CATEGORIES

Ei enää niin mustavalkoinen

3.4.2016

Bloggaaminen on antanut minulle vuosien saatossa paljon enemmän, kun olisin aloittaessa voinut uskoakaan. Miten paljon sitä on oppinut kameratekniikasta, kuvankäsittelystä, koodaamisesta ja muista teknisistä asioista mitä bloggaamiseen liittyy. Mutta erityisen kiitollinen siitä, miten se on auttanut ymmärtämään ihmisten erilaisuutta. Vaikka vuosia ulkomailla asuminen on toki myös avartanut suuresti omaa elämänkatsomusta, niin kyllä myös teillä lukijoilla on ollut suuri vaikutus. Miten usein sitä on joku kommenttiboksissa haastanut katsomaan käsiteltyä asiaa toiselta kantilta niin, että sitä on joutunut pysähtyä miettimään omaa ajatustaan, ja miksi sitä miettii niin. Se on ollut hyvin opettavaista. Sen avulla on oppinut arvostamaan ihmisten erilaisuutta ja näkemään asian monelta eri kantilta. Moninaisuuden ymmärtäminen, hyväksyminen ja omaksuminen on tuonut suuresti rauhaa. Kun sinulla on rauha itsesi kanssa ja teidät kuka olet, sitä samaa rauhaa ja lempeyttä on helppo suoda muillekin.

Saman asian on huomannut myös moni kanssabloggaajani. Tämän harrastuksesta työksi muuttuneen blogin ansiosta olen saanut tutustua niin moniin ihaniin ihmisiin, mikä on rikastuttanut tämän työn tekoa suuresti. Me autamme toinen toisiamme eteenpäin, jaamme tärkeää infoa ja puskemme alati parempiin tuloksiin. Esimerkiksi nämä kuvat kävin ottamassa pitkäaikaisen blogiystäväni Alexan kanssa, jonka kanssa meillä menee maku niin yksiin, että kuvien ottaminen yhdessä sujuu silmänräpäyksessä. Muutenkin niin ihana tehdä tätä (usein yksinäistäkin työtä) yhdessä Alexan kaltaisten sielunsiskosten kanssa, vaihtaa ajatuksia ja inspiroitua toisistaan. Tämä oli ihana aamu ja sai taas olla kiitollinen, että tässä elämäntilanteessa saan tehdä tätä työkseni. Suuri kiitos siitä kuuluu teille. Kiitos.

sporty black and white-1456 sporty black and white-1377 sporty black and white-1397 sporty black and white-1422 sporty black and white-1361pictures Alexa Dagmar

cap NEW ERA
biker BALENCIAGA
top ZARA
pants H&M
shoes ADIDAS
bag CHANEL

17 comments

Leave a Reply to Alexa Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Voi miten ihana postaus, olen niin useasti kiitollisena pohtinut blogin kautta elämääni tulleita ihmisiä ja kokemusta <3 ja hei nämä kuvat.. Niistä huokuu harmonia

    • Mrs.V

      Se on juuri näin. Niin paljon tuonut ihania asioita elämään – ja parhaat tietty kaikki ihmiset ja uudet ystävät <3 Kiitos – meillä oli tosi kivaa ottaa näitä!

  • Ihanan sporttinen asu ja oikeen huutaa kevättä valkoisten tennarien ja nahkatakin kanssa! Jos nyt vihdoin tänä kesänä saisin itseni tennari ostoksille :D

    • Mrs.V

      Kiitos Haidi! <3 Ja aaah – valkoiset raikkaat lenkkarit kevätkaduilla. Parhautta!

  • Ihana Hanna, ihana postaus! <3

    • Mrs.V

      Ihana Alexa <3

  • Hs

    Sinä ja Alexa olette sellaisia kehen todellakin haluaisin tutustua! Tykkään molempien tyylistä ja vaikutatte tosi ihanilta ja hauskoilta ihmisiltä <3

    • Mrs.V

      Voi kiitos kovasti! Toivottavasti nähdään joskus! :)

      • Hs

        Olisi ollut hauska törmätä Alteassa kun käytiin mutta sitten mietin, että tuskinpa olisin kehdannut kuitenkaan tulla häiritsemään. Pari kertaa olen nähnyt jonkun seuraamani bloggarin jossain ja tullut fiilis että näen tutun ja meinaan moikata. Mutta sitten tajuankin että se “tunteminen” onkin vain yksipuolista :D

  • Ihana L.A. -lady!

    • Mrs.V

      Well hello L.A. lady no.2! <3 Teil oli ilmeisesti huisin kivaa? <3

  • Kaunis valo kuvissa – ja tietenkin malli :)

    Riika | Coterie

    • Mrs.V

      Kiitos ihana Riikka! :)

  • Veera

    Valkoiset Adidaksen tennarit otettu jo käyttöön, mutta nämä kuvat nähtyäni on pakko pakko PAKKO kaivaa myös nahkatakki kaapista talviunilta!
    -Veera

    • Mrs.V

      Joo nyt vihdoin alkaa olla niiden aika! :) Kun aurinko paistoi ja oli luvattu +8 niin innolla kavoin tämän kaapista :)

      • Mun nahkatakki ilmestyy kuin itsestään eteiseen aina, kun lämpömittari edes käväisee plussalla. Ah, kevät! <3

        • Mrs.V

          No aijaa! Nahkatakki on kevään merkki! ;)