CATEGORIES

My grey skinny jeans

13.6.2012

Unohdin mainita housujen kulmakivipostauksessa, että kaikista housuistani käytän harmaita skinny-mallisia farkkujani eniten. Käytän niitä huomattavasti enemmän kuin sinisiä tai mustia housuja! Tälle ei ole mitään sen erikoisempaa syytä kuin tykästymiseni kyseiseen väriin ja malliin. Harmaa kun sopii lähes kaiken kanssa.

Omani olen ostanut Vilasta muutama vuosi takaperin. Viimeksi eilen oli samaiset housut päällä, sillä saan ne jalkaan loistokeksintö bellybeltin avulla… Siitä muuten pitääkin tehdä postaus!

Kun katselee näitä kuvia niin onneksi olen ruvennut ottamaan kuvia enemmän ulkona. Rajoittuupahan näiden täysin urpojen poseerauksien ja asentojen määrä.

Huom! Vähentyy! Ei varmastikaan lopu :D

Osa kuvista on monia vuosia vanhoja. Muutamassa näkyy hyvin ruskeat piilolinssit, joita käytin kausiluontoisesti ennen paljonkin. Nyt en ole vuoteen niitä käyttänyt. Taisin vain kyllästyä niihin. Usein kuulee monen suuntaavan kampaajalle heidän kaivatessaan erilaista ilmettä ja “jotain uutta”. Itse en ole koskaan värjännyt hiuksiani muuta kuin ruskean eri sävyillä (nekin värjäyskerrat laskettavissa yhden käden sormilla), mutta värillisiä piilolinssejä kokeilemalla olen saanut helposti ja turvallisesti ihan uutta ja erilaista ilmettä.

Mitä housuväriä sinä suosit?

When I wrote about pants in my previous wardrobe cornerstones serie, I forgot to mention that grey skinny jeans are my absolute favourites. I don’t know why, but somehow I always seem to pick them out of the closet and combine them with the rest of my ensemble. They seem to go with everything!

Which are your favourite pants and what colour are they?

81 comments

Leave a Reply to Elena Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • tiina

    olet tosi kaunis ja sulla on ihan mielettömän ihanat hiukset !! olen juuri liittynyt lukijaksi ja tykkään hyt jo !

  • miten sulla on varaa tollasiin kaikkiihin? :)paljonko saat palkaa kuukaudessa tai missä olet oikein töissä tai siis mitä teet työksesi? anteeksi utelu!

    ?

    • Mrs.V

      Hei! :) Varmaan ymmärrät, etten täällä lähde palkkatietojani levittelemään! :) Ikävä kyllä pidän yksityiselämäni täysin poissa blogista. Olen kuullut kauhutarinoita muilta blogisteilta, jotka ovat nimensä ja työpaikkansa tiedot julkisesti antaneet… Vaikka 99% ihmisistä onkin aivan ihania, ei riitä kuin se 1% tekemään tuhoa..:( Toivottavasti ymmärrät? :)

  • Anina

    Voi, että sä olet säteilevä kaikissa kuvissasi, ei voi muuta sanoa!!

    Sylintäydeltä onnea loppuodotukseen <3 :)

  • pinja

    On ollut mukavaa viime postauksissa nähdä vähän vanhempia asujasi, koska en ole alusta asti blogiasi seurannut. :)

    Mielestäni sinulla on ihana hiustenväri, miksi turhaan mennä väriä (ainakaan paljoa) muuttamaan, jos on jo valmiiksi tuollaiset hiukset. :)

    Eihän noissa poseerauksissa ole ollenkaan urpoja ilmeitä tai muuta ja muutenkin on kiva, että asennot ja ilmeet välillä vaihtelevat. :)

  • pitahaya

    Siis miten jollain voi olla noin uskomattoman ihana tyyli! Näytät ihan joltain jumalattarelta!

  • Hellu

    Oot aina niin tyylikäs!
    Oletko muuten koskaan tehnyt postausta piknikistä? Tarjoiluista sekä pukeutumisesta sinne.

