CATEGORIES

Vaaleansininen kameli

30.9.2016

sininen-kameli-3562sininenk-kameli2 sininen-kameli-3567 sininen-kameli-3594sininen-kameli-3600 sininen-kameli2 sininen-kameli-3575 sininen-kameli-3554pictures Kira Kosonen

vest ZARA
shirt MANGO
jeans H&M maternity
shoes ADIDAS
bag YSL

Syyskuun viimeinen päivä. Edelleen vaapun pitkin Helsingin katuja isona yksikyttyräisenä kamelina. Tämähän alkaa näyttää kohta siltä, että toistamiseen mennään yli lasketun ajan. Esikoiseni syntyi spontaanisti viikkoa ennen laskettua aikaa. Toista poikaamme odottaessani tein virheen olettamalla, että toinen tulisi jotenkin aikaisemmin. Väärin. Yli meni ja ryminällä. Odottavan aika oli todella pitkä. Nyt kolmannen kanssa en ole tehnyt mitään olettamia. Hän tulee kun hän on siihen valmis. Olen varautunut siihen, että yli voidaan mennä. Ihan hyvä, sillä siltä tämä alkaa hiljalleen näyttämään. En tiedä onko vanhemmat poikani venyttäneet vatsan sellaisiin mittoihin, että seuraavilla on niin mukavat olot, ettei kiirettä pois ole? :D Onko tällä paljon muita kolmen tai useamman lapsen äitejä? Kuinka pitkälle teidän raskautenne ovat edenneet?

66 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Liisa

    Meillä esikoinen ja kuopus syntyivät viikolla 37+5 ja keskimmäinen 37+4. Eli ennen laskettua aikaa kaikki kolme tulleet. Ensimmäisellä kerralla en osannut odottaa että, syntyisi ennen laskettua aikaa, aina kun puhutaan että menisi yliajalle..toisen kohdalla olin jo varautunut että, niin voi käydä. Kolmannella kerralla jännitti ja odotti toistuuko sama kaava vai ei..Hyvää loppu odotusta sinulle:)

  • is

    KOlme poikaa täälläkin. Ensimmäinen 9 pvä etuajassa, toinen 12 pvä etuajassa ja kolmas laskettuna päivänä.
    Pojat syntyneet vajaan neljän vuoden sisään.

  • Anonymous

    Hei Hanna,

    Olen lukenut blogiasi jo kauan, mutta kommentointi on jäänyt hyvin vähälle. Harvemmin eksyn edes lukemaan postauksien kommentteja, mutta tällä kertaa näin tein. Yllätyin niin positiivisesti sinun tavastasi vastata lukijoillesi, että en voinut olla kommentoimatta tänään. Vilpitön, aidosti kiinnostunut ja sydämellinen vastaus jokaiselle kommentoijalle; täytyy sanoa että vau. Hienoa, että bloggaaja antaa itsestään noin paljon, se jos mikä on aitoa. Olet varmasti myös uskomaton äiti ja vaimo.

    Mukavaa loppuodotusta, sieltä se pienokainen saapuu!

    • Voi miten kauniisti sanottu! Kiitos ihan hurjasti <3 LÄmmittää kovasti mieltä <3 Mutta tätä blogia on tullut tehtyä jo niin kauan, että itsellä blogin pitämisen ilo ja syy on juurikin te lukijat. Parasta on nimenomaan teidän kanssa keskustelu. Se avartaa, opettaa ja antaa niin paljon. Joten kiitos kuuluu teille <3 Kiitos kovasti kun kommentoit! <3 Täällä jo aamulla luultiin että lähtö tulee, mutta kaikki loppu seinään ja nyt taas odotellaan! :D ARGH! :D

  • Raitarouva

    Meillä on kolme lasta. Esikoinen käynnistettiin ja syntyi 42+2, toinen käynnistettiin ja syntyi vissiin 41+1 ja kolmaskin käynnistettiin ja syntyi 39+3 jos en ihan väärin muista. Olen ihan varma että yksikään näistä tyypeistä ei olisi tahtonut itse tulla ulos masusta ja kantaisin varmaan vieläkin masussa heitä ilman apua :D Paras kyllä kun ei mieti päivää että koska syntyy. Onneksi on keksitty käynnistys.

