CATEGORIES

Skam-huulet ja yksi parhaista kohtauksista

28.3.2017

body WOLFORD
pants ZARA
shoes GIVENCHY
earrings THOMAS SABO / saatu
bag YSL

Valtaosa on varmaan kuullut norjalaisesta SKAM-sarjasta? Siitä niin paljon hypetystä kuulleena päätin itsekin katsoa, mikä tässä teinidraaman ympärille rakentuvassa sarjassa niin viehättää. Moni sanoo sen koukuttaneen heti. Minulle ei ihan niin käynyt, mutta silti katsoin jaksoja iltahiljaisilla puoliavonaisin silmin eteenpäin. Hitaasti huomasin tykästyväni sarjan hahmoihin. Erityisesti punahuuliseen Nooraan ja sanavalmiiseen Sanaan. Vaikka kyseessä on teinidraama, mahtuu ohjelmaan paljon hyviä ajatuksia ja tärkeitä sanomia. Se ei olekaan vain sarja ystävyydestä, rakkaudesta, pettämisestä, ryyppäämisestä ja seksistä teinimaailman värittämänä, kuten Yle Areena sarjaa kuvailee. Skam puretuu moniin isoihin ja tärkeisiin asioihin, minkä avulla toivottavasti uusi sukupolvi olisi taas entistä suvaitsevampi. Yksi suosikkikohtauksistani on, missä Sana auttaa Nooraa järkeistämään ajatuksiaan ihastuksen kohdettaan, Williamia, kohtaan. Hyviä ajatuksia, joita ei ihan heti nuorisodraamalta odottaisi.

Noora pelkää, että hän menettää vahvuutensa ja itsenäisyytensä, jos antaa Williamin ajattelutavan muuttaa mielipiteitään.
Sana: Nehän muuttuvat vain jos hän on mielestäsi oikeassa.
Noora: Niin mutta minä yritän vain olla vahva ja itsenäinen. Pitäisikö minun muuttaa kaikki mielipiteeni yhden pojan takia?
Sana: Sinä olet vahva ja itsenäinen kun voit muuttaa mielipidettäsi – riippumatta siitä muuttaako niitä mies vai nainen. Eihän siinä ole mitään pahaa, että haastaa sinun ajattelutapasi.

Noora: Niin mutta William on väkivaltainen. Hän rikkoi pullon jonkun päähän.
Sana: Niin kyllä. Mutta miksi hän sen teki?
Noora: Koska sillä on älytön käsitys, että sota ja väkivalta pyörittävät maailmaa. Me olemme ihan erilaisia. Minä vastustan sotaa.
Sana: Ei se sen takia pulloa rikkonut. Se rikkoi pullon, koska oli vihainen ja peloissaan. Ja minkä takia?
Noora: En minä tiedä.
Sana: Etkö ole kysynyt siltä?
Nora: En.
Sana: Okei. Kiinnostavaa, että sanot vastustavasi sotaa. Sota ei ala väkivallasta vaan väärinymmärryksistä ja ennakkoluuloista.
Nora: Joo. Ja sitten?
Sana: Jos kannatat rauhaa – sinun pitää ymmärtää mikä on toisten ajatusten ja tekojen takana. Ja sinun pitää hyväksyä etteivät kaikki näe maailmaa niin kuin sinä. Et voi kuvitella, että sinä yksin tiedät kaiken, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos et edes yrittänyt ymmärtää ihmistä jota rakastat, silloin ei maailmalla paljon toivoa ole.

Kyseinen kohtaus on toisen tuotantokauden 8. jaksosta. Kolmannessa tuotantokaudessa pureudutaan taas erilaisuuteen ja rohkeuteen olla oma itsensä. Pakko todeta, että oman kankean alun jälkeen SKAM on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.

Kuvat Metti Forssell

24 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Lia

    Hei mahtavaa, että nappasit juuri tämän lempikohtaukseni Skamista. Monet ihailevat Nooraa, mutta mielestäni Sana on kaikista ihanin ja viisain :) Sanan ja Nooran dialogi on ajankohtainen meille suomalaisillekin. Suomessa ja muuallakin keskustelukulttuuri menee helposti vihaamisen puolelle, koska ei kyetä ymmärtämään tai haluta kuunnella toisen näkemystä oikeasta ja väärästä. Ei ole olemassa vain yhtä totuutta, yhtä oikeaa ja yhtä väärää. Jos kykenisimme ja antaisimme aikaa toiselle selittää taustan toisenlaisille ajatuksilleen, maailma olisi paljon parempi paikka.