  • Bella

    Hei tähän postaukseen liittymättä, mun on pitänyt tässä kysellä sun ihanista Belle du Jour-clutcheista, että oletko ollut niiden materiaaliin tyytyväinen? Onko siis ollut mielestäsi hyvä hinta-laatu -suhde, ja onko pinta sellaista, että tulee helposti naarmuja? Tarkoituksena olisi pian mennä hypistelemään noita ihanuuksia, mutta vähän pelkään, että siinä vaiheessa saattaa kyllä kaikki järki ja harkintakyky lentää ulos ikkunasta, kun pääsee tutkailemaan noita lähempää ;D

    • Mrs.V

      Minulla ei ole ollut laadusta mitään moittimista! Hyvin on kestänyt kangas ja olen ollut kaikinpuolin tyytyväinen sen yksinkertaiseen tyylikkyyteen muutenkin! :D Eli suosittelen ;) Ihania ostoselämyksiä!! JA onnea värivalinnan kanssa!!!! :D

      • Bella

        Kiitos vastauksesta, kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen :) Olen ehtinyt kehittää itselleni lähes pakkomielteen sellaisesta nuden värisenä, mutta voi olla, että iskeekin vielä valinnan vaikeus :D

  • JENICA

    Oi että kun olet upean näköinen! Vaikutat niin ihanalta ja avoimelta ihmiseltä, että oikein kateeksi käy. Olen yleensä kietänyt kaukaa kaikki muotiblogit, mutta tämä blogi on vienyt sydämeni aivan kokonaan. :) Kirjoitustyylisi on kyllä uskomattoman koukuttavaa! Ja nuo vaatteet ♥ Mielestäni on hyvä, että jätät ylimääräiset yksityisasiat blogin ulkopuolelle. Näin blogin tunnelma pysyy kevyenä, mutta saamme kuitenkin aina pienen pinta raapaisun elämästäsi :)
    Kiitos näistä ihanista lukukokemuksista, varmasti jään myös jatkossa seuraamaan blogiasi! ♥

  • Katri

    Olet ihan valtavan kaunis – ja tyylikäs! Kuulet tätä varmaan todella usein mutta vaikutat sisäisestikin vähintään yhtä kauniilta kuin ulkoisesti olet :) Aika harvoissa blogeissa kirjoittajasta huokuu samanlainen lämpö ja aito sydämmellisyys kuin sinusta – ja annat sen näkyä kun niin ihanasti huomioit aina meitä lukijoita! Blogisi on ehdottomasti yksi lempparini; tässä on koko paketti kunnossa :)

  • Jenni

    Heippa!

    Kysyisin sinulta pientä vinkkiä, koska raskauspukeutuminen on sinullakin nyt ajankohtaista. :) Olen heinäkuussa kaasona ystäväni häissä ja olen tuolloin 8. kuulla raskaana. Olen mielestäni kolunnut kaikki nettisivut ja Turun kaupat läpi, mutta mitään ei tunnu löytyvän. Olisiko sinulla antaa vinkkiä mistä voisi vielä etsiä? Ensi viikolla olen menossa Helsinkiin, joten jos tiedät sieltä jotain mistä voisi löytyä niin kerro ihmeessä. Tietenkin sellainenkin mekko käsisi mikä ei olisi reskaana olevalle tarkoitettu, mutta malli tietysti helposti kärsii masun vuoksi. Olen yrittänyt muutenkin ostaa mahdollisimman vähän raskauvaatteita, koska käyttöaika jää niin lyhyeksi.

    Sinun ei pitkään ilmeisestikään tarvitse enää odotella pienokaisen syntymää, joten tsemppiä viimeisille viikoille! Kun katselee noita sinun asukuviasi, odottaa sitä vielä enemmän että voi taas pukeutua “normaalisti”. ;)

    Jenni

    • Mrs.V

      Hei Jenni! Onko ystäväsi antanut sinulle mitään ohjetta kaason puvun väristä tai mallista? Minä valitsisin jonkun hulmuavan mallin, jonka voi sitten vatsan päältä vaikka kietaista nätisti jollain nauhalla? Minulla on tässä vielä ensi kuukauteen aikaan (laskelmien mukaan :D)joten kyllä tässä vielä hetken saa “kärvistellä” :) SUosittelen katsomana läpi Zaran, Muotikuun ja Mangon (siellä oli vastaavia hulmuavia upeuksia enemmänkin). Onnea metsästykseen!

