CATEGORIES

Ballerina who just didn’t make the cut

30.5.2012

Aina en jaksa kantaa mukana isoa Canonin järjestelmäkameraa, milloin huomattavasti pienempi Olympuksen Pen Mini kulkee mukana. Tänä kauniina kesäisenä iltana mukana oli juurikin pienempi Olympus ja kuten huomaatte – en osaa sitä vieläkään kunnolla käyttää. Kuvat ovat paljon suttuisempia sekä epätarkempia kuin normaalisti. Ihanat ystäväni Char, Coco sekä Sofié neuvoivat hankkimaan siihen paremman linssin, mutta taidan tässä kesän aikana seurata tarkemmin mitä asetuksia he käyttävät kyseisellä kameralla ottaessaan asukuvia. Onneksi ensi viikolla meillä on tiedossa aivan ihana tyttöjen ilta bloggaavien ystävieni kesken <3 Saamme edellämainittujen ystävieni kanssa vielä pari muutakin rakasta ulkomailla vaikuttavaa ystävää seuraamme <3 Arvaatko ketkä? :)

Päivän asut ovat olleet aikamoista hakemista jos tahdon pukea päälleni muutakin kuin legginsit. Hameet sekä mekot kirivät helmaltaan liian ylös vatsan suuruuden takia ja perushousuthan eivät mulle mahdu :D Mukavuus on tällä hetkellä tärkein tekijä ja naureskelen hassusti istuvia vanhoja vaatteita päälläni. Nauroin miehelleni näyttäväni aikamoisen säälittävältä balleriinalta tässä pitkässä tutussani, mutta mies lohdutti, että enhän minä missään nimessä säälittävältä näytä. Ehkä korkeintaan juuri siltä yhdeltä balleriinalta, joka ei juuri ja juuri tullut valituksi :D Ööh – sama asia?! :D Joten tämän asun nimi on: The ballerina who just didn’t make the cut :D

Yleensä minulla on tapana yhdistää tiukempaa ja löysää keskenään. Eli jos minulla on liehuva pusero, paritan sen useimmiten vartalonmyötäisten skinny-mallisten farkkujen kanssa. Täten tällaista liehuvaa ballerinahametta tahdoin tasapainottaa tiukemmalla paidalla, mutta raskaus tuo lisänsä muuallekkin kuin vain vastan seudulle… Joten tämä balleriina ei tosiaan mistään siroimmasta päästä ole :D Noh – ainakin oli mukava olla!

Useimmiten käytän arjessa surutta korkokenkiä, mutta nyt niidenkin päälle pukeminen on vähentynyt huomattavalla tavalla. Väsyn tarpeeksi nopeasti ilman lisähaastettakin :D Kävely luonnistuu vielä helposti, mutta pitkään en pysty paikoillani seisoskelemaan. Nopeasti lähden etsimään näkökentästäni paikkaa minne voin istahtaa.

jacket: Zara, top: Vila, skirt: H&M, shoes: Fendi, bag: Mulberry, watch: Michael Kors, glasses: Rayban

These days it’s quite hard to fit into anything in my closet. Especially if I’d like to wear something else except leggins. These are one of the few skirts that still fit me. With it I manage to look like the poor ballerina who just didn’t make the cut :D

76 comments

Leave a Reply to mrs v Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • laracroft

    Hei, Hyvältä näytyt ison masusi kanssa ja asusikin näyttää ihanalta. Saanko udella millaista objektiivia ystävästi suositteli tuohon kameraan ?

  • Mari

    iiiiiik en jaksa odottaa, että kohta käppäilet tuolla kaduilla lastenrattaiden kanssa!^^

  • Voi apua, miten upealta näytät! Musta tuntuu vaan älyttömän isolta, ja tuntuu että mikään ei sovi. Ei sitten mikään :D Mutta oon niin onnessani siitä, että mun lempparibloggaajakin on raskaana, mä niiin metsästelen täältä aina ideoita asuihin! :D Näytät vaan niin viehättävältä!! :) Onnea loppuodotukseen!

