CATEGORIES

Pikkujoulun pikkumekkoni

13.12.2013

Nyt esittelen teille ainoan Dubai-ostokseni! Löysin nimittäin ihan mahtavan “pikkumustan” ihan vahingossa. Teen harvemmin heräteostoksia. Kiikarissa on yleensä aina ne tarkat tuotteet, mitä metsästän. Tämä neonkeltaisella reunuksella somistettu pikkumusta kuitenkin osui silmääni kaukaa ja ihastuin sen leikkaukseen välittömästi. Myös nuo pitkät hihat olivat suuri plussa suomalaiselle vilukissalle.

PIKKUJOULUASU

Kuvat otin meikittä ja muutenkin melkoisen räjähtäneenä, kun pohdin mitä pistää päälle Bonnierin viime keskiviikkoisille pikkujouluille. Tämä valikoitui päälle ja kuvia siitä in action voi käydä kurkkaamassa Monan -blogissa. Minä kun olen niin äärettömän huono ottamaan kuvia erinäisissä tilaisuuksissa ja tapaamisissa. Kamera unohtuu aina laukkuun… Upottaudun keskusteluihin aina vähän liiankin täysillä.

Kuvat mekoista on Ted Bakerin omilta sivuilta, missä kyseistä mekkoa on myynnissä myös pienillä variaatioilla.

21 comments

Leave a Reply to Mona Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Onpas erikoinen mekko, todella uniikki. Tollaisia ei täälläpäin tule heti vastaan, vaan erotut upeasti pikkujouluissa täällä :)

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Mun silmä pysähtyi tuon keskimmäisen kukkamekon kohdalle. Ihana! Vaikka en tiedä kuinka jouluinen se on :) Onneksi ensi kesänyt kukkaprintit jatkavat.

  • Toi mekko oli kyllä ihan huikean kaunis ja sä taas tyrmäävän upea <3 :)
    Zalandolla oli muuten samalainen mekko myös myynnissä, mutta eri värisellä kaistaleella:)

  • Just Monan blogista ihastelin tuota mekkoasi ja mietin mistähän se on. Täällä oli onneksi vastaus odottamassa! :)

    • Mrs.V

      No hienoa! En Stockan verkkosivuilta löytynyt, mutta voihan olla että tavaratalosta löytyy samaa mekkoa? Ainakin netin kautta Ted Bakerin sivuilta pystyy tilaamaan! :)

  • Emmi

    Iiihana! Todella kunis mekko ja sopii sulle tosi hyvin :) Ja sä oot niin kaunis kuule ilman meikkiäkin! :)
    Mulla taas aina posket punottaa joten mä en edes halua että musta otetaan kuvia ilman meikkiä :D

    • Mrs.V

      Voin sanoa, että kyllä mullakin on täällä niin sellainen olo että ei kyllä yhtään huvittaisi kameran edessä pällistellä :D Ja kiitos! Pidän mekosta kovasti!

  • Haidi

    Upea mekko ! Sopii sulle tosi hyvin ja nuo neon yksitiskohdat tuovat mekkoon kivasti lisää ilmettä :)
    Ja miten voikin olla noin kaunis, et todellakaan näytä räjähtäneeltä ;o

    • Mrs.V

      Mäkin pidän tosta reunasta erityisen paljon! Ja kauneus on katsojassa. Itse olen nimittäin hyvin eri mieltä :D

  • Hanna

    Muuten aivan upea mutta (auts!) aivan liian lyhyt…

    • Mrs.V

      IHmisillä on näistä aina niin voimakkaat mielipiteet siitä riippuen miten itse käyttää. Minä en koe lainkaan liian lyhyeksi! :) Ja pitkät hihat vielä tasapainottaa.

  • Upee mekko ja sinä – ei noista kuvista kyllä arvais, että oot meikittä! Huh huh <3

    • Mrs.V

      Voi kuule – kiitos vaan – mutta nyt pakko olla erimieltä :D Mekko on kylläkin mustakin mahtava!

  • Minna

    Pikkujouluasu. Ei pikkujoulu asu.

    • Heidi

      Huoh. Todella tarpeellinen pilkunviilaus :D

      • Anonymous

        Kyllä tuo oli tarpeellinen huomautus, kirjoitusvirheet näinkin ammattimaisessa blogissa antavat huolimattoman vaikutelman : ) Tietenkin olisi hyvä, jos ne huomattaisiin ennen julkaisua ; )) Aika paljon näitä näkee, muuallakin.

        • Mrs.V

          Ikävä kyllä lukihäiriöni takia en vaan näe kaikkia virheitäni. Jopa kirjaimia saattaa puuttua tai vaihtavat paikkaa – enkä minä huomaa mitään. Omille virheilleen tekstissä on paljon sokeampi. Aina tottakai pyrin oikeinkirjoitukseen, mutta en mitenkään kykene aina välttämään virheitä/huolimattomuusvirheitä. Pahoitteluni siitä, että näitä varmasti tulee olemaan jatkossakin.

          Ja ensimmäinen kommentoija on kommentointihistorialtaan melkoinen ivailija :D Tämä huomatusviesti oli ylivoimaisesti ystävällisin ja mukavin kommentti häneltä! :)

      • Miia

        Yhtä tarpeellinen kuin oma kommenttisi :D Vähän ikävää keskustelua tällainen! Ihanaa joulua ihanalle bloggaajalle.

    • Mrs.V

      Hups! Enpä huomannut kuvan otsikkoa tuplatsekata. Kiitos huomautuksesta.

  • Tosi kaunis mekko ja sinä! ei oo räjähtäneestä tietoakaan, olet upea :).

    • Mrs.V

      Beg to disagree! :D Mutta mekko on ihana! :)