      • Jenni

        Olen saanut onneksi ihan vapaat kädet mekon metsästykseen, värillä tai mallilla ei väliä, onneksi niin! Jotain tuon tyyppistä tahtoisinkin löytää mistä mainitsit. Täytyypä käydä vielä Helsingissä mainitsemasi liikkeet läpi, Mangoa kun Turussa ei enää olekaan!

        Kiitos paljon vinkeistäsi! Metsästys jatkukoon! ;)

  • J.E

    Pidän tyylistäsi suunnattomasti! Ajaton, classinen, mutta samalla moderni (voikohan näin edes sanoa…?). Erityisesti kadehdin Ted Bakerin beigeä takkia ja Louboutinin kenkiä! Louis Vuitton tulee jotenkin korvista ulos, eteenkin Roomassa ollessani Vuittonia näkyi joka toisen käsipuolessa – feikkinä tosin. Menetti vähän arvoaan… :( Joka tapauksessa pysy tuollaisena kuin olet! Blogin kautta sinusta välittyy aurinkoinen ja lämmin kuva. :) Way to go woman!

    -J.E

    • Mrs.V

      Kiitos kovasti ihana kauniista sanoistasi! LÄmmin ja aurinkoinen kuva välittyy sinustakin kommenttisi perusteella <3 Juuh, ymmärrän hyvin. Niitä speedy veskoja näkyy niin paljon, ettei mikään ihme, että monelta tulle monogrammi korvista ulos :D Kiitos kun käyt blogissani aurinkoinen!

  • annas_

    Tosiaan joku tuolla ylempänä sanoi että housut jäivät takaalalle ja sinuun kiinnittyi huomio. Olet niin huikean kaunis ja upea nainen! Rakastan nnoita toisen kollaasin toisessa ja neljännessä kuvassa olevia kenkiä!! :) Muutenkin sen kollaasin neljäs kuva oli järkyttävän söpö! :) Itse käytän eniten mustia ja vaaleansinisiä farkkuja. Kauan olen tosin etsinyt hyvin istuvia harmaita farkkuja muttei ole tullut vastaan :(

    • Mrs.V

      Kiitos suuresti suloinen annas! Kyllä – ne kengät kuuluvat minunkin suosikkeihini. VIimeisellä kuulla raskaana en vain tohdi niitä oikein käyttää :D Ei jaksa! :D Kiava että mun urpo kuvat toivat hymyn huulille! :)

  • aanaV

    heippa ja kiitos ihanasta blogista!

    rupesin miettimään noita piilareita. itse käytän töissä laseja ja vapaalla piilareita. joskus myös itse olen käyttänyt ruskeitakin piilareita, mutta viime vuodet ihan vain näitä värittömiä. käytätkö itse laseja? en muista nähneeni sinulla laseja kuvissa. olisin ehdottanut jotain postausta piilareista sekä lasien yhdistämisestä eri asuihin. eli jos sulla siis olisi erilaisia pokia :)

    • Mrs.V

      Hei aana! Ja kiitos että käyt blogissani! :)

      Minulla ei ikävä kyllä ole itselläni laseja. Sillä näössäni ei ole vikaa, käytin voimakkuuksettomia piilareita ihan värin vuoksi :/ Pahoitteluni, ettei minulla ole mitään kokemusta siis pokista :/

  • Voi että <3 En mä tiedä kyllä, että kiinnittyykö näissä kuvissa huomio housuihin…;) Lähinnä suhun. Oot kyllä semmone sädehtijä, että huh :)
    Jos asuista valkkaisin lemppareimman, niin se olis ylimmän kollaasin oikean puoleisin. Ihanan raikas ja klassinen:) Pus murunen, oot niin hehkee <3

    • Mrs.V

      Sä olet itse aurinko <3 Joo, se onkin ihanan ykisnkertainen ja simppeli. Mäkin pidän :) Ja pus itelles hehkeys!