    • Ah, sulla on ihanasti lyhentynyt jokainen odotus, vaikka per raskaus ne tuntuu siltikin varmasti edellistä pidemmiltä :D Mäkon tässä kattelen että joutuuko käynnistää kun on sellainen fiilis jotenkin, että ne viihtyy aina edellistä paremmin ja pidempään tuolla.. Vielä ei tosin ihan yliajalla olla, mutta ihan juuri siirrytään. Itse tavallaan vähän jännitän käynnistystä jos siihen tulee kun molemmat aiemmat syntyneet omia aikojaan, mutt aihana kuulla, että sinulle mennyt hyvin! :)

  • DohanDiiva

    Esikoinen ja keskimmäinen tulivat viikkoa ennen laskettua aikaa. Kuopus käynnistettiin kuukautta ennen noiden liitoskipujen takia.

    • Voi ei! sinäkin olet niistä viheliäistä kärsinyt! :/ Mutta onnea kolmen katraasta! <3

      • DohanDiiva

        On kyllä pahimmat kivut ikinä! Olin viimeisen kuukauden sairaalassa ja sain kulkea vain pyörätuolilla. Muistan vieläkin sen tuskan vaikka viimeisimmästä on jo 14 vuotta. :-) Kaksi vuotta sitten todettiin pysyvä lonkkavika, kun toinen lonkan nivelistä ei pysy kuopassaan. Sen takia ei enää lapsia tähän taloon tule. Mutta kivuista huolimatta, onnea synnytykseen ja ihanaa vauva-aikaa!

        • Ai kamala. Mä niin ymmärrän. Muakin varoiteltiin jo tokan synnyttyä, että minullakin kolmannen synnytyksen jälkeen tuo hetken pyörätuoli elo mahdollista. Katsotaan… Ja ymmärrän niin hyvin. Onhan kolme jo mieletön luku ja samasta syystä minäkin voin melkoisella varmuudella todeta, että kiitos – tämä oli tässä <3

  • Veera

    Ensimmäinen 2 viikkoa yliaikaisena, toinen 2 päivää lasketun jälkeen <3
    Hän tulee, kun on valmis. :)
    Hän ei myöskään tiedä, että odottavan aika on pitkä!

    • Juuri näin <3 Niin tulee. Kiitos kovin!

  • Anonymous

    Meillä esikoispoika syntyi 4pv yli lasketun ajan ja jostain syystä hänen kohdalla ajattelin, että tulee etuajassa tai että yli ei ainakaan mennä(mistä lie moinen ajatus). Odottavan aika oli kyllä todella pitkä! Kakkonen meni myös sen 4pv yli, mutta hänen kohdalla omakin odotus oli realistisempi ? en siis olettanut millään muotoa että ennen laskettua aikaa mitään tapahtuisi. Kolmas järjestikin melkoisen yllärin syntymällä viikon etuajassa. Ei sillä etteikö olo ollut aika valmis jo hänenkin kohdalla viimeisinä viikkoina?..mutta melko hurja oli tunne kun oma ajatus oli että yli mennään (ja todennäköisesti taas se 4 päivää?) ja toinen päättikin tulla hiukan etuajassa. Että eipä noista ikinä tiiä. Kovasti tsemppiä loppumetreille!♡ ja ihanaa vauva- arkea koko perheelle!!

    • No näinhän se juuri on! <3 Mutta ihanaa, että teillä jo kolme ihanaa murusta ja noin kivasti menneet eikä onneksi liiemmin mammaa vatsassa kidutelleet..vaikka TODELLA valmis näillä viimeisillä viikoilla sitä on! :D Kiitos kovasti ja kaikkea hyvää teidän perheelle! <3

  • SusannaS

    Juu, eka syntyi 3 viikkoa etuajassa ja toinen 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. Kun kolmas sitten antoi odottaa itseään viikon yli lasketun ajan olin tulla hulluksi :D Siihen odottamisen jännitykseen kun lisäsi vielä uskomattoman ison, väsyneen ja raihnaisen olon niin avot! Mutta nyt nyytti tuhisee täällä sylissä enkä voisi onnellisempi olla <3
    Lykkyä loppurutistukseen!