    • Veit sanat suustani. Ihan samoja asioita olen pyöritellyt paljon ajatuksissani. Ihmisten olisi niin tärkeää aina yrittää ymmärtää toisia ja tajuta se fakta, että oma “totuus” ei ole koko totuus. Ymmärryksen ja myötätunnon kautta vain voi oikeasti kasvaa. Se mikä toisessa mahdollisesta ärsyttää kertoo enemmän ihmisestä itsestään ja sitä pitäisi uskaltaa tutkia. Ei yhtä helppoa kuin muiden tuomitseminen, mutta miljoona kertaa rakentavampaa ja kehittävämpää kaikkien kannalta. Osoittelemalla sormea ei saa mitään aikaiseksi.

  • Haidi

    Ah mikä asu ja huulipuna! Itsekkin juuri kaivoin punaisen huulipunan aamulla taas koristamaan huulia ja hätyyttelemään kevään tulosta ;) ja tuo lohtaus on yksi lemppareitani. Nora ja William <3 SKAM on kyllä ollut ihan parhautta.

    • Tuo Lancomen matte shaker huulipuna on ihana! Tulee tosi kaunis ja täyteläinen lopputulos! Ja että mikä määrä hyviä toteamuksia / ajatuksia tämä sarja täynnä! Kolmannella tuottarilla on niin paljon hyviä kohtauksia!

  • LP

    Siis mikä sattuma. Taivuin katsomaan skamia myös sen saaman hypetyksen vuoksi. Ja sama juttu kun sulla, eka kausi ei oikein temmannut mukaansa. Mutta toinen kyllä! Jäin just eilen illalla tähän kyseiseen 8 jaksoon ja kohtaukseen..illalla tyttären nukahdettua jatkuu taas skam maraton, sen verran vei mukanaan tämä noora. Olen pyöritellyt tänään koko päivän tätä samaa kohtausta päässäni koska siinä oli minustakin sisällään ihan mahtavia oivalluksia. Ja kun tulen blogiisi niin mitä onkaan vastassa! :D

    • Joo kyllä tässä on paljon ajattelevia nuoria! :D Ja kyllä. Todella hyviä oivalluksia, missä on todella hyvin puettu sanoiksi tärkeitä asioita. Skam ottaa todella purevalla tavalla kantaa yhteiskunnan pinnalla oleviin aiheisiin, mikä tekee sarjasta minun mielestä sen hehkutuksen arvoisen. Ei ihme, että tätä sarjaa tuntuu katsovan me vanhemmatkin ihan innolla! :D Mutta mikä sattuma, että juuri tämä sama tänään! :O

  • Tuo kohtaus on myös omia suosikkejani :) Vaikka omat trinivuodet ovat jo kaukana takana, niin herätti tämä sarja sellaista kaihoa ja lämpimiä tunteita tuota suurten tunteiden ajanjaksoa kohtaan.

    • Se on totta. Moni on fiiistellyt Skamia myös omien teinivuosien kautta. Itselleni teinivuodet eivät olleet mitenkään kovin onnellista / iloista aikaa, joten ehkä siksi myös minulla kesti “syttyä” sarjalle :)

  • Mervi

    Pakko oli tulla kommentoimaan, kun selasin yhteen putkeen varmaan 30 postausta takaperin, kun jostain syystä oli tullut hetki taukoa blogien lukemisesta.

    Sulla on kyllä ihan mielettömän laadukas blogi. Kuvat on aivan naistenlehtien tasoa, kirjoitustaitosi on kohentunut huimasti vuosien varrella ja minusta on ihanaa, kun teksteissäsi on myös “oikeaa asiaa”. On mukava katsoa upeita kuvia, mutta myös lukea tekstejä, jotka oikeasti koskettavat ja laittavat ajattelemaan asioita uudella tavalla.

    Vaikutat kyllä kaikin puolin huipputyypiltä, joka osaa arvostaa asioita, mutta joka pitää puolensa ja tuntee arvonsa. Oikea voimanainen ja hieno esikuva olet mielestäni.