  • Enpäs ole koskaan harmaita farkkuja kokeillut, mutta ainakin tässä ne näyttää tosi hyviltä :) Oli kyllä ihan loistavia kuvia ja poseerauksia ::D

    http://suklaatilanne.blogspot.fi/

    • Mrs.V

      ahahahah – joo, itselle pitää pystyä nauramaan :D

  • anu

    Ihania kuvia! Olen niin kade sun hiuksilles koska se on sun oma vari etka oo varjanny niita paljoa -olisipa minullakin noin kiva oma vari!=)
    Harmaat housut nayttaa kyl tosi kivalta, mut omat lemppari housut on kyl siniset=) pitaapas kattella jatkossa myos harmaita farkkuja!

    • Mrs.V

      Kiitos Anu! Kyllä se muutaman värjäyskerran otti ennnenkuin totesin, että oma väri on lähes aina paras väri ;) Se on luonnollisin ja tarkoitettu omiin sävyihisi :) Ja suosittelen tosiaan harmaitakin! Todella monipuoliset! :)

  • Hilppa

    Ei ollut yhtäkään urpoo poseerausta :) me like :) ihania ja inspiroivia kuvia taas<3

    Olen löytänyt täysin uuden vaihteen pukeutimiseeni tämän blogin myötä :) olen nykyään paljon rohkeampi värien ja kuosien käyttäjä :) iso kiitos :) pidän blogistasi todella paljon enkä kyllästy tähän koskaan :) pidän siitä miten vedät rajan yksityisyydellesi. Kaikkea ei todellakaan tarvitse täällä paljastaa. Tykkään blogistasi juuri tälläisenä<3

    • Mrs.V

      niin ystävällinen olet! Todella ihanaa että blogini on voinut tähän inspiroida! Siihen pyrin, löytämään uusia idoita ja toteuttamaan itseä eri tavoin :) IHanaa, että sinä olet lähtenyt kokeilemaan rajojasi etismällä iloista omaa itseäsi pukeutumisenkin kautta! :) Ja kiitos vielä ihan hirmuisesti, että ymmärrät ja kunnioitat minun päätöstäni tässä rajanvedossa <3

  • Haidi

    Haha ihania noi sun poseeraukset ;D tykkään! itsellöni kävi välvuoden pitäess niin, että liikkui vain collareissa ja lagareissa kotoota töihin ja salille (yh) joten housujen kyttöä on opeteltu nyt uudelleen kun kouluun pääsi ja sai jälleen pukeutua ihan oikeasti! Joka päivä (::
    Eniten menee mustat sinny farkut, tosin nyt kaikki housut uusiksi niinkin aiemmin mainitsinkin! :>

    • Mrs.V

      haahahha :D Joo itselle pitää osata nauraa ;) Juuh, noita tuollaisia suvantovaiheita on kaikilla :D Ja mustat on niin monipuoliset ;)

      • Haidi

        hihi jeps! ;> onhan se kamalan hyvä syy shoppailla uusia housuja! Täytyykin vilasta kokeilla housuja kun muuten sieltä vaatteita hamstrailen, muttei housuja vielä olekkaan ja sulla ainakin tosi kivan mallisia sieltä :)

  • Kannu

    Heips, asiani ei varsinaisesti liity juuri tähän postaukseen, mutta onkohan blogin asetuksissa tapahtunut viime päivinä jotain muutosta? Jostain syystä blogi ei aukea minun läppärilläni, vaan joudun lukemaan sitä kännykästäni. Muut Olivia-lehden blogit näkyvät normaalisti, mutta sinun blogisi ei aukea. En oikein keksi, että mistä tämä voisi johtua. Onneksi sentään pystyn lukemaan ihanaa blogiasi kännykän kautta :) Ja loppuun vielä onnea loppuraskauteen :)

    • Mrs.V

      Kiitos kovasti Kannu tästä huomiosta! Itseasiassa mun kuvien kanssa on käynyt niin, että mulla on ollut ongelmia kuvankäsittelyohjelman kanssa ja ovat olleet suurempia resoluutioltaan kuin normaalisti. Tämä siis johtaa iihen että mun sivu on hitaampi ja hitaammilla yhteyksillä ei välttämättä avaudu kuvat. Ainakin näin oletan. Mutta asia on hoidossa ja parhaani mukaan optimoin kuvia, jotta tällaista ongelmaa ei tulisi. Jos vaan mitenkään ystävällisesti voisit palata asiaan reilun viikon päästä ja kertoa, onko ongelma helpottunut? Sillä jos ei, niin kyse on jostain muusta ja toki haluan ratkaista ongelman! :) Kiitos kovasti tästä tärkeästä tiedosta sekä onnentoivotuksista <3