    • Ah! Musta tuntuu että menee vielä samoin kun teillä. Että jokainen odotus vähän pidempi! :D Ja tää viimeisten viikkojen oman kropan fiilis ja kankeus…. :/ Noh – kun pääsen sun kaa tuohon vaiheeseen niin all worth it. <3 Kiiitos kovasti! <3

  • anna

    Meillä on kolme lasta aika lailla samoilla ikäeroilla kuin teilläkin tulee olemaan. Esikoinen syntyi täysin yllättäen kaksi viikkoa ennen laskettua-aikaa, mitään merkkejä ei lähestyvästä synnytyksestä ollut ennen kuin itse synnytys käynnistyi. Viiden tunnin päästä olikin jo esikoinen sylissä. Kakkosen epäilin/pelkäsin syntyvän myös etuajassa; siksi pelkäsin että tiedettiin hänen olevan pieni. Kaksi viikkoa ennen syntyi hänkin (ja oli pieni, 44 cm ja 2.5 kg). Kolmannen kohdalla olin varma että tulee etuajassa, jotenkin sen vain tietää. Toivoin että pysyy niin kauan masussa, että saadaan muutto uuteen kotiin hoidettua. Onneksi kuuli toiveeni; hän syntyi kolme viikkoa ennen la:ta, pian muuton jälkeen. Eli kaikki kolme ovat tulleet 2-3 viikkoa ennen laskettua-aikaa. Ennakoivia supistuksia tms. mulla ei ole ollut koskaan.

    • Oho! Tuokin taitaa olla melkoisen yleistä, että tulee tiettyyn aikaan kaikki! Ihanasti mennyt teillä! <3 Mulla ollut "ennakoivia" supistuksia tyyliin viimeisen kuukauden :D Paljon onnea teille upean kolmen katraasta! <3

  • Priska

    Tuossa vaiheessa aloin ymmärtää, miksi tilaa kutsutaan raskaudeksi… Kirjaimellisesti! Esikoinen meni 12 päivää yli ja käynnistyksen, ja olin ihan varma, että kakkonen menee myös. Mies sai miltei pakottaa sairaalaan viikolla 40+2, kun ei enää uskonut, että ihan vaan vähän supistelee. Tsemppiä ja voimia, kohta on pienin sylissä!

    • No naulan kantaan! :D Nää vikat viikot on… noh… todella ymmärtääkseen niin koettava :D Mutta ihanaa, että teillä noin päin eikä jouduttu pidempään odottelemaan! Kiitos kovin! Sitä täälläkin odotellaan! <3

  • Liina

    Esikoiseni syntyi 11 päivää ennen laskettua aikaa, joten odotin myös toisen lapsen syntyvän vähintään yhtä ajoissa. No, hän syntyikin vasta 9 päivää lasketun ajan yli, joten kolme viimeistä raskausviikkoa tuntuivat kyllä ‘ylimääräisiltä’. Kummassakin tapauksessa lasten syntymäpäivät osuivat kokonaan eri kuukausille mitä odotettiin.

    Voimia loppuraskauteesi ja synnytykseen! Paras palkinto on kohta sylissäsi!

    • No juuri näin.Sitä kokee osakseen niin oikeusmurhan kun yli menee ja oma olo on totaalisen rikkinäinen :D Mutta kiitos kovasti ja sen voimalla mennään! <3

  • Eeva

    Meillä esikoinen tuli 3 päivää etuajassa, keskimmäinen laskettuna päivänä suunnitellulla sektiolla ja kolmas viikon myöhässä nyt elokuussa. Tuskaiset oli viimeiset viikot ja en ollut yhtään valmistautunut henkisesti että menee yli. Kaiken lisäksi 3. synnytys oli pitempi kuin eka synnytys! Mutta muuten meni tosi hyvin. Kaikkea hyvää viimeisille päiville/viikoille ja paljon tsemppiä, hyvin se menee! :) T. Toinen 3 pojan äiti :) P.S. Ihanaa on!!

