CATEGORIES

Top 20 asut vuodelta 2013 – postaus 1/2

30.12.2013

Sisko antoi minulle kivan postausidean vuoden viimeiselle kahdelle päivälle: Suosikkiasuni vuodelta 2013.

Niitä on ehtinyt taas vuoden aikana kertyä. Erityisen iloinen olen siitä, että siskoni on kuluneen vuoden aikana hurahtanut bloggaamiseen ja sen myötä myös valokuvaamiseen. Päivän asukuvat ovat saaneet ehdotonta nostetta sen takia. Joulukuun valokuvat ovat ihan eri luokkaa kuin esimerkiksi viime tammikuun, milloin vielä kuvasin parvekkeella kaukolaukaisimen kanssa. Halu kehittyä molemmilla on kova ja toivottavasti se välittyy teillekin sinne ruudun toiselle puolelle. Paljon on vielä opiskeltavaa ja harjoiteltavaa, mutta suunta on selkeä.

Tässä kuluneen vuoden suosikkini sijoilta 20. – 11.

20. altea-asu2-sandy-soft-outfit-title

Tämä kuva otettiin kesäkuiselta Altean-matkaltamme. Pidän kovasti asun pehmeän beigestä värimaailmasta, johon kulta ja ripaus oranssia tuo oman särmänsä. Melkoisen yksinkertaista, mutta sehän toimii.

19.
asukuvatimg_8900bestblogsstreetstyleootd

Tämän kuvan sisko napsasi minusta Kaivopuiston laiturilla. Kokonaisuudessa minua kiehtoo erilaisten materiaalien yhdistelmä. Kova nahka, arkinen denim ja pehmeä neule muodostavat mielenkiintoisen kombon. Kevättalvella tulen varmasti käyttämään paljon nahan ja denimin toimivaa paria.

18.
black-and-yellow-with-stripesIMG_4534

Luen tämän keltaisen bleiserin yhdeksi luottovaatteistani. Se tuo helposti tavallisen asuun kaivatun piristyksen. Myös klassinen mustavalkoraita kiehtoo minua vuodesta toiseen, vaikka viime kesänä se olikin erityisen kuumaa hottia.

17.
betonihattara3

Tämän asun näitte blogissa vasta hetki sitten, mutta olen käyttänyt sitä melkoisen paljon. Pidän kovasti sen pehmeästä värimaailmasta. Karkkinen hattaranpinkki kohtaa kaupungin betoninharmaan. Erityisesti pidän siitä, että asussa ei ole lainkaan sitä ainaista mustaa, joka tuntuu olevan talvipukeutumisen kulmakivi.

16.
IMG_8028bestblogsstreetstyleootd-copy

Viininpunainen on yksi lempivärejäni kirkkaan keltaisen ohella. Täydellinen väri syystalveen, milloin se ainainen harmaa ja musta kaipaavat viereen virkistävämpää kaveria. Olen monasti joutunut yllättymään, miten monen värin kanssa se sopiikaan yhteen. Pidän siitä kuitenkin eniten yhdistettynä mustan, harmaan ja kullan hohdon kanssa.

15.
IMG_5713editedootdworldsbestblogsTITLE

Ei jäänyt varmaan kovin monelle blogiani lukevalle epäselväksi, mikä oli minun suosikkitrendini tänä syksynä. No tottakai se samperin tartaani, jonka ansiosta säkkipillien soitto on raikunut kaupunkikuvassa ympäri maailmaa. Kuvan hame on n.6-7 vuotta vanha ja sain ihan uutta käyttöä tänä sesonkina. Rakastan sitä yhdessä tuon täydellisen mustan nahkatakin kanssa.

14.
matkaasuIMG_1971text

Maksihame on ihana vaate. Niin naisellinen, näyttävä ja mukava. Pidän tässä asussa erityisesti tiukan yläosan (body) ja liehuvan alaosan kontrastista. Väljä ja tiukka yhdessä toimii. Tässä asussa matkustin mieheni, poikani ja siskoni kanssa Espanjaan alkukesästä.

13.
striped-shorts-white-blazerIMG_1680

Klassinen mustavalkoisuus ei petä koskaan. Asun sortsit (Vila) kuuluvat ehdottomasti luottovaatteisiini. Ostin ne joskus alesta parilla eurolla. Melkoinen löytö. Kesäsäiden lisäksi ne sopivat kauniisti myös kevääseen tai syksyyn, milloin alle voi lisätä lämmikkeeksi mustat sukkahousut.