    Kaunis kiitos siis kaikesta sisällöstä, mitä tuotat meidän lukijoiden iloksi kiireisen kolmen lapsen perhearjenkin keskeltä. :) <3

    • Voi että miten kauniin kommentin kirjoitit minulle! <3 Arvostan niin suuresti, että otit aikaa ja kirjoitit minulle jotain näin kaunista ja kannustavaa! <3 Itse kaipaan blogiltani enemmän kuin pelkkiä "kivoja kuvia", koska minulle ihan parasta antia blogin pitämisessä on teidän kanssa keskustelu. Olen niin onnekas, että minulla on niin mahtava joukko fiksuja ja sydämellisiä naisia seuranani, että opin teiltä jatkuvasti jotain uutta. On ollut niin antoisaa kehittää blogia kanssanne. Ja kaikki nuo kauniit sanat kertovat enemmän sinusta kuin minusta. Kiitos. Olen niin äärimmisen otettu, koska todella haluan osata arvostaa elämän oikeita asioita. Olla hyvä toiselle, mutta tietämällä samalla myös oman arvonsa. Olen todella iloinen, jos tämä välittyy <3 Kaunis kiitos siis sinulle, että olet seuranani <3 Onnekas olen.

      • Mervi

        Ole hyvä. <3 Itse oon oppinut sen, että kaikki kehut ja kannustukset jakoon, voi olla vastaanottajalle todella iso merkitys. Suomalaiset tuskin liikaa kehuja kuulee muutenkaan. :D

        Itse olen täysin samaa mieltä – luen aina myös kommenttiosion, vaikken aktiivinen boksissa olekaan.

        Kyllä välittyy – eli oikeanlaisen kuvan itsestäsi olet luonut meille lukijoille. :)

        • Kiitos. Ja olet ihan oikeassa. Itsekin pyrin aina sanomaan ääneen jokaisen positiivisen ajatuksen, mikä ympäristöstäni mieleen juolahtaa. Joskus voi olla suurikin merkitys tosiaan hyvin pienelläkin huomiolla <3 Kiitos ihan hurjasti vielä <3

  • julia

    Aivan ihanat housut!!:) onko lähiaikoina ostettu? Mietin, että kannattaako noita lähteä metsästämään? Blogisi on muutenkin ihan uskomattoman hyvä ja vaikka vapaa aikaa on vähän on täällä pakko käydä vierailemassa. Itselläni on yksi lapsi ja siitä syystä tykkään myös sinun tavasta tuoda blogiin hiukan asiaa myöa lapsiata.

    • On ihan vastikään ostetut housut zarasta! Eli kandee! :) Ja kiitos ihan älyttömän kauniista sanoista! Mietin postaukseni ja aihealueeni tarkkaan, joten olen todella iloinen, että tyylini iskee sinuun! Upeita blogeja on jo ihan vain Suomessa valtava määrä, joten todella otettu olen, että annat minun blogilleni aikaasi <3

  • rosa

    Very true.. Niin hyvin ajateltu ja puettu sanoiksi, siinä syy miksi sodat ihmisten välillä syntyy. Kiitos, täytyy tutustua!! Ja nätti tuo puna, taidan hipsiä sokkarille heti testaa;)

    • Uskomattoman viisaita ja näkemyksellisiä sanoja. Sarja sisältää paljon hyviä ajatuksia. Kolmosessa on erityisen paljon kolahtavia lauseita. Toivon, että omat poikani voivat tällaistenkin nuortensarjojen myötä kasvaa taas edellistä sukupolvea suvaitsevampaan maailmaan. Ja hei se on ihana! suosittelen kokeilemaan! Ihana sen matte shakerin koostumus!!

  • Iida

    Ihana asu!!! Mun lemppari sun päällä, vaikka kaikki kyllä näyttää hyvältä. Ja ihana, erilainen tekstiosio. Aurinkoista kevään jatkoa!

    • Voi kiitos kovin! Itsekin pidän siitä paljon! Puna tuo kuitenkin just kivasti väriä! <3 Ja ihana kuulla, että tekstikin oli mieluinen <3 Samaa sinulle!

  • Hannah

    Ja lisäksi SKAMin soundtrack on täyttä timanttia :D

    • Ihan totta! Todella paljon hyvää musaa!

  • Anna

    Ihana huulipuna, mikäs se on merkiltään?

    • Eikö olekin! Se on Lancomen uutuus! Matte shaker! Sävy 189, Red’y in 5

  • Hej och god morgon från Zurich! Gud va snyggt, härliga bilder! önskar dig en underbar start på veckan! Titta gärna in pa min blogg om du vill ha lite inspiration. Kram //Sofia ( http://www.sofiacm.com )

    • Tack det samma! :)