ideaa, mutta toi söpö jänisnaama hymyilytti, hihi!

    • Mrs.V

      Kiva kuulla, että tämä ei ollut mielestäsi pelottava ratkaisu! :)

      • riiri

        Heh joo, tää pupu riemastutti kyllä muakin. :D Parempi kuin sellaiset sydämet tai pallerot, tää on ihan hauska. :)

  • henrica

    Näin sut viime yönä lentokentällä. Näytit tosi kauniilta!:)

    • Mrs.V

      Voi kiitos! Vaikka meillä tuo 4,5h lento oli kyllä ottanut pienen miehen kanssa veronsa! :D Olisit vain vetänyt hihasta! :)