CATEGORIES

Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus?

25.1.2017

beanie UNIQLO
scarf zara
coat ZARA
sweater BANANA REPUBLIC
jeans GINA TRICOT
shoes AF KLINGBERG
bag CÉLINE
bag charm BALMUIR /saatu

Olen viimeaikoina pohtinut paljon syntymäjärjestystä. Kuinka paljon sillä, mihin kohtaan sisarparvea olet syntynyt, on merkitystä henkilön koko persoonaan ja valintoihin elämässä.

Kirjoitin hiljattain ajatuksiani ihmisten erilaisista tavoista kohdata konflikteja. Kuinka esimerkiksi minä olen siinä(kin) suhteessa hyvin erilainen kuin kaksi nuorempaa sisartani, vaikka meilläkin lähtökohdat ja kasvatus on hyvin samanlainen. Jäin tuumailemaan asiaa ja mielessäni heräsi ajatus, että josko syntymäjärjestykselläkin olisi painonsa asiaan? Olisiko siksi minulla myös enemmän uskallusta kohdata asiat heti ja suoraan? Vanhimpana tyttärenä on aina ollut se lapsi, joka tekee ensin. Esikoinen tietää mitä tehdä ja miten, ja hän näyttää nuoremmille mallia. Ehkä tämän(kin) takia minulla on pienestä pitäen rakentunut tietynlainen varmuus itsestä ja omasta tekemisestä, kun taas nuoremmat sisarukset joutuvat väistämättä tulemaan isomman “perässä”.

Toki syntymäjärjestyksen lisäksi perheen sisäisiin rooleihin vaikuttaa moni asia. Kuten vaikkapa sisarusten ikäero, sukupuoli ja lapsen luontainen temperamentti. Mutta uskon, että kaikki tämä vaikuttaa ihmisen persoonallisuuteen ja valintoihin aikuisenakin. Tunnistan esimerkiksi itsessäni paljon esikoiselle stereotyyppisiä piirteitä suorittamisesta ja vastuun kannosta. Nyt kun minulla on kolme omaa lasta, aihe kiinnostaa entistä enemmän. Syntymäjärjestystä miettimällä voi heijastella syitä, miksi sitä itse toimii niinkuin toimii, mutta erityisesti haluaisin lukea asiasta enemmän lapsieni takia. Jos sitä kautta voisin oppia ymmärtämään näitä rooleja eri näkökulmista ja tarjota tarvittavaa kasvatustukea erilaisille lapsilleni. Löytää kaikille niitä erilaisia työkaluja terveen itsetunnon ja minäkuvan luomiseen. Jotta esikoisen vastuuta voisi vähän keventää, keskimmäinen ei jäisi huomiomatta ja kuopuskin otettaisiin vakavasti – näin stereotypioita ronskisti käyttäen. Kunhan näiltä ruuhkavuosilta ennätän, on varmasti ensimmäisiä kirjoja lukulistalla Linda Blairin teos: Esikoinen, keksimmäinen vai kuopus – Miten syntymäjärjestys ohjaa elämää. Mielenkiintoinen aihe.

28 comments

Leave a Reply to Emilia Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • paulii

    Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen aihe, ja ihanaa että haluat asian omien lastesi kohdalla huomioida! <3 Itse olen kolmesta sisaruksesta nuorin, meillä on 4 vuotta kaikilla ikäeroa, mutta olemme todella läheisiä. Kaikki kuitenkin koemme esim. lapsuutemme aikas erilaisiksi (esim. vanhimmalla sisarellahan oli äiti pitkään kotona kun hoiti meitä nuorempia tietysti, mutta itselleni äiti jäi lapsuudessa aika etäiseksi, koska meni töihin äitiyslomansa jälkeen ja teki pitkää päivää toisessa kaupungissa). Äiti myös huomaamattaan on möläytellyt sellasia asioita joiden ei tajua satuttavan, kuten esim. joskus kysyin miksi minusta on paljon vähemmän lapsuusajan kuvia kuin isosiskoistani, hän vastasi "jotenkin sitä ei enää kolmannen lapsen kohdalla niin jaksanut". Kiitos tästä…

    Isommat siskoni ovat sitä mieltä, että minua on nuorimpana hemmoteltu ja olen saanut kaiken helpolla, mutta omat muistikuvani lapsuudesta ovat, että vanhemmat ovat aina töissä tai sitten väsyneitä. Vietinkin pienestä asti kaiken vapaa-aikani hevostalleilla.