      • Kannu

        Kiitos vastauksesta :) Palailen asiaan, että alkaako toimimaan. Siihen asti kännykällä mennään :)

        • Mrs.V

          Kiitos itsellesi huomautuksesta! :)

          • Kannu

            Palailen siihen näkyvyysongelmaan, että kaikki kunnossa taas. En tiedä mistä vika johtui, mutta nyt blogisi näkyy taas normaalina koneellani, eikä tarvitse kännykän ruudulta tihrustaa.
            Oikein ihanaa kesänjatkoa ja odotan innolla aina postauksiasi :)

          • Mrs.V

            Hei ihan mahtavaa! Kiitos paljon kun jaksoit tulla raportoimaan! :) Taitaa sitten jäädä nettimaailman omituisuuksien piikkiin? :)

  • Bea

    Oli pakko laittaa viestiä ja kysyä, että eikö sinulla ole Louboutinin Maggie 140 kenkiä? kun juuri etsin tänään kaverilleni postauksesi, jossa esittelen uudet kaunokaisesi, jotka olit kai joululahjaksi saanut? =)
    Nämä kuvat ovat jälleen tosi kauniita, olet todella tyylikäs nainen!!! :) Luin tänään vanhoja postauksiasi, niin saanko kysyä, että onko sinulla vielä eri blogi läheisillesi, kun etkö alun perin alkanut blogia kirjoittamaan kun lähdit ulkomaille ja halusin blogin avulla pitää yhteyttä läheisiisi?

    • Mrs.V

      Ei herttinen! Aivan oikeassa olet! Unohdin että nehän ovat tosiaan maggiet! :) Kiitos huomautuksesta!! :) Eli tosiaan, Maggiet on melkoisen korkeat, kuten Biancat. Suosittelen niitä niille, joille korkojen käyttö ei ole ongelmallista. En ole nyt vuoteen ainakaan kirjoittanut sitä salasanallista blogia perheelleni… SIllä nykyään pidän yhteyttä kaikkiin läheisiin skypen tai facebookin kautta. Siinä kyllästyi siihen, että kaikki aina tiesivät mitä mulle kuuluu enkä saanut muiden kuulumisia selville vaan aina kaikki oli “samaa vanhaa” :D Skypen kautta saan enemmän irti itsekäästi ;) :D Kiitos vielä huomatuksesta ihana! :)

  • primrose

    Hauskoja kuvia ja ihania asuja! Mä käytän eniten todella tummia tummansinisiä housuja. Jotenkin niistä on tullut pukeutumisen kulmakivi: oikeastaan kaikki omistamani vaatteet sopivat just sen värin kanssa. Välillähän housuja hajoaa ja tilalle pitää hankkia uudet – onneksi olen onnistunut löytämään samaa sävyä sitten uudestaankin. Löysin viime syksynä housut kaikkien aikojen mieluisimmassa tummansinisessä värissä ja ostinkin sitten kahdet parit saman tien.

    • Mrs.V

      Mä olen toiminut ihan samoin tavoin! Jos on huomannut, että jotan käyttä todella paljon olen läynyt hakee toisen kappaleen! On muuten palkinnu tämä menettely! :)

  • Harmaat farkut on ihan parhaita – itse en ole paljoa muita farkkuvärejä käyttänyt muutamaan vuoteen. Tosiaankin sopii melkeinpä minkä tahansa kanssa, jopa paremmin kuin perus-denim-värit.