    • No musta tuntuu, että meillä menee juuri kuin teillä. POjat venytelleet paikkoja seuraavalle sen verran, ettei kiirettä tulla ulos kun heidän mielestään (paino sanalla HEIDÄN) vielä mahtuu oleskella vallan mainiosti :D Paljon onnea teidän komeasta poikatriosta ja toivottavasti pääsen pian samaan kerhoon! <3

  • Laura

    Ihana masu! nyt yritän ottaa kiinni kun en ole kerennyt lukea /katsoa / jättää kommenttia.. :)

    Äitini on kertonut ,että minä olin tasan kaksi viikkoa myöhässä.. Synnyin oinaana, vaikka LA olisi ollut niin että minunkin “olisi pitänyt” olla kalat kuten isäni. :)

    • Ihanaa kun olet täällä! <3

  • Minttu

    Olen kolmen tyttären äiti. Kaikki olleet yliaikaisia yli neljä viikkoa. Kaksi viimeistä raskautta olin Kättärillä sitten vielä tarkkailussa viikon ja kun ei synnytys alkanut itsestään niin käynnistettiin. On todella pitkä aika odotella. En tiedä odotetaanko nykyään noin pitkään että synnytys käynnistyy. Itsellä ei ole tuttavapiirissä yhtään äitiä jolla kaikki raskaudet olisi olleet noin paljon yliaikaisia.

    • WHAT?! Yli neljä viikkoa! oot melkoinen sissi… Nykyään kaksi viikkoa taitaa olla maksimi, mitä sallitaan menevän yli. Ei minullakaan ole tiedossa ketään, jolla noin olisi mennyt yli! Onnea upeasta katraastasi! <3

  • Anonymous

    Meillä kaikki 3 menneet yli, aina käynnistykseen saakka. Olen ehtinyt siis vastaamaan aika monta kertaa “Joko se milloin syntyy?”-kysymyksiin :D :D
    Tsemppiä!

    • Ai jestas! :/ oot sissi! Joo mä ajattelin teettää valkoisen t-paidan missä lukee Rachelin sanoin “Yep! Still no baby!” :D

  • Henrika

    Minulla on yksi lapsi ja hän syntyi 40+6. Lasketun ajan jälkeen “lopetin” odottamisen, eikä kukaan enää kysellytkään mitään, koska kaikki tiesimme että kahden viikon sisään vauva kuitenkin syntyy ? lisäksi olin lukenut että yleisin aika syntyä on 38+2 hedelmöityksestä eli omalla kohdallani se osui jotakuinkin siihen ? tsemppiä Hanna!

    • Uh! odottavan aika on pitkä. Mun vatsa on nyt isompi kuin kahden aikaisemman kanssa niin tutut yleensä repeävät sille mut jo nähdessään :D Mutta jep – viimeistä viedään! <3 Kiitos paljon tsempeistä! <3

  • Kolmen äiti

    Meillä esikoispojan kanssa mentiin 11 päivää yli, keskimmäisen kanssa tasan kaksi viikkoa ja teinpä minäkin sen oletuksen, että kolmaskin menee yli. Laskettuna päivänä sain jostakin ihmeen syystä päähäni pestä keittiön lattialistoja (!) kontallani (!), jota en siis tee koskaan ja rits -lapsivedet menivät. Kaksi tuntia myöhemmin, katraan suurin lapsi, kuopus olikin sitten maailmassa. En tiedä jouduttiko tuo konttaaminen kalvojen repeämistä, mutta sanotaanko näin, että lattianpesu sai ihan uuden merkityksen ;)