12.
talvimaksihameIMG_1094

Liehuva maksihame mielletään kesävaatteeksi, mutta miksi? Sehän on loistava vaate myös kylmemmille (ja kuiville) säille! Alle vaan paksut legginsit ja naisellinen talvilook on valmis! Tässäkin talviasussa pidän siitä, että siitä puuttuu kokonaan se ainainen musta.

11.
title-altea-outfit-gold-chain-blouse-white-skirtIMG_4030

Kylläpäs suosikkieni sekaan mahtuu paljon asukuvia Espanjasta. Vaikka rakastan kaikkia vuodenaikoja, olen varmastikin eniten kesäihmisiä. Pidän räiskyvistä printeistä. Tässä olen rauhoittanut jalokivisävyjen hohtoista puseroa valkoisella hameella, mutta kiinnostavuutta tuo vielä kultaketjut kaulassa, ranteessa ja nilkoissa. Täti Mallorca likes this.

Löytyikö joukosta jo sinun suosikkisi? Tai arvaatko mikä nousee minun suosikikseni tältä vuodelta?

15 comments

Leave a Reply to Salla Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • t

    Sori mua vähän kaduttaa tuo muslimi kohta kommentissani.. Se oli typerä ilmaisu enkä tarkoittanut sillä loukata ketään. Haluaisin kuitenkin kertoa suosikkiasuni näistä, ehdottomasti nro 15. Tuo hame on vain niin upea! Niin klassinen ja särmikäs yhtä aikaa. Ehkä lyhyet helmat ovat enemmän minun juttuni :)

  • aukku

    Mun lempparit on ehdottomasti tartaani ja tuo viimeinen. Itsekin pidän eniten kesäpukeutumista, koska rakastan aurinkoa ja lämpöä ja kirkkaita värejä. Toki hilliytmmätkin värit toimivat, mutta esim. viimeinen asu saa heti kaipaamaan kesää ja lomamatkoja :)

  • Haidi

    Kaikki näistä ovat kyllä olleet niitä jotka minuun ovat “osuneet ja uponneet”! Tartaani hameen omaava asu ehkä kaikkein eniten :)
    Ja on ollut ihana seurata kuvien laadun kehittymistä! Niin upeita otoksia nykyään! Innolla odottelen ensi vuotta ;)

  • Bea

    Ihanin asu on 17 =) niin harmooninen ja kauniit värit!

  • Minun silmääni miellyttävät ehdottomasti eniten 20, 17 ja 11. Olen kyllä varsin monipuolinen pukeutuja ja etevä yhdistelemään eri juttuja!

  • svi

    16, 15, ja 13!

    Itse olen taas mielummin talvi pukeutuja, vaikka ei kesässäkään mitään vikaa varsinaisesti ole :)

  • mia

    Ihana tuo 19. kuvan villatakki! (:

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

  • Emppu

    Toi viimeinen on munkin suosikkini, siinä on sitä jotain persoonallista eikä se ole niin “massa” kuin jotkut muut asut. Erottuu joukosta!

  • Upeita asuja! Mun ehdoton suosikkini on kuitenkin tuo tartaanihameasu. Ah, se on täydellinen!

  • Mun lemppareita näistä on toi tartaani ja sitten tämä viimeinen kokonaisuus :)

  • Anna

    Ai että on kauniita asuja! Vaikeaa valita lempparia… Mutta ehkä kuitenkin eniten pidän numeroista 20 ja 11. Kummassakin miellyttää värimaailma Ja asujen naisellisuus. Seuraavina olisivat 19 ja 18 . Olen kyllä ihan eri mieltä maksimekkojen pukemisesta syksyllä ja talvella, kuin edellinen kommentoija. Mielestäni ne ovat kauniita mihin vuodenaikaan vain. Pyöräillessä vaan ovat hankalia.

  • t

    Ihania asuja. Minunkin lempishortsit maksoivat alessa 5 e ja oikein ovat monta kesää palvelleet kiaasti. (Beiget) .
    Maksimekot ja hameet ovat kivoja kyllä satunnaisesti käytettynä, mutta ei kannata liikaa kauniita sääriä piilotella. Ja tuo että syksyllä ja talvella maksihameet muistuttavat liikaa musliminaisten tyyliä (ei ole tarkoitus kuulostaa rasistiselta) :S

  • Tuo viimeinen on minun suosikkini! Ai että tuli ikävä kesää! Tosin melkeinhän tuolla tarkenee sortseissa näin Suomen joulukuussakin…

    • Mrs.V

      Tuosta asusta tykkäsi yllättävän moni, vaikka itse oletkin sen olevan ihan liikaa monelle! :) Ja ihan samaa ihmeteltiin tänään siskon kanssa kun räpsittiin asukuvia. Miten tällainen sää voi olla joulukuussa?!? En minä kyllä valita.. ;)