    Olis kiva muuten taas nähdä vähän lisää raskausajan asukuvia! Taidatkin olla ihan viimemetreillä jo eli paljoa aikaa ei taida olla… :)

    • Mrs.V

      Ihan totta! :) Juuh, tässä lähtee nyt juuri vika kuukausi käyntiin ;) On kuulema niin vilkas ja iso poika tulossa, että voin varautua myös ennenaikaiseen synntykseen :o Mutta kuvia tulee vielä! :)

  • Eksyin vaan vilkaisemaan tätä sun blogia, mutta pitää sanoa, että sulla on kyllä todella kauniit ja hyväkuntoisen näköiset hiukset :) Ehkä johtuu siitä, ettet niitä tosiaan pahemmin ole värjäillyt!

    • Mrs.V

      Kiitos ystävällinen! :) Mulla on ollut aikoinaan pidennyksetkin sineteillä, mutta ne itseasiassa paransivat mun hiustenlaatua koska suojasivat sitten kaikelta arkikäsittelyltä (kuivaus, kiharrus, jne). Toivottavasti kuulen susta vielä! :)

  • Jenni

    Ainiin, vielä farkuista; itsekin tykkään eniten noista pienistä ja piukoista skinny-malleista. Olen kartuttanut vaatekaappiani tässä viime aikoina kaikilla ihanilla kirkkaan värisillä farkuilla / caprifarkuilla, ja nyt pitää suorittaa vielä piiiieni rutistus tuosta vyötäröltä pois niin saan palkinnoksi käyttää niitä ihania housuja B) mulla on siis tällainen mahtava porkkana painon tiputuksen avuksi. Skinnyjen lisäksi rakastan sellaisia super-leveitä housuja… esim. pellavaa tai puuvillaa… eli se on mulla vähän niinkuin joko tai, piukkaa tai jättiä lahjetta :)

    • Mrs.V

      Voih – ihanaa, että sinulla on oma tyyli selvillä! :) ja onnea kovasti omaan tavoitteeseesi! :)

      • Jennikp

        Lisäsin tuonne nimimerkkiini nyt koon ja peen ettei mene Jennit sekaisin… tulevaisuudessakaan :)

        Ja kiitos tsempityksistä! :) Piti tuohon omaan tyyliin tulla vielä kommentoimaan… itseasiassa olen huomannut että mun tyylini on kyllä mitä sekavin asia! Ei nimittäin ole olemassa yhtä sanaa millä voisin kuvailla sitä, koska se vaihtelee joka suunnilleen joka päivä… olen aina tähän asti pitänyt sitä vähän outona asiana mutta luettuani myös Nelliinan blogia olen havainnut hänenkin olevan fiilispukeutuja jolla on todella monta erilaista tyyliä ja aika laidasta laitaan. Nyt voin siis itsekin pitää sitä jo ihan ok:na asiana :D

        Olen myös havainnut saaneeni teiltä molemmilta paljon ideoita omaan pukeutumiseeni… sinä olet tartuttanut muhun mm. jakku-innostuksen ja nyt odotankin kahta ihanaa jakkua Henkkamaukasta :) en ole ikinä aiemmin kuvitellutkaan ostavani sellaisia! Ne vaan näyttää nykyisin mun silmään tosi kivalta ja onhan ne toki myös hyvin IN nyt… pakko siis hankkia omiakin :)

  • Jenni

    Moi! Löysin blogiisi muutama päivä sitten (kuten moniin muihinkin, eli iski yks kaks muotiblogien lukemis-villitys) ja olenkin nyt selannut kirjoituksesi ja kuvasi melkein jo alkujuurille asti. Komppaan aiempia kirjoittajia; olet huikean upea ja kaunis nainen! Kyllä esteetikon silmä lepää näitä kuviasi katsellessa :) lisäksi tykkään vaatteistasi ja pukeutumistyylistäsi todella paljon, vaikka pukeudunkin itse hieman eri tyylillä. Siltikin kaapistasi löytyy monia (liian monia) MÄKINHALUANTOLLASEN-vaatteita… olen havainnut että näiden muotiblogien lukeminen on TODELLA vaarallista, nimittäin kukkarolle :p oikeasti! Jatkan kuitenkin ilolla tarinoidesi lukemista :)

    • Mrs.V

      hahahah :) Ihana olet! Voi miten kivaa, että olet siis blogini löytänyt! Toivottavasti saan kuulla sinusta vielä! Aina mahtavaa saada uusia elämäniloisia naisia joukkoon!! :)