    • Hei kiitos tästä. Mä lähden samantien hakemaan ämpärin, pesusienen ja lähden kaakeleiden kiillotus hommiin! :D :D :D

  • Veera

    Heippa Hanna! Kolmatta odoteltiin joka yö, että tänään se varmaan tapahtuu ja seuraavana aamuna aloitettiin sama mantra, että ehkä tänään sitten.. Ja kun se kolmas lähtö sitten vihdoin tuli ja 4 tuntia myöhemmin 4.3 kiloa rakkautta hymyili sylissäni, tajusin, että ne pitkät viikot ja tunnit olivat olleet elämäni viimeiset. Tässä kohtaan voit varmasti laskea päiviä/tunteja, ei viikkoja. Hurjasti tsemppiä Sinulle ja silitä vielä kaunista vatsaasi hetken. Pian Sinulla on se oma ihana pallero sylissäsi!

    • Moi Veera! <3 Joo täälläkin on kyllä varauduttu siihen, että nopeasti tulee. Mulla molemmat pojat kans aiemmin tulleet todella hyvällä vauhdilla. Nyt kolmannen kanssa saa vähän jännätä ns. syöksysynnytystä kun h-hetki koittaa. JAIKS! :D Ja kiitos kovasti! <3 Pian <3

  • Jenni

    Meillä neljä lasta ja kaikki synnytykset on käynnistetty vähän ennen laskettua aikaa. Ja viimeinen käynnistys päättyi hätäsektioon, kun istukka osittain irtosi. Täytyy myöntää, että ihan hitusen harmittaa ettei ole saanut kokea luonnollista synnytyksen käynnistymistä, mutta hienosti on kaikki silti mennyt <3 Tsemppiä viimeisiin päiviin ja ihanaa vauvantuoksuista arkea! Ne ensimmäiset hetket, viikot, kuukaudet ovat niin taianomaisia <3 Voih, taidan pitää vielä takaportin auki "iltatähdelle" ;) <3

    • Voi että. Mä ymmärrän niin hyvin. Minäkin pidän ns. luonnollisesta synnytyksesä niin paljon, että suurin toive toki on, että kaikki menisi niin hyvin taas, että voisin luonnollisesti synnyttää ilman sektiota tai muita radikaalimpia toimenpiteitä! Ja kiitos kovasti tsempeistä <3

  • Inni

    Aina erehdyn fiilistelemään rv38 alussa, että ihan kohta ja piinaviikot on piiiiiitkää pitkemmät. 1.lapsi 41+5, 2. 41+0 3. 41+2 4. 41+3. Aina aamulla heräsi tuskastuneeseen oloon, kun taas heräsi kotoa.

    Tsemppiä ja ohjelmantäyteisiä piinapäiviä!

    • No sullapa on mennyt tasaisesti! :) Ja apua tuo aamujen tuskastunut olo :D Tiedän. Mutta sinä ja NELJÄ! Sissi olet. Kiitos paljon ja juurikin näin – jos vaan liikkumaan pystyn niin ohjelmaa saa olla päivä täysi! :) Sillä mäkin olen toistaiseksi saanut päänkin pysymään kasassa :D

  • Elli

    Esikoinen syntyi kymmenen päivää ennen laskettua aikaa, joten minäkin oletin että tämä toinenkin syntyisi viimeistään silloin. Voi buu! Tänään laskettu aika eikä mitään merkkejä synnytyksen lähestymisestä. Tsemppiä viime hetkiin! Ja kiitos niin monin tavoin kauniista blogista.