    Tulipas katkeran kuuloinen kirjoitus, oikeasti en ole yhtään katkera, siskoni ovat minulle läheisimmät ihmiset mieheni jälkeen ja vanhempiani ymmärrän kyllä, eivät he minua "heitteille" jättäneet, vaan siskojen hoiviin, ja ahkerasti tekivät töitä että meillä kaikilla siskoksilla olisi mahdollista harrastaa kaikkea haluamaamme jne. Kuitenkin mietin, olisiko minulla heihin läheisempi suhde jos he olisivat olleet enemmän läsnä elämässäni… vai onko minulla juuri siksi niin läheinen suhde siskoihini, kun he nuorina hoitivat minua? Parempi näin, että siskojen kanssa ollaan läheisiä, vanhemmista kun joskus aika jättää… ja tiedän ihmisiä jotka eivät tule sisarustensa kanssa lainkaan toimeen, se on todella surullista.

    • Kiitos paulii kun jaoit kokemuksiasi ja mietteitäsi! Todella mielenkiintoista kuulla, miten sinä olet kokenut tuollaiset ikäerot. Ymmärrän hyvin aatteitasi ja varmasti on kiva itsekin saada näitä asioita “paperille”. Ehkä sitä saa joitain asoita selkeytettyä ja ymmärtää itseäänkin paremmin. On ihanaa, että sinulla on läheiset sisarukset <3 Tiedän, että sellaiset ovat kultaakin kalliimpia <3

  • Petra

    Hyvää pohdintaa sulla ja tällaiset aiheet on totta tosiaan mielenkiintoisia! Olen itse kuopus ja minulla on kaksi isoveljeä. Ollaan tosi samanlaisia mun vanhemman veljen kanssa mutta nuoremman eli perheen keskimmäisen kanssa ei niinkään. Jotenkin on ollut hauska huomata kavereidenkin puheista päätellen, että tosi monessa kolmilapsisessa perheessä esikoinen ja kuopus on samanhenkisiä, kun taas keskimmäinen jotenkin erottuu heistä. Esimerkiksi meillä minä ja vanhempi veljeni ollaan oltu hyviä koulussa, kiinnostuttu matemaattisista aineista sekä jonkin verran liikunnasta, ollaan tosi sosiaalisia ja aina ennemmin myöhässä kuin ajoissa, kun taas nuorempi veljeni on enemmän käytännönläheisempi, ei niinkään urheilullinen, ujompi, aina aikataulua edellä ja hänelle hyvien numeroiden saaminen ei ollut helppoa koulussa. Ja tosiaan monella kaverilla sama tilanne, että jos on itse esikoinen niin on kuopuksen kanssa samanlainen ja toisinpäin :D

    • Tämä on niin hauska miten tämä menee! Kun se vaihtelee myös niin suuresti, vaikka niitä stereotyypejäkin löytyy! :)

  • Laura

    Ihana postaus jälleen! Ja pakko sanoa samaa, tykkään tästä pienestä uudesta lisäyksestä <3 Nuo asiathan ei poissulje toisiaan minun mielestäni :)

    Minuakin kiinnostaa tämä aihe, enemmän juuri sen takia koska minulla ja siskollani on niin iso ikäero, miten sitä voisi itse tehdä jotakin sen eteen että paremmin tulisi toimeen eikä joutuisi siihen oravanpyörään. Kun on se minunkin asenteestani kiinni. Minun siskoni on ollut ylisuojeleva pienenä piti minusta huolta ja perhepäivähoitaja joutui sanomaan että menisi leikkimään että hän hoitaa minua. Vastuuta on siis ottanut varmaan tiedostamattaankin aika paljon. Ja meistä kahdesta oli koulussa parempi, minulla kuopuksena ollut ns helpompaa. Minulta ei äiti "vaatinut" niin paljoa, en tiedä miksi. Sitä melkein pitäisi kysyä äitiltä… Itse en itseäni lusmuiliana pidä, enkä koe sitä olleeni. Koen että näissäkin asioissa väärinkäsityksillä/olettamuksilla on merkityksensä. Miten esikoinen kokee paikkansa, mistä ne odotukset tulee, "aiheuttaako "vanhemmat sen tietämättään, kateellisuus tms.. Äiti oli yh äiti ja kolmivuorotyössä paperitehtaalla, siskoni joutui aika paljon olemaan lapsenvahtina. Minä kuopuksena olen suorasukaisempia, enkä "sokerikuorruta "asioita :D hienotunteisuutta tässä asiassa opetellaan edelleen, ettei liian jyrkästi tule sanottua. Joku saattaa kokea että jyrää päälle. Monesta asiasta niin vahvat mielipiteet :)