  • Riikka

    Ihania kuvia, olet tosi kaunis! Olen sanonut tämän varmasti joskus ennenkin, mutta sinä olet kyllä yksi sellainen ihminen kenestä voin sanoa ihan sinua lähemmin tuntemattakin, että olet sekä sisäisesti että ulkoisesti kaunis. Se näkyy kaikessa mitä kirjoitat blogiisi ja miten vastaat kommentteihisi. Lapsenne saa kyllä upeat vanhemmat! (oletan nimittäin että miehesikin on aivan yhtä ihana kuin sinä olet :)) Olisipa onni olla sinun ystäväsi! Heh, tulipas ylistävä kommentti, mutta oli vaan pakko tulla kertomaan mitä ajattelen, koska minä saan blogistasi niin paljon hyvää mieltä, niin onhan se kerrottava!:) Toivottavasti joskus törmään sinuun Helsingin kadulla niin voin tulla ihan kasvotusten moikkaamaan! Ihania raskauden viime hetkiä, nautihan!

    • Mrs.V

      Voi miten ystävällinen sinä olet! :) Kiitos kovasti kauniista sanoista ja tule nyt ehdottomasti vetäisemään hihasta! Minusta on ihana tavata teitä sieltä ruudun toiselta puolelta kasvotusten! Upeita naisia. Ja tosiaan, blogissa en helposti hermostu yhtään mistään, mutta olen livenä hiukkasen erilainen :D Esim olen äärimmäisen avoin persoona kasvotusten (netissä olen vain oppinut varovaisemmaksi kertomatta yksityiselämästä liikaa) ja jos vääryyttää tapahtuu niin osaan olla äärimmäisen kärkäs ja kovasanainen ;) Ei ehkä heti blogin kautta arvaisi ;) Joten muistakaa, että blogi näyttää aina vaan pienen puolen, varsinkin mun pinnallinen blogi :D Mutta kiitos ihana kovasti! <3

  • Olet mahdottoman tyylikäs ja nätti joka kuvassa! :)

    • Mrs.V

      Kuule tuo kauneus on aina katsojassa…

  • Henna

    Ja toi vuittonnin matkalaukku…. !! <3

    • Mrs.V

      heh. pöllin sen mieheltäni joku 6 vuotta sitten :D

  • Liityn joukkoon iloiseen; upeita kuvia kauniista! :) Ja ai että “vähenee,ei lopu” :D :D :D saa olla vaikka miten paljon, tosi hienoja kuvia!

    Mulla on yhdet luottohousut, mustat, ja valitettavasti ne on kyllä kohta tiensä päällä. Byhyy… mistään en ole löytänyt yhtä kivoja korvaajia. Se on jännä,että jotkut housut vaan nousee lemppareiksi ja niitä huomaa niiin usein ( lue: eli melkein aina :D) käyttävänsä.

    • Mrs.V

      Hahahahah :D Joo – varsinainen pelle kuvissa :D Mä sain naurut muutamasta joten toivoin, että tekin :D Se on kyllä juuri näin. Joskus ne nousijat ovat yllättäviäkin yksilöitä! :o

  • A.E.

    Taas se Mrs. V on laittanu valloittavia vanhempia kuvia tänne <3 Luoja, mulla alkaa itsellä nousta vain kuume perustaa oma blogi kun katselee aina näitä sun ihania postauksia :) Voih, se olis itselle unelmien täyttymys jos uskaltas joskus moisen alottaa :)

    • Mrs.V

      Voi AE! Anna palaa! Toteuta itseäsi! Tämä on oikein hauskaa puuhaa ja te siellä toisella puolella teette siitä entistäkin hauskempaa! :) Älä anna unelman jäädä unelmaksi vaan go for it! :)

  • Z

    Käytän jostain syystä mustia eniten, ainakin sen jälkeen kun löysin lähes liian täydellisesti istuvat mustat lahjeihmeet. En vaan pääse niiden yli. Kiireaamujen ja epävarmojen tilanteiden pelastus, takuuvarmasti yhteensopiva minkä tahansa yläosan kanssa.