    • Voi ei! Soudat samassa veneessä! Voimia sinulle ihan huimasti myös!!!! Ja kiitos niin kovasti kauniista sanoista! <3

  • M

    Minulla on kaikki kolme raskautta menneet “yliajalle”. Ensimmäinen syntyi 6 päivää lasketun ajan jälkeen, toinen syntyi vasta 42+1 käynnistyksellä ja kolmas 41+4. Viimeinenkin synnytys käynnistettiin, koska silloin oli huoli vauvan terveydestä. Keskimmäinen ei vain halunnut lähteä yksiöstään. Itselle aika ei käynyt “pitkäksi” odottaessa syntymää, mutta viimeisen vauvan kohdalla aloin olla kärsimätön siihen kumpi sieltä syntyy, tyttö vai poika. Me kun emme ole tienneet yhdenkään lapsemme sukupuolta etukäteen. Kolme tyttöä meille on suotu ja näin on hyvä ja täydellistä.
    Yritä nauttia vielä viime hetkistä raskaana ja tsemppiä synnytykseen! Jotenkin sitä kaipaa (ainakin minä) sitä viimeisten raskauspäivien tunnetta ja jännitettä “olisiko tänään SE päivä”, vaikka en enää raskaana aiokaan koskaan olla. Onneksi aika kultaa muistot. ?

    • Ai härregyyd mikä sissi olet! Osaa nää vikat viikot olla kyllä pitkiä ja tukaisia! Ja meillä ihan sama – kolme ollaan toivottu aina ja tämä meille riittää enemmän kuin hyvin. Onnekkaita ollaan. Mun on niiiiiin vaikea kuvitella, että ikinä ikävöisin tätä tunnetta kun on jo niin vaikea liikkua ja olo ei enää ole edes oma itseni kun tuntuu niin vaikealta selvitä peruspäivän arkisista (ja normaalisti helpoista) rutiineista. Mutta juuri näin. Aika kultaa muistot! :D

  • Katja

    Meidän tyttö-trion Esikoinen syntyi 40+5, toinen 40+1 ja kolmas 40+6 viikoilla. Kaksi ensimmäistä piti käynnistää ja kolmas syntyikin ihan spontaanisti ja olikin tosi helppo synnytys.
    Tsemppiä tulevaan! ???

    • Voi miten ihanan tasaisesti teillä mennyt ja ihanaa, että kolmas oli teillä helppo! Minäkin toivon, että kaikki vain menisi hyvin… <3 Kiitos kovin! <3 Ja onnea teille!

  • Meillä kolme tyttöä ja kaikki meni yli lasketun ajan :)

    • Oot sä sissi! Mutta onnea triosta! <3

  • Maria

    Tsemppiä loppuodotukseen! Itse odotan esikoistani nyt rv 38+3 ja melko malttamattomana täällä odotellaan, tiedostaen kuitenkin että voi mennä vielä reilu 3 viikkoa! Huh. :D

    • Kiitos! Ja hei paljon myötätuntoa viimeisille viikoille! Sinulla on maailman upein hetki edessäsi ja sitä luonnolisesti malttamattomana odottaa! <3 Toivottavasti saat kokea myös maailman upeimman synnytyksen. <3 Voimia!

  • Laura

    Tsemppiä loppuodotukseen! Näytät hyvältä ja hymysi kruunaa asun :)

    Itselläni kolme lasta; ensimmäinen poika syntyi alakautta 40+0, toinen poika alakautta 40+4. Kolmas, tyttö syntyikin sitten suunnitellun sektion kautta vaikean perätilan (vauva oli vatsassa aivan poikittain) ja suuren koon vuoksi (syntymäpaino 4,4 kg viikkoa ennen laskettua aikaa). Eli kyllä voivat olla jokainen raskaus ja synnytys erilaisia..

    Sujuvaa ja hyvää synnytystä sinulle toivotan!

    • Ah – voi että! Meillä kaksi aiempaa syntyneet ihan omia aikojaan kuitenkin ja alateitse. Olen käynyt Helsingissä sellaisella cherokeella kuin Marko Korg, joka on varmistanut ennen synnytystä poikien mahdollisimman hyvän asennon vatsassa ja synnytykseni ovat olleet loistavia. Nyt vaan toiovn suuresti samaa. Taas ollaan MArkolla käyty ja pitäisi olla (toissapäivänä tehdyn ultrankin mukaan) ihan optimaalisessa asennossa. Fingers crossed! Kiitos kovasti! <3