  • Hilppa

    Olet taas todella kaunis :) Aivan täydellinen asu<3 niin hempeä ja kaunis :) ja tuo nahkatakki<3 kuolaan edelleen sen perään :D

  • Kaikkiin rooleihin ei voi saada osaa, mutta vaikka joutsentanssit jäisivätkin vielä hetkeksi väliin, niin tämän hetken roolissa olet kauneimmillasi.

    Ihania hetkiä ensimmäisen näytöksen loppuun ja hirmuisen paljon voimia seuraaviin näytöksiin!

  • Janette

    NÄytät kerrassaan upealta kaikkine masuineen päivineen :) Sanoit tarkkailevasi mitä asetuksia blogi kaverisi käyttävät Olympuksessaan. Olisiko mahdollista aina välillä saada mainintaa postauksissa siitä mitä asetusta milloinkin käytit kuvaamiseen? Itselläni sama kamera, mutta myös asetukset aina välillä vähän hakusassa :)

  • Oi oot kyllä älyttömän kaunis, ja jotenkin oikeen hehkut! Hurjasti onnea teille :)

    Ollaan tehty ystäväni kanssa yhteinen blogi, mikä löytyy osoitteesta: http://withasilverlining.blogspot.com/

    – Heli

  • Haidi

    Oiii olet kyllä kaunis ballerina vaikket valituksi sitten tullutkaan ;D Ihana nähdä näin inspiroivia asuja ylläsi raskaudesta “huolimatta” (ihan väärä ilamus mutta en nyt keksinyt muuta)! Olet kyllä niin ihana ja juttujasi on kiva lukea, niin aitoja ovat<3
    Itsellä olisi tarkoitus lisätä korkkareiden käyttöä arkeen! Tänään oltiin ystäväni kanssa korkkarikävely tunilla Leena Sarven vetämänä :) Oli kyll oikein hauska tunti ja tuli hyviä vinkkejä omaan kävelyyn ja pukeutumiseen ! Tästä se lähtee (; nimimerkillä -täydellisesti korkkareilla pysähtyvä : DD (kävely ok!)

  • Voi toi takki! ja sano että ostanu joskus pari vuotta sitten :DDD hittolaane

  • katariina

    mikä masu! aivan ihana :) ja voi miten sä hehkut! näytät aivan upealta ja ONNELLISELTA! ole vain se ballerina, joka ei tullut valituksi, minä ainakin valitsen sinut mun lempibloggariksi <3

    turvallista loppuodotusta, toivotaan, että kaikki sujuu loppuun asti hyvin ja että olo ei enää tukalammaksi tulisi. täällä sinun blogissasi on aina ihana käydä hakemassa päivän piristysruiskeet.

  • mimi

    kun päivän päätteeksi haluaa tulla hengähtämään tietokoneen ääreen, ei voisi olla parempaa paikkaa saada hymy kasvoilleen kuin sinun kommenttiboksisi! vastaat niin kertakaikkisen sydämellisesti ja perusteellisesti jokaiseen kommenttiin, että tippa tulee välillä linssiin! : ) esimerkillisyysi innoittamana yritän muistaa kohdella jokaista lähimmäistäni lämmöllä! onnea raskauden loppumetreille ja alkukesän lämpöä<3

  • Bella

    Tosi nättinä olet ollut liikenteessä, ja kuvissa vielä kauniit maisematkin mallin lisäksi :) Ja jos yhtään lohduttaa, ainakin lauantaina nähdyn perusteella olet mahan kasvusta huolimatta kuitenkin edelleen tosi pienikokoinen, ainakin nyt jos vertaa perus katukuvaan ;D

  • Tiina

    No Linda tietysti :)
    Sä olet kyllä niin kaunis ja hehkeä.

    • mrs v

      Aivan oikein! <3 Ja kiitos kauniista sanoistasi ihana!

