Pikkujoulujen punaviiniin menevä kameli
19.11.2016
coat ZARA
scarf ACNE
dress ZARA
boots STUART WEITZMAN
bag YSL
bag charm BALMUIR / saatu
Marraskuun loppu ja pikkujoulusesonki alkaa olla vilkkaimillaan. Minäkin suuntaan illalla ystävättärieni kanssa omiin pikkujouluihimme. Olen himoinnut manchegoa, ilmakuivattua kinkkua ja pimientos de padron-paprikoita hyvän espanjalaisen punaviinin kyydittämänä melkein vuoden. Sen himon saan tyydyttää tänä iltana, kun menemme ystäväporukallamme pieneen tapas-ravintolaan syömään. Että odotan sitä hetkeä, kun pääsen istumaan alas pöytään tyttöjen kanssa nimeäni huutava Rioja kädessäni ja saan skoolata heidän kanssaan yhteiselle illalle! Erittäin harvoin pääsemme näkemään ihan vain keskenämme, sillä meillä kuudella ystävättärellä on lapsia yhteensä peräti 11. Joten voitte uskoa, että me kaikki odotamme tätä illallishetkeä kuin kuuta nousevaa! :D Vaikka ulkona onkin talven tuntua, on minun silti tehnyt viime aikoina mieli pukea mekkoja päälle. Imettäessä ne tosin ovat melkoisen haastava valinta, mutta nyt kun illalla saan muutaman tunnin omistaa ihan vain itselleni ja ystävilleni, pistän varmasti päälle jotain, mitä ei heti tarvitse olla nykimässä ylös. Vamos chicas! Salud!
Ps.Miten kivalta kameli näyttää punaviininpunaisenkin rinnalla?
Kuvat / Kira Kosonen