  • Jonna

    Oot kyllä jaksanut postailla nyt tosi paljon, vaikka raskaus on ihan viime metreillä. Tosi iso peukku sulle ja tsemppiä loppuodotukseen! :)

    • Voi kiitos! Itsekin olen siitä melkoisen ylpeä (ja yllättynyt! :D) Mutta kuten sanottu. Nautin täällä teidän kanssa asioita pyöritellä ja antaa ihanasti vähän ajatusta muihin juttuihin kun kotona odottelua että koska tulis :D

  • Haidi

    Kauniina olet ollut liikenteessä, vaikka olo mahan kanssa alkaa ehkä olla tukala. Huimasti tsemppiä viimeisiin päiviin raskaana ja sitten alkavan uuteen elämän vaiheeseen pienen kanssa <3

    • Kiitos ihana kovasti! :)

  • Peikonlehti

    Minulla on peräti kuusi lasta; neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Ja se kuudes lapsi syntyi kaksi viikkoa yliaikaisena. Kaikki muut olivat syntyneet etuaikaisena tai juuri lasketun ajan ympärillä. Tästä on jo seitsemän vuotta aikaa, mutta muistan kyllä miten olo oli epämukava ja mikä helpotus se oli kun poika lopulta syntyi. Tsemppiä vaan!

    • KUUSI! Sä olet supernainen! Minullakin on ystävä jolla kuusi lasta kahdeksaan vuoteen (eikä yksikään kaksonen) ja pidän heitä arjen todellisina sankareina :D Mutta tämähän tukisi teoriaa, että edelliset venyttää paikat seuraavalle sellaiseksi, että seuraavan on mukavempi siellä pidempään köllötellä? :D Ah . voi kiitos ja onnea teidän upeasta katraasta!

  • N

    Täällä odotellaan vasta ekaa, mutta niin tuttu juttu tuo “odottavan aika on pitkä”. Neuvolassa ollaan sanottu jo rv 32 asti että kakru saattaa tulla koska vaan, ja kaikki mahdolliset “merkit” onkin jo käyty läpi. Yeah right, toista viikkoa jo mennään yli la:n, ja kärsivällisyys alkaa just loppumaan :-D No, opinpa ainakin olemaan olettamatta.. :-D

    • Voi herttinen. Tuo kuulostaa niin minun toisen poikani odotukselta. Viikolta 34 saakka oli merkkejä ja lääkärit sanoivat jo viikolla 36 kun olin jo vähän auki, että koska vaan nyt voi tulla.. Noh – se 10 päivää yli! :D Voimia ihan pirusti sullekin!

  • Täti Ruskea

    Meidän esikoinen syntyi virallisesti viisi päivää ennen laskettua aikaa, mutta todellisuudessa ilmeisesti reilusti yliaikaisena, sillä laskettu aika oli laskettu väärin (jep, niinkin voi käydä). Kakkonen syntyi 40+1. Kolmonen syntyi täysin yllärinä viikko ennen laskettua aikaa (oli kuitenkin reilu kuusi vuotta edellisestä synnytyksestä). Numero nelonen, jolla oli vain kaksi vuotta väliä kolmoseen, syntyi sitten “vasta” rv 40+2. Ylläri sinänsä, sillä ajattelin, että hän ainakin tulee etuajassa, kun oli niin lyhyt ikäero ja kun veljensäkin tuli. Itse en kuitenkaan mitenkään kiirehtinyt syntymää, sillä toivoin, että väliin tulisi mahdollisimman paljon päiviä, että syntymäpäivät olisivat vähän kauempana toisistaan. No, sitten kuopus kiilasi päivämäärissä siihen väliin ;) Meidän perheessä 5/7 on syntynyt kuukauden sisällä syyslokakuussa, yhdellä pojista on sama syntymäpäivä kuin minulla. Kuopus syntyi seitsemän minuuttia ennen laskettua aikaa ;) . Uskon että olisi hänkin vielä odotellut muutaman päivän, ellei lääkäri olisi hieman tutkiessaan “avustanut” asiaa. Selkeästi isoin meidän vauvoista oli numero neljä, ainut nelikiloinen. Silloin kumoutui ainakin omalla kohdallani väite, että nelikiloisen synnyttäminen olisi ollut vaikeampaa kuin kolmikiloisen. Ihan samanlaista puskemista kaikilla :D Uskon, että enemmän on merkitystä vauva päänympäryksellä kuin niillä kiloilla tai grammoilla. Tsemppia sinulle loppuodotukseen ja synnytykseen!