  • Tytto

    Näytät kyllä viimeisilläsi raskaana ollessasikin niiiiin upealta :) Mukavaa loppuodotusta! <3

    • mrs v

      Voih – kiitos kovasti – vaikka olo ei itsellä sitä olekaan <3

  • Ihana balleriinamekko. Olet kyllä tyylikäs tuleva äiti:)

    • mrs v

      Kiitos hurmaava champagne! Niin sinäkin! Ihania hetkiä omien enkeliesi kanssa upeaan puukenkämaahan! :)

  • joanna

    Todella kaunis asu, näytät hirmuisen hyvältä! Täytyy kyllä sanoa että olet kuin malliesimerkki naisesta joka nauttii raskaudestaan täysin rinnoin, aivan hehkut lämpöä sekä onnellisuutta. Oikein paljon tsemppiä ja jaksamisia loppurutistukseen! :-)

    • mrs v

      Voi kiitos kovasti kauniista sanoistasi! Sillä itselläni ei ihan tuo sama fiilis ole! :) Olen äärimmäisen onnellinen, kiitollinen ja iloinen raskaudesta ja uudesta tulokkaasta, mutta raskaana olo on nyt vikoina kuukausina – noh – raskasta :D Olen kyllä onnekseni melkoisen vähällä päässyt, mutta en minä tästä tukalasta olosta kovasti nauti – kyllä sitä kääröä nyt jo odotellaan innolla kaikin puolin <3 Kiitos niin kauniista sanoistasi ihana Joanna – niin ihana, että sinä kuitenkin näet asian niin positiivisena! <3

  • henna

    ihana balleriina sinä oot ! :) utelen jos ei haittaa että millon sulla on laskettu aika ja tiiätkö jo että tuleeko tyttö vai poika ? vai pidätkö yllätyksenä itsellesikin synnytykseen asti ? :)

    • mrs v

      Kiitos suloisuus! :) Tiedän kyllä kumpi tulee, mutta täällä blogissa en sitä ole vielä sanonut. Ehkä näin lähempänä h-hetkeä sen voin sanoa, kun jonkin verran sitä “sukupuoliväriäkin” tulee näkymään joissakin vauvanvaatepostauksissa <3 Jos niitä nyt tulee :) Aika uutta minullekin niin haen vielä sitä mukavuusaluetta että mistä kirjoitan ja mistä en. Lapseni kasvoja kun en tule blogissa näyttämään. SItten kun hän on tarpeeksi iso, saa hän itse päättää mitä näyttää ja mitä ei :) Joten tarkempaa aikaa en julkiseen ympäristöön laita, mutta siis näin yleisesti sanottuna on keskikesän lapsi tulossa <3

      • henna

        juu. hienoa kun annat lapsen sitten itse päättää pääseekö tänne vai ei :)

  • Aivan ihanan suloinen balleriinahan sinä olet! Ymmärrän niin hyvin nuo loppuraskauden fiilikset, joten täältä iso hatunnosto sille, että olet vielä hameessa liikkeellä! Hyvältä näyttää! :)

    • mrs v

      Hahaha :) Kiitos – tiedätkin mistä minä puhun ja tuntemukset ovat varmasti monelle tutut (thank god! :D)

  • roosa

    Aivan ihania kuvia! Sinäkin olet taas niin kauniina, ja tuo vatsakin on kaunis:) ihanassa paikassa kuvat kyl otettu<3

    • mrs v

      Voi kun olet ystävällinen roosa! Kiitos paljon kauniista sanoistasi!

  • Olet ihana! Kuvista kuitenkin huomaa, että mahasi on tosiaan jo kasvanut aika isoksi. Tyylikäs olet silti ja paljon tsemppiä ison mahan kanssa pärjäämiseen. Palkinto on kuitenkin isosta mahasta luvassa ♥

    • mrs v

      Joo – se on aikas iso jo :D Kiitos kovasti tsempistä – vielä tulisi hetki kestää ja tosiaan – se palkinto onkin sitten suurin ikinä <3

  • Kuules, näytät ihanalta! Juuri siltä, miltä tuossa raskauden vaiheessa kuuluukin näyttää. <3

    Mukavaa päivää Mrs V!

    • mrs v

      Voi kiitos kovasti ihana :) Pallo kun pallo :D Samaa sinne ja teidän pikkuiselle!

  • anis

    Ihanalta ballerinalta sinä näytät <3 Kaunis ja onnellisen näköinen. Tulisiko Suomeen vielä Lintu ja Johanna, Kalastajan vaimo-blogista?:) Mukavaa kesää!