    • Mrs.V

      Musta on vaan niin äärimmäisen käytännöllinen ja helppo väri! :) Se on niin totta – niille päiville kun “ei ole (muka) mitään päälle pantavaa” niin ne pelastaa aina!

  • ms

    Ihania kuvia taas jälleen kerran:)! Olen itsekkin miettinyt sitä, että hankkisin itselleni piilolinssit, mutta en vain oikeen tiedä mistä saisin värillisiä tai ovatko ne esim. kertakäyttöisiä. Olisi kiva kuulla joitain vinkkejä sinulta:) Sitten asiasta toiseen eli ajattelin kysyä kokemustasi Christian Louboutinin korkokengistä esimerkiksi niistä Maggie 140 kengistä. Sillä olen pohtinut, että kuinka korkeat niiden korko on ja onko niillä mukava kävellä ja mitä korkeutta itse suosittelisit niissä?:)

    • Mrs.V

      Voi ikävä kyllä en taida omistaa maggie kenkiä! Minulla on valta osa sitä bianca mallia! Yhdet eri mustat minulla on, mutta en kuollakseni muista niiden mallia :/ Eli en ikävä kyllä nyt osaa auttaa yhtään! Sillä jokaisella on eri mukavuuskorkeus ja mun on aika korkealla kun on pitkään tullut niillä sipsutettua :D Minä hankin ennen piilolinssini Instrumentariumista. Taisi merkki olla Fresh Look! Suosittelen!

      • ms

        Muistaisitko kuitenkin minkä korkuiset esimerkiksi jotkut niistä bianca mallisita on?:) Ja kiitos vielä avusta!

        • Mrs.V

          Jaa-a. En ole koskaan niitä mitannut! ihan arvalla heitän 12cm ?! Mutta siis itse en tuojottaisi niitä senttejä niin kovin, kannattaa kokeilla jalkaan, kävellä ja tunnustella miltä lesti ja korko omaan jalkaan tuntuu! :) Sillä omalla jalan muodolla on niin paljon tekemistä asian kanssa.

          t. lättäjalka ;)

  • hahaa! Ei ne poseeraukset mitään urpoja ole, hauskaa vaihtelua vain! Kyllä kuvissa huumoria saa olla :)

    • Mrs.V

      Mukavaa, että sinä sait niistä hymyn huulille :D Itse sain myös – joten hyvä että muutkin! :D

  • Katrine

    Olet kyllä yksi kauneimpia näkemiäni naisia, aina upea ja hehkeä!

    • Mrs.V

      Voin luvata, etten missään nimessä ole “aina upea ja hehkeä” :D Blogissa näkyy pelkkä pinta ja blogiin usein valikoituu ne imartelevimmat;) Niitä kaameita päiviä on vähintään yhtä paljon – believe me! :D Pitänee vissiin laittaa lisää tänne niitä meikittömiä koiranulkoilutus kuvia :D Kiitos kuitenkin kovasti ystävällisyydestäsi! :)

  • linda

    oot vaan niin tyylikäs ja kaunis, en kestä! :D

    • Mrs.V

      Voi jessus – sinä olet vaan niin äärimmäisen ystävällinen, siinä kaikki :)

  • Somppu

    Olisiko mahdollista että tekisit videopostauksen jostakin:)?
    Itse suosin eniten eri farkun värejä:)

    • Mrs.V

      No tottahan toki olisi! Voisinpa tehdä jonkun kampausvideon? :)

  • Elisabete

    Kuola valuu kun katson sun kuvia, olet upea <3<3

    • Mrs.V

      Buahahhahaha – sä olet hassu! :D

      • Elisabete

        Hassu ehkä vähän, mutta tosi asiaa ei voi kiistää. :D

        • Mrs.V

          pyh pah, se on sinun, kauniin ihmisen, mielipide ;)

  • Upeita asuja kaikki, kaunotar! :) Noi sun harmaat housut on ihanat. Ite käytän eniten mustia housuja.

    • Mrs.V

      Kiitos suloinen jälleen! Jostain syystä ne ovat vaan nousseet lemppariksi! Mustat taitavat tulla hyvänä kakkosena :)