    • Kiitos paljon! Ihanaa, että te pitkäaikaiset lukijat pidätte blogin kasvusta ja tulette tukien niin ihanasti mukana <3
      Ja tosiaan, näihin asioihin vaikuttaa niin moni. Varmasti iso ikäero tuo omat haasteensa kun mennään helposti usein niin eri vaiheissa. Mutta nämä on sellaisia asioita mitä on hyvä välillä miettiä, jos vaikka saisi jotain työkaluja omiin vanhoihin toimintatapohin. Moneen asiaan voi olla jotenkin niin juurtuen tottunut, että vaika edes huomata, että voisi jotkut asiat itselleenkin helpommaksi tehdä! :)

  • Iina

    Kyllä tolla syntymäjärjestyksellä on mun mielestä paljonkin merkitystä. Vanhempana sitä ainakin esikoisen kanssa tuli stressattua vauva aikana todella paljon enemmä mitä nyt kuopuksen kanssa. Ollaan miehen kanssa “vitsailtukin” kahden kesken että esikoinen on ollut sellainen “harjoittelu kappale.” Kuopuksen kanssa osasi ottaa jo heti alkuun paljon rennommin. Tunnisti itkut tms. paljon paremmin.
    Esikoisen kanssa kaikki vaiheet on vanhemmillekin “uusia”, kun taas kuopuksen kohdalla sitä vaan toteaa että “Ai nyt on tää vaihe menossa.”
    Uskon että vanhempien asenteet ja suhtauminen vaikuttaa myös lapseen. Huomaan myös että välillä sitä olettaa että esikoinen “isona tyttönä” osaa toimia ja häntä pitää jo niin isona. Yleensä riennät tän ajatuksen jälkeen haalimaan ja hellimään esikoista ja kerran hänelle miten tärkeä hän on.Tää oli nyt vähän sekavasti selitetty,mutta toivottavasti sait mun ajatuksesta kiinni.
    Itse olen sisarusparvessa keskimmäinen. Ja tietyllä tapaa ehkä lapsuudessa ollutkin välillä vähän semmoinen “väliinputoaja.”
    Kiitos kirjavinkistä-täytyy katsoa olisiko jossain pk-seudun kirjastossa saatavilla :)

    • On se kieltämättä niinkin, että esikoisen kanssa kaikki on uutta ja joskus jopa pelottavaakin ja seuraavien kohdalla osaa väistämättäkin ottaa vähän rennommin kun osaa juurikin todeta, että “ai tää on tämä vaihe” ja niin edelleen. Mutta erityisen hyvä on tämä tiedostaa ja yrittää sitä kautta vähentää näiden heijasteiden merkitystä. Esim omakohtaisesti minä muistan, että meidän esikoinen on kuitenkin hyvin pieni vielä, eikä jatkuvasti hoe sitä kuinka iso ja osaava on. Pitää tosiaan lukea kirja ja yrittää muistaa varoa tiettyjä suden kuoppia.

  • Tykkään myöskin juuri tästä blogissasi, että sulla on aikuisen naisen kypsyys käsitellä kauniiden kuvien keskellä muitakin kuin pinnallisia aiheita. <3 Itsekin pyrin blogissani samaan, sillä todellakaan pelkkä "katsokaa ostin kivan viltin" ei vain enää riitä motivoimaan kirjoittaakseen blogia työkseen . :)

    • Kiitos Sanna kauniisa sanoistasi. Tässä tosiaan kaipaa jo vähän enemmän, mikä on haastellista, kun aikaa on taas entistä vähemmän! :D