    • mrs v

      Kiitos suloinen anis! Onnellinen ainakin olen <3 Ja naulankantaan osuit! He kaksi ihanaista saadaan pian taas piiiiitkästä aikaa seuraamme <3

  • Bea

    Voi, olet niin söpön näköinen! todella kaunis tuo hame :) saako kysyä, että laitatko tänne blogiin kuvaa lastenhuoneesta? :) ihanaa raskauden loppuaikaa siulle!!

    • mrs v

      Kiitos kovasti suloinen! Vielä pohdin mitä lastenhuoneesta näytän. Vähän itsekin aina tutkiskelen mitä koen liian henkilökohtaiseksi ja mitä en. Joten jotain pieniä yksityiskohtia voin kyllä näyttää, mutta liian tarkasti en haluaisi kuitenkaan raottaa ova. Aina vähän hakusessa itsellänikin että mikä on mukavin alue – mitä näyttää ja mitä ei. Mutta siis en osaa antaa tarkkaa vastausta, muutakuin että ainakin pieniä yksityiskohtia tulee näkymään siellä täällä! :)

  • Jii

    Kauniilta ballerinalta näytät, joten huoli pois. :) Olisikohan hurmaava Lintu tulossa viettämään aikaa kanssanne?! :)

    • mrs v

      Aina niin ihana Jii <3 Ja kyllä – hurmaava Lintunen lentää luoksemme <3

  • aaaanonyymi

    Voi mua alkaa aina ihan itkettää, kun katson näitä sun vauvapostauksia ja raskauskuvia. Niin paljon onnea teille pikkuisesta!!<3

    • mrs v

      Voi kun olet suloinen! Kiitos kanssaelämisen taidostasi ja onnitteluista <3

  • Ihana asu! Todella kaunis balleriina!<3

    • mrs v

      Kiitos ihana Lotta!

  • Jamelia

    Kauniita raikkaita kuvia
    tsempit sinne kaikkeen
    täällä pitää mennä syksyyn asti
    ja miettiä vaatetusta pallomahana:P

    Onneks kesällä on kiva kun ei tartte
    niin paksuja vaatteita:)

    • mrs v

      Oih! Tsemppia sinne pallokaverille! Tosiaan, itsekin olen iloinen, että suurimmillani on lämpimät kuukaudet niin ei ole niin vaikea ahtaa vaatteita päälle!

  • mimma

    Kuulin hetki sitten läheiseni, urheilullisen nuoren naisen sairastuneen syöpään. En tiedä miten tästä selviää, mutta sinä ja kaunis masusi muistutitte minua juuri siitä, että elämä jatkuu. Sen on jatkuttava. Kiitos kun toit pienen hymyn kasvoilleni.

    • mrs v

      EI apua! Osanottoni ja paljon voimia ystävällesi sekä sinulle! Ihanaa, että ystävälläsi on sinut vierellä kannustamassa eteenpäin! Aivan liian yleinen sairaus – ja vielä nuorella naisella!! Voimia sen pirulaisen nujertamiseen! Olette ajatuksissani <3

  • M

    Aww, olet niin ihana! Jaksat panostaa ulkonäköösi, mutta olet myös rehellinen miltä tuntuu! :D Sä olet kyllä kaunein näkemäni raskaana oleva ballerina, joka ei tullut valituksi ;D Tsemppiä vielä loppurutistukseen! :)

    • mrs v

      Voih, kiitos nyt kovasti! Tosiaan, ei ihan yltänyt nyt rahkeet :D :D Ja siis äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen tästä kaikesta olen, vaikkakin on äärimmäisen tukala olla jo aika ajoin :D

  • Mielestäni et myöskään näytä ollenkaan säälittävältä, päinvastoin todella säteilevältä ja kauniilta, kuten aina :) Olen myös miettinyt, että jos vaan joskus sinuun kaupungilla törmään tulen varmasti myös kertomaan nämä kehut ihan kasvotusten, kun itse Helsingin keskustassa asun :) Tsemppiä raskauden loppuvaiheeseen kaunottarelle :)

    • mrs v

      Ihana olet Maria! <3 Ja tosiaan, minua saa tulla moikkaamaan! :) Ihana saada teille kaikille kasvot!! Tämän uuden pohjan myötä kuvallisen kommentoinnin pitäisi onnistua… PItääpä kysyä miten se onnistuu teiltäkin ihanilta! Toivottavasti törmätään!