    • Voi kiitos kun jaoit omat kokemuksesi. Minulla oli jo toinen poika reilusti yli 4 kiloa eikä ollut kyllä synnytyksessä mitään ongelmaa. Meni helpommin kuin esikoinen, joka oli hänkin hyvin reilu mutta ei neljään sentään yltänyt. Nyt odotan jo lähemmäs varmaan 5kg poitsua :D Ja minullahan on nyt lokakuussa synttärit 11. päivä… Mahdollisuus on, että tulee syntymäpäivänäni… Reilusti ollaan silloin jo yli, mutta mahdollisuus on :/ Meidän eka ja toka syntyivät peräkkäisinä päivinä, joten ehkä nyt kolmas tulee sitten joko 10.10 tai 12.10 :/ :DGOD I HOPE NOT ja tulis kuitenkin suhteellisen ajallaan. Mä olen niin valmis! :D

  • Malla

    Tsemppiä,odottavan aika tosiaan on pitkä! Mä sain 4.lapsen alkukesästä ja kolme lapsista syntyny rv39 ja yksi 40+3…ja tosiaan tuntui tuo 40 viikkoki etten jaksa enää päivääkään sitä mahaa:D mulla ei oo ollu edes mitenkään vaikeita raskaudet mut mikähän siinä on et se maha alkaa tosissaa kyllästyttää lopuksi…:Dvoimia vielä viimemetreille<3

    • Ahahahha :D Juuri näin. Ihan sama fiilis. Se on niin tiellä ja vaikeuttaa ihan normaaleja arjen askareita niin paljon, että alkaa olla jo niin fed up. Kun pitäisi kuitenkin sen ykkösen ja kakkosen perässä juosta. :D Kiitos paljon <3

  • Jessie

    Meidän esikoistyttö syntyi 5 pv ennen ennen laskettua aikaa ja keskimmäinen typy 2 viikkoa ennen. Kun kuopus teki tuloaan, niin tein myös virheen olettaessani että hän syntyy aikaisin. Myös lääkärit puhuivat siitä että syntyy varmasti aikaisemmin kun siskotkin syntyivät! Näin ei kuitenkaan ollut vaan viikon meni yli! Voi hyvänen aika kuinka tuskaisia viimeiset kolme viikkoa olivat. Minun oma laskettu aikani oli nimittäin jo 2 viikkoa ennen sitä virallista :D Lopulta yli kilon siroja siskojaan painavampi poika syntyi naistenklinikalla ja synnytys oli uskomattoman helppo vaikka olin jo ehtinyt vikojen päivien aikana maalailemaan järkyt kauhukuvat tulevasta :D. Onnea viimeisiin päiviin, synnytykseen ja vauva-aikaan. Se on niin ihanaa!!

    • Voi härregyyd! Juuri näin! :D Se just kun maalaaa itselleen sen olettaman, että “Tää tulee varmasti ajoissa” on kyllä omalle pääkopalle pahinta mitä voi loppumetreillä tehdä :D Edellisestä kerrasta viisastuneena olen itse pitänyt todennäköisenä, että ylihän tämäkin menee :D Mulla on molemmat pojat olleet aika isohkoja, erityisesti toinen, joten en onneksi jännitä kokoa yhtään. Synnytystä lähinnä odotan kuin kuuta nousevaa :D Kiitos niin paljon, kun jaoit oman kokemuksesi ja ihanat tsempit! <3 Kaikkea hyvää teidän upealle perheelle!