  • rosa

    Todella tärkeä ja hyvä aihe. Sillä on minustakin valtavasti väliä millaisesta lapsuudenperheestä on lähtöisin ja se sisaruus on kuitenkin pisin ihmissuhde ihmisellä. Itse olen pikkusisko ja koen että ehkä nuorimmainen pääsee “helpommalla”. Haluaisin itsekin 3 lasta ja että he olisi läheisiä läpi elämän toisilleen… Se isosisar on nuoremmalla aina roolimalli <3

    • Niin haluaisin yrittää auttaa poikiani luomaan sellaisen keskinäisen suhteen, että he olisivat toistensa tuki ja turva sekä parhaat kaverit läpi elämän. Ja joo, tavallaan olen samaa mieltä, että nuorimmainen pääsee helpommalla, mutta heillä on myös sen takia myös omat taakkaansa kannettavana. Pitäisi lukea tuo kirja!

  • Isosisko

    Tämä ei ole meillä vielä ajankohtainen aihe, mutta itse esikoisena tunnistan kyllä itseni stereotyypistä. Meillä on lapsuudessa mennyt niin, että minä olen ollut se tienraivaaja ja vuoden nuorempi pikkusisko todellakin päässyt helpommalla. Jossain määrin tämä on jättänyt jälkensä, sillä olen päättänyt, että omat lapset haluaisin vähintään kolmen vuoden ikäerolla. Meillä meitä ei kohdeltu itsenäisinä henkilöinä, vaan meillä oli omat roolinsa. Minun vastuulleni kuului vastuu, koska se nyt vain kuulemma kuului isosiskon hommiin. Myös jos minulle luvattiin jotain vapauksia sai pikkusiskoni myös ne, koska se olisi ollut epäreilua hänelle. Hänen ei siis tarvinnut erikseen osoittaa luottamusta, tehdä tarvittavia kotitöitä yms. Nyt tämä kuulostaa ehkä hieman hassulta kun teinivuosista on jo tovi, mutta silti edelleen minulla nousee niskakarvat pystyyn jos kuulen “se nyt vain kuuluu isosiskon hommiin.”

    • Ymmärrän, noita nimittäin tulee perheessä melkoisen helpostikin. Minäkin koin olevani se tien raivaaja. Mutta kaikella on puolensa. Kun sitten taas kuulee näitä sisaruksia joilla kovin isot ikäerot ja heillä taas vaikeuksia löytää sitä omaa yhteistä säveltä ja suhdetta, kun ovat eläneet niin eri vaiheissa. Vaikka meillä kotona pienenä olikin melkoinen härdelli päällä ja tukkanuottasiltakaan ei säästytty, niin on se vaan ihana nyt aikuisina, että siskot on niitä parhaita ystäviä, joille voi kaiken jakaa ja tiedät aina, että he ovat tukenasi. :)

  • i

    Ihanaa, että blogistasi on tullut hieman syvällisempi. Rakastan lifestyle-blogeja(esim. Tilda Bjärsmyr, Tess Montgomery ja Michaela Forni ovat lemppareitani) ja on kiva kun sinunkaan ei ole enää “pelkkä” muotiblogi :)

    • Varmaan kun tätä tehnyt niin pitkään, että itsekin kaipaa blogilta vähän enemmän. “Pelkät kuvat” eivät vain enää palvele itseäni tarpeeksi. Haluan edelleen, että blogi on levähdys hetki, mutta yritän tuottaa vain sellaista tekstiä, joka olisi kuitenkin positiivista ja iloisesti herättelevää. Kiitos kovasti, että pidät ja olet seuranani blogin “kehityksessä” <3

  • Sanniiiis

    Opiskelen lastenpsykologiksi joten olen lukenut tästä paljon. Vaikka tieteellinen kanta asiaan on vähän niin ja näin niin täytyy sanoa että meidän perheessä kyllä on roolit menneet niin stereotyyppisesti;minä vanhempi, tunnollinen ylisuorittaja ja pikkuveli semmonen veijari lusmuilija ja kaikkien lemmikki :) kunhan tuntee olevansa rakastettu, onneksi itsetuntoon vaikuttaa niin paljon muutkin kuin vaan perheen sisäiset asiat ja hyvät ja rakastavat vanhemmat takaavat kyllä y hyvän alun elämään.

    • Todella mielenkiintoista ja että miten paljon haluaisin sinun kanssani enemmänkin alasta jutella ja kysellä! :) Meilläkin perheessä on havaittavissa erittäin paljon näitä stereotyyppisiä yleistyksiä, mutta kuten sanoit – näihin vaikuttaa niin moni asia. Haluiaisin vain antaa kaikille pojille mahdollisimman hyvät ja tasavertaiset lähtökohdat elämäänsä <3 Mutta kuten sanoit – sillä rakkaudella päästään jo pitkälle.

  • Jen

    Hyvä kirja aiheesta on myös Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä (Elisabeth Schönbeck). t. perheterapeutti, stereotypinen esikoistytär ;)

    • Hei kiitos Jenni vinkistä! Laitan ylös! Todella mielenkiintoinen aihe! ja voi että miten ihania ihmisiä mulla onkaan täällä seurana. Nämä asiat kiinnostavat itseä kolmen äitinä suuresti, joten todella mielelläni kuulen teidän ajatuksianne tällaisista aiheista, mitä aina välillä blogiin pinnalta raaputan! :)

  • Haidi

    Vaikka aihe ei itselle ole samasta syystä mielenkiintoinen on se kuitenkin aihe jota kaverien kanssa välillä tulee ihmeteltyä. Eniten ehkä tosin välillä ainut lapsi vs. Sisarukselliset :D monilla kavereilla vanhin on ollut se tienraivaaja ja nuorin nauttinut näistä hyödyistä. Meillä taas minä olin se “kilttilapsi” ja nuorempi veljeni sai raivata omat polkunsa kun oli villimpi tapaus :D vanhimpana tulee kyllä huolehdittua sen pikkuveljen perään ihan näin aikuisenakin, vaikka kumpikin aikuisia ollaankin. Mutta samalla taas veljellä on sellainen “suojeluvaisto” siskoa kohtaan. meillä on neljän vuoden ikäero ja luonteilta ollaan päivä ja yö, vaikka löytyy meiltä niitä samojakin juttuja ;>

    • Se on niin totta, että näihin asioihin vaikuttaa niin moni eikä tällaiselle ole varmastikaan mitään tieteellistä pohjaa. Mutta sama juttu täällä. Me ollaan kaikki siskot, vaikka synnytty kahden vuoden välein ja kasvettu yhdessä, niin aivan erilaisia! :D

  • Ansku

    Olen kliseinen kuopus, vastuullinen ja (yli)huolehtiva) sekä myös todella suojelevainen siskoani kohtaan. Kuitenkin konflikteja välttelen viimeiseen asti kun taas pikkusisko on meillä se joka suorasukaisesti sanoo asiat ja minä silottelen perässä :D

    • Hetkinen, siis oletko esikoinen? Näppäilitkö mahdollisesti ajatuksissasi alkuun kuopus? :) Mutta sama täällä – isosiskon suojeluvaisto erittäin vahva :D Mutta teillä tosiaan toisin päin – minä suorempi, mutta elämä onneksi oppinut siloittelemaan! :D

  • Ihana talvi asu x)

    http://www.todayssnapshots.wordpress.com

  • Bisous

    Todella mielenkiintoinen aihe tosiaan! Itse olen nuorin, kaksi vanhempaa sisarustani ovat kaksi ja kolme vuotta minua vanhempia. Itse koen katsoneeni mallia siitä miten asiat tehdään “kiltisti ja oikein” sisarusteni toimesta ja täten itse olen aina ollut todella suorapuheinen ja rohkea. Täytyykin tsekata tuo kirja, josta vinkkasit :)

    Ihanaa lopputammikuuta! (Hui, miten tää kuukaus meni jo!)

    • Eikö olekin! Ja näihin tosiaan vaikuttaa miljoona eri asia, mutta meidän perheessä tuntuu moni näistä stereotypiosta osuvan melko hyvin :D Ja sitten tavallaan haluaisi varmistaa omien lasten kohdalla, että pystyisin tarjoamaan mahdollisimman tasavertaisen kohtelun kaikille, mitä ei välttämättä syntymäjärjestyksen takia huomaa. Mutta ymmärrän hyvin tuonkin, että siskot tavallaan aina pitäneet “selkäsi”, joten rohkeus ja luotto omaan tekemiseen on vahva :) Ja kiitos – sitä samaa! Tää aika oikeesti karkaa käsistä! :o