  • Niin ihana asu ja näytät niin kauniilta! :) pah, ei ollenkaan säälittävä, päinvastoin!

    • mrs v

      Kiitos ihanainen Heinie! Jaksat piristää vaikka oma fiilis ei tosiaan aina ole samoissa tunnelmissa :D

  • Maj

    Toisten vatsat näyttää niin kivoilta -kuten sinunkin, aivan ihanalta <3 Oman kanssa se on sellaista tuskastelua, kun mikkää ei mahu päälle jajaja… ;D Paljon voimia loppumetreille. Kirjoitin muuten juuri blogiini, mitä raskaudet ovat tehneet vartalolleni…

    • mrs v

      No juuri naulankantaan Maj! :) Kiitos hirmuisesti! Mä tuun kurkkaa heti – mä kun en ole edes alkanut sellaisista vielä huolehtimaan :/ Kaikki vaan menny luonnolisesti niin omalla painollaan :D Kiva kuulla kokemuksen ääneltä hieman enemmän! :)

  • :D Ihana!! Etkä näytä yhtään säälittävältä vaan tosi kauniilta. Ja ehkä vähän isomahaiselta… ;D

    • mrs v

      Ihanuus <3 Ja "ehkä" :D vähän isomahaiselta :D

  • Hannah

    Ihania kuvia :) Sinusta ei saisi säälittävää tekemälläkään, ymmärrän tosin pointtisi, mutta olet edelleen todella upea ilmestys!!

    • mrs v

      Ihana olet :) Eipä ole onneksi enää pitkä aika kun pienokaisen on laskettu maailmaan saapuvan <3 Sitä onkin odotettu <3

  • Elisabete

    Voi että kuinka suloinen balleriina oletkaan, kaunis odottava äiti <3 Rakastan tuota mekkoa, viime vuonna kun näin sinun balleriina asusi rakennettuna tämän mekon ympärille, menin heti ostomaan omani. Jostain syystä mekon käyttö on kuitenkin jäänyt väiselle, en kuitenkaan tule luopumaan kyseisestä yksilöstä :D

    • mrs v

      Kiitos ihana Elisabete <3 Voih – mä niin rakastan tuota hametta ja käytän sitä paljon! Toivottavasti saat pian omallesi paljon käyttöä! :)

  • Cayenne

    hahahaha ballerina joka ei tullut valituksi – kuolen nauruun! :D älä huoli, vaikka et ehkä ihan ballerinasta menisi niin upea olet silti.

    Voin kyllä samaistua oloosi, esikoiseni laskettu aika oli heinäkuun alussa ja muistan kyllä elävästi sen kuumuuden ja ahdituksen, mikään ei mennyt päälle ja ne mitä meni ei näyttänyt hyvältä. Kaikki hokivat, että mahaa tulee vielä ikävä ja minä pyyhin hikeä ja yritin parhaani vain sinnitellä ja laskea päiviä. ;D Kuopus syntyi helmikuun pakkasten keskelle, se jos joku oli helppoa minun kannaltani. Sai kulkea takki auki, pukeutua isoihin neuleisiin ja villahuiveihin ja laahustaa Uggit jalassa sairaalaan asti. Jos Luoja vielä kolmannen pienen suo, niin parhaani teen sihdatakseni lasketun ajan viileään vuodenaikaan. ;D

    Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos kuitenkin että jaksat rohkeasti jakaa asukuvia isosta (kauniista) mahasta huolimatta. Ei ole helpoin homma hyvien asukokonaisuuksien etsiminen, mutta pärjäät loistavasti. :)

    • mrs v

      Oh yes, ymmärrät siis täysin fiilikseni!!! :) Ihanaa! :) Mahtavaa että täällä on muita samalla tavalla kokijoita. Vaikka sitä on samalla äärimmäisen iloinen, onnellinen ja kiitollinen, niin ei se silti sitä loppuraskauden tukaluutta pois vie :D Mutta toisaalta, vaikka onkin lämmin niin onneksi se on pukeutumisen kannalta helppo! Mekkojen ja legginsien avulla pärjää kyllä onneksi lopun aikaa eikä tarvitse turhaan pariksi kuukaudeksi vaatteita ostella. Kiitos vielä tsempistä soulmate! :D

      • Anonymous

        Yksillä skinny äitiysfarkuilla saa kyllä kivasti vaihtelua asuihin. Mekkoja voi käyttää tunikoina.Mä en pärjäisi ilman farkkuja, kun leggingsejä en osaa käyttää. Maksimekot on käteviä loppumetreillä.

        • mrs v

          Mä kyllä kovasti olen tässä harkinnut skinny-mallisten äitiysfarkkujen ostamista… Jos yhdet hyvin edulliset hankkisi… Osaatko suositella jotain? :)

          • Maria

            Moikka, mä sain ystävältäni lainaan boob:in skinnymalliset mammafarkut, taitavat olla nämä http://shop.boobdesign.com/en/product/281/maternity-treggings#filter-2
            Eivät ehkä ole ne halvimmat, mutta mielettömän hyvät! Suosittelen! Oon jo nyt kuudennella kuulla alkanut käyttää niitä kun alkoi vetoketju auki kulkeminen ärsyttää :) Ovat varmasti pelastukseni etenkin loppumetreillä.

  • Hanna

    Kauniita kuvia, ei voi muuta todeta! Mikä H&M:n hame/mekko tuo muuten on? Näyttää ihana ballerinamaiselta ja tyttömäiseltä : ) Olen vähän tuollaisesta haaveillut. Lieneekö enää tämän kevään mallistoissa?

    • mrs v

      Tuo mekko on jo kahden vuoden takaisesta mallistosta. Eli pitää vaan toivoa että samantyylistä tulisi markkinoille! :)

  • Heinis

    Äläs nyt, näytät todella ihanalta!!! Ja hame on herrrkku! :) Jaksamista loppuaikaan, uskon, että aika tuskaisalta alkaa olo tuntua!

    • mrs v

      Kiitos ihana kovasti tsempistä!! :)

  • Lora

    Ihana postaus, hehkeän näköiseltä ballerinalta kyllä näytät, no worries :) Jaksamista loppuraskauteen!

    Oiskohan iki-ihana Madde ja Lintu lennähtämässä Suomeen seuraksenne? :)

    • mrs v

      Kauneus on kyllä nyt taas NIIIIIN katsojassa! <3 Kiitos tsempistä! Ja tosiaan, toinen arvautuista meni oikein! <3

  • Jaana

    Aivan ihana lukea näitä sun “masujuttuja” :D As I really couldn’t agree more in my own “situation” – I SOOOOO get you! ;D

    Ihanalta ballerinalta sinä näytät, niinkuin minäkin :D Se on vain se tukala olo, vauvamasun paino/e, mikä saa meidät raskaana olevat monesti tuntemaan itsemme enemmän ja vähemmän kömpelöiksi, vaikka kanssaihmiset näkevät vain ihanan, suloisen pallovatsan ja onnellisen hehkun meissä :)

    • mrs v

      hahahah:) Ihanaa että piristää kun näin samassa veneessä soudetaan! :D Ja juuri näin, itse aina olen ihaillut isoja vauvamasuja ja niitä ääneen oikein huokailen. Omalla kohdalla olo vaan tuntuu valaalta – mutta onnelliselta valaata :D

  • Sofia

    Aivan ihana asu, etkö näytä kyllä yhtään säälittävältä! Masusi on kasvanut kyllä todella isoksi! Milloin on laskettu, että saat tämän ihanuuden syliisi? :)

    • mrs v

      Kiitos ihana! :) En tarkempaa laskettua aikaa tänne julkiseen ympäristöön pistä, mutta sanotaan näin että ei enää hirmuisen paljoa ole jäljellä :) Katsotaan kun pikkuinen on valmis tulemaan <3

  • AIvan ihania kuvia!!:) Ja voi kuule olet kyllä niin kaunis ballerina, ettei toista ole <3

    • mrs v

      Murunen <